Valtiontalous, velka, verotus ja työllisyystoimet

Siis tää nykyhallitus on niin koominen. Ekana rummutetaan siitä että lisää velkaa ei voi missään tapauksessa ottaa. Sitten käy niin että rapautetaan julkisia palveluita, annetaan rikkaille veronkevennyksiä ja OTETAAN LISÄÄ VELKAA, siis ei tää voi olla todellista. Nykyhallitus. VMP!
 
Onhan se aika noloa, että vuosittainen velan määrä pysyy samana ja poliitikot valehtelevat, että velan ottaminen vähenee. Nyt ei ole edes sitä koronaa tekosyynä vaan siitä huolimatta, ettei ole akuuttia kriisitilaa, otetaan vain saman verran kylmästi velkaa. Samalla leikataan palveluista ja tuista, joiden avulla Suomi on voinut kehittyä menestyväksi valtioksi. Tosiasiassa "kovalla työllä" ei tule kehitystä ja hyvinvointia, vaan sillä, että ihmisiä tuetaan vaikeilla hetkillä ja rakennetaan luottamusta yhteiskuntaan. Yhteistyöllä Suomi on rakennettu eikä kilpailulla. Yhteiskunnan tarkoitus on tasata töyssyjä niin, että niille, joilla käy huono tuuri elämässä ja jokin riski realisoituu, voi silti olla hyvä elämä. Yhteiskunnan tarkoitus ei ole palkita menestyjiä. Markkinahenkinen liberaali yhteiskunta ei suosi rikkaita, vaan tarjoaa tasaisen alustan kaikille menestyä. Siihen kuuluu koulutus, terveydenhuolto, toimiva infra jne. perustoiminnot, joilla säilytetään kansalaisten toimintakyky ja kehitys.

No ihan sama kuitenkin, koska tosiasiassa Suomea ei johda poliitikot vaan virkamiehet, senhän näkee jo siitäkin, että todelliset muutokset ovat äärimmäisen pieniä. Vasemmistohallitus ei saanut parannettua juurikaan huono-osaisten asemaa ja oikeisto tuskin saa parannettua merkittävästi rikkaitten asemaa. Mitä poliitikassa voi tehdä on paskoa toisten muroihin ja estää kehitystä. Siksi politiikka on pääosin ajanhukkaa. Se mikä näyttäytyy saavutuksena tai voittona on usein jonkun toisen asioiden vaikeuttamista. Ei siis mitään, mistä itse saisi varsinaisesti hyötyä. Mitä hyötyä esimerkiksi homojen oikeuksien vastustajat saavat, jos homojen asema heikkenee? Sama koskee mitä tahansa ryhmää, esim. maahanmuuttajia. Kukaan ei voita, jos toista potkitaan päähän. Äänestäminen on sen valitsemista, kenelle haluaa aiheuttaa ikävyyksiä. No meni taas saarnaamiseksi. Kannattaa miettiä onko tervettä, jos äänestää jotakin vastaan.
 
