Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Virallinen Mass Effect -ketju

ME1 meni eilen Legendary Editionista läpi. Voi pojat, on se vaan edelleen kova peli. En varmasti pysty katsomaan tätä täysin objektiivisesti kun kyseessä on yksi kautta aikojen lempipeleistäni, mutta yritin läpipeluun aikana pistää merkille asioita.

Ensinnäkin 60fps auttaa paljon. Se ja tarkemmat tekstuurit tuovat pelin paljon lähemmäksi nykypäivää. Tarina on edelleen aivan loistava. Se on tarpeeksi yksinkertainen, että siihen pääsee heti alussa kiinni, mutta monimutkistuu ja tarjoilee sopivasti taustoja pelin edetessä. Ja se loppu. Se vaan on edelleen eeppinen. Tunnelma on kohdallaan läpi koko pelin. Omilla valinnoilla on merkitystä ja hahmoluokasta riippuen käytössä on eri kykyjä ja aseita. Perinteiset roolipelin tukipilarit on siis olemassa ja ne on kuorrutettu loistavalla tarinalla.

Pelin iän huomaa parhaiten kenttäsuunnittelussa. Vaikka planeetat eroavat toisistaan muun muassa väriteemoiltaan ja kasvillisuudeltaan ovat ne kaikki kuitenkin aika onttoja. Saman tyyppisiä käytäviä ja laatikoita siellä täällä. Kentät ovat lisäksi paremman sana puutteessa "yksinkertaisia". Tässä on tämä halli sitten on käytävä ja seuraava halli - jos pieni kärjistys sallitaan.

Taistelussakin on viitteitä vuosien takaa, mutta minusta se silti edelleen toimii hyvin. Voit käyttää omia kykyjä, voit käskyttää tiimikavereita ja sitten voi tietysti vaan ammuskella menemään.

Vaikka olen pelannut pelin läpi ehkä kolme tai neljä kertaa ennen tätä, niin jälleen kerran Mass Effect naulitsi ruudun ääreen. En osaa sanoa mikä tässä on, mutta peli vain toimii. Ehkä se on osiensa summa, joissa yksittäiset palikat eivät ole täydellisiä, mutta yhdessä timanttisia. Tämä on minulle kautta aikain Top 3 peli. Ehkä jopa ykkönen.

Vaikka kakkonen on modernimpana tekeleenä teknisesti parempi peli, niin se ei ole ikinä onnistunut säväyttämään ykkösen tavoin. Toki sen kimppuun täytyy tässä hyökätä mitä pikimmin, sillä loistava peli sekin on.

P.S. Mako kuuluu olennaisena osana Mass Effectiin ja on todella harmi että tästä vapaammasta liikkumisesta ja kulkuneuvolla käytävästä tulitaistelusta luovuttiin.
 
Noniin puolentoista kuukauden tauon jälkeen iski himo aloittaa sitten ME2 ja täytyy sanoa että jos ME1 kohdalla olin sitä mieltä että joissain asioissa peli ei ole vanhentunut kauhean hyvin niin tämä tuntuu kestäneen ajan kulutusta paljon paremmin, kontrollit ja pelattavuus tuntuu paljon paremmalta ja napakammalta.

Peli näyttää myös ehostettuna todella upealta. Kuitenkin se isoin juttu mihin kiinnittä huomiota on Martin Sheenin ääninäyttely ja Illusive Man on edelleen yksi parhaista hahmoista koskaan kiitos aivan huikean työn mitä Sheen aikoinaan teki. Myös Miranda ja Jacob on paljon mielenkiintoisemmat aloitus kumppanit kun Kaiden ja Ashley.

Aivan alussa vasta ollaan ja katsotaan miten paljon asiat alkaa ärsyttää pidemmällä, ei ne ongelmat Mass Effect 1 heti tullut esille myöskään.
 
Noniin puolentoista kuukauden tauon jälkeen iski himo aloittaa sitten ME2 ja täytyy sanoa että jos ME1 kohdalla olin sitä mieltä että joissain asioissa peli ei ole vanhentunut kauhean hyvin niin tämä tuntuu kestäneen ajan kulutusta paljon paremmin, kontrollit ja pelattavuus tuntuu paljon paremmalta ja napakammalta.

