Vastaus: VidZone
Ensimmäiset mietteet VidZonesta näin perjantain ja vapaapäivän kunniaksi:
Lataus ja synkronointi meni kohtuullisen vauhdikkaasti ottaen huomioon alustan, eli noin sellainen 15-20 minuuttia meni kaikkineen palvelun starttaamiseen. Käyttöliittymä oli heti alkuun melko selkeä, videoiden laittaminen playlistiksi on helppoa ja vaivatonta. Videot myös käynnistyvät varsin nopeasti ja tähän mennessä kerran olen huomannut tökkimistä sekä samoin kertaalleen Jondon "Little Closer" kappaleen lopussa esiintyi lievää rätinää. Nopealla L1 ja R1 selailulla sain VidZonen kaatumaan ja ainoastaan uudelleenkäynnistäminen auttoi tähän. Kuvanlaatu on ihan peruskelvollista, ei HD:ta, jota varmaankin Blu-rayn ystävät haluaisivat - eikös se näin mennyt?
Esimerkiksi shufflea en onnistunut löytämään. Onko tuollaista edes? Omaa playlistiä olisi mukavaa soittaa randomilla. Samoin musiikin selailuun voisi toivoa enemmän vapautta, kun nykyisellään searh by genren alta ei esimerkiksi rock-kategoriaa löydy, mutta sitten niinkin marginaalinen kategoria kuin bollywood / asian löytyy. Ihmeellistä. Haussa on myös muita ongelmia, sillä esimerkiksi hakusanalla "Johnson" ei löydy mitään, mutta "Jack Johnson" tuottaa halutun tuloksen. Miksi näin tarkasti joutuu hakemaan?
Mielenkiintoista olisi päästä jakamaan omia playlistejä muiden kanssa. Tuon tarjonnan on varmaankin tarkoitus jatkossa monipuolistua ja laajentua entisestäänkin, niin uusien bongausten tekeminen voisi helpottua, jos pääsisi kuuntelemaan jonkun toisen saman musiikkimaun omaavan käyttäjän playlistejä.
Musiikkivalikoima pääsi yllättämään positiivisesti. En olettanut löytäväni mm. Gentlemania, Dj Vadimia, Madvillainia, Mavadoa, Busy Signalia, Aloe Blaccia, Herbaliseria, Roots Manuvaa, Quasimotoa, James Pantsia, J Dillaa ja monia muita hieman tuntemattomampia esittäjiä tuolta. Hyvä lisä nämä, enemmänkin varmaan löytyy kun selailee tarkemmin. Perinteisemmät Erykah Badu, James Brown, MGMT, Amy Winehouse, U2, Editors, Alicia Keyes, Roots, Prince, Marvin Gaye, Earth, Wind And Fire, Isley Brothers, Killers, Jack Johnson, Angie Stone ja monet muut toki löytyivät, joten noin tunnin selailulla sain playlistille 192 kappaletta. Ihan hyvin. Punkkia enemmän ja esimerkiksi dubsteppia, niin hyvä tulee.
Ei tämä ehkä monipuolisuudessaan kuitenkaan mikään aarreaitta ole, mutta odotuksia laajempi tarjonta saa kuitenkin kokonaisarvosanan näin ensitunnelmien perusteella reilusti plussan puolelle. Aika näyttää onko tästä mitään todellista hyötyä, mutta kaiken kaikkiaan ihan piristävä päivitys. Selvästi ainakin Homea enemmän tulee tätä käytettyä varmasti - mikä ei kyllä vielä mitään kerro.
NP: Jack Johnson - Let It Be Sung