Vastaus: The Saboteur [X360]
Kasa viimeisiä tehtäviä olivat niin koukuttavia ja kiintoisia että peli paukahti sunnuntai yöllä lävitse. Ei voi oikein muuta todeta että kyseessä tulee kyllä olemaan taas yksi laittoman aliarvostettu tekele... Pelin ehkä suurimmat ongelmat olivat lähinnä teknisiä; ohjauksen kankeus ja kesken jäännyt tekniikan hiominen. Muuten peli lämitti erittäin, erittäin paljon.
Suurin kiitos kuuluu pelin visuaaliselle suunnittelulle(
asiasta kiinnostuneiden kannattaa tsekata tämä blogi) ja miljöölle. Sabotöörissä on sitä 40-60-luvun romanttisten seikkailu ja noir-elokuvien magiaa mitä vain harvat pelit yrittävät tuottaa. Pidin suunnattomasti siitä miten maailma oli enemmänkin fantasiaa kuin realisimia. Tällainen fantasia-maailma kun nappaa sisäänsä ymmärtänette varmasti sen miksi pelin viat on helppo unohtaa. Siksi pidänkin tästä niin paljon enemmän kuin edellä ilmestyneestä Assassiinista jossa maailma ei puhutellut läheskään niin paljon kuin Sabotöörin vastaava.
Mutta yllätyksistä suurin oli pelin tarina. Pandemic on nähnyt yllättävän paljon vaivaa yrittäressään personoida hahmojen . Vaikka hahmot kattavatkin kaikki kliseet eivätkä ne ole kahta sivua syvällisempiä, yrityksestä on annettava propseja. Etenkin pelin sankari, Sean Devlin sulatti sydämmeni pelin kuluessa. Ärräpäät anuksessa syntynyt Devlin kasvaa pelin edetessä ja hänellä on oikea motiivi olla mitä on. Kaikessa yli-lyönnissään tarinassa oli myös ajatusta ja täytäntöönpano toimi lopun välinäytöstä lukuunottamatta(
mikä pelintekijöillä on lopetaa videopelit 1 minuutin välinäytöksillä?) todella viihdyttävästi. Erikois maininta menee myös varsin tyylikkäälle loppukentälle - musiikkin ja visuaalisen yhteistyön lottovoitto.
Kaikein kaikkiaan pelin läpäisyyn meni 21h, 74% tarinalle ja 13% freeplaylle. Pelattava pelistä ei siis lopu, viihdearvo The Saboteurilla on ainakin kohdallaan.
Red Factionin rinnalla yksi vuoden mieluisimmista yllätyksistä
