Vaikeuden viehätyksestä

[Fabre#4]

Termi, jota te yllä etsitte, lienee interaktiivisuus. Siinä pelit eroavat elokuvista, kirjoista ja musiikista(kuunnellussa muodossa, ei itse soittaen) mitä suurimmassa määrin. Peleissä pelaaja pääsee aina vaikuttamaan itse tapahtumiin, vaikutuksen määrä toki riippuu paljon pelistä, kun taas elokuvat, kirjat ja musiikki koetaan puhtaasti niiden luojien tarkoittamalla tavalla ilman mahdollisuutta vuorovaikuttaa siihen itse.

Siksi pelit taiteen alana eroavat selvästi ja aika huomattavastikin "muusta taiteesta".

 

[Poistettu jäsen 17549]

Mä kirjoitin tänne jo joku vajaat 10 sivua sitten asiasta enemmänkin, mutta ehkä vielä tiivistettynä omia näkemyksiäni, johon toivon ihan mielelläni kommentteja (keskustelupalstallahan tässä ollaan) nyt kun tänne topikkiin on löytänyt uusia käyttäjiä.

En ole pelannut yhtäkään Souls-peliä läpi, enkä usko että tilanne muuttuu ihan hetkeen. Yksikään kaikkien aikojen top 20 -suosikkipeleistäni ei perustu erityiseen vaikeuteen, vaikka toki osassa niistä on tullut hiottua omia taitojaan aivan hemmetin pitkälle. Pelaan tätä nykyä pelit normaalilla tai peräti helpommalla vaikeusasteella, vähän pelistä riippuen.
Tästä huolimatta minulle oli ihan vaan Hidetaka Miyazakin haastattelua lukiessa aivan selvää, mistä hänen pelisuunnittelunsa ja -filosofiansa kumpuaa. Ja tämä pelifilosofia on noussut (jopa ärsyttävyyteen asti, onhan "the dark souls of ...."-vertaukset ja muu diskurssi mennyt ajoittain överiksi) yhdeksi viimeisen vuosikymmenen selvästi eniten pelimaailmaa muokanneista malleista, joten se on ollut aivan kiistaton menestys ja sille on ollut kaikupohjaa. Ja silti kuulee väittämiä, jotka aivan suoraan kiistävät tämän lähtökohdan pelisuunnittelussa ja kertovat, että "vaikeusasteiden puuttumiselle ei ole mitään perusteluja". Historia on jo osoittanut, että tämä ei pidä paikkaansa.

Kuten tiedetään, niin vaihtoehtoisen historian pohtiminen on aina arvailua, mutta väitän seuraavaa: Koko tätä valtavan näkyvää souls-ilmiötä ei olisi syntynyt, jos ensimmäisissä Souls-peleissä (montakohan näitä olisi edes julkaistu?) olisi ollut valittavana helpommat vaikeusasteet. Mielikuvitusleikin luonteeseen kuuluu ettei väittämää voi todistaa oikeaksi eikä vääräksi, mutta tekis silti mieli sanoa että prove me wrong

Tämän kaiken ei toki tarvitse tarkoittaa, etteikö niihin peleihin voisi nyt laittaa eri vaikeusasteet, voihan maailma muuttua. Tästä päästään siihen etten minä muutenkaan ymmärrä miksi kaikkien pitäisi saada kaikki tässä maailmassa, joten olkoon

edit: Mulle on siis ihan se ja sama tuleeko esim. Elden Ringiin vaikeusasteet. Tai no, suoraan sanoen jos peliä helpotetaan niin oma riskini tarttua peliin suorastaan kasvaa. Mutta tehköön From Software peleillään mitä tekee. Mulla on liikaa pelejä jonossa odottamassa rajallista peliaikaa, ei kaikkia pelejä tarvitse suunnitella just mua varten.

 

[m_vierimaa]

Elden Rings on odotuslistalla todella korkealla, kenties jopa vuoden peli -tasoa, kuten olen täältä lukenut. Samalla se tarjoaa taas kerran mahdollisuuden maksimaaliseen turhautumiseen, sillä masokistina en ota ainuttakaan npc-apuria tahi ihmispelaajaa kaveriksi. Otti se sitten miten monta kuolemaa tahansa. Oppimiskäyräni on aina ollut hidas, joten erehdys ja onnistuminen -linjalla mennään jälleen kerran.

