Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

"Vanhan" naavaparran pakina

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mindfield
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: "Vanhan" naavaparran pakina

Hinin oikeastaan summaa ajatukset parhaiten tästä ketjusta ja allekirjoitan poustin täysin. Nuorempana toivoi, että uutta teknologiaa käytetään tarinankerrontaan ja aataminaikaiset Duke Nukemin taustajuonet jäisivät unholaan. Vaikka parannusta onkin tapahtunut, on monessa pelissä juoni ja dialogi vielä B-luokan toimintaelokuvan tasolla. Tosin ei niitä helmiä leffapuolellakaan hirveästi ole. Voi kun jotkut palkkaisivat Cohenin veljekset kirjoittamaan tarinan johonkin peliin :)

Ennen pelinteko ei välttämättä vienyt kuin yhdestä kahteen vuotta. Nykyään AAA-tason pelillä se taitaa olla kolmesta vuodesta ylöspäin. Kun kaikki pitää olla isompaa ja hienompaa, on kokonaisuuden säilyttäminen vaikeaa. Tästä on hyvänä esimerkkinä Mass Effect. Kyllä se ihan koukuttava peli oli, mutta sitä voisi kuvailla lauseella "pintapuolisesti jees". Sivutehtävät kolisivat onttouttaan ja samojen paikkojen kierrätys oli aivan ällistyttävän yleistä. Mistään varsinaisesta arvaamattomista seurauksista ei voi puhua. Yltiöhyvis mä olin lopuksi. Eri paikat, kuten Citadel jäi hyvin kulissimaiseksi. Siellä oli vain tietyt paikat, mitä sai tutkia ja suurimmalla osalla ohikulkijoista ei ollut mitään sanottavaa. Kyllä se sellanen blockbuster-pelinä meni, mutta siihen kieltämättä olin laittanut liikaa ennakko-odotuksia.

Bioshock on kans toinen pettymys. Tarina on mielenkiintoinen ja sen eteneminen tekstinpätkien ja audionauhojen avulla on mielekästä, vaikka sama jo nähtiin aikanaan System Shockissa. Lopussa tosin ei ole muita vaihtoehtoja kuin yltiöhyvis ja yltiöpahis, vaikka peli kuinka yrittää tunkea peliin moraalin harmaata aluetta. Paljon parjatut plasmidit eivät loppuen lopuksi ole niin monipuoliset kuin annettiin olettaa. Jokaiselle löytyy oma tehtävänsä ja tulella, sähköllä ja jäällä on lähes sama vaikutus viholliseen; pysäyttää se hyökkäämästä. Huomasin pelaavani hyvin kaavamaisesti tietäen etukäteen miten tilanteeseen lähtee etenemään.

Oon huomannu, että pelikoneet ovat jääneet alati vähemmälle huomiolle. Totta kai ikä ja alati kasvavat velvollisuudet vievät oman osansa, mutta toisaalta kun tuo pelaaminen ei tunnu olevan muuta kuin kärsimystä, on tullu viriteltyä uusia harrastuksia ja jatkettua vanhoja. Kyynisimmät saattavat sanoa, että olen hankkinut elämän. En silti ole tuomitsemassa pelaajia. Itsekin pelaisin enemmän, jos kokisin sen mielekkääksi. Silloin tällöin tulee hakattua jotain yksinkertaista, kuten Super Mario Bros kolmosta, mutta mitään kovin suurta ei ole enää tullu pelailtua. Netin käyttökin romahti sen jälkeen, kun pelisivustojen päivittäinen seuraaminen jäi pois. Nyt ostan pelejä sitten kun entiset on joskus tullu pelattua ja koen, että vois riittää aikaa jollekin uudelle nimikkeelle. Alan Wake varmaan tulee ostettua, muttei heti julkaisussa ja sen aktiivisen seuraamisen olen jättänyt pois.

