Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Tulevat pelit/huhut/uutiset (PlayStation, Xbox, Nintendo)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Poistettu jäsen 3274
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ihan kelvolliset arvosanat. Kiitellään hienoa visuaalista ilmettä ja puhutaan kuinka tämä ei varsinaisesti räjäytä lajityyppiä uusilla ideoilla.

Mikä tärkeintä, muutamat tekstit antavat olettaa, että ehkä tässä ei ole se kaikista brutaalein soulslike. Saattaapa olla, että pitää laittaa sitten kuitenkin lataukseen ja testiin.
Pari tuntia ehdin jo kokeilla Wuchangia Game Passissa, ja oli varsin mielekkään tuntuista pelattavaa. Kyllä aika paljon toki on otettu asioita suoraan souls-peleistä, mutta mikäs siinä, miksei hyvin toimivia mekaniikkoja kannattaisi käyttääkin peleissä useinkin. Pelissä on tiettyä omaleimaisuuttakin, ja varsinkin hahmon kehityksessä oli jotain erityisiä elementtejä, joihin en edes vielä päässyt oikein kunnolla sisälle. Aika brutaalin vaikealta kyllä tuntui jo heti alusta alkaen, kun ihan rivivihuihinkin tuli useita kertoja kuoltua. Toki omaa huolimattomuuttani, mutta sinänsä huomionarvoista oli noissa kokemuksissa, että vihut on tehty niin, että ne armottomasti rankaisevat, jos alat säheltämään ja unohdat pelata fiksusti.

Erittäin hyvän oloinen kiinalaisen mytologian tunnelma ja graafisesti näyttävän oloinen peli. Kyllä vaikuttaa erittäin lupaavalta peliltä ensimmäisen parin tunnin perusteella. On vaan niin pirusti pelattavaa kesken, etten varmaan tätä vielä jatka, vaikka kutkuttaisikin. Kai nyt kuitenkin pelaan jo erittäin pitkällä olevan Sleeping Dogsin toisen läpipeluukerran läpi ja sitten noita muita keskeneräisiä vielä. Ja Khazankin tuli sitten boxille ostettua alesta. Suosittelen joka tapauksessa alun perusteella Wuchangia soulslikejen ystäville. Eikä ollut mitään parrypakkoa millään tavalla, ainakaan tuon parin tunnin aikana. Saattaisi toki helpottaa peliä, mikäki parrykin olisi hallinnassa. Minulla ei kuitenkaan tatsia siihen ole tässäkään pelissä.
 
Viimeksi muokattu:
Jotain parin tunnin tietämillä kävin myös Wuchangia kokeilemassa ja hyvät fiilikset siitä jäi. Itse en mitään ongelmia suorituskyvyssä huomannut, vaikka pelaan PC:llä. En tiedä olenko taas vain sokea niille, kuten monissa muissakin peleissä, vai onko ne ongelmat sit enemmän siellä high end asetuksilla. Melko keskinkertaisella (rtx 3080 yms) koneella pelaan ja asetukset pelin automaattisesti asettamat.

Kuten Ippekin tuossa sanoi niin melko varpaisillaan saa olla perus vihujenkin kanssa, enemmän kuin monessa muussa genren pelissä, mutta toisaalta nopeasti hekin kuolevat. Aika näyttää miltä ne bossit sitten aikanaan tuntuvat. Hahmon kehitys tapahtuu (alun perusteella) täysin skill treen kautta ja se vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta ja toimivalta ratkaisulta. Tykkään myös siitä et ilmaiseksi voi niitä pisteitä heitellä uusiksi miten haluaa.

Ei tässä nyt vielä mitään sen ihmeempää pysty sanomaan. Huomenna jatketaan.
 
Mitä katsoin nopeasti CarX Streetiä on kehuttu sisällön puolesta, mutta tekninen toteutus saa haukkuja. Esim. tavaraa ilmestyy ja katoaa lähietäisyydellä, mikä on ainakin minulle tosi häiritsevää autopeleissä.
 