Se pitää todeta, että aidosti kadehdin tiettyjen pelaajien taitoa reagoida tai sisäistää jokin asia vain 1-2 yrityksen jälkeen, kuten olen joidenkin striimeistä tai tallenteista nähnyt. Siellä väännetään usein uutta peliä ultramegahard-tasolla jo ensimmäisinä päivinä. Toisaalta ei voi tietää, miten aikaisessa vaiheessa pelejä annetaan jakoon, haitari voi olla melko suuri – koska paras näkyvyys saavutetaan sen kautta miten tuoreina videot julkaistaan tai striimataan.

Aikaa on vielä reilusti Elden Ringin julkaisupäivään, joten ainakin yksi kovan haasteen peli täytyisi vielä ottaa työn alle, jonkinlaisena lämmittelynä. Kiinnostavimmat olisivat parhaasta alkaen Sekiro, Bloodborne ja Niohit. Bloodbornea olen aikoinaan tahkonnut noin 20 tuntia, jolloin en halunnut antaa periksi tornin huipulla majailevalle Djuralle, vaikka olisin voinut palata sinne myöhemmin.

Paljon olisi mieluisaa "pään hakkaamista seinään" tarjolla, täytyisi vain tehdä päätös.

Sekiroa ja Bloodbornea kyllä suosittelen, nehän ovat From Softwarelta. Bloodborne pohjautuu väistöön (on siinäkin pistooliparry mutta en koskaan sitä opetellut) kun taas Sekiro blokkaus on pääroolissa, pelkällä väistöllä ei pärjää kuten muissa pelin sarjoissa eikä Sekirossa edes ole online peliä joten sikäli se sopii yksinpelaavalle. Oppimiskäyrä on Sekirossa jyrkempi kuin Bloodbornessa DS veteraanille.

Niohin ostin mutta en ole oikein sille lämmenyt, se on eräänlainen Diablo3 lootinkeruun ja soulstaistelun sekoitus.

Muista voisin suositella lyhyttä Ashenia kans. Se oli hyvin Souls-mainen. 2D peleistä Salt&Sanctuary toi vahvoja Souls-viboja.

 

[TRSP82]

Edellä olevaan listaan lisäisin Code Vein:n ja Darksiders 3:n. Varsinkin Code Vein on hyvinkin soulsmainen monilta kohdiltaan. Salt and Sanctuary on kyllä ihan kuin suoraan 2D souls, hyvällä tavalla

 

[Ippenator]

Edellä olevaan listaan lisäisin Code Vein:n ja Darksiders 3:n. Varsinkin Code Vein on hyvinkin soulsmainen monilta kohdiltaan. Salt and Sanctuary on kyllä ihan kuin suoraan 2D souls, hyvällä tavalla

Hyviä lisäyksiä! Ja tähän lisäisin vielä Remnant: From the Ashes. Myös varsin haastava ”Souls with guns”-peli, jossa hyvin toimiva co-oppi oli myöskin bonusta itselleni.

 

[PuppetMaster]

Onko Darksiders 3 soulsin kaltainen?

Tuohan pitää sitten ehdottomasti ottaa haltuun, jäänyt pelaamatta kun olin vähän pettynyt kakkoseen kun ei ollutkaan enää sellainen Zeldan kaltainen niinkuin ensimmäinen peli.

Ihme sarja kun jokainen osa pelaa ihan eri tavalla...

 

[Dragonfly]

Onko Darksiders 3 soulsin kaltainen?

On Soulsin kaltainen, mutta oikeastaan vaan kun pelaa tietyllä modella. En nyt muista kumpi oli kumpi. Ehkä Classic mode oli Soulsin kaltainen... Tarkentakaa joku joka muistaa paremmin.

Sama homma muuten itsellä. Olen pelannut ensimmäisen Darksidersin kahdesti läpi. Kakkosta en jaksanut muutamaa tuntia pidemmälle ja sitten taas kolmosen pelasin läpi. Jokainen näistä peleistä tuntui selvästi erilaisilta toisiinsa verrattuna.

 

[TRSP82]

On Soulsin kaltainen, mutta oikeastaan vaan kun pelaa tietyllä modella. En nyt muista kumpi oli kumpi. Ehkä Classic mode oli Soulsin kaltainen... Tarkentakaa joku joka muistaa paremmin.

Sama homma muuten itsellä. Olen pelannut ensimmäisen Darksidersin kahdesti läpi. Kakkosta en jaksanut muutamaa tuntia pidemmälle ja sitten taas kolmosen pelasin läpi. Jokainen näistä peleistä tuntui selvästi erilaisilta toisiinsa verrattuna.