Jos tämän viestin sattuu joku Konsolifinin puolelta lukemaan, haluan näin lopuksi kiittää sivustoa laadukkaasta sisällöstä. Tää paikka oli muiden lomassa, josta uutisia tuli aktiivisesti etsittyä. Nyt en enää tarvitse palveluja, mutta silti aina silloin tällöin tännekin tulee eksyttyä ja kateltua pelialan kuulumisia. Jatkakaa vain samaan malliin. On tälle ihan oikeata tarvetta IGN:n, Gamespotin ja monen muun sivun ohella :)
 
Vastaus: "Vanhan" naavaparran pakina

Mielenkiintoinen keskustelu, jossa on varmasti paljon samaistavia juttuja monelle harrastajalle. Aika samanlainen tapaus olen perustiedoiltani itsekin, ikää 22v ja pelattu on suunnilleen niin kauan kuin muistaa, isoveljen C64:lta ja vanhoilta PC:ltä lähtien. Ymmärrystä peleistä saatika englannin kielestä ei muutaman vuoden ikäisenä naperona juuri ollut, mutta koukuttavia pelit tuolloinkin olivat. Hauskimmat muistot tuolta ajalta löytyvät olympiaurheilupeleistä, Sid Meier's Piratesista sekä Prince of Persiasta.

Playstation-sukupolven tultua sitä alkoi sitten valikoida itse pelaamiaan pelejä. PC-pelaaminen jäi kun Counterstriken pelaaminen alkoi kyllästyttää, ja mukaan oli tullut uusia tuotoksia, jotka johtivat sitten PS:n hankkimiseen. Metal Gear Solidin tarinankerronta ja pelimekaniikka sytyttivät parhaiten, ja autoinnostus lähti käyntiin Gran Turismon kautta. Final Fantasy VII oli laajuudessaan ja hienoudessaan varsinainen stara. Kaikki näistä olivat pelikokemuksina minulle uusia ja ällistyttäviä; hauskinta tässä kaikessa on kuitenkin se, että pelaamisharrastukseni pyörii tänäkin päivänä, 10 vuotta myöhemmin, suureksi osaksi GT:n ja MGS:n parissa. Tämä oli myös syy siihen, että taannoin laitoin rahani PS3:een X360:n sijaan.

Aika kultaa tunnetusti muistot, ja 10 vuotta on tunnetusti pitkähkö aika nuoren ihmisen elämässä. Silti, monet asiat ovat muuttuneet. Markkinat suoltavat nykyisin sisuksistaan jatkuvasti hienoja tuotoksia, pelityypistä riippumatta. Mieleen tulee monia erinomaisia julkaisuja, jotka eivät sitten loppujen lopuksi jääneet kestämään mielessä niinä "parhaina peleinä", esimerkiksi Resident Evil 4, Final Fantasy XII, tai Richard Burns Rally, uusimmista vaikkapa Grand Theft Auto 4 ja Fallout 3. Syytä tuohon en oikeastaan osaa sanoa. Elämän muut aktiviteetit ovat toki lisäntyneet iän kertymisen yhteydessä, mutta vaikuttaako se objektiiviseen käsitykseeni pelien laadusta? Vertailuna tähän löytyy kuitenkin niitäkin jotka säväyttivät: Bioshock oli jo melkein siellä "legendaarisella" tasolla, mutta kesällä ilmestynyt MGS4 räjäytti sitten koko potin, jättäen jälkeensä tähän mennessä mieleenpainuvimmat pelikokemukset. Fanipojaksihan minua voi parjata, mutta yhtä lailla kaikilla meillä on mieltymykset tiettyihin peleihin. Koko teollisuus ja tarjonnan monipuolisuus ovat kuitenkin tänä päivänä sellaisella tasolla, josta kymmenen vuotta sitten ei ollut tietoakaan. Mindfieldin tavoin, koen monet nykyisistä laadukkaista peleistä jonkinasteisena "Blaah":na, mutta pelatessani vanhoja pelejä uudelleen huomaan ajan vaikutuksen ja pelien jatkuvan kehityksen.

Puhuttaessa peliohjelmoinnin matemaattisuudesta, itselläni ei ohjelmointitaustaa ole, mutta kuten asiaa ilmeisesti enemmän harrastanut Paolo kertoi, komppaan minäkin matematiikkaan hieman itse kurkistaneena ainakin monimutkaisten pistejoukkojen kuvauksen sekä erilaisten fysiikkamallien kuulostavan varsin raskaalta puuhalta sekä analyyttisesti että numeerisesti.
 
