Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Uncharted 4 - A Thief's End

joo ei oikein vakuuttanut en tiedä, Tom Holland taitaa olla vaan liian nuori tuohon Naten rooliin, tuli enemmän mieleen että, Holland voisi voisi olla lookin ja olemuksen puolesta enemmin "Nathan Draken poika" kun itse Nathan Drake. Nathan Fillion olisi sen sijaan ollut täydellinen valinta Nathan Drakeksi.
Nathan Fillion olisi kyllä ollut täydellinen valinta, ei vaan enää (vuosikymmeneen) ole ollut tarpeeksi kirkas tähti Hollywoodissa, että hänen loisteensa varaan voisi leffan kasata. Samanlainen nuorennusleikkaushan tehtiin myös Tomb Riderin leffassa muutama vuosi sitten pääosaesittäjän suhteen.

Jos tämä menestyisi kolmanteen osaan saakka niin sittenhän Holland alkaisi olemaan jo 'oikeassa iässä', mahdollisen pitkäaikaiseen franchiseen näissä kai tähdätään.

Mitä tulee remasteriin niin vähän turha remasterointi mielestäni, vähän sama kuin last of usin kohdalla, peli näyttää ikäänsä nähden hyvältä jo muutenkin. Olisin kaivannut alkuperäisellä trilogialle kasvojenkohotuksen ja upgreidatun ohjaustarkkuuden
 
Komppaan kyllä tätä ja trailerin perusteella Uncharted fanit tulevat varmana pitämään, ihan hyvää katsottavaa tulee varmana olemaan myös Toimintojen ystäville.
Pikemminkin sanoisin, että Uncharted-pelisarjan fanit eivät tule pitämään tästä (poikkeuksia nyt tietenkin on), mutta ne miljoonat muut jotka eivät pelistä tai lähdemateriaalista tiedä mitään, ostavat kyllä tämän elokuvan idean ja menevät sen elokuviin katsomaan. Tom Holland ja Mark Wahlberg kyllä uppoaa kansaan ja tämä on tiedostettu Sonyn puolella. Ei näitä videopeliadaptaatioita ikinä alkuperäisen lähdemateriaalin faneille pelkästään tehdä.
 
Mark Wahlberg on ihan OK Nathan Drakena, mutta Tom Holland Draken lapsena on vähän outo valinta.

Myönnettäköön, että tuli hymähdettyä tuolle skotti-aksentti läpälle trailerissa. :D Muuten ei voi käsittää miksi tämä elokuva on todellista.
Tarkoitit ilmeisesti että Mark Wahlberg on ihan ok Sully tai sit multa meni jotain ohi?
 
Itselleni maistuisi Mark Wahlberg Nathanina ja vielä vähän vanhempi kaveri Sullyna. Tuo Holland ei jotenkin omaan päähän muovaudu Nathan Drakeksi, ei sitten millään..Annetaan nyt kuitenkin mahdollisuus..
 
Marky Markin oli tarkoitus alun perin olla Nathan, mutta lopulta ikä ratkaisi. Ei vaan enää viisikymppiseltä irtoa uskottavasti paljon nuoremman hahmon rooli. Tokihan elokuvamaailma on täynnä vanhenevia actiontähtiä, jotka potkuttelee suunnilleen rollaattorilla toimintakohtauksiin ja Wahlbergin fyysinen olemus on edelleen ihan hyvä moneen muuhun verrattuna, mutta tässä kohtaa ei ehkä kannata mennä camp-huumorin kautta.
 
Kunhan vitsailin ajatuksella miksi Mark Wahlberg ei ole Nathan kun hän sopii jo ikänsä puolesta rooliin paremmin kuin Holland joka muistuttaa lähinnä teini-ikäistä Peter Parkeria. Menisi hyvin Wahlbergin lapsesta hän.
Niin no, Holland on nyt 25v (ollut varmaan jotain 23 kun leffa kuvattu) ja Nathan Drake oli ekassa pelissä n. 30-vuotias ja Wahlberg täytti nyt kesällä 50v, että sikäli mielestäni roolit on näiden miesten välillä tähän oikein valittu, kun kuitenkin tämä leffa kertoo nimenomaan nuoresta Natesta.

Itse traileri näytti aika perus viihdyttävältä hollywood seikkailu-leffalta viidakossa, ainoastaan The Rock puuttui kuvista. Viikset myös puuttui Wahlbergilta, mutta toisaalta olisivatko olleet liian campit? Ehkä parempi näin.
 
Ehkä viiksiä säästellään jatko-osaan :)

Ei herättänyt ihan samanlaisia fiiliksiä kuin pelit, niistä kun olen tykännyt aika paljon.

Eiköhän toi tuu silti katottua teatterissa.
 
Jos oltaisiin filmi tehty kymmenen vuotta aiemmin, niin Fillion olisi voinut olla nappivalinta. Jos tästä meinaa monta jatko-osaa tehdä, niin miehellä vähän liikaa ikää. Omasta mielestä.

