Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Virallinen Mass Effect -ketju

Pelin saa myös melkeen 20€ halvemmalla kun ei osta suomi storesta, riistohintoja siellä.

Edit: Nyt on kaksi ja puoli tuntia takana ME1

Graafisesti peli on selkeästi parantunut alkuperäisestä, ei mikään remake tietenkään mutta parempi kuin puhdas remaster. Tekstuureja on kaunisteltu joka puolelta ja lähikuvissa ei enää tarvitse katsella kauheaa pikselimössöä. Tietenkin 4K ja HDR entisestään parantavat kuvaa.

Miellyttävä silmälle vaikka ei mikään uuden sukupolven peli olekaan.

Gameplay puolella en ole huomannut mitään ihmeellisiä muutoksia, ainoastaan kun infiltratorilla pelaa niin sniper tähtäys ei enää heilu kun puolukka perseessä joten huomattavasti miellyttävämpi classi pelata. Katsotaan miten se Mako käyttäytyy kun sinne asti pääsee.

Tietenkin se tärkein eli tarina, maailma ja hahmot on edelleen täyttä kultaa, vaikka ääninäyttely on ehkä hivenen vanhentunut tässä 13 vuoden aikana. Mutta se nyt oli odotettavissa ja ei se mitään paskaa tietenkään ole, hyvää tasoa jos ei enää loistavaa.

Bugeja ei ole tullut vastaan, pientä tekstuurien vilkkumista oli lehdissä kun käveli Citedalessa.

Hahmoeditori on edelleen silkkaa sontaa ja sillä ei hienoa hahmoa saa tehtyä, onneksi default Shepard toimii nyt kun FemShep on ehostettu.

Onhan tämä selkeästi paras tapa pelata trilogia, tarpeeksi kaunisteltu että se ei näytä enää rumalta ja QoL parannuksia joita ei muuten saa.

Millä laitteella pelaat ja tippuuko freimejä? Oletko huomannut sisältöön tehtyjä muutoksia? Parastahan tosiaan olisi, jos olisi vain siloteltu yleisilmettä mutta muuten pidetty peli samana.
 
Millä laitteella pelaat ja tippuuko freimejä? Oletko huomannut sisältöön tehtyjä muutoksia? Parastahan tosiaan olisi, jos olisi vain siloteltu yleisilmettä mutta muuten pidetty peli samana.

No tuon peliajan perusteella tuntuu aika pitkälti siltä samalta peliltä kuin ennenkin, mutta niin paljon vielä tekemättä ettei nyt oikeen ole saanut kunnolla kuvaa pelin kaikista muutoksista. Plösö 5 pelaan ja en ainakaan mitään isoja droppeja ole nähnyt. Yksi asia joka unohtui mainita niin tavaroita voi merkata roskaksi ja myydä kaiken kerralla, helpottaa sitä inventaario putsausta jota ekassa osassa on koska loottia saa jatkuvasti uutta ja parempaa.

Niin ja paras uudistus on että Garruksen naama bugi on vihdoin korjattu ja siinä on tekstuurit :D
 
Viimeksi muokattu:
Tulihan se päästyä vihdoin Makollakin ajelemaan ja täytyy sanoa että lukuunottamatta sitä että ajoneuvo tuntuu kuin se olisi liimattu tiehen, niin ei siinä kyllä ihan hirveästi ole eroa. Sitä hehkutettiin että on paranneltu ohjaus ja identtiseltä se tuntuu omiin käsiin, toki tämä ei ole huono asia koska siinä mitään korjattavaa ollut ja enemmän ongelmia aiheutti nuo planeettojen maastot jotka on välillä aika helvetillisiä ajaa sivutehtävissä.

Myös pelin inventory menut on aika kamalia käyttää nykypäivänä, on sinne lisätty nappi että voi muuttaa tavarat roskaksi mutta koska sitä loottia kerääntyy niin järkyttävä määrä siihen kuluu aikaa paljon kun selailet läpi kaiken mitä olet kerännyt.

8h peliä takana ja olen nauttinut todella paljon pitkästä aikaa vaikka pelin ikä paikoin näkyykin.
 
Boksin puolella melko nihkeä bugi, jos käyttää langattomia kuulokkeita. Hetken aikaa meni ihmetellessä ton kanssa, kun ei päästänyt pelaamaan. Mutta onneksi tuo on helppo kiertää, kun laittaa kuulokkeet päälle vasta alkuvalikosta eteenpäin päästyään.

Nihkeä bugi on nyt korjattu.
 
Pelasin ME:n vuonna 2007 kahdesti 360:llä, joten en mikään konkari ole. Minusta tunnelma ei ole pilalla siihen verattuna, mitä muistan alkuperäisestä. Hyvä tunnelma on tähänkin saatu. HDR parantaa värimaailmaa huomattavasti.