Classic-mode on Darksiders/Darksiders2-tyyppinen, Default taas se enemmän se soulsmainen.

Puppetmaster, ei se nyt tietystikään kaikilta osin ole soulsmainen, mutta combattiin otettu vaikutteita soulseista. Mielestäni eroaa kahdesta aikaisemmasta aika selvästi.

 

[m_vierimaa]

Code Vein ei vain iskenyt, ehkä sille voisi antaa myöhemmin toisen mahdollisuuden.
Myöskään Remnant from the ashes ja Surge sarja eivät iskeneet odotetusti, molemmat ovat Souls with scifi-guns henkisiä.

Niohia jatkanen vielä, sen hölmöys on hassu väistöliike, joka tuntuu minusta pelimäiseltä. Muutoinhan siinä on paljonkin pientä innovaatiota, esim. taisteluasennon määritys.

Tosiaan Dark Siders 3 löytyy itseltäkin, se on ok, mutta sekin jäi kesken From softwaren pelien moninkertaisen läpipeluun vuoksi.

Kyllä Souls henkisiä pelejä on sarjan suosion myötä tullut lajityypiksi asti. Ja kokeilkaa ihmeessä Salt&Sanctuarya, ei kannata antaa 2D:n pilata mainiota Souls kokemusta.

 

[nedruska]

En yleensä ole mikään supervaikeiden pelejen jättifani. Pelissä pitää olla haastetta, mutta en jaksa hakata samaa pomoa tuntikaupalla.
Kena Bridge of Spirits kuitenkin puolivahingossa pakotti mua tässä vähän epämukavuusalueelle ja aloin miettiä, pitäisikö kuitenkin kokeilla tulevaisuudessa myös heti alussa uudessa pelissä joskus normaalin sijaan vaativampia tasoja. Olen kyllä joistain peleistä hardeja pelaillut ennenkin, mutta yleensä vasta new game+ pelissä tai muuten vain toisella läpipeluulla, kun mekaniikat on jo tuttuja ja silloinkin olen yleensä jättänyt ne pelin vaikeimmat lisähaasteet testaamatta.

Nyt oon toteuttanut tätä mun Kingdom Hearts maratonilla ja valinnut peleissä heti vaikeustasoksi proudin ja päättänyt, että hakkaan kyllä kaikki pelien superpomot myös. Kingdom hearts 1 final mix ja Chain of memories olivat yllättävän helppoja proudillakin eikä niissä oikeastaan superpahoja haasteita sitten ollutkaan.
Kingdom Hearts 2 final mixin kohdalla aloin kuitenkin vihdoin saada vaikeuden viehätyksestä kiinni. Itse peli ei hurjan vaikea ollut proudillakaan, mutta lopun superpomoja oli yllättävän hauska (ja toki myös tuhrauttava) yrittää saada kaatumaan. Kun voitto kuitenkin vihdoin tuli, niin fiilis oli ihan mieletön. Tämä varsinkin pelin pahamaineisen Lingering Will pomon kohdalla, jota valehtelematta piti kokeilla kahden pitkän pelisession aikana yhteensä varmaan lähemmäs sata kertaa ennenkuin pomo viimein kaatui.

Ei musta luultavasti koskaan Souls pelaajaa tule (ihan jo senkin vuoksi, ettei niiden "tyyli" yhtään puhuttele mua), mutta pitää kyllä jatkaa tätä itsensä heittämistä välillä epämukavuusalueelle tässä vaikeusasiassa. KH maratonkin jatkuu tällä samalla itsensä haasto tyylillä vielä useamman pelin verran (oon kuullut Birth by Sleep:in superpomoista kauhutarinoita eli saa nähdä tyssääkö mun proud-maraton niihin, kun sinne saakka pääsen).

 

[Mattix]

Kenan kautta tuli itsekin koettua Soul-pelien ideaa eli vaikeita pomovastuksia.

Suoraan sanoen tympi huolella. Ei ole mun juttu tuollaiset tasaisin väliajoin ripotellut hinkkauskohdat, joissa merkitsee reaktionopeus ja nappuloiden hakkaaminen oikeassa järjestyksessä. On hienoa, että jotkut saavat fiilistä pomojen voittamisesta (minä en saanut).

Jäinkin pohtimaan, mitä muuta "vaikeutta" pelit tarjoavat? Kenassa esimerkiksi oli muutamia oikeasti vaikeita pulmia ja niistä pidin kovasti. Joskus muistan myös mm. AC-sarjassa olleen aika hardcore-pulmatehtäviä.