Peli näyttää myös ehostettuna todella upealta. Kuitenkin se isoin juttu mihin kiinnittä huomiota on Martin Sheenin ääninäyttely ja Illusive Man on edelleen yksi parhaista hahmoista koskaan kiitos aivan huikean työn mitä Sheen aikoinaan teki. Myös Miranda ja Jacob on paljon mielenkiintoisemmat aloitus kumppanit kun Kaiden ja Ashley.
Samaa mieltä.

Joo se Illusive Manin ääninäyttely on aivan mahtava. Jäänyt mieleen mullakin yhtenä parhaista, mitä peleissä tullut vastaan. Mark Meerin suoritus Maleshepinä on myös paaaljon parempi kuin ME1:ssä. Ykkösessä teki tiukkaa jossain vaiheessa ja teki todella mieli vaihtaa Femshepiin.

Jacob on mun mielestä tylsä kuin mikä, pelin huonoin miehistön jäsen. :D Muut jäsenet on hyvin onnistuneita ME2:ssa. Kaidan oli myös "turha" hahmo ykkösessä.
Melkeinpä ilman mitään tunnereaktiota valitsin Ashleyn ja jätin Kaidanin Virmirelle.

Näissä Mass Effecteissä (1-3) on ylipäätänsä tosi mieleenpainuvia ja hyvin kirjoitettuja hahmoja.
 
Varsinkin alkuperäinen Ashley, tuo jatko-osien "seksiversio" ei niin hyvä ole mitä alkuperäinen.
 
Tuli muutama päivä sitten haettua paikallisen gigantin hyllystä viimeinen legendary edition boxille 35e hintaan ja tänään aloitin.
En tiedä tuleeko koko trilogiaa ihan heti pelattua kun sen läpäisystä ei nyt niin kauhean pitkä aika ole, tai noin mä muistelin joten tsekkasin saavutukset ja olinkin näköjään viimeksi pelannut kolmosta toukokuussa 2019 ja tuolloin tuli pelattua koko trilogia yhteen pötköön one x:lla.

Toisaalta tuo kyllä selittää miksi olin taas unohtanut kuinka paljon citadelissa saa mennä ympäriinsä heti alussa jos haluaa löytää ja tehdä sivutehtäviä mahdollisimman paljon.
Aloitin pelaamaan joskus hiukan ennen kahdeksaa aamulla ja vasta nyt pääsin pois sieltä :D
Nykyään siellä voi sentään jo juosta joka ei tainnut orkkiksessa olla mahdollista.

Tähtäyskin toimii paremmin mitä alunperin ja nyt kranaatteja ei enää heitetä back nappulalla vaan x:lla.
Harmillisesti biotic voimia saa edelleen vain yhden pikanapin taakse ja kaikki muut valitaan valikosta ja tiimikavereilla kaikki valitaan valikosta.
Toisaalta mä olen pelannut kaikki läpi ainakin neljästi ihan insanity vaikeustasoa myöden joten heitin vaikeustason casualille ja annan tyyppien käyttää voimia ihan automaattisesti miten haluavat kun ei sitä jatkuvaa valikon avaamista enää jaksa.

Hahmon ulkonäköön olen myös enemmän kuin tyytyväinen.

massa.jpg
 
Nyt on kakkonenkin pelattu läpi taas kerran ja se oli oikeasti huonompi mitä muistin enkä voi vieläkään käsittää miten jotkut pitää tätä sarjan parhaana.
Varsinaisia tarina tehtäviä on ehkä 6-7 ja kaikki loput on porukan haalimista omaan tiimiin ja näiden henkilökohtaisten ongelmien ratkomista jotta ne pysyy hengissä.
Ykkösessä seurattiin pääjuonta ja siinä samalla tuli uudet tyypit vastaan ihan luonnollisesti, mutta tässä lyödään alun jälkeen ihan kirjaimellisesti lista kouraan joka kertoo mistä mennään kukin tyyppi värväämään ja nämä tehtävät ei myöskään liity päätarinaan mitenkään.
Tämän voisi vielä jotenkin antaa anteeksi jos tämä olisi valmistautumista suureen sotaan ja kolmosessa olisi sitten kova ja uskollinen tiimi kasassa kun paska osuu tuulettimeen, mutta kolmosessa on tietenkin taas enimmäkseen uusi tiimi ja näitä tyyppejä nähdään jossain tehtävissä vain vilaukselta.