Muutenkin ollut mahtava palata takaisin yhden nuoruusvuosien lempipelini pariin. Ihan ensimmäinen cinematic-kohtaus kun alkoi, niin kylmät väreet tuli. :D
Kaikki toimii sulavasti ja peli ei tunnu yhtä vanhentuneelta, kuin muistin. Ei oo ollut vielä oikeastaan mitään teknisiä ongelmia. Makolla ajelu ei eroa juurikaan muistikuvistani, mutta ei se mun mielestä silloin aikoinaankaan tuskaista ollut.

Oon pelannut vasta ykköstä tähän mennessä, noin 15h. Jotkut pelimekaaniikat on hieman vanhentuneita, esim. sprinttaus on turhan lyhyt ja sen aikana ei voi tähdätä yms. Valikot on myös muistaakseni samat kuin alkuperäisessä ja hieman kankeat. Kartta, journal ja muut pitäisi olla "view/back"-napissa kuten nykyään peleissä.

Kaiken kaikkiaan ollut tähän mennessä positiivinen kokemus ja vähän yllättynytkin olen. Mietin silloin aiemmin, että en tätä laita kuin vasta alennuslaarista, mutta oon tyytyväinen että ostin tämän nyt jo. Kyllä tätä pakettia voi mun mielestä suositella uusille pelaajille, jotka tykkäävät vaikkapa hyvästä juonesta pelissä tai scifistä.

e: Niin ja latausnopeudet (Series X) on aivan huikeat, jotain sekunnin luokkaa varmaan.
 
Viimeksi muokattu:
Muistakaahan muutes säätää calibration-asetuksista HDR Contrast kuntoon. Huomattavasti paremman näköinen kun laittoi +4 siihen. +5 olisi ollut N7-logon katoamiseen, joka suositeltu, mutta meni jo vähän liialliseksi silloin. +4 hyvä omalle telkkarilleni.
Tolla default-arvolla paljon haaleampaa ja vaisumman näköistä kaikki.
 
Viimeksi muokattu:
KonsoliFINin striimikanavalla otetaan jokin sarjan kolmesta pelistä käsittelyyn. Peli valitaan äänestyksellä, johon voi käydä jättämässä valintansa tässä ketjussa. Aikataulu päätetään äänestyksen päätyttyä.
 
Last gen koneilla ihan turha pelata performance moodilla. Juu on se "up to 60fps", mutta enimmäkseen jossain 45-50fps tuntumassa ja seilaa jatkuvasti ja tuo olikin se oma olettamus heti kun näin tuon "up to" termin jokaisen konsolin ja reson kohdalla.
Sentään quality moodissa peli on aika hyvin lukittu 30fps ps4 pro:lla ja one x:lla.

Jotenkin tuo on oudosti koodattu sillä performance moodissa pleikkari on reippaasti parempi pelin aikana, mutta välivideoissa se kyykkää alle 30fps lukemiin ja one x on niissä lukittu 60fps.
Quality moodissa sitten taas one x pitää ruudunpäivityksen paremmin.

tuntuu aika jännälle että ps3 peli on aika hyvin pelattavissa niinkin monen vuoden jälkeen. Minulle se kertoo sen ettei videopelit ole rakenteeltaan menneet niin paljoa eteenpäin viimeisten vuosien aikana. Kehitys on enemmän koskettanut grafiikkaa.

nyt on 10h takana ja peli maistuu todella hyvin.
 
Ykkönen meni läpi tuossa jokunen päivä sitten. Tein melkeinpä kaiken mitä pystyi, oli hienoa tutkiskella maailmaa ja palata muistoihin yli vuosikymmenen takaa. Noin 40h tossa meni, sopivan tiivis paketti. Toivotaan, että seuraava Mass Effect ottaisi mallia tästä, eikä olisi venytetty "turhaan" jonnekin vajaan 100h paikkeille.

Completionist-achievement/trophy bugannut aika monella netin kirjoittelun perusteella ja niin teki minullakin. Täytyy vetää toinen rundi vielä Insanityllä ja Femshepillä.
Ääninäyttely oli Maleshepillä todella kökköä, en edes muistanut että tuollaista. Meinasin Noverian kohdalla aloittaa alusta naishahmolla, mutta rutistin silti loppuun, kun oli jo 15h alla.

Hieno, spesiaali peli, jota en oikein osaa sanoin kuvailla. KotOR tuli hyvin paljon mieleen ja eihän se ihmekään ole, kun saman firman tuotos kyseessä.