Velkapelotteluhan oli oikeiston pääase ennen vaaleja ja sitä mediakin kaikin voimin tuki vaalitenteissä. Kokoomuksen ja Persujen sallittiin tätä pelottelua toteuttaa käytännössä jokaisessa tentissä ilman, että heitä olisi kunnolla haastettu kertomaan, mistä he itse rahat ottaisivat ja leikkaisivat. Orpolta varsinkin tätä kysyttiin monenmonta kertaa, mutta kertaakaan ei mitään konkreettista leikkauslistaa saatu. Puhuttiin vain, että 6 miljardia pitää sopeuttaa, mutta konkreettisia keinoja ja listoja ei saatu ulos. Siihen on toki syynsä, koska toki Orpo tiesi, että jos hän suoraan sanoo ääneen sen Kokoomuksen ikuisen märän päiväunen, jossa sosiaaliturvaa ja koulutusta leikataan, niin sinne menivät äänet. Liian moni meni halpaan, tai jätti edes perustason poliittisen tutkimuksen tekemättä. Liian moni ei perehdy tarpeeksi ja uskoo noihin korulauseisiin. Kokoomushan tekee tätä samaa ihan joka kerta, koska keskivertoäänestäjän poliittinen muisti on niin lyhyt. Ennen vaaleja aina luvataan kaikkea hyvää kaikille, mutta kunhan hallitusohjelma on valmis, niin pääomaa ja omaisuutta omaavat saavat aina ne isoimmat helpotukset, tavallinen duunari saa sen satasen tai kaksi vuodessa enemmän prosenttiveroalen kautta ja heikko-osaisimmat, eli ne, jotka tarvitsevat jotain sosiaalitukia(työttömyys-, asuminen, vammais- jne.) kärsivät aina eniten. Tämä johtuu siitä, kuten nyt ollaan taas mediasta saatu lukea kokoomuspolitikkojen sanomana, että oikeistolaiset tykkäävät ryhmitellä kaikki työttömät, sairaat ja muut rajoitteiset yksinkertaisesti laiskoiksi työn vieroksujiksi ja oma-aloitteisesti sairaiksi, johon ainoa tyyppiratkaisu on kurjistaa heidän elämäänsä entistä enemmän tukia pienentämällä, koska kokoomuslainen ajattelee, että kun tarpeeksi ruoskii, niin sairainkin työtön menee tuosta vain töihin. Perus kokoomuslainen kun ei tiedä, tai halua tietää, ettei sinne töihin ihan noin vain mennä. Pitää löytää avoin paikka ja työnantaja, joka on valmis maksamaan sellaista palkkaa, jolla pärjää ilman sosiaalitukia. Monet yrittäjät taas ovat kokoomuslaisia, tai ainakin kokoomusmielisiä, ja työnantajahan tavoittelee aina itselleen isointa voittoa, joka tietysti saadaan silloin, kun myynti on isoa ja kustannukset pieniä. Kustannuksia on helppo pienentää vaikkapa työntekijöiden palkoista ja sitähän Kokoomus nytkin ajaa 'paikallisella sopimisellaan'. Työnantaja voi tuon läpi mennessä sanoa, että "Tästä lähin tämä firma maksaa palkkaa enää tämän verran. Jos ei kelpaa, niin ovi on tuossa.".

Persut on sitten ihan oma asiansa lentävine lauseineen, rasistisine lausuntoineen ja valehdeltuine vaalilupauksineen. Purrakin isoon ääneen sanoi tenteissä, että "Kokoomus haluaa leikata sosiaaliturvasta, mutta se ei meille käy!", mutta niinhän niitä leikkauksia on kyseinen sakki ollut hallitusohjelmaan hyväksymässä. Tietysti noin piti ennen vaaleja sanoa isoon ääneen, ja samalla puhua bensan ja ruoan hinnan isosta laskemisesta, koska tiedossa oli, että tukia saavilta ja ruokaa sekä bensaa peruskuluttavilta on paljon ääniä saatavilla ja heihin yksinkertaiset huudahdukset uppoavat hyvin. Onhan Purra sanonut ääneen senkin, ettei empatialle ole politiikassa sijaa. Oikeistolainen on aina kova muita kohtaan, se vaan on fakta. Oikeistolainen omaa usein sen perusajatuksen, että "kaikilla on samat mahdollisuudet ja jos ei onnistu, niin se on aina vain ja ainoastaan oma vika". Oikeistolaisen ideologian mukaan työttömäksi jääminen on oma vika, samaten kuin sairastuminen tai vammautuminen. Amerikkalainen Unelma on sitä oikeistolaisuutta kaikkein kirkkaimmillaan ja näkyvimmillään ja sitähän Kokoomus ja Persut ihannoivat yli kaiken. Amerikassakin tosin aika moni päätyy kadulle, huumeisiin, rikollisuuteen, tai muihin vielä äärimmäisempiin(kouluampumiset yms.) tekoihin sitä unelmaa jahdatessaan, kun se karkaa ja jahdatessa on kaikki mennyt.