Vastaus: "Vanhan" naavaparran pakina

Kai tämänkin naavaparran pitää kommentoida, vaikka ansiokkasti edelliset ovat jo tuoneet samanlaista näkemystä esille. Aloitin pelaamisen joskus parikymmentä vuotta sitten kuusnepalla ja oikeestaan siirryin siitä suoraan PC:lle 90-luvun vaihtuessa. Ensimmäisen pelikonsoli kotiini tuli vuokra-Wiin muodossa (kun niitä vielä Tampereelta sai), ja se kokemus kun voi ohjainta heiluttelemalla pelata tennistä tai golfia oli jotain ihan uskomatonta! Sellaista oli viimeks kokenu kuusnelosen aikoihin, sellainen taianomainen ihmetys ja halu kikattaa pelkästä pelaamisen riemusta!

No, ohjaimen heilutteluun ihan vain heiluttelun ilosta olen jo toki kerinny kyllästyä, mutta Wii on edelleen kovassa käytössä. Näin PC-pelaajana ei ole tullut mieleenkään hommata muita konsoleita ennen Wiitä, sillä suurimman osan PS/PS2/PS3/Xbox/Xbox360 -sisällöstä on saanut jossain muodossa PC:llekin. Eikä tuolla graafisella näyttävyydellä ole minulle mitään arvoa, vaan pelaan PC:lläkin yleensä oletusasetuksilla vaikka tehot koneessa riittäis isompaankin antialiakseen, mipmappinkiin ja mitä niitä nyt on. Sitäpaitsi 28" kuvaputkesta noiden kaikkien konsolien pelit varmaan näyttää kuitenkin samalta. Pelin sisältö on kuitenkin se mikä ratkaisee, ja grafiikkaa jaksaa ihmetellä ensimmäiset viisi minuuttia.

Mutta kovin montaa riemunkiljahdusta ei tämä nykyinen pelitarjonta aiheuta, kun suurin osa peleistä on vaan kopioita toisistaan, eivätkä yleensä edes kovin edistyksellisiä. Doom oli aikoinaan hauska ja suorastaan huippujännittävä, mutta se on masentavaa että samaa peliä tehdään edelleen toisella nimellä, uusilla upeilla aseilla, miljardilla pikselillä ja autenttisella pelimaailmalla. Samoilla asioilla markkinoitiin jo aikoinaan Doom 2:ta. Sitä samaa Doomia se on tuntunu olevan silti, eikä kovin moni räiskintä ole tässä talossa nykyisin lopputeksteihin asti päässyt. Samoin Ultima V oli aikoinaan hurja roolipeli (jonka tekemiseen käytettiin muuten siihen aikaan ihan käsittämätön 2,5 vuotta) ja Baldur's Gatet ensiluokkaisia toteutuksia, mutta esim. Oblivion (eli myös Fallout 3) jäi roolipelinä kovin ohkaiseksi.

Sen sijaan Wii jaksaa viehättää, uusimpana keksintönä tämä tasapainolauta. Se vain on hauskaa, mihin harvoin enää pelaamalla yltää! Suurin osa muusta pelaamisestani on vain hyvää ajankulua, eikä mitään ratkiriemukasta hommaa. Käsittämätöntä että ohjauksen monipuolistamista ei ole keksitty aikaisemmin vaan on tyydytty siihen peukaloitten pyörittelyyn. Wii on ainakin minulle tuonut samanlaisen muutoksen kuin aikanaan hiiren saaminen PC:hen, vaikka toki sitäkään ei aluksia osattu juuri hyödyntää pelikäytössä (taisi olla Doom ja Wolfenstein ensimmäisiä missä hiirellä tehtiin muutakin kuin siirrettiin kursoria). Enkä oikein voi nähdä että tulevaisuudessakaan ostaisin mitään "tavallista" konsolia niinku nykyiset PS3 ja X360, mutta ehkä seuraavassa sukupolvessa on mukana jotain uutta ja yllättävää. Mikään Nintendo-fani en erityisemmin ole, mutta sen valmistajan konsoli nyt sattui vain olemaan ainoa ostamisen arvoinen tästä sukupolvesta. Tosin kun tämä peliala on muuttunut bisnekseksi ja pelkästään hittituotteita kannattaa julkaista, niin se ei lupaa järin hyvää.