Aloitin Insanityllä ME2:sen ja onhan tuo aivan huima harppaus eteenpäin monessakin asiassa. Ilokseni ääninäyttelykin on Maleshepillä paljon parempaa kuin ykkösessä. Ensimmäistä kertaa pystyin myös importtaamaan hahmon, koska aikoinaan mulla vaihtui Red Ring of Deadin takia konsoli, joten ME1:sen tallennus meni siinä.
Luulin, että tämä kakkososa ei ulkonäöllisesti paljoa eroa alkuperäisestä, mutta kyllä mun mielestä näyttää todella paljon paremmalta resoluution noston myötä.
Tämä kakkososa on ollut parhaita pelejä, mitä olen ikinä pelannut ja kyllä taidan edelleen olla sitä mieltä nyt kun on ~20h alla tätä remasteroitua versiota. Kaikki vaan "toimii" tässä pelissä. Meinaan vetää tälläkin kertaa kaiken mahdollisen ihan pelaamisen ilosta.

On tässä mun mielestä sellainen paketti, joka kannattaa todellakin ottaa peluuseen, jos ei ole Mass Effectejä ennen pelannut. Jos ykkösosa tuntuu kankealta tai vanhentuneelta, niin kannattaa story jaksaa läpi, koska kakkososa hyppää about valovuoden eteenpäin. Ei kannata todellakaan aloittaa suoraan ME2:sta, koska koko trilogia on harvinaisen yhtenäinen paketti tarinan ja hahmon kehityksen osalta.

Voin tämän hommaamista suositella myös kaikille muillekin, jotka eivät ole ihan täysin puhki kuluttaneet tätä pelisarjaa ja ehkä jopa heillekin. Kyllä tässä paketissa rahalle saa vastinetta ihan jokainen.
 
Täysin samat ajatukset tuosta, kun siirtyi ME1:n jälkeen pelaamaan ME2:sta! Täällä ei ole tullut aiemmin näitä pelattua ja nyt olen sitten tuota Legendary Editionia mättänyt Veteran tasolla. Viikonloppuna sain ME1:n tarinan päätökseen ja tykkäsin kyllä kovasti. Loppu tuli pelattua aika kyytiä tarina tehtäviä, kun halusi nähdä miten siinä käy. Harmi, että sivutehtäviä ei voinut palata pelailemaan tarinan jälkeen.

Tuosta sitten siirryin sulavasti ja suoraan ME2 pariin ja voi pojat mikä peli on aikanaan jäänyt väliin! Tuntuu, että kaikki on vähintään potenssiin kaksi ensimmäiseen osaan nähden, hahmot, tarina, grafiikat, tunnelma, tehtävät ja taistelut ovat kaikki menneet valtavan askeleen eteenpäin. En kyllä edes muista koska olisin viimeksi pelannut jotain näin hyvää, kun mitä tämä kakkonen on tarjonnut. Eli todellakin täältä myös vahva suositus etenkin kaikille, jotka ei ole sarjaa aiemmin pelannut! :)
 
Täysin samat ajatukset tuosta, kun siirtyi 1->2! Täällä ei ole tullut aiemmin näitä pelattua ja nyt olen sitten tuota Legendary Editionia mättänyt Veteran tasolla. Viikonloppuna sain ME1:n tarinan päätökseen ja tykkäsin kyllä kovasti. Loppu tuli pelattua aika kyytiä tarina tehtäviä, kun halusi nähdä miten siinä käy. Harmi, että sivutehtäviä ei voinut palata pelailemaan tarinan jälkeen.

Tuosta sitten siirryin sulavasti ja suoraan ME2 pariin ja voi pojat mikä peli on aikanaan jäänyt väliin! Tuntuu, että kaikki on vähintään potenssiin kaksi ensimmäiseen osaan nähden, hahmot, tarina, grafiikat, tunnelma, tehtävät ja taistelut ovat kaikki menneet valtavan askeleen eteenpäin. En kyllä edes muista koska olisin viimeksi pelannut jotain näin hyvää, kun mitä tämä kakkonen on tarjonnut. Eli todellakin täältä myös vahva suositus etenkin kaikille, jotka ei ole sarjaa aiemmin pelannut! :)
Kakkosen pelaaminen oli aikanaan ihan perseestä X360:sellä, kun joutui aina välillä vaihtelemaan levyä :D

Kakkonen on näistä kolmesta oma suosikki ja pikkasen tekisi mieli itsekkin ostaa tämä Legendary Edition tai sitten pelaan tuon X360 version jossakin vaiheessa uudelleen.
 
Ai siinä on ollu semmonen! No ihan hyvä siinä mielessä, että tuli tutustuttua sarjaan vasta nyt ja vielä 4k60fps:nä. :D
 
Alkaa vihdoin ME 1 tarina lähenemään loppua, mutta täytyy myöntää että sen alun ihastumisen jälkeen peli on enemmän ja enemmän alkanut tuntua vain työltä. Ekassa osassa on niin paljon vanhentuneita mekaniikoita ja level design on suurimmaksi osaksi aika hirveää, tarina edelleen läpsii ja kovaa vaikka siinäkin omat facepalm hetkensä on mutta tuntuu että niin monet muut asiat on vain vanhentunut että ei oikeen pysty nauttimaan. En malta odottaa että saan tämän loppuun ja pääsee ME2 kimppuun, siinä kun tiedän että monet asiat on tehty niin paljon paremmin.