Mutta eiköhän ne viikset siellä elokuvassa ole, kerta Instagramissa Wahlbergille niitä naamakarvoja kiinniteltiin joskus aikaa sitten.


Jep, ikä on se suurin rasite helposti tällä kertaa. Ja Hollandissa ei näyttelijänä sen suuremmin ole vikaa. Tuo fanipätkä vain näyttää miltä elokuva voisi näyttää maailmassa, jossa roolivalinta osuu täydellisesti.
 
Miksi tuon trailerin efektit näytti jotenkin epärealistisilta varsinkin siinä lentokoneesta roikkumisesta? TLOU:n kuvissa oli vähän samaa, sellaista "keskeneräisyyttä" mutta se nyt oli vain jokin kuva, joka tuskin vastaa lopullista tuotetta. Tässä kuitenkin jo traileri kyseessä vai onko käytetty jotain vedosmatskua että saa aikaisin hypeä aikaiseksi? Vai näenkö vain omiani?
 
Miksi tuon trailerin efektit näytti jotenkin epärealistisilta varsinkin siinä lentokoneesta roikkumisesta? TLOU:n kuvissa oli vähän samaa, sellaista "keskeneräisyyttä" mutta se nyt oli vain jokin kuva, joka tuskin vastaa lopullista tuotetta. Tässä kuitenkin jo traileri kyseessä vai onko käytetty jotain vedosmatskua että saa aikaisin hypeä aikaiseksi? Vai näenkö vain omiani?

Perus CGI-ongelmia, eli fysiikoiden vuoksi liike näyttää pelimäiseltä. Lentokoneroikkumiskohtauksessa kun pompitaan vastatuuleen laatikolta toiselle, tulee enemmänkin mieleen videopeli kuin elokuva. Se on ongelma ainakin minulle. Ei tässä mitään neukkurealismia tarvita, mutta tuo kyseinen trailerin kohtaus sopisi paremmin Spider-Manille kuin Drakelle. Usein CGI-ympäristöt ovat muutenkin kuin leikkaussalista, eli kovin on siistiä.

Uncharted-pelien vahvuus puolestaan oli juuri elokuvamainen kerronta. Se mikä toimii elokuvamaisessa pelissä, ei toimikaan enää pelimäisessä elokuvassa. Toisaalta jotkut selvästi tykkää, kun useampi tähänkin ketjuun kommentoinut.
 
Tos vartin lyhyessä pätkässä oli kyllä niin onnistunut noi Nathan ku olla ja voi.

Harmi ettei toi jätkä vedä leffan roolia.
 
Muistin juuri, että vuonna 2016 tuli uumoiltua "täydellisistä" näyttelijöistä Nathanin ja Samin rooleihin. :D Jos olette sivuston alati päivittyvällä etusivulla käyneet, niin olette ehkä tämän voineet bongata historianostona. Eipä tämäkään uumoilu toteutunut, mutta kukaan ei voine väittää etteikö Paul Blackthorne olisi ollut täydellinen Sam. Peliä pelatessa aikoinaan olin hyvin vakuuttunut, että Blackthorne oli toiminut Samin esikuvana. Niin paljon on samaa näköä.


(En tuota vanhaa tekstiäni lueskellut sen tarkemmin, omien jorinoiden lukeminen jälkikäteen tekee aina pahaa, joten siellä voi olla ties mitä tuubaa. Kuvien katsominen ehkä ajaa asian.)
 
Ehdottomasti Flanigan olisi ollut sopiva Nathaniksi ja mikseipä Blackthorne Samiksi. Ikä tulee silti vastaan jo heilläkin, varsinkin jos ajattelee että leffoja tulisi useampikin.

Mutta se Flanigan jonka muistan SG Atlantiksesta, ehdottomasti! Harmi vain ettei ole aikakonetta.
 
Uncharted 4:n ja Uncharted: The Lost Legacyn yhdeksi PS5-kokoelmaksi yhdistävä Uncharted: Legacy Of Thieves Collection julkaistaan 28. tammikuuta 2022. Jos on ostanut jomman kumman noista peleistä tai molemmat sisältäneen PS4-bundlen, saa tuon PS5-setin 10 eurolla.

PlayStation 5 -versiossa on kolme erilaista grafiikkatilaa: 4K@30 fps, 1440p@60 fps ja 1080p@120 fps.

Fidelity Mode – For those of you who have a 4K display and want super sharp resolution above all else to enjoy the stunning environments and details the Uncharted series is known for, select Fidelity Mode and play in native 4K resolution with a 30fps target framerate.
Performance Mode – We carried over the high framerate PS4 patch with Performance Mode, which targets a 60fps frame rate.
Performance+ Mode – If you’re all about the smoothest gameplay possible and don’t mind a resolution drop, try out our first ever Performance+ Mode which targets 120fps* at a 1080p resolution.

Lähde: PS.Blog
 
Ylös Bottom