Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Wii U

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mahewcoro
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
  • Tunnisteet Tunnisteet
    wiiu
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Ei se tehojen puutteesta johdu, vaan siitä, että laite ei ole myynyt tarpeeksi.

Ei se nyt ihan noinkaan mene. Wii myi aivan tolkuttomasti, mutta suurin osa sen pelivalikoimasta koostui lähinnä Nipan puodin tuotoksista.
Kolmansien osapuolien tuki oli heikko. Wii sportsin kaltain peli ja jännä ohjaustapa(plus nintedon tunnetuimmat omat nimikkeet) pistivät enimmäkseen ostajat jonottamaan vekotinta(Nipan vannoutuneimmat fanit, eli immeiset, jotka käy näilläkin sivustoilla, ovat todennäköisesti jo ostaneet Wii U:n kämppäänsä).

Nyt ei ole wii sportsia ja Wii U:kin on edeltäjäänsä kalliimpi hankinta, joten casual osasto on ilmeisesti jäänyt kotiinsa odottelemaan jotain jännempää. Kenties Wii U:n hinnanlaskua. Tai ehkä he eivät näe tarpeelliseksi hankkia Wiin kaveriksi toista konetta. Markkinoinnissakin saattaa piillä ongelma. Tässäkin ketjussa mainittu Wii 2 -nimi olisi varmemmin tehnyt kaikille kuluttajille selväksi, että kyseessä on UUSI konsoli. Ei lisätarvike Wiihin.

Henkilökohtaisesti minua kiinnostaa todella paljon Wii u:n ohjain(rakastuin tuohon teknologiaan Vitan myötä), mutta konsolin pelivalikoima on harmillisen huono omaan makuuni, eikä eurogamerin uutinen lupaa lämmintä tulevaisuutta multiplättäreiden suhteen.

Niin ja jos joku ihmettelee mistä uutisesta minä höpäjän, katsoa linkki seuraava ->http://www.eurogamer.net/articles/2...s-out-on-15-ea-games-using-frostbite-engine-3

Toivottavasti EA ei jätä NHL 14 ilman Wii U -mallia(trailereista päätellen sitä ei toistaiseksi taitane olla tulossa(Only in xbox 360 and PS3).
Versio numero 13 kun oli viime vuoden myydyin peli(ainakin Suomessa): http://www.metropoli.net/kaupunkilehti/uutiset/viihde/nhl-13-oli-viime-vuoden-myydyin-peli-suomessa/
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

*EA on aikeissa jättää Wii U -omistajat nuolemaan näppejään ainakin 15 eri julkaisun osalta, kertoo Eurogamer. Listalla majailee muun muassa sellaisia nimikkeitä kuin Mass Effect 4, Dragon Age 3, Battlefield 4 ja tulevat Star Wars -nimikkeet.*
Piru vie kun just joku Dragon Age 3 olisi soveltunut loistavasti tuolle WiiU:n Gamepadille. Siinä olisi voinut olla hahmojen statsit, tavarat ja tehtävät koko ajan saatavilla, kun niitä joutuu pelissä koko ajan erikseen kaivamaan esiin. Se olisi ollut mainio esimerkki pelistä, joka oikeasti hyötyy ohjaimen kosketusnäytöstä tekemällä pelaamisesta huomattavasti sujuvampaa ja miellyttävämpää. Hyvin toteutettuna se olisi voinut olla jopa kätevämpää kuin DA3:n pelaaminen PC:llä. Tässä menee kyllä nyt pelaamista eteenpäin vievä innovaatio hukkaan ihan turhaan. :mad:
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Herkät ihmiset älköön katsoko. Joku on päättänyt tehdä kieli poskessa videon, jossa luetellaan Wii U:n skippaavat tuotokset(48), jotka olisivat tuolla konsolilla varmasti olleet jännää pelattavaa.
Päätit sitten ihan "konsolisota"-topicista kopioida linkin tähänkin keskusteluun?
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Päätit sitten ihan "konsolisota"-topicista kopioida linkin tähänkin keskusteluun?

Mittee? Minä törmäsin tähän vasta nyt, kun hengailin toisella foorumilla(pyhäpäivät on tylsiä ja näin ollen otollisia randomiin nettisurffailuun). Alunperin etsin kunnollista listaa Wii U:lta pois jäävistä peleistä, jotka kuitenkin jostain syystä tulevat/tulivat PS3 ja Xbox 360.

Vähän hassua, että kunnon informaatiota löytyy useammin ihan muualta kuin olettaisi. Taloudellisesti Wii U olisi paras hankinta meikäläiselle, mutta tuo lista pisti mielen vähän matalaksi.

EDIT. Poistin videon koska se tuotti stressiä yllä olevalle henkilölle.

