Vastaus: The Surge
Kyllä tämä Souls-faneille ainakin maistuu. Viimeinen alue jätti tosin melko pahan maun ja sitä vaan halusi pelin läpi. Siitä huolimatta ihan kelpo peli ja huomattavasti parempi kuin LotF. Jos ei hirveä Souls-kuume ole, niin sanoisin että odottelee kun hinta tippuu siihen puoleen.
No nyt on hinta tippunut ps+-jäsenille nollaan (Tämän kuun ajan), niin nyt tuli itsekin koitettua. Demoa kokeilin jokunen aika sitten ja loppui rage quittiin. Nyt sitten kokeilin uudestaan koko versiolla ja ekan kerran kuolin vasta ensimmäiseen bossiin, jonka senkin sain nitistettyä toisella yrittämällä. Tämän jälkeen kuolo onkin korjannut useammin, mutta näinhän se kuuluukin olla.
Itselle tämä on ainakin maistunut, tosin vasta toiseen bossiin asti pääsin eilen, eli en kauhean pitkällä vielä ole. Taistelusysteemi on toimivaa, ja vihut ovat haastavia niin kuin näissä on tapana ollutkin. Asesysteemistä en ole oikein päässyt selvyyteen, että vaikuttaako alussa valittu class jotenkin noihin aseisiin tai ylipäänsä mihinkään. Otin sen ketterämmän tyypin, enkä nyt tiedä onko sillä oikeasti mitään vaikutusta, vai voinko tosiaan ottaa minkä tahansa aseen käyttöön. Olen sillä ekalta bossilta saadulla aseella mennyt nyt siitä asti kun sen sain, ja se tuntuu olevan kaikkein toimivin minulle, vaikkakin melko hidas se on. Tuntuvat nuo nopeammat vain niin kovin tehottomilta, ja taistelut kestävät kauemmin niillä.
Mitään bugeja en ole vielä nähnyt. Ainoastaan yksi ongelma tuli eilen vastaan, kun taistelin sitä "kierrättäjää vastaan" Sen sivuilla on ne portaat josta voi hypätä alas. Toisella puolella on niitä puristettuja metallikasoja, ja putosin sen metaalikasan väärälle puolelle, josta ei enää päässyt pois muuta kuin putoamalla tyhjyyteen. Kuoleman jälkeen tajusin että se menettämäni 8500 scrap metallia olivat täsmälleen samassa paikassa, siellä kasan väärällä puolella. Soulseissa vastaavan ongelman olisi voinut ohittaa käyttämällä itemin jolla pääsi teleporttautumaan lähimmälle nuotiolle, mutta tässä ei tuollaista vaihtoehtoa taida olla.