Artificial
New Member
Paul Thomas Andersonin uusin elokuva on, ja nyt julistan avoimen uskaliaasti, mestariteos. Olen nähnyt elokuvan jo kahteen otteeseen, ja siinä on jotain hyvin samankaltaista hypnoottisuutta kuin Stanley Kubrickin teoksissa. Elokuva perustuu löyhälti Upton Sinclairin 'Oil!' -romaaniin, ja sitä tähdittää roolistaan parhaan mies-pääosan oscarin pokannut Daniel Day-Lewis. Leffan soundtrackista vastaa Radioheadin lead-kitaristi Jonny Greenwood ( fanitan <3 ), ja herran musisointi luo elokuvan upealle visuaalisuudelle ja käsittämättömän intensiiviselle näyttelijäntyölle täydelliset puitteet. Ilmeisesti ainoa syy siihen, miksi soundtrack ei saanut oscar-ehdokkuutta, oli se harmillinen seikka, että kaikki kappaleet eivät olleet spesifisesti elokuvaa varten sävellettyjä. Bummer. Se olisi ansainnut tunnustuksensa muuten ( ainakin omasta mielestäni ) yhtä kirkkaasti kuin Day-Lewisin roolisuoritus.
Voisin ylistää Daniel Day-Lewisin roolisuoritusta elokuvan protagonistina, Daniel Plainviewinä, vaikka kymmenen A4-liuskan edestä. Elokuva on täysin hänen harteillaan ( ja sitä onkin luonnehdittu hahmo-luotaukseksi ), ja hän kantaa sen lähes messiaanisella varmuudella. Kun katsoin elokuvaa, en nähnyt näyttelijää roolihenkilön takana - näin vain, ja ainoastaan täydellisesti lihallistetun hahmon. Roolisuorituksen intensiivisyyttä ei voi ylistää liikaa, sillä se on kuin miniatyyrinen musta-aukko - sitä ei voi olla katsomatta, eikä siihen voi olla jäämättä koukkuun. Se, miten Day-Lewis onnistui tässä tehtävässään niin ällistyttävän hyvin, jää minulle ikuiseksi mysteeriksi ja ihailun kohteeksi.
En nyt iske elokuvan teemoihin vielä avaus-postissa - katsotaan, synnyttääkö ketju keskustelua. Toivottavasti olet jo nähnyt elokuvan, sillä jos et ole, niin käy katsomassa se heti.
Nyt.
Kai olet jo lähtenyt?
Et kai enää lue tätä?
Voisin ylistää Daniel Day-Lewisin roolisuoritusta elokuvan protagonistina, Daniel Plainviewinä, vaikka kymmenen A4-liuskan edestä. Elokuva on täysin hänen harteillaan ( ja sitä onkin luonnehdittu hahmo-luotaukseksi ), ja hän kantaa sen lähes messiaanisella varmuudella. Kun katsoin elokuvaa, en nähnyt näyttelijää roolihenkilön takana - näin vain, ja ainoastaan täydellisesti lihallistetun hahmon. Roolisuorituksen intensiivisyyttä ei voi ylistää liikaa, sillä se on kuin miniatyyrinen musta-aukko - sitä ei voi olla katsomatta, eikä siihen voi olla jäämättä koukkuun. Se, miten Day-Lewis onnistui tässä tehtävässään niin ällistyttävän hyvin, jää minulle ikuiseksi mysteeriksi ja ihailun kohteeksi.
En nyt iske elokuvan teemoihin vielä avaus-postissa - katsotaan, synnyttääkö ketju keskustelua. Toivottavasti olet jo nähnyt elokuvan, sillä jos et ole, niin käy katsomassa se heti.
Nyt.
Kai olet jo lähtenyt?
Et kai enää lue tätä?
