Vastaus: Two Worlds II [X360]
Nyt on tullut useampi viikko tahkottua tätä peliä ja pelikellokin näyttää n. 14 tuntia. Tässä omakohtainen analyysini pelistä.
Ensimmäisen parituntisen perusteella olisin voinut tuomita pelin yhdeksi huonoimmista ropeista pitkään aikaan. Onneksi Risenistä oppineena tuli kärsivällisesti pelille annettua useampia mahdollisuuksia. Alun haparoinnin jälkeen peli onkin iskenyt aivan totaalisesti.
Ensimmäinen asia mikä pelissä löi vasten kasvoja oli sen ulkoasu. Luolissa ja sisätiloissa grafiikka on hyvää perustasoa, mutta ulkoilmassa huomion vie kummallinen blurriefekti. Tämän efektin takia jotkut pelin yksityiskohdat puuroutuvat häiritsevän paljon. Pelin edetessä tuo ongelma joko hieman paranee, tai siihen tottuu niin ettei se pääse enää häiritsemään. Graafisista puutteistaan huolimatta pelin maailma on vaihteleva ja tunnelmallinen.
Toinen asia mikä pelin alkupuolella hieman häiritsi, on kontrollit. Crysiksen, Halojen yms. pelien napakkaan ohjaustuntumaan tottuneelle Two Worlds 2 on hyvinkin jähmeä tapaus. Lähin vertailukohta itselle on GTA IV. Ohjaus toimii muuten hyvin, mutta padin ja hahmon liikkeen välissä on havaittavissa hiuksenhieno viive. Tarkkuutta vaativissa kohdissa tuo viive häiritsee. Pelin taistelut puolestaan sujuvat oikein hyvin. Toiminta on riittävän rauhallista, joten pienet ohjauksen puutteet eivät häiritse.
Loput pelin annista ansaitsee kiitosta. Pääjuoni on aika perustavaraa, mutta silti se on onnistunut koukuttamaan minut hyvin. Suurin ansio on varmaan pelin valinnoilla, joita tulee usein vastaan. Sivutehtävät ovat tuttua tavaraa, mutta joihinkin on lainattu populaarikulttuuri viittauksia, jotka nostavat hymyn huulille. Pelin ääninäyttely on aika tasapaksua. Ei huonoa, mutta ei erityisen hyvääkään.
Pelin parasta antia on kuitenkin hahmonkehitys ja crafting systeemi. Pelin alussa suurin osa vastaantulevista vihollisista lähettää sankarin nopeasti manan majoille, joten välttelevä taktiikka ei ole huono vaihtoehto. Kokemuspisteiden karttuessa pelihahmosta kasvaa lähes puolijumala, joka niittää vihollisia viljan lailla. Tässä pelissä hahmon kehityksen todella huomaa. Erilaisia taitoja on monia ja ne on jaettu taisteluun, magiaan, hiiviskelyyn, alkemiaan/craftingiin ja yleistaitoihin. Tasonousujen myötä ansaittuja taitopisteitä voi sijoittaa haluamiinsa kykyihin, kunhan se on avattu vastaavaa kykykirjaa lukemalla. Kirjoja löytyy ympäri pelimaailmaa ja kauppiaiden hyllyiltä. Crafting systeemin avulla pidetään huolta varusteista. Kaikki pelissä olevat aseet ja asusteet ovat hajoitettavissa raaka-aineiksi. Nyt turhat varusteet voi käyttää hyvien parantamiseen ja hahmon kuormitus pysyy kurissa. Systeemin ansiosta myös perusaseet saavat kiitettävästi lisää tehoa.
Puutteistaan huolimatta tämä peli on noussut omalla listallani hyvinkin korkealle. Minun mielestäni Two Worlds 2 on mainettaan parempi peli.
Nyt on tullut useampi viikko tahkottua tätä peliä ja pelikellokin näyttää n. 14 tuntia. Tässä omakohtainen analyysini pelistä.
Ensimmäisen parituntisen perusteella olisin voinut tuomita pelin yhdeksi huonoimmista ropeista pitkään aikaan. Onneksi Risenistä oppineena tuli kärsivällisesti pelille annettua useampia mahdollisuuksia. Alun haparoinnin jälkeen peli onkin iskenyt aivan totaalisesti.
Ensimmäinen asia mikä pelissä löi vasten kasvoja oli sen ulkoasu. Luolissa ja sisätiloissa grafiikka on hyvää perustasoa, mutta ulkoilmassa huomion vie kummallinen blurriefekti. Tämän efektin takia jotkut pelin yksityiskohdat puuroutuvat häiritsevän paljon. Pelin edetessä tuo ongelma joko hieman paranee, tai siihen tottuu niin ettei se pääse enää häiritsemään. Graafisista puutteistaan huolimatta pelin maailma on vaihteleva ja tunnelmallinen.
Toinen asia mikä pelin alkupuolella hieman häiritsi, on kontrollit. Crysiksen, Halojen yms. pelien napakkaan ohjaustuntumaan tottuneelle Two Worlds 2 on hyvinkin jähmeä tapaus. Lähin vertailukohta itselle on GTA IV. Ohjaus toimii muuten hyvin, mutta padin ja hahmon liikkeen välissä on havaittavissa hiuksenhieno viive. Tarkkuutta vaativissa kohdissa tuo viive häiritsee. Pelin taistelut puolestaan sujuvat oikein hyvin. Toiminta on riittävän rauhallista, joten pienet ohjauksen puutteet eivät häiritse.
Loput pelin annista ansaitsee kiitosta. Pääjuoni on aika perustavaraa, mutta silti se on onnistunut koukuttamaan minut hyvin. Suurin ansio on varmaan pelin valinnoilla, joita tulee usein vastaan. Sivutehtävät ovat tuttua tavaraa, mutta joihinkin on lainattu populaarikulttuuri viittauksia, jotka nostavat hymyn huulille. Pelin ääninäyttely on aika tasapaksua. Ei huonoa, mutta ei erityisen hyvääkään.
Pelin parasta antia on kuitenkin hahmonkehitys ja crafting systeemi. Pelin alussa suurin osa vastaantulevista vihollisista lähettää sankarin nopeasti manan majoille, joten välttelevä taktiikka ei ole huono vaihtoehto. Kokemuspisteiden karttuessa pelihahmosta kasvaa lähes puolijumala, joka niittää vihollisia viljan lailla. Tässä pelissä hahmon kehityksen todella huomaa. Erilaisia taitoja on monia ja ne on jaettu taisteluun, magiaan, hiiviskelyyn, alkemiaan/craftingiin ja yleistaitoihin. Tasonousujen myötä ansaittuja taitopisteitä voi sijoittaa haluamiinsa kykyihin, kunhan se on avattu vastaavaa kykykirjaa lukemalla. Kirjoja löytyy ympäri pelimaailmaa ja kauppiaiden hyllyiltä. Crafting systeemin avulla pidetään huolta varusteista. Kaikki pelissä olevat aseet ja asusteet ovat hajoitettavissa raaka-aineiksi. Nyt turhat varusteet voi käyttää hyvien parantamiseen ja hahmon kuormitus pysyy kurissa. Systeemin ansiosta myös perusaseet saavat kiitettävästi lisää tehoa.
Puutteistaan huolimatta tämä peli on noussut omalla listallani hyvinkin korkealle. Minun mielestäni Two Worlds 2 on mainettaan parempi peli.