Tätä me saamme nyt sitten niittää, koska äänestystulos oli, mitä oli. Onhan tuo ollut hurjaa luettavaa, että budjettiesityksessä on ensi vuodelle vajetta noin 10 miljardia, joka pitää siis velalla tasata. Se on se tulos, että hyväosaisille saadaan isot verohelpotukset, tavalliselle kansalle vähäsen ja heikompiosaisilta pois. Rikkaat saavat lisää ja se maksatetaan tulevilla sukupolvilla(valtion velkaa lisää ottamalla) ja heikoimpia kurittamalla, vaikka ennen vaaleja samat **** niin kovaan ääneen olivat laittamassa Suomea kuntoon ja varoittamassa velasta. Sellainen mielenkiintoinen fakta loppuun, että jos tuo ensi vuoden 10 miljardia lisävelkaa toteutuu, niin on se suurempi velkamäärä, kuin edellisen hallituksen velka/vuosi oli, vaikka edellinen hallitus joutui taiteilemaan pandemian ja juuri alkaneen sodan kanssa.

Onneksi itsellä ja lähimmäisillä on sukan varressa sen verran säästöjä, että todennäköisesti ja toivottavasti pärjätään tämän oikeistopainajaisen ylitse, mutta heikommassa asemassa olevia kyllä käy sääliksi. Sanon suoraan, että tämän hallituksen taival ei voi liian nopeasti tulla päätökseensä.
 
Suomessa ei taida vain olla enää mitään muuta kuin paskoja hallituksia luvassa pitkään aikaan. Ehkä sitten, kun eniten äänestävät eläkeikäiset suuret ikäluokat on saatu pois äänestämästä luonnollisista syistä, voi syntyä jotain uutta järkevää kehitystä. Nyt Suomea hallitaan vanhainkodeista ja politiikan taso on sen mukaista. Harmi vain, että oma elämä kuluu tässä parempia poliittisia aikoja odotellessa niin, että olen varmaan itse vanhainkodissa äänestämässä dementoituneena uudistuksia vastaan silloin kun lopulta äänestäjät alkavat olla järjissään.
 
Kyllä hyvin monella jää duunit tekemättä, jos työttömänä jää käteen suunnilleen sama kuin töissä käymällä. Ei tämä mun mielestä ole yleensä laiskuutta vaan viisautta. Pitkässä juoksussa se duuni kannattaisi kuitenkin ottaa vastaan joka tapauksessa, jos haluaa joskus tienata enemmän.

Koska hallitus ei voi nostaa palkkoja niin vaihtoehto on sitten tukiaisten laskeminen. Kun sitten ihminen laskeskelee työnteon kannattavuutta uudelleen niin lopputulos voi olla toinen. Sitähän tässä haetaan.

Tässä varmaan yksi ajatus on saada aiemmin hyvin tienanneet työttömät kouluttautumaan uudelleen ja/tai ottamaan aiempaa pienemmällä palkalla töitä vastaan. Tämä jengi ei ole sitä kaikista vähävaraisinta.

Moni on tietysti työttömänä muistakin syistä. Tässä nyt vedetään vähän leveämmällä pensselillä ja aika näyttää miten kävi.
 
Pitkässä juoksussa se duuni kannattaisi kuitenkin ottaa vastaan joka tapauksessa, jos haluaa joskus tienata enemmän.
Tai jos haluaa vain kerryttää työeläkettä (=palkkaa ajalle, kun ei ole enää esim. työikäinen).

Moni unohtaa, että osa maksettavasta palkasta siirtyy vain ajalle, kun työelämästä jäädään pois.
 
Kyllä hyvin monella jää duunit tekemättä, jos työttömänä jää käteen suunnilleen sama kuin töissä käymällä. Ei tämä mun mielestä ole yleensä laiskuutta vaan viisautta.
Oho! Luulet siis että ihmiset haluavat vapaaehtoisesti olla työttömänä esim. kotona tekemättä mitään? Juujuu.
Pitkässä juoksussa se duuni kannattaisi kuitenkin ottaa vastaan joka tapauksessa, jos haluaa joskus tienata enemmän.
No mitäs sitten kun niitä töitä ei ole/löydy? Mitä vielä, tarjotaan vaan oikeen helkkarin paksua keppiä, niin saadaan ne työttömätkin TÖI-HIN. :mad:
 
Oho! Luulet siis että ihmiset haluavat vapaaehtoisesti olla työttömänä esim. kotona tekemättä mitään? Juujuu.