Laitan tähän tilalle neutraalimman linkin, liittyen Wii U:n pelitilanteeseen, joka ei valitettavasti esitä sitä yhtään ruusuisempana. Yhteensä 48 nimikettä, joilta evättiin jostain syystä kunnia rantautua Nipan konsolille.

Fair note: Ne mainitaan erillisellä filmillä(joka on itse asiassa sama, jonka deletoin täältä. Anteeksi, ExPReS. En minä ole siihen syypää, että EA ja moni muu third party päättivät olla tukematta Wii U:ta. Toki ikävät uutiset sattuu, mutta sellaista se elämä on välillä pelimaailmassakin. Nipalle parempaa huomista). Please. Do not shoot the messenger.

The linkki:
http://www.ign.com/blogs/andreweisen/2013/05/07/for-everything-but-wii-u
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Päätit sitten ihan "konsolisota"-topicista kopioida linkin tähänkin keskusteluun?
Niin. Monestihan täällä pyörii samat uutiset/videot/linkit/huhut useissa eri ketjuissa. Miten ylläoleva postaus oli erityinen että tästä piti näin napakasti huomauttaa?
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Ei se tehojen puutteesta johdu, vaan siitä, että laite ei ole myynyt tarpeeksi. Jos laitekanta olisi tarpeeksi suuri, jotta EA näkisi sen investoimisen arvoisena alustana, ne pelit kyllä väännettäisiin sille raudalle.

On myös huhua, että EA:n ja Nintendon välit ovat menneet rikki. Spekulaatiota esiintyy paljon, esim. että EA yritti saada Originia Wii U:n nettipalveluksi, ja Nintendo kieltäytyi. EA pahoitti mielensä ja alkoi pudottaa peliprojekteja. Mitään varmaa tästä ei tosin ole tiedossa.

Toki myynnitkin ovat taustalla. Jos Wii U olisi saanut lentävän lähdön, EA:lla olisi vähemmän varaa peruuttaa projekteja. Nintendolta oli siis kaikin puolin huono ajoitus sählätä Wii U:n julkaisu.

Ei se nyt ihan noinkaan mene. Wii myi aivan tolkuttomasti, mutta suurin osa sen pelivalikoimasta koostui lähinnä Nipan puodin tuotoksista.
Kolmansien osapuolien tuki oli heikko.

Huoh ja puuh. Tämä aihe on käsitelty miljoonaan kertaan. Wiillä on faktuaalisesti valtavasti enemmän third party -pelejä kuin Nintendo-pelejä, ja ne myös myivät. Ne suurimmat hitit kuten Wii Sports ja New SMB Wii olivat Nintendolta, mutta third partyt tekivät myös tuohta Wiillä.
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Selatessa nettiä koskien huhua WiiU:n kellotaajuden kiristelystä päivityksen yhteydessä tuli törmättyä tälläiseen:

Wii U Tech Specs - Wii U Wiki Guide - IGN

Mielenkiintoinen tehovertaus ja tuntuu ettei joku tiedoista voi pitää paikkaansa. Vaikka huhuina ne tuolla kyllä ilmoitetaankin...
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Mielenkiintoinen tehovertaus ja tuntuu ettei joku tiedoista voi pitää paikkaansa. Vaikka huhuina ne tuolla kyllä ilmoitetaankin...
Mihin tehovertaukseen nyt viittaat? Tähänkö?

Previously rumored to be roughly 50% more powerful than PS3. Recent reports of actual hardware however suggest it to be much greater, putting it around 20% less powerful than the next gen Xbox (which is rumored to be at least 6 times more powerful than current gen consoles).
Konsoleiden tehon vertaaminen on aika hölmöä puuhaa, koska se koostuu monesta eri osa-alueesta, ja kullakin vehkeellä on ne omat erikoisuutensa, joita hyödyntämällä sitä "tehoa" saadaan irti hämmentäviä määriä. Wii U:n CPU varsin todennäköisesti häviää monessa asiassa PS3:n Cellille tai boksin Xenonille, mutta näytönohjaimessa on enemmän teoreettista laskentatehoa, ja suurempi muistimäärä mahdollistaa tiettyjä juttuja (joskaan sillä ei ole suoranaista vaikutusta tuohon mystiseen "tehoon"). Mutta tosiaan ovat arkkitehtuuriltaan niin erilaisia, ettei juurikaan ole olemassa mitään yleispätevää tapaa mitata "tehoeroa".

Mitä tulee siihen TV Tropesin poskettomaan väitteeseen Wii U:n kellotaajuuden huimasta kasvattamisesta softapäivityksellä... No, marcan42 reagoi Twitterissä mm. näin:

Guys, the Wii U clockspeed TV tropes poster is full of it. It's all utter BS.