CarX Street on alunperin mobiilipeli, julkaistu vuonna 2021. Ollut PC:llä saatavilla noin vuoden päivät ja Xboxilla kuukauden päivät. Ja nyt siis myös PlayStationilla. Steamissa "Mostly Positive" arvostelut, mutta tietysti voi olla että mobiilipelin juuret näkyvät aika pahasti juuri teknisessä puolessa.

Autopelit on aina lähellä sydäntä, joten ehkä tällekin pitäisi antaa mahdollisuus.
 
Killing Floor 3 ei näytä täysin susi peliltä mutta vähäinen sisältö kyllä takaa että 40€ on liikaa tällä hetkellä. Odotetaan joko aleja tai lisää sisältö. 1 pelimode ja 8 karttaa on pelkälle online pelille köyhä sisältö. Hahmon kykypuu näyttää hyvältä.



 
bafkreih6w57m66dcy4shjmmwodvscdwq5od44ouux6qpx5nyalmswat6dq@jpeg

bafkreieoev4ouncmsjl5qsyjsffvjka64uuyy33bwwubg7j4c5or5jvane@jpeg
Viikolla 30 kerrottuja pelijulkaisuja.
Knoebel Bluesky
 
jäi wuchangin pelaaminen itsellä hyviin lyhyeen kun sain tähän accessin Steamin betaan, omasta mielestäni kun molempia testannut niin Where Winds Meet on valovuosia Wuchangia edellä. betasta saa tosiaan hirveästi puhua niin puhutaan noiden videoiden kautta sitten se minkä takia pidän pelistä huomattavasti enemmän, koska tämä on enemmän nioh kun Wuchang on. esim lootin suhteen, ja muutenkin peli on taistelujen ja muiden suhteen vähä kun next gen versio Wuchangista, molemmat on tosiaan Wuxia pelejä



 
Viimeksi muokattu:
jäi wuchangin pelaaminen itsellä hyviin lyhyeen kun sain tähän accessin Steamin betaan, omasta mielestäni kun molempia testannut niin Where Winds Meet on valovuosia Wuchangia edellä. betasta saa tosiaan hirveästi puhua niin puhutaan noiden videoiden kautta sitten se minkä takia pidän pelistä huomattavasti enemmän, koska tämä on enemmän nioh kun Wuchang on. esim lootin suhteen, ja muutenkin peli on taistelujen ja muiden suhteen vähä kun next gen versio Wuchangista, molemmat on tosiaan Wuxia pelejä





Wuchang on puhdasverinen soulslike ja tämä vaikuttaisi olevan jotain ihan muuta. Mahdollisesti ihan hyvä peli, mutta hieman erikoista vertailua kahden selvästi täysin erilaisen pelin välillä. Pienen hetken tosin vain katselin tuota alempaa videota.
 
Wuchang on puhdasverinen soulslike ja tämä vaikuttaisi olevan jotain ihan muuta. Mahdollisesti ihan hyvä peli, mutta hieman erikoista vertailua kahden selvästi täysin erilaisen pelin välillä. Pienen hetken tosin vain katselin tuota alempaa videota.

juu tämä on tosiaan enemmän RPG ja Hack and slash enemmän ku souls like, mutta on tässäkin souls like elementtejä varsinkin bossit on hyvin souls like, ja kyllä tässäkin haastetta piisaa se minkä takia otin wuchangin esiin niin molemmat ovat kumminkin wuxia universumin pelejä. ja beta ja wuchang sattuivat ilmestymään samoihin aikoihin. niin ja tietenkin se performance tämä peli pyörii niin kun 5090:lla kuuluu pyöriäkkin. mut joo en mä oo wuchangia pelannut tosiaan kun sen muutaman tunnin ku ei tuolla nyky performancella halua pelata et odottelen performance patchia ja nyt tosiaan kun on tämän beta tässä pelattavana niin eipä sillä patchillä ole myöskään kiire.
 
Ylös Bottom