Lisäksi PS5:llä on pahoja suorituskyky ongelmia kun käyttää sniperia ja tähtäimen läpi kun katsoo samalla kun vihut heittelee efektejä, tämä on tullut aika monesti eteen kun pelaa infiltratorilla mitä pidemmälle pääsee sitä enemmän vihut käyttää kaikkia taikoja. Toivottavasti tätä ei olisi kahdessa muussa osassa.

Niin ja sain myös sen Spectre varuste bugin ettei se äijä myy niitä ollenkaan...
 
Itsellä juuri ykkönen meni läpi. Voin sanoa että upea kokemus. Loppu muuttaa mielipiteesi pelistä. Uskoisin niin.
 
Itsellä juuri ykkönen meni läpi. Voin sanoa että upea kokemus. Loppu muuttaa mielipiteesi pelistä. Uskoisin niin.

Olen kyllä pelannut tämän jo kymmenen kertaa läpi, joten tiedän mitä sieltä tulee. En vain ole vuosiin koskenut näihin ja kun ei se ME1 ollut koskaan mitenkään erikoinen tarinan ulkopuolella niin aika sille ainakaan hyvää ole tehnyt.
 
Noniin lopputekstit rullaa ruudulla, kyllähän pelin loppu on edelleen todella eeppinen ei voi siihen muuta sanoa, muutenkin tarina suurimmaksi osaksi edelleen toimii loistavasti.

Hahmot, soundtrack, ääninäyttely, maailma, kaikki toimii todella hyvin edelleen. Paranneltu ulkoasu on myös todella komea ja ei kyllä kertaakaan tullut mieleen että joku asia olisi näyttänyt rumalta, erittäin hyvää työtä sen puolesta.

Sitten ne huonot asiat, kenttäsuunittelu varsinkin sivutehtävien osalta on aikamoista kakkea, samat 3-4 eri rakennusta copy pastena vedetty joka planeetalle. Pää tehtävistä Noverian hissihelvetti ei ainakaan ole parantunut ajanmyötä ja oli siellä muitakin jotka oli kyllä aika kökköjä. Inventario systeemi ja se kuinka paljon pelissä saa loottia on myös nykyaikana erittäin huono, turhia ja hemmetin rumia armoreita ja samannäköisiä aseita viljellään jatkuvasti, homma toki vähän paranee kun pääsee sinne 9-10 rankin kamoihin. Myös tekoäly kamut on jatkuvasti tiellä ahtaissa paikoissa.
Myöskin aseiden ylikuumenemis systeemi on huonompi kuin lippaat 2 ja 3.

Bugeja pelissä oli jonninverran ja yksi niistä oli ihan etenemisen pysäyttävä missä mikään ovi eikä nappula reagoinut tekemisiini, tosin tallenus ja sitten reload auttoi tähän. Siihen vielä päälle tämä Spectre ase bugi missä et voinut ostaa niitä koska eivät olleen kauppiaan inventoryssa, juuri ennen viimeistä planeettaa ne sinne kuitenkin tuli takaisin joten ehti niitä edes sen tunnin käyttää.

Bring Down the Sky DLC ei myöskään mielestäni ole kovin häävi, tuntuu vähän laajennetulta sivutehtävältä missä on kunnon tarina, vaikkei mikään pitkä ole niin ainakin voi tutustua Batarian rotuun hivenen ennen ME2 jossa ovat paljon isommassa roolissa.

Reilu 19h meni ja lvl oli joku 51-52, sivutehtäviä tuli aika paljon tehtyä mutta niitä collectible juttuja ja planeettojen skannauksia en ole koskaan jaksanut tehdä. Normaalilla pelasin ja tuntui että peli oli todella helppo, muistelin että olis ollut vaikeampi joten onkohan ihan muutosten takia helpompi.

Sanoisin että kokonaisuutena sellainen 3.5/5 peli josta aika on kyllä osittain ajanut ohi ja osittain se toimii edelleen. ME1 on aina ollut se heikoin lenkki pelattavuuden osalta ja ei siihen niin paljon parannuksia ole tehty että se tuntuisi jotenkin massiivisesti paremmalta, kannattaahan se tietenkin läpi pelata jo ihan tarinan ja päätösten takia jotka kantaa jatko-osiin.

ME2 en tiedä aloitanko nyt vielä vai vasta Ratchetin ja Final Fantasyn jälkeen koska tiedän että tämä jäisi kesken, samalla saisi pienen tauon ettei pelaa kaikkia ihan putkeen ja tulisi ähkyä lopussa.
 
Ylös Bottom