No mitäs sitten kun niitä töitä ei ole/löydy? Mitä vielä, tarjotaan vaan oikeen helkkarin paksua keppiä, niin saadaan ne työttömätkin TÖI-HIN. :mad:
Moni on tietysti työttömänä muistakin syistä. Tässä nyt vedetään vähän leveämmällä pensselillä ja aika näyttää miten kävi.
 
Oho! Luulet siis että ihmiset haluavat vapaaehtoisesti olla työttömänä esim. kotona tekemättä mitään? Juujuu.
Kärjistän nyt, mutta jos saisin saman (tai edes melkein saman) rahan olemalla kotona tekemättä mitään verrattuna siihen, että joudun heräämään aamulla töihin ja viettämään siellä seuraavat 8 tuntia, niin tottakai olisin enemmin tekemättä mitään.

Käyttäisin sen saman 8 tuntia sellaisiin asioihin, joita oikeasti haluan tehdä. Oli se sitten videopelien pelaaminen, koiran kanssa ulkoilu, pyöräily, lautapelit hyvässä seurassa tai mikä vaan muu mukavampi asia kuin rahan eteen töissä käyminen. Siitähän tuossa @Wixxer :in viestissä oli kyse. Jos taas saatava raha summa olisi selvästi vähemmän kuin töissä käymällä, niin se on se motivaattori mennä töihin. Näin ainakin omalla kohdalla. Jos nyt jäisin työttömäksi, niin saisin selvästi vähemmän kuin mitä minulle nyt maksetaan palkkaa, joten en halua jäädä pois töistä.
No mitäs sitten kun niitä töitä ei ole/löydy? Mitä vielä, tarjotaan vaan oikeen helkkarin paksua keppiä, niin saadaan ne työttömätkin TÖI-HIN. :mad:
Tämä on tietysti isompi ongelma ja toki liittyy siihen että myös niille pitää maksaa hyvinvointiyhteiskunnassa toimeentulo, jotka eivät syystä tai toisesta pysty, halua tai saa töitä. Mutta jos se toimeentulo on yhtä paljon kuin saisi rahaa töissä käymällä, niin kyllä siinä helposti motivaatio työpaikalle raahautumiseen tippuu nollaan.
 
Kärjistän nyt, mutta jos saisin saman (tai edes melkein saman) rahan olemalla kotona tekemättä mitään verrattuna siihen, että joudun heräämään aamulla töihin ja viettämään siellä seuraavat 8 tuntia, niin tottakai olisin enemmin tekemättä mitään.
Olisit tyytyväinen ensimmäiset kaksi viikkoa. Aika nopeasti alkaa useimpia ahdistamaan työttömyys. Oikeastaan vain siinä tapauksessa työttömyydestä voisi nauttia, jos on sitten varma, että nautiskelujen jälkeen pääsee helposti takaisin kunnollisiin töihin. Sitä luksusta ei ole suurimmalla osalla työtätekevistä eikä varsinkaan työttömiksi päätyneillä, joilla pääsääntöisesti ei ole vahvaa työmarkkina-asemaa.
 
Olisit tyytyväinen ensimmäiset kaksi viikkoa. Aika nopeasti alkaa useimpia ahdistamaan työttömyys.

Ei kannata yleistää. Itselleni työ on pakollinen paha, mitä teen vaan rahan takia. Jos saisin saman rahan tekemättä mitään, eroaisin välittömästi. Maailmassa on niin paljon tekemistä ja nähtävää, että enpä jäisi kaipaamaan töitä.
 
