Pakkohan tämän pelin yhteydessä on mainita audiovisuaalisen tarjonnan taso, joka on aika lailla pään räjäyttävä. Jäin ihan oikeasti puoleksi tunniksi sen nepalilaisen hotellin katolle katselemaan ympärilleni ja heilumaan uima-altaassa. Vielä ällistyttävämpiä olivat junakohtaus, rauhallinen vuoristokylä sekä Shimbalan rakennukset ukkossateessa. En ole yleensä pitänyt loisteliasta grafiikkaa kovin suuressa arvossa, mutta tässä kuvalla ja äänellä luodaan niin paljon tunnelmaa, että pimeässä huoneessa laadukkaalta 40'' töllöltä katsellessa ei voi muuta kuin hymyillä leveästi.
Äänen ja kuvan luoma vaikutelma henkilöhahmoista on erikoislaatuinen. Hienona esimerkkinä tästä toimii välinäytöspätkä "Cornered". Lazarovicin ilmeet, kasvon pienet liikkeet, yksityiskohtaisuus ja erinomainen ääninäyttely toivat hahmolle roppakaupalla lisää pisteitä. Muutenhan kyseessä on ainakin päällisin puolin melko geneerinen pääpahis. Lisättäköön, että lopputaistelu pakokauhumaisessa hektisyydessään sopi henkilön muottiin hyvin.
Toiminta tuntui aluksi hyvin samanlaiselta kuin ensimmäisessä osassa; sitähän se suurimmaksi osaksi onkin. Räiskintää oli loppua kohden liikaa, mutta toisaalta viimeistään silloin tulivat tutuksi erilaiset konstit ja kikat. Pikkuhiljaa pystyi huomaamaan lukuisia parannuksia, jotka toivat hymyn huulille siinä missä grafiikkakin. Tekoälyn käyttäytyminen on huomattavasti luonnollisempaa, vaihtoehtoja tilanteiden hoitamiseen tarjotaan paljon enemmän, ja löytyypä hiiviskelijämielisellekin aika lailla tekemistä. Hyvä puoli tässä on, että useimmiten pelaajalle ei kerrota tarkkaa tapaa hoitaa tilanne. Hiljainen ja tehokas työskentely palkitsee, koska sen toteuttaminen on yleensä vaikeaa ja vaatii pientä suunnittelua. Läpipeluun jälkeenhän voi alkaa käyttää vaikkapa nukutuspistoolia, jos siltä tuntuu...
Seuraavaksi hyökätään sitten Crushingin, bonus-tweakkien ja ehkäpä jossakin vaiheessa moninpelin pariin!
