Vastaus: Wolfenstein: The New Order
Tänään aloitin Old Bloodin. Odotukset oli jostain syystä laskettu todella alas, mutta tämähän rokkaa kovaa! Pari kertaa on saanu hymähtää ääneen, on sen verran hauskaa räiskettä. Tosiaan kaikille New Orderin meiningistä pitäneille kelpo ostos parillakympillä.
EDITTIÄ:
Nyt on peli läpi, kesti kuusi tuntia läpäistä "bring em on" tasolla, joka vastaa kai normal vaikeusastetta. Tuohon suoritukseen pääsin siis melko lailla suoraviivaisella tykityksellä; maisemia ja muuta mallinnusta sekä salaisuuksia etsimällä olisi voinut mennä vielä pitempään. Mielestäni vaikeustaso oli melkolailla linjassa New Orderin kanssa eikä samoja kohtia joutunut juurikaan uusimaan kuolemisen takia. Grafiikka ja hahmojen mallinnus vaikutti hienommalta kuin New Orderissa, myös verta ja suolenpätkiä tuntui olevan ilmassa entistä enemmän. Peli täytti ainakin omat vaatimukseni tällaiselle teokselle, se oli siis viihdyttävää pelattavaa ja kun vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, mahtui sekaan myös muutama kirjaimellisesti naurettava räiskintähetki.
Ympäristöt, "välinäytökset" ja päävihulaiset olivat ainakin minulle ikimuistoisia, vaikka jossain arvostelussa niitä väitettiinkin mitäänsanomattomiksi. Aivan samanlaista tunnelmaa kuin Return To Castle Wolfensteinin katakombeissa uinuva pahuus, ei tämä peli saanut nostatettua, mikä saattaa johtua sen lyhyydestä, jännityksen kasaamiselle ei ehkä ollut varattu tarpeeksi aikaa. Alussa oli tosiaan hiiviskelyä, kuten monesta lähteestä olin jo etukäteen kuullut, mutta käytännössä näkymättömissä täytyi pysyä vain lyhyt pätkä, muutoin myös ammuskelulla eteneminen oli sallittua kuten New Orderissa. Ja New Orderin tapaan tässäkin pelissä oli niin sanotusti haarautuva juoni sekä useammassa kohti mahdollisuus valita toinen kahdesta eri lopputulokseen johtavasta etenemisreitistä. Edellisestä pelistä oli tähän osaan ikävä kyllä säilytetty myös tavaroiden noukkiminen erillisellä napinpainalluksella. Pahinta tässä oli se että noukittavaa riitti nyt entistäkin enemmän ja kun aseen lataaminen oli kytketty samaan nappiin, kävi usein niin että B.J. alkoi vaihtaa lähes täyttä lipasta uuteen kun tarkoitus oli vain napata käsikranu matkaan kesken kiivaimman tulitaistelun. Samoiten tatista tapahtuva putkella lyöminen ja samasta tatista tapahtuva veitsen heitto menivät ärsyttävän helposