Alku meni perinteiseen tapaan, ei mitään kovin kummoisia tuntemuksia. Pelaaja oli varmaan tarkoitus saada kiintymään vauvaan, mutta ei iske minuun sellaiset juonikuviot. Mutta sitten, jään päällä tallustellessa, en millään suostunut uskomaan, että sinne se Luke läks, eikä ollut tulossa enää takaisin. Tuossa tilanteessa taisi pelaaminen ensimmäisen kerran ottaa oikeasti koville. Luke
Tämän jälkeen alkoi tapahtua enemmänkin juttuja aika nopeassa tahdissa, kun Kennystä tuli täysin räjähdysaltis. Kovasti koetin olla miehen kanssa samaa mieltä pitäen kuitenkin ryhmähenkeä yllä. Ampumisen jälkeen ja Leen tullessa kuvioihin, tuli vähän aikaa ihan kummallinen olo. Mitäs tämä nyt on, oliko kaikki vain unta, mitä häh täh
Voi, kun Clem oli joskus niin piän... Kovasti on tyttö joutunut kasvamaan lyhyessä ajassa, mutta hyvin on selvinnyt.
Viimeisestä kohtauksesta vielä sen verran, että koetin Janea ja Kennyä saada irti toisistaan kaikin keinoin, mutta lopulta oli pakko tehdä valinta näiden kahden välillä. Ammuin Kennyn, vaikka kuinka olin ollut hänen kaverinsa koko pelin ajan ja voi, kun oli harvinaisen vaikea valinta! Yhtäältä, pitkäaikainen kaveri ja toisaalta, mies oli selvästikin ihan sekaisin. Mutta siinä kuolinvuoteellaan puhellessamme Kenny vaikutti kiitolliselta ja sanoi minun tehneen oikean valinnan, joten se helpotti, mutta itkuhan siinä tuli
Pääsi mies viimein onnellisena vaimonsa ja lapsensa luo. Vauvan tiesin olevan turvassa välittömästi Janen sanoessa, että näytän sinulle hänen oiken luonteensa, enkä oikein hyväksynyt hänen keinoaan. Silti, annoin anteeks ja yhdessä lährettiin takaisin etelään. Tykkäsin Janesta alusta saakka ja lähdin mielelläni hänen mukaansa, kaikesta huolimatta. Olisin silti mieluiten halunnut Luken vierelleni... Oh, well.
Uutta kierrosta putkeen sitten vain jossain vaiheessa.
