Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Toiveita ja odotuksia PES4:een

Lainatun viestin kirjoitti alkujaan NapaKettu
Niin ja vielä se, että onko se sitten helppoa edes seurata peliä, jos olet puolustaja tai hyökkääjä ja et ole siellä missä pallo on eli esim. puolustaja jossain puolessa kentässä ja pallo boksin sisällä. Ei voi seurata edes tilannetta kunnolla välttämättä. Ja vaikka porukka olisi mikä tahansa, tuollaisen opetteleminen veisi aikaa hirveästi.

Vírta. Eiköhän se kamerakin voisi olla lukittu, kun kerran kaikki sitä eri ruuduilla netissä pelaisivat.
 
Nämä asiat ainakin haluaisin uuteen pessiin:

-Tietenkin enemmän joukkueita ja aitoja sellaisia mielellään
-Pelaajille voisi määrätä harjoitusohjelman, minkä mukaan pelaajien kyvyt muuttuisivat kuten championship managerissa.
-Omat konepelaajat hakisivat paikkoja vähän paremmin. Ärsytti pes3:ssa, kun oli mielessä jokin kuvio, mutta koneita ei millään saanut sinne mihin olis halunnut. Tuo jonkun mainitsema kahden pelaajan tappava läpisyöttö on hyvä esimerkki siitä.
-Oikeat areenat!

Eli toisinsanottuna sellanen championship managerin ja pessin yhdistelmä olisi justiinsa hyvä :p
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Lloope

Eli toisinsanottuna sellanen championship managerin ja pessin yhdistelmä olisi justiinsa hyvä :p

Olen aivan samaa mieltä... Pitkäaikainen haaveni on ollut ja tulee olemaan, että tulisi peli joka olisi ikään kuin Pro Evon ja Chapin jonkintapainen yhdistelmä... :D
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Locote
Olen aivan samaa mieltä... Pitkäaikainen haaveni on ollut ja tulee olemaan, että tulisi peli joka olisi ikään kuin Pro Evon ja Chapin jonkintapainen yhdistelmä... :D

Tässä vaiheessa voi (taas) haikailla Amigan --> Player Managerin perään :) Voi jösses, kun se oli huikea peli. Sen kun saisi käännettyä PES:n pelialustalle niin...
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Lloope

-Oikeat areenat!

Eli toisinsanottuna sellanen championship managerin ja pessin yhdistelmä olisi justiinsa hyvä :p

Stadionithan ovat nykyisinkin oikeita, mutta väärillä nimillä tietty. Ilmeisesti tarkoitit, että jokaisen peliin tulevan joukkueen oma stadion pitäisi olla.

Samaa olen haikaillut. 10 vuotta Championship manageria pelattuaan tuntuu PES3:n "manageriosuus" aika lattealta. PES3 -ketjussa jo mainitsin kuinka sopimusneuvottelut pitäisi saada aidommiksi ja pisteet muuttaa realistisiksi rahasummiksi.

Jari_1: CM on ainoa oikea manageripeli ;)
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Drizl
Jari_1: CM on ainoa oikea manageripeli ;)

Totta turiset, CM on tämän hetken ylivoimaisesti paras managerointi. Tullut hakattua satoja tunteja kyseistä pelisarjaa. Mutta toistaiseksi paras futispeli / manageripeli yhdistelmä on ollut Player Manager. Yhdisti mangeroinnin ja kick-off:n peliengineen ja loppu onkin historiaa :)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Tai Amigan Sensible Soccerin perään! (Sensible world of soccer ja mitä niitä nyt oli) Se jos mikä oli mahtava pelata ja valmentaa. Divisioonia löyty 4 jopa Equadorista.
Voi voi se oli kyllä mahtava peli:)
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Juzecko
Tai Amigan Sensible Soccerin perään! (Sensible world of soccer ja mitä niitä nyt oli) Se jos mikä oli mahtava pelata ja valmentaa. Divisioonia löyty 4 jopa Equadorista.
Voi voi se oli kyllä mahtava peli:)

SWOS on/oli yksi parhaista koskaan tehdyistä futispeleistä. Tosin valmennettavaahan pelistä ei pahemmin löytynyt. Ainoastaan pelaajien oston ja myynnin verran.
 