No joo, pituutta tuli avautumiselle riittävästi. Mutta tilanne on nyt se, että kunhan ostan Skate Itin ja skeittailen tasapainolaudalla, niin se lienee hauskinta mitä pelien parissa olen tehnyt sitten kuusnelosen aikojen. En usko että samaan kokemukseen voisin enää päästä tavalliselle (padi, hiiri, näppis) ohjauksella. Ja toivotaan että toisetkin seuraavan sukupolven koneet keksivät jotain muuta uutta kuin pikselien määrän.

(Vielä kommenttina: olen ammatiltani matemaatikko ja yrittänyt tehdä pelejä useaan otteeseen, mutta matemaattisia taitoja enemmän ongelmaksi on tullut suuren kokonaisuuden hallinta. Ja voisin kuvitella että fysiikkamallit lienee melko valmiina Directx:ssä ja muissa kirjastoissa. Nimittäin rakensin itse ihan tyhjästä fysiikkamallin pallon liikkeelle suljetussa tilassa ottaen huomioon ilmanvastuksen ja pallon pyörimisen (kierteen) ja siinä oli hommaa kyllä pariks kuukaudeks. Kyseinen tennispeli on vielä kesken, mutta fysiikkamalli toimii. Homman olis varmaan voinu hoitaa parissa päivässä jollain DirectX:llä jos ois osannus sitä käyttää)
 
Vastaus: "Vanhan" naavaparran pakina

Ite oon huomannut etten jaksa kauaa pelata Mass efektin tyylisia ikuisuus projekteja enaan. Pelaan pelkastaan lahinna sellasii peleja mitka on periaatteessa nahty heti, mutta niiden masteroimiseen menee aikaa. esim. skate, FNR3, SFIII, jne jne. Oon kyl itseasiassa aina tykannyt enemman taito- kuin elamys pelaamisesta. Mut oon vaan huomannut etta nykyaan se on vaan pelkastaan ns. taito arcade pelit mita edes pelaan.
 
Vastaus: "Vanhan" naavaparran pakina

Ja voisin kuvitella että fysiikkamallit lienee melko valmiina Directx:ssä ja muissa kirjastoissa. Nimittäin rakensin itse ihan tyhjästä fysiikkamallin pallon liikkeelle suljetussa tilassa ottaen huomioon ilmanvastuksen ja pallon pyörimisen (kierteen) ja siinä oli hommaa kyllä pariks kuukaudeks. Kyseinen tennispeli on vielä kesken, mutta fysiikkamalli toimii. Homman olis varmaan voinu hoitaa parissa päivässä jollain DirectX:llä jos ois osannus sitä käyttää)
Eip oo DX:ssä minkäänlaisia fysiikkakirjastoja. Toki googlettamalla löytyy monenlaisia valmiita algoritmeja, mutta harvemmin ovat pelikäyttöön optimoituja.
Oikeissa peleissä käytetään usein middleware-fysiikkamoottoreita, vaan eivät nekään itsestään mitään tee. ;)
 
Vastaus: "Vanhan" naavaparran pakina

Eip oo DX:ssä minkäänlaisia fysiikkakirjastoja. Toki googlettamalla löytyy monenlaisia valmiita algoritmeja, mutta harvemmin ovat pelikäyttöön optimoituja.
Oikeissa peleissä käytetään usein middleware-fysiikkamoottoreita, vaan eivät nekään itsestään mitään tee. ;)

Jep, kiitos korjauksesta. Veikkaan myös, että pelifirmoilla ja jopa yksittäisillä ohjelmoijilla on omia fysiikkamallikirjastojaan, joita sitten sovelletaan tarpeen tullen.
 
Vastaus: "Vanhan" naavaparran pakina

Täällähän on mielenkiintoista juttua. Itse olen pelannut aktiivisesti vuodesta -85, joten pikku hiljaa alkaa laskea itsensä lähes veteraaniksi - tai vähintään keski-ikäiseksi pelaajaksi.

Konsolipelaajana olen ihan noob, ensimmäisen konsolin, Wiin, hankin vasta reilu kuukausi sitten. Wii on ottamassa paikkaansa coop-pelikoneena ja bilelaitteena Guitar Heroineen ja Wii Sportteineen. Oman pelikokoelman vakavasti otettavat pelit löytyvät kuitenkin PC:ltä (MMORPGit, simulaattorit jne.), siksi en ainakaan vielä näe oman PC:n asemaa ainakaan toistaiseksi uhattuna. Eri asia on sitten kun tulee seuraavan rautapäivityksen aika.