Onkohan tuollaisia miten nykyään tarjolla?

 

[m_vierimaa]

Kenan kautta tuli itsekin koettua Soul-pelien ideaa eli vaikeita pomovastuksia.

Suoraan sanoen tympi huolella. Ei ole mun juttu tuollaiset tasaisin väliajoin ripotellut hinkkauskohdat, joissa merkitsee reaktionopeus ja nappuloiden hakkaaminen oikeassa järjestyksessä. On hienoa, että jotkut saavat fiilistä pomojen voittamisesta (minä en saanut).

Jäinkin pohtimaan, mitä muuta "vaikeutta" pelit tarjoavat? Kenassa esimerkiksi oli muutamia oikeasti vaikeita pulmia ja niistä pidin kovasti. Joskus muistan myös mm. AC-sarjassa olleen aika hardcore-pulmatehtäviä.

Onkohan tuollaisia miten nykyään tarjolla?

Puhutko nyt Kenan pomoista vai Soulsbornen?

Soulsbornessa ja sen pomoissa idea on mahdottoman voittaminen, ei niinkään ”vain” pahat pomot. Toki parry vaatii ajoitusta, mutta muuten kyse on vastustajan liikkeiden opettelusta ja kyky lukea oikea hetki hyökätä, olipa kyse perusvihusta tai bossista. En ole kyllä koskaan mieltänyt Soulsbornen pomoja vain reaktionopeus+rämpytystestiksi.

 

[TRSP82]

Puhutko nyt Kenan pomoista vai Soulsbornen?

Soulsbornessa ja sen pomoissa idea on mahdottoman voittaminen, ei niinkään ”vain” pahat pomot. Toki parry vaatii ajoitusta, mutta muuten kyse on vastustajan liikkeiden opettelusta ja kyky lukea oikea hetki hyökätä, olipa kyse perusvihusta tai bossista. En ole kyllä koskaan mieltänyt Soulsbornen pomoja vain reaktionopeus+rämpytystestiksi.

Ehkä tiettyjen väistöjen tekeminen on reaktioista kiinni Souls-tyyppisissä peleissä, mutta muutenhan bossit/vastustajat ovat luettavissa kuten sanoitkin. Bossin voi siis voittaa ihan ensimmäiselläkin kertaa, jos jaksaa vaan lukea/katsoa ne hyökkäykset läpi tarkasti.

Rämpytyksellä ei muuten tee mitään, kulutat vain staminan ja turpiin tulee varmasti.

Itselle vaikeaa oli myös hahmottaa hitboxit, ne on FromSoftwaren peleissä toisinaan aika oudot

 

[Mattix]

Puhutko nyt Kenan pomoista vai Soulsbornen?

Soulsbornessa ja sen pomoissa idea on mahdottoman voittaminen, ei niinkään ”vain” pahat pomot. Toki parry vaatii ajoitusta, mutta muuten kyse on vastustajan liikkeiden opettelusta ja kyky lukea oikea hetki hyökätä, olipa kyse perusvihusta tai bossista. En ole kyllä koskaan mieltänyt Soulsbornen pomoja vain reaktionopeus+rämpytystestiksi.

Kenasta puhuin. Onko Kenan pelimekaniikka merkittävästi erilainen kuin Soulsbornet?

 

[m_vierimaa]

Kenan kautta tuli itsekin koettua Soul-pelien ideaa eli vaikeita pomovastuksia.

Suoraan sanoen tympi huolella. Ei ole mun juttu tuollaiset tasaisin väliajoin ripotellut hinkkauskohdat, joissa merkitsee reaktionopeus ja nappuloiden hakkaaminen oikeassa järjestyksessä. On hienoa, että jotkut saavat fiilistä pomojen voittamisesta (minä en saanut).

Jäinkin pohtimaan, mitä muuta "vaikeutta" pelit tarjoavat? Kenassa esimerkiksi oli muutamia oikeasti vaikeita pulmia ja niistä pidin kovasti. Joskus muistan myös mm. AC-sarjassa olleen aika hardcore-pulmatehtäviä.

Onkohan tuollaisia miten nykyään tarjolla?

Kenasta puhuin. Onko Kenan pelimekaniikka merkittävästi erilainen kuin Soulsbornet?