&

I mean, come on, the PLL multiplier bits don't even go that high. It's so obviously fake it's not even funny.

&

The TVTropes article also has other nonsense in it, like the claim that it's 64bit (it isn't).

marcan42 on siis mm. PS3:n ja Wii U:n hakkeroinnista tunnetun fail0verflow'n jäsen, ja mies joka mm. ensimmäisenä kertoi Wii U:n CPU:n kellotaajuudesta ylipäätään.

Lähde: Twitter (@marcan42)
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Siis tuonhan pystyi suoriltaan sanomaan ankaksi ja haku koski sitä löytyykö tuon tiedon taustalta ihan oikeaakin tietoa. Kun välillä nettimaailma hieman tuppaa liiottelemaan... Mutta ilmeisesti koko uutinen oli täysin ankka, ilman totuuden jyvää. Kun softalla kuitenkin mahdollista kellotella järkevissä määrin ilman rautapuolen muutoksia. Näin on ilmeisesti joissain käsikonsoleissa tehtykin käytännössä.
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Kännykkäpelit myy. Konsolidollarit eivät pärjää mobiilidollareille.

Ei tämä tahtokysymys ole.
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

No niin! Tänään klo 17 Nintendo Direct, jossa esitellään kesän aikana julkaistavia Wii U pelejä! Ovatko kaikki valmiina vihaamaan??
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

No niin! Tänään klo 17 Nintendo Direct, jossa esitellään kesän aikana julkaistavia Wii U pelejä! Onko kaikki valmiina vihaamaan??


Vaikka tämä ketju onkin ollut aika tylsää luettavaa kaikkien tuhoisten trollipollien sekä nintendoom- ja nintengloom-tekstien takia, niin itsellä ainakin on ihan positiiviset odotukset tuohon Directiin. Julkaisupäivämäärä kolmos-Pikminille olisi jo hyvä alku. Kiinnostaa myös suht paljon, että miten Nintendo aikoo tuon laivansa oikaista, kun se näemmä on niin vinossa. Onko luvassa vaikkapa jotain 3DS:n Ambassador-tyylistä lahjontaa, jossa konsolin ostaneille viskottiin kilokaupalla ilmaista pelattavaa. Tai sitten jotain ihan muuta. Seuraava presentaatiohan on jo ihan kohta, joten jos nyt tänään ei oma tajunta räjähdä tuhannen palasiksi, niin ensi kuussa on uusi näytön paikka.

Itse en ole muuten tähän laitteeseen pettynyt. Omaan makuun pelattavaa on riittänyt ihan siedettävän hyvin. Yksi erityisen iso ilo tästä konsolista on löytynyt, nimittäin tuo telkkarittoman pelaamisen mahdollisuus. En sitä itse uskonut käyttäväni lain, mutta kyllä tuolle on hyvä määrä tunteja kerääntynyt. köh, etenkin lätkämatsien aikaan yhden testikerrran perustaalla tuo on oikein mainio, köh
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Jaa-a, Japanin streamissa näkyi sellainen pikkulasten peli kuin Yakuza 1+2 HD. Kelpaisi hyllyyn.
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Esityksen paras uutinen oli ehdottomasti, että New Super Luigi U -lisäosa tulee myös itsenäisenä levyjulkaisuna. Jos levyasemassa täytyy joka tapauksessa pitää pelilevyä, niin yhtä hyvin voi sitten ostaa lisäosan suoraan levyllä. Hinnoittelu tulee olemaan mielenkiintoista, todennäköisesti levyjulkaisu tarjoaa paremman vastineen rahalle.
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Vähän jäi hapan maku suuhun presentaatiosta. Sisältö oli sinällään hyvää, mutta yhteensä taidettiin puhua vain seitsemästä nimikkeestä (RE, Luigi, Wonderful 101, Sonic&Mario, Sonic: Lost World, Pikmin 3 ja Game & Wario). The Wonderful 101 kiinnostaa itseäni, mutta senkin julkaisu on vasta syksyllä. Pikmin 3 samaten, mutta onhan heinäkuun loppuun vielä matkaa.