Ei kannata yleistää. Itselleni työ on pakollinen paha, mitä teen vaan rahan takia. Jos saisin saman rahan tekemättä mitään, eroaisin välittömästi. Maailmassa on niin paljon tekemistä ja nähtävää, että enpä jäisi kaipaamaan töitä.
No, tutkimusten perusteella työttömyyden suoma joutilaisuus johtaa aika nopeasti huonoihin seurauksiin, kuten epävarmuuden synnyttämään stressiin. Yleinen seuraus on sellainen, joka koskettaa useimpia, eli voin huoletta tehdä yleistyksen tässä tapauksessa. Yleistäminen ei tässä tarkoita sitä, että esittäisin universaalilauseen, eli lauseen joka koskee kaikkia, vaan se perustuu tutkittuun tietoon, jota voi kuka tahansa hankkia luettavakseen. Työttömyyttä on tutkittu melko paljon ja pitkään. Suomessa on vielä erityinen tilanne, koska ihmisistä tulee niin paljon tietoa eri rekistereihin, että on mahdollista kerätä yleistettävää tietoa aiheesta ja sen suhteesta esim. sairastavuuteen. Olisi aika vaikeaa tehdä populaatiotason tutkimusta, jos ei tekisi minkäänlaisia yleistyksiä aiheesta.
 
Olisit tyytyväinen ensimmäiset kaksi viikkoa. Aika nopeasti alkaa useimpia ahdistamaan työttömyys. Oikeastaan vain siinä tapauksessa työttömyydestä voisi nauttia, jos on sitten varma, että nautiskelujen jälkeen pääsee helposti takaisin kunnollisiin töihin. Sitä luksusta ei ole suurimmalla osalla työtätekevistä eikä varsinkaan työttömiksi päätyneillä, joilla pääsääntöisesti ei ole vahvaa työmarkkina-asemaa.
Jos työttömyys ei aiheuttaisi rahahuolia, niin en usko että alkaisi ahdistaa. Keksisin kyllä tekemistä, joten ei minun työttömyys olisi sitä että olisin kotona tekemättä mitään.

Mutta tosiaan kuten sanoin, niin kärjistin. Tottakai olen mielelläni töissä, vaikka sen selvästi isoin motivaattori onkin raha. Raha tuo turvaa ja antaa mahdollisuuksia, joten teen töitä.
 
hyvinvointiyhteiskunnassa
Tätä menoa tää on kohta muisto vaan.
Mutta jos se toimeentulo on yhtä paljon kuin saisi rahaa töissä käymällä, niin kyllä siinä helposti motivaatio työpaikalle raahautumiseen tippuu nollaan.
Helppo se on töissäkäyvän ihmisen näin sanoa. Olepa kuule muutama vuosi työttömänä, niin ymmärrät ettei se todellakaan mitään herkkua ole. Puhumattakaan siitä ettei ne työttömyyskorvaukset todellakaan mitään suuria ole ja saa olla jatkuvasti työttömänä työnhakijana olla yhteydessä työvoimatoimistoon. Itse oon onneksi työkyvyttömyyseläkkeellä (12v jo), niin ei tuota rumbaa enää tarvitse.
 
Tätä menoa tää on kohta muisto vaan.
No sepä se.
Helppo se on töissäkäyvän ihmisen näin sanoa. Olepa kuule muutama vuosi työttömänä, niin ymmärrät ettei se todellakaan mitään herkkua ole. Puhumattakaan siitä ettei ne työttömyyskorvaukset todellakaan mitään suuria ole ja saa olla jatkuvasti työttömänä työnhakijana olla yhteydessä työvoimatoimistoon. Itse oon onneksi työkyvyttömyyseläkkeellä (12v jo), niin ei tuota rumbaa enää tarvitse.
Siksi sanoinkin että oli kärjistys. Suurin syy silti työssäkäymiseen on raha, joten jos sitä saisi yhtä paljon olemalla kotona, niin katoaisi kyllä iso motivaatio mennä töihin.

Näin ei siis omalla kohdalla ole, joten en tietenkään haluaisi nyt jäädä työttömäksi.
 
No sepä se.

Siksi sanoinkin että oli kärjistys. Suurin syy silti työssäkäymiseen on raha, joten jos sitä saisi yhtä paljon olemalla kotona, niin katoaisi kyllä iso motivaatio mennä töihin.