Tuon perusteella on. Ei Souls perustu reaktioihin ja nopeaan rämpytykseen. Lähimpänä ehkä Sekiro jossa välillä blockkia saa tiuhaan käyttää, mutta ajoitus on a ja o, kuten dark soulsin parryissakin.

Muuten ne perustuvat, kuten yllä laitoin, sekä perusvihollisten että pomojen liikkeiden tunnistamiseen ja omasta hahmosta/aseista riippuen, sen opetteluun milloin iskeä takaisin. Eräänlaista kissa-hiiri leikkiä.

Jos et tykkää Soulsien synkistä maailmoista, Sekiro tarjoaa samurai-kokemusta. Se on kuitenkin lähimpänä reaktionopeustestiä kun monien pomojen kans paras taktiikka on opetella blokki, ja osa pomoista hyökkää melkoisella vyörytyksellä.

 

[nedruska]

Tuon perusteella on. Ei Souls perustu reaktioihin ja nopeaan rämpytykseen. Lähimpänä ehkä Sekiro jossa välillä blockkia saa tiuhaan käyttää, mutta ajoitus on a ja o, kuten dark soulsin parryissakin.

En mä sanoisi Kenankaan combatin perustuvan rämpytykseen. Nopeaa reaktiokykyyn kyllä osittain, koska pomot oli lähes poikkeuksetta melko nopeita liikkeissään ja aikaikkunat väistöille oli pieniä. Kenassa parryn aikaikkuna oli liiankin pieni enkä saanut sitä pelin aikana toimimaan 100% varmasti vaan toimintatodennäköisyys oli ehkä noin 50%. Mutta kyllä se Kenan combattikin oli pomojen liikkeiden lukemista, niihin (nopeasti) reagoimista ja oikean hyökkäysajoituksen keksimistä. Hankalan hommaksi teki taistelun nopeus ja se, että jopa normal tasolla pelaaja ei saanut kovin montaa kertaa mokata, kun kuolema jo vei mukanaan.

Jos et tykkää Soulsien synkistä maailmoista, Sekiro tarjoaa samurai-kokemusta. Se on kuitenkin lähimpänä reaktionopeustestiä kun monien pomojen kans paras taktiikka on opetella blokki, ja osa pomoista hyökkää melkoisella vyörytyksellä.

Osittain tuo synkkyys on tosiaan se joka ei iske, mutta isompi ongelma vielä on näiden pelien "verilentää" efektit. En vaan tykkää pelata pelejä, joissa combat on liian "realistista" tämän osalta ja mulla on epämiellyttävä olo jo ihan vaan sellaista peliä katsoessa. Harmi, kun tämä rajaa niin monta varmasti mahtavaa peliä pois mun osalta, mutta eipä tälle mitään voi.

 

[m_vierimaa]

Osittain tuo synkkyys on tosiaan se joka ei iske, mutta isompi ongelma vielä on näiden pelien "verilentää" efektit. En vaan tykkää pelata pelejä, joissa combat on liian "realistista" tämän osalta ja mulla on epämiellyttävä olo jo ihan vaan sellaista peliä katsoessa. Harmi, kun tämä rajaa niin monta varmasti mahtavaa peliä pois mun osalta, mutta eipä tälle mitään voi.

Jos pelaisit PC-puolella, melkein uskaltaisin veikata että modit tähänkin löytyy.

 

[frozen9999]

Hyviä lisäyksiä! Ja tähän lisäisin vielä Remnant: From the Ashes. Myös varsin haastava ”Souls with guns”-peli, jossa hyvin toimiva co-oppi oli myöskin bonusta itselleni.

Remnantissa on myös alueita joissa on todella monta eri variaatiota mikä voi tulla ja sen mukaan tulee myös eri loottia

 

[MariusFin]

Jos on ihan uusi FromSoftwaren pelien kanssa niin miten "selitätte" heidän pelit? Pelaan Jedi: Fallen Order vaikeimmalla tasolla ja yritän suorittaa pelin 100 %.

 

[Poistettu jäsen 37867]

Jos on ihan uusi FromSoftwaren pelien kanssa niin miten "selitätte" heidän pelit? Pelaan Jedi: Fallen Order vaikeimmalla tasolla ja yritän suorittaa pelin 100 %.

Ensiksi menet sinne pelimaailmaan ihan ilman mitään oppaita tai videoita. Jos eksyt paikkaan jossa tulee liian rumasti tukkaan, mene jonnekin toiseen paikkaan. Toista tätä kaavaa, nauti From Softwaren luomasta maailmasta ja menesty.