Vastaus: Viimeisimmät levyhankintasi
Tuli tuossa mieleen että missähän te hyvät ihmiset säilytätte levyjänne? Itselläni noita sattuu useampi sata

jo olemaan ja alkaa hylly olemaan täynnä. Olisiko mitää hyviä ehdotuksia (telineitä tai vastaavia) missä levyt olisivat näyttävästi esillä?
Erittäin hyvä kysymys. Minulla on joitakin vuosia ollut ongelma juurikin hyllyttömyys. Aiemmin käytin Lundian hyllyjä, yhdelle 80 sentin hyllytasolle mahtuu noin 70-75 koteloa ja mitat ovat muuten hyvät mutta syvyyssuunnassa jää puolet hyllytilasta käyttämättä. Joitakin vuosia sitten LVIS-remontin yhteydessä minun piti tyhjentää osa hyllystä ja en ole koskaan saanut aikaiseksi järjestää kaikkia levyjä takaisin paikalleen, ja jatkuvasti kasvavasta kokoelmasta mahtuisikin niille hyllyille enää ehkä kaksi kolmannesta. Nyt sitten uudet hankinnat ovat kasvattaneet paria pinoa nurkissa ja pöydillä, ja siirtyneet näkymättömiin pariin lipaston laatikkoon, vaikka tahtoisin mieluiten pitää kaiken näkyvillä ja siististi järjestettynä. Levykokoelmani on tällä hetkellä noin 1400 uniikkia nimikettä, boksien ja tuplien ansiosta levyinä yhteensä jo lähemmäs 1600.
Olen vuosia katsellut sivusilmällä josko tulisi vastaan järkevän oloinen hylly jossa olisi nimenomaan pitkät yhtenäiset hyllyt ja syvyyttä vain noin 15-20cm. Vihaan CD-hyllyjä ja -torneja joissa on vain pieniä lokeroita joihin menee parikymmentä levyä kuhunkin, sekä telineitä joissa on paikkoja yksittäisille levyille, koska ne ovat yhteensopimattomia kaikkien normaalista poikkeavien koteloiden kanssa. Ne on ajateltu "normaaleille" ihmisille joilla on parikymmentä levyä, ei meille harrastajille, ja ovat mahdottoman hankalia ja työläitä jos kokoelma on satoja levyjä. Vihjeenä hyllyjä etsiville että potentiaalisia vaihtoehtoja voi löytyä yllättävistä paikoista, näkemistäni vaihtoehdoista paras oli kylpyhuoneen hylly.
Ameriikoista tietysti löytyisi paljon ihan vartavasten levyjen säilytykseen tarkoitettuja ratkaisuja, mutta meillä on tietysti liian pienet markkinat että kukaan niitä maahan toisi, ja keskimäärin liikkeet itse eivät toimita Eurooppaan:
DVD Racks, CD Racks, CD and DVD storage cabinets by Cymax Stores Inc. tai
CD storage, CD rack, Media storage, DVD storage, DVD rack, CD Cabinet, Fireplace TV Stand. Olen hissukseen tullut siihen tulokseen että paras vaihtoehto lienee tehdä tai teettää hylly omien mittojen mukaan itse. Jos itsellä ja tutuilla on käsissä vain viisi peukaloa niin yksi vaihtoehto on esimerkiksi
Pieni Hyllykauppa.net.
Ja mitä levyostoksiin tulee niin nämä nyt eivät ole varsinaisesti ostoksia, mutta tänä viikonloppuna Finnish Metal Exposta löytyi muutamien levyjen promoversioita ihan ilmaiseksi jaossa, pääasiassa Spinefarmin osastolta:
April - Anthems For The Rejected
Coredust - Past Lives (EP)
Malpractice - Deviation From The Flow
Malpractice - Triangular
Shadow - Forever Chaos
Sick - Satanism. Sickness. Solitude.
Näiden lisäksi tarttui mukaan ilmaiseksi 14 muuta CD-sinkkua tai -sampleria, mm. Brother Firetribe, Amoral ja Hevein, sekä yksi musiikkivideo-DVD. Kaiken kukkuraksi tuli ihan ostettua Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -paketti, eli yhtyeen viimeinen studiolevy Kylmä tila, mojova yhdeksän tunnin DVD-pläjäys Perunkirjoitus sekä yhtyeestä kertova kirja huimaan 15 euron yhteishintaan. Ja tietysti viisi kolmen päivän lippua Tuska-festivaaleille (85e/kpl), joista toki vain yksi on varattu itselle.