Näin ei siis omalla kohdalla ole, joten en tietenkään haluaisi nyt jäädä työttömäksi.
Tottahan se on että rahan takia töissä käydään. Niin sen pitääkin olla ja työstä pitää myös saada sellaista palkkaa että se kannattaa. Siitä mä olen kuitenkin eri mieltä että työttömyys olisi "kivaa" jos vaan rahaa riittäisi. Voisihan se siltä tuntua, varsinkin nuoremmalla iällä mutta vanhetessaan ihminen alkaa katsoa elämää vähän toisella tavalla. Se ei ole kivaa jos viisikymppisenä huomaa tuhlanneensa elämänsä pelkästään itsensä viihdyttämiseen. Sitä arvottomuuden tunnetta ei korvaa mitkään videopelit tai ulkomaan matkat. Oli tilillä minkä verran rahaa tahansa.
Työ tai jokin muu aktiivinen toiminta yhteisen hyvän eteen on sitä pääomaa jolla ihminen rakentaa arvollisuuden tunnetta omassa elämässään. Se on siis mielenterveydelle tärkeää että ihminen kokee itsensä tärkeäksi ja hyödylliseksi yhteisön jäseneksi.
 
Niin, ihan logiikkahan siinä tukien pienentämisen takana ehkä on mutta ei se poista tosiaan sitä ongelmaa että se perustuu siihen ajatukseen että työttömät on työttömiä nimenomaan sen takia että saavat tarpeeksi/liikaa rahaa tukien kautta, jolloin ei kiinnosta tai ole järkeä mennä töihin.

Tuo oletus on siis varmasti pääosin vain mutua/arvailua/stereotypiaa, sillä tuskin kenelläkään on tietoa mistä syistä ihmiset lopulta työttöminä ovat. Onko niitä, jotka voisivat yhtä hyvin mennä töihin, todella niin paljon että kaikilta työttömiltä kannattaa vähentää tukia?

Plus että eikös ne tuet vähene muiltakin kuin vain työttömiltä? En siis ole perehtynyt mistä ollaan tarkalleen leikkaamassa mutta kai siihen muitakin vähävaraisten tukia kuuluu? Monet heistä kuitenkin nimenomaan ovat töissä mutta palkka vain on niin huono että tarvitsee myös tukia. Siinä varmasti tuntee "kiitollisuutta" yhteiskuntaa kohtaa jos on tehnyt "paskaduunia" (jota ne huonosti palkatut yleensä ovat tai joiksi niitä usein nimitetään) ja pärjännyt joten kuten sen ja tukien avulla, ja sitten vähennetään siitä vähästäkin.

Mitä se viestii siinä kohtaa? Hanki parempipalkkainen työ? Eiköhän se ihminen olisi sen jo hankkinut jos olisi voinut. Ja sitten jos se tukien määrä vähenee niin paljon että esimerkiksi ei ole varaa käydä töissä, niin on uusi potentiaalinen työtön lisää.

Mitä tulee siihen että jäisikö ihminen kotiin jos saisi saman rahan ilman työntekoa: no riippuu varmaan paljon työstäkin. Jos siitä saa hyödyllisyyden ja onnistumisen tunteita, niin tuskin se kotona olo tai jatkuva "vapaa-aika" jaksaisi loputtomiin kiinnostaa. Ja miten tuossa skenaariossa sitten muut ihmiset: työttömillähän voi kaverisuhteet juuri siksi etääntyä jos kaikki muut ympärillä on töissä. Ei ne ehdi vapaaherran kanssa mihinkään ellei ole sellaisia itsekin :D

Siinä voi myös äkkiä tulla sellainen sosiaalinen paine, että täällä minä vain katselen leffoja ja kierrän maailmaa kun muut raatavat töissä. Varsinkin jos niitä kohtalotovereita ei ole.
 
Sitä mieltä myös, että mielekäs työ edistää mielenterveyttä. Epämielekäs on toinen juttu.

Jatkossa voi olla useammin niin, että töitä on kannattavaa ottaa vähän kauempaakin. Ehkä ihan muunkin alan töitä.

Jokin aika sitten tuli joku dokkari rapakon takaa. Jenkeissä yksi lääkäri menetti lupansa kun oli itse opiaattikoukussa ja määräili niitä itselleen ja muille tolkuttomia määriä. No sitten tämä lääkäri menikin seuraavaksi töihin pizzalähetiksi kun omaa työtä ei voinut enää tehdä. Ei ihan heti tapahtuisi Suomessa. En sano, että järjestelmä on siellä parempi, mutta kyllä minusta voidaan esittää argumentteja molempien järjestelmien puolesta (ja vastaan).
 