Sitten se mineraalien kerääminen ja aluksen päivittäminen ettei porukkaa tipu yhden välivideon aikana.
Myös hahmojen kehittäminen oli tyhmennetty vielä pahemmin kuin muistinkaan ja kun näin sen valikon ekaa kertaa niin meinasi leuka taas tippua lattiaan.
Poissa on charm ja intimidate, kuten myös electronics ja hacking joten nyt voi hakkeroida ihan kaiken skillistä riippumatta.
Citadel on myös vain varjo entisestä sillä sekin on vain kolmikerroksinen ostoskeskus.
Kaiken kruunaa aivan naurettava lopari joka aiheutti myötähäpeää jo vuosia sitten typeryydellään.

Heti lopputekstien jälkeen tuli aloitettua kolmonen ja on se vaan niin paljon parempi.
Nyt tyypit löytyy taas tehtävistä jotka liittyy suoraan tarinaan, mitään puuduttavaa skannausta ei tarvitse harrastaa, citadel on elävämpi kuin koskaan ja vaikka hahmon kehitys on edelleen simppeliä niin nyt sentään jokaisen voiman kohdalla saa useamman kerran valita miten sitä haluaa kehittää.

Samalla myös huomasi kuinka turha se kakkonen oikeasti on sillä jos kolmosen kässäristä olisi jätetty nopea collectoreiden maininta pois niin tämän olisi voinut hyvin pienin muutoksin heittää heti ykkösen jatkoksi.
 
Mass Effectin twitter tili tarjoaa pieniä maistiaisia.

FDn3WbTWYAASaj_
 
Nyt on kakkonenkin pelattu läpi taas kerran ja se oli oikeasti huonompi mitä muistin enkä voi vieläkään käsittää miten jotkut pitää tätä sarjan parhaana.
Varsinaisia tarina tehtäviä on ehkä 6-7 ja kaikki loput on porukan haalimista omaan tiimiin ja näiden henkilökohtaisten ongelmien ratkomista jotta ne pysyy hengissä.
Ykkösessä seurattiin pääjuonta ja siinä samalla tuli uudet tyypit vastaan ihan luonnollisesti, mutta tässä lyödään alun jälkeen ihan kirjaimellisesti lista kouraan joka kertoo mistä mennään kukin tyyppi värväämään ja nämä tehtävät ei myöskään liity päätarinaan mitenkään.
Mä tykkäsin ykkösestä juuri siksi, että suurin osa liittyi jotenkin eri "rikollisjengien" kanssa taisteluun, jotka muodostuivat usein monista eri roduista. Jatko-osissa tuntui jo siltä, että on vastassa vain yksi vihollinen, jota vastaan taistellaan. Kolmosessa sama juttu.

Eli tykkäisin pienemmän mittakaavan taisteluista tulevassa Mass Effectissä. Hämyisiä baariammuskeluja yms. eikä mitään maailmankaikkeutta tuhoavaa voimaa.
 
Itse toivoisin kyllä molempia. Hyvin toteuttamalla pitäisi senkin olla mahdollista.
 
todella kova juttu että Mass Effect Legendary edition tulee myös osaksi gamepassia mut kova juttu, myös että se tulee EA playihin joten pääsee Ps5:lla vihdoin aloittamaan :), olin erittäin lähellä tuossa joulun alla että olisin pelin ostanut alesta, mutta hyvä etten ostanut kun Ea play/access löytyy jo entuudestaan.

Nyt kun moni varmaan latailee tuota Legendary Editionia Xbox Series- konsoleille, sitä ei välttämättä tarvitse asentaa kalliille sisäiselle SSD-muistille, vaan se toimii myös kaikilta ulkoisilta asemilta.
 
todella kova juttu että Mass Effect Legendary edition tulee myös osaksi gamepassia mut kova juttu, myös että se tulee EA playihin joten pääsee Ps5:lla vihdoin aloittamaan :), olin erittäin lähellä tuossa joulun alla että olisin pelin ostanut alesta, mutta hyvä etten ostanut kun Ea play/access löytyy jo entuudestaan.

Harkitsin itsekkin tätä EA Playn kautta mutta taitaa kuitenkin olla parempi ostaa omaksi tammikuun alesta -50 % hinnalla. Noita tuskin jaksaa putkeen tykittää tai kiirehtiä, niin tulee varmaan kalliimmaksi maksaa monta kuukautta EA Playta. Ja sitten ne on ainakin ”omia” :D.
 
Ylös Bottom