Swos on kyllä hieno peli. Löytyy itseltäni se PC:ltä. Pelasin itseasiassa viimeksi eilen, Monaco - Porto oli peli. :) Oi sitä joukkueiden ja pelaajien määrää. Kyllä oli hienoa kaverin kanssa ruveta hakkaamaan Suomen liigaa Mypalla silloin aikoinaan. Ah, muistoja.
 
Eiköhän nuo videot ja kuvat kuitenkin ole PES 3:sta tai Winning Eleven kuudesta. Jos nyt kuitenkin erehdyn niin voi sanoa että jos konami noin laiskasti kehittää pelejään niin fifat ovat jo muutaman vuoden päästä kehityksessä edellä.
 
Tuo WE7I ei ole varsinainen jatko-osa, se on minun käsittääkseni PES3:n PAL version Japani-käännös pienillä lisäviilauksilla, grafiikkaparannukset ja varsinaisesti uudet ideat tulevat PES4:ään ja WE8:aan.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan JuRka

Samaa mieltä, vaikken ole sataprosenttisesti varma asiasta
 
NewsFlash

Zico taas Winning Elevenin kanteen 01.06.2004

Konami on ilmoittanut Zicon, Japanin maajoukkueen valmentajan, olevan myös Winning Eleven 8:n kansikuvapoikana. Winning Eleven 8 julkaistaan PlayStation 2:lle Japanissa 5.8. ja samana päivänä kauppoihin ilmestyy myös pelin logolla varustettu WE8-muistikortti.

Eurooppaan peliä odotellaan Pro Evolution Soccer 4:ksi nimettynä lokakuun lopulla ja PlayStation 2:n lisäksi myös Xboxin pitäisi saada oma versionsa.

Muuten tiedotteen sisältö oli samaa eli enemmän eurooppalaisia joukkueita oikeine nimineen jne.
Pari pientä kuvaa uutisissa.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan JuRka
Tuo WE7I ei ole varsinainen jatko-osa, se on minun käsittääkseni PES3:n PAL version Japani-käännös pienillä lisäviilauksilla, grafiikkaparannukset ja varsinaisesti uudet ideat tulevat PES4:ään ja WE8:aan.

Juuri näinhän se on.

Ja täytyy kyllä sanoa, että WE7I ottaa takapakkia. Jos kehitys jatkuu tuohon suuntaan niin WE8 tulee olemaan pettymys. WE7:aa on yksinkertaisesti vain mukavampi pelata.
 
Winning Eleven 8 ohne Online-Duelle

02.06.04 - Konami gibt in der aktuellen Famitsu bekannt, dass die Fußballsimulation World Soccer Winning Eleven 8 keine Online-Duelle ermöglichen wird.
Eine solche Online-Unterstützung hat man erst bei zukünftigen Teilen eingeplant; vorgesehen sind Online-Turniere mit bis zu 22 Spielern.

Elikkäs saksalaisen GameFrontin mukaan Konami on ilmoittanut Famitsu-lehdessä, että Winning Eleven 8:ssa ei ole nettipeliä eli tuskin tulee PES4:eenkaan. Tulevaisuudessa pelisarjaan on tarkoitus saada mukaan nettipeli jopa 22 pelaajalle.
 
Mikäli nettipeli jostain käsittämättömästä syystä jätetään pois, niin voi olla että jää (omalla kohdallani) PES ensimmäistä kertaa kaupanhyllylle. HuH-HuH! vetää täysin sanattomaksi jos näin tulee käymään :confused: Tosin lyhyen hiljaisuuden jälkeen seuraa armoton raivonpuuska :mad:
 
Ylös Bottom