Miksi ei lupansa menettänyt lääkäri menisi pizzakuskiksi Suomessa? Ansiosidonnaista päivärahaa saa 400 päivää ja sitten tippuu työmarkkinatuelle, joka on kaikille suunnilleen saman suuruinen. Kannustinloukku kestää siis vain lyhyen ajan. Suomessa tosin lääkärillä on se muutama kuukausi aikaa etsiä itselleen sopivampaa työtä, josta maksetaan parempaa palkkaa kuin pizzakuskille. Se tarkoittaa enemmän verotuloja valtiolle ja mielekkäämpää työuraa. Lääkärin koulutus maksaa paljon yhteiskunnalle ja siksi lääkärin ei ole hyvä päätyä aivan eri alalle, vaan osaamista voi hyödyntää myös muissa kuin varsinaisissa lääkärin töissä.
 
Jokin aika sitten tuli joku dokkari rapakon takaa. Jenkeissä yksi lääkäri menetti lupansa kun oli itse opiaattikoukussa ja määräili niitä itselleen ja muille tolkuttomia määriä. No sitten tämä lääkäri menikin seuraavaksi töihin pizzalähetiksi kun omaa työtä ei voinut enää tehdä. Ei ihan heti tapahtuisi Suomessa. En sano, että järjestelmä on siellä parempi, mutta kyllä minusta voidaan esittää argumentteja molempien järjestelmien puolesta (ja vastaan).
Suomessa ei varsinkaan ansiosidonnaisen aikana kannata ottaa vastaan mitä tahansa työtä. Äkkiä käy niin että se lääkärin ansiosidonnainen päiväraha on enemmän kuin pizzakuskin palkka, joten palataan taas siihen, että jos saman rahan saa kotona istumalla, niin miksi mennä töihin. Mutta kuten @Doctor Pepper jo mainitsikin, niin ansiosidonnaista saa vain tietyn aikaa. Aika kauan itseasiassa, mutta silti vain tietyn aikaa. Sen jälkeen ensisijaisesti kuitenkin kannattaisi edelleen hakea omaa osaamista vastaavia töitä, mutta jos sellaisia ei ole tarjolla tai ei jostain muusta syystä tärppää, niin kyllä minä ainakin laajentaisin hakua vähän muihinkin hommiin.

Toisaalta 15 vuotta IT-alalla työskennelleenä ei minusta tuosta noin vaan olisi kirvesmieheksi, rekkakuskiksi, sairaanhoitajaksi tai vaikka leipuriksi. Väkisinkin siinä kävisi niin että jos oman alan töitä ei saisi, niin joutuisi aloittamaan "pohjalta" jonkun muun alan hommissa. Ja sitten tultaisiinkin taas tähän rahamotivaattori asiaan. Se että jenkeissä sen lääkärin on pakko mennä vaikka sitten pizzakuskiksi, niin ei tosiaan päde ihan yhtä radikaalisti täällä meillä. Kuten sanot, järjestelmä on tavallaan hyvä, tavallaan huono.

Niin, ihan logiikkahan siinä tukien pienentämisen takana ehkä on mutta ei se poista tosiaan sitä ongelmaa että se perustuu siihen ajatukseen että työttömät on työttömiä nimenomaan sen takia että saavat tarpeeksi/liikaa rahaa tukien kautta, jolloin ei kiinnosta tai ole järkeä mennä töihin.
Oma pointti tässä oli nimenomaan se että jos, huom. JOS, saisi niin paljon rahaa kotona letkottelemalla kuin mitä saisi töissä, niin katoaisi motiivi mennä töihin. Se mikä tämä rahasumma on, onkin sitten ihan toinen juttu. Tämä minun kärjistys perustui myöskin työkykyisen ihmisen näkemykseen. Jos sairauden, vamman tai jonkun muun asian takia on työttömänä, niin silloinhan tilanne on eri.
 
Ylös Bottom