Paljon on peleissä ja pelaamisessa muuttunut. Visuaaliset muutokset ovat tietysti ne näkyvimmät ja niissä asioissa voidaan kai sanoa mennyn vain parempaan suuntaan. Eliteä ja Eve Onlineä ei ihan voi laittaa samalle arvosteluasteikolle grafiikoita vertaillessa. Mutta ennen kaikki muu olikin paremmin, eikö? :p

Ensinnäkin, mitään en ohjelmoinnista ymmärrä, mutta nykyisiä pelejä koodaavat eivät hirveästi tunnu murehtivan koneiden laitteistovaatimuksista. Laitetaan vaan polygonia polygonin perään ja sitten ostetaan parempaa rautaa myllyyn. Koodaustaidoista viis. Ihan hirveästi ei mulla löydy ymmärrystä sille, että joku GTR:n tai PES:sin verkkopeli lagittaa monimegaisilla yhteyksillä samalla kun muistaa, että jokunen vuosi sitten väänsi Grand Prix Legendsiä tai Diabloa modeemiyhteydellä. Ja hyvin pyöri. Ja miten nykyään keskiverto Word-dokumentti vie enemmän tilaa (ja tehoja) kuin Amstradilla vuosikausia vääntämäni Elite, jonka avaruus oli "aika" iso?

Isommat konetehot ovat mahdollistaneet yhä hienompia juttuja ja taustatarinoita, mutta pelien monipuolisuudessa tämä ei ihan hirveästi näy. Seikkailupelien tunnelma ja toteutus ei ainakaan musta ole Alone in the Darkista (siis siitä 90-luvun alussa julkaistusta AITDista) juuri parantunut ja ulkoisesti kauniiden pelien (esim. Guild Wars) tarina on vain huono tekosyy kaiken tappamiselle. PvP pelaaminen on sielläkin toki ihan oma juttunsa, mutta ei nyt mennä siihen.

Omaperäisyys on isoin juttu, mikä on mun mielestä lähes menetetty kuluneiden vuosien aikana. Pelifirmat tekevät kilvan toinen toistaan paskempia WW2-pelejä tai WoW-klooneja lyhyen voitontavoittelun toivossa. Harvassa ovat World of Goo:t (en ole pelannut, vielä), joka lienee aidosti erilainen ja omaperäinen peli. Rohkeutta kokeilla uutta ja erilaista oli mun mielestä ennen paljon enemmän, esimerkkinä vaikka futiksen vieminen lintuperspektiiviin (Kick Off) tai vaikeammin kategorisoitavat Sentinel ja Magic Carpet. Viime vuosilta parhaan suorituksen omaperäisyys-sektorilla on tehnyt Thief-sarja, tuollekaan tuskin jatkoa nähdään - valitettavasti.

Nykypelien helppous ja lyhyys ärsyttää ainakin yksinpelaajaa. Täysihintaisia pelejä en hanki, en ainakaan Suomihinnoin, pitkälti jo siitä syytä että monen pelin tehokas kesto on max parikymmentä tuntia ja uudelleenpelausarvo on aika olematon. Ei paljon naurata kun maksaa 50 euroa jostain Halflife kakkosesta, jonka tarina jaksaa alle kymmenen tunnin verran. Kerran jaksaa pelata, toisella kerralla kaikki on jo vanhan toistoa. Poikkeuksia toki on, mutta valitettavan harvassa. Enkä 25 vuodessa ole vielä oppinut ostamaan vain hyviä ja aikaa kestäviä pelejä.

Huonona ilmiönä koen myös kuukausimaksuihin perustuvan pelaamisen lisääntymisen, tyyliin WoW. Nuukana miehenä pitäisi sitten vääntää tietty koko rahan edestä, ja vain muutaman tunnin/päivän pelailun takia kuukausimaksun maksaminen on ihan hyväntekeväisyyttä. Ja saako sillä sitten niin paljon enemmän? Ehkä, jos tykkää vääntää vain yhtä / paria peliä. Mutta kaikkiruokaiselle pelaajalle, joka vääntää useampaa peliä ja kaivelee jo pölyyntyneitäkin pelejä hyllystä uhraten niille aikaa kuukausimaksut eivät kyllä istu.

Tällaista mulla tällä kertaa, pelailemisiin...
 
Ylös Bottom