Summa summarum: kiinnostavia pelejä, mutta lähitulevaisuus näyttää synkältä. Akuutti pelivaje on ajankohtaista juuri nyt, eikä sitä voi kiistää millään. Toivottavasti E3 tuo valoa tunnelin päähän, sillä tällä erää saatiin liian vähän ja aivan liian myöhään.
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Typeriä kysymyksiä Wii U:n omistajille: Tuli katsottua ensimmäisen kerran tuota Directiä, ja putosin kuin eno veneestä. Sonic/Mario laskettelussa puhuttiin motionplussasta ja ilmeisesti ohjaus tapahtuu wiimotella? Sitten taas ampumahiihdossa tähdätäänkin taas gamepadilla, tai siihen piti vaihtaa. Pitääkö siis ohjata ensin wiimotella, laskea se alas ja vaihtaa pädiin ja ampua sitten sillä? Ja tuleeko wiimote koneen mukana, kun sitä kerran kait tarvitaan peleissä? Vai voiko jokaista peliä ohjata pelkällä padilla? Aika outoa jos ei voi. Joka tapauksessa kun Wii jäi välistä omalla kohdalla niin tästä jäi todella sekava kuva.
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Typeriä kysymyksiä Wii U:n omistajille: Tuli katsottua ensimmäisen kerran tuota Directiä, ja putosin kuin eno veneestä. Sonic/Mario laskettelussa puhuttiin motionplussasta ja ilmeisesti ohjaus tapahtuu wiimotella? Sitten taas ampumahiihdossa tähdätäänkin taas gamepadilla, tai siihen piti vaihtaa. Pitääkö siis ohjata ensin wiimotella, laskea se alas ja vaihtaa pädiin ja ampua sitten sillä? Ja tuleeko wiimote koneen mukana, kun sitä kerran kait tarvitaan peleissä? Vai voiko jokaista peliä ohjata pelkällä padilla? Aika outoa jos ei voi. Joka tapauksessa kun Wii jäi välistä omalla kohdalla niin tästä jäi todella sekava kuva.

Ymmärsin kyseessä olevan vain erilaisia vaihtoehtoja, eli esimerkiksi moninpeliä pelatessa joku käyttää Gamepadia ja toinen Wiimotea. Voin toki olla väärässäkin.

On kuitenkin totta, että Nintendon kaunis ajatus monen erilaisen ohjainvariaation hyödyntämisestä on mennyt vähän liian pitkälle. Onhan toki Sonylla ja MS:llä Movet sekä Kinectit tuomassa vaihtoehtoja, mutta Wii U:lla liian suuri hajonta tuodaan liian vahvasti esille. Kaikki toimivat toki GamePadilla, mutta on vaikea muistaa mikä peli toimii pelkällä Wiimotella, mikä vaatii Nunchakun ja olikos jossakin tukea Pro Controllerille. Kun tilanne on hankala aktiiviseuraajalle, tuntuu se varmasti kasuaaleille täysin naurettavalta.
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Ymmärsin kyseessä olevan vain erilaisia vaihtoehtoja, eli esimerkiksi moninpeliä pelatessa joku käyttää Gamepadia ja toinen Wiimotea. Voin toki olla väärässäkin.

On kuitenkin totta, että Nintendon kaunis ajatus monen erilaisen ohjainvariaation hyödyntämisestä on mennyt vähän liian pitkälle. Onhan toki Sonylla ja MS:llä Movet sekä Kinectit tuomassa vaihtoehtoja, mutta Wii U:lla liian suuri hajonta tuodaan liian vahvasti esille. Kaikki toimivat toki GamePadilla, mutta on vaikea muistaa mikä peli toimii pelkällä Wiimotella, mikä vaatii Nunchakun ja olikos jossakin tukea Pro Controllerille. Kun tilanne on hankala aktiiviseuraajalle, tuntuu se varmasti kasuaaleille täysin naurettavalta.

Kiitos, tämä selvensi asiaa. Aktiivisesti harrastanut pelaamista 90-luvun alusta asti, ja tuli kyllä orpo olo kun tipuin kärryiltä. Ajattelin jo hetken että oonko tullut liian vanhaksi. Pitää varmaan vaihtaa pelaaminen bingohalleihin :P
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Summa summarum: kiinnostavia pelejä, mutta lähitulevaisuus näyttää synkältä. Akuutti pelivaje on ajankohtaista juuri nyt, eikä sitä voi kiistää millään. Toivottavasti E3 tuo valoa tunnelin päähän, sillä tällä erää saatiin liian vähän ja aivan liian myöhään.

Kyllähän tästä tuli vaikutelma, että muita pelejä ei nyt yksinkertaisesti saada kesäksi tarjolle, joten näillä mennään. Luigi U:n kesäinen levyjulkaisu oli kuitenkin positiivinen yllätys. Kolmen viikon päästä sitten E3:ssa valotetaan kauaskantoisempaa tulevaisuutta.

Jos joku miettii Wii U:n hankkimista nyt, niin kannattaa odotella tarjouksia, valitettavasti juuri nyt se tarjonta ei ole vielä hirveän hyvää. Syksyllä on kenties tulossa ihan virallista hinnanalennusta ja enemmän pelejä.
 
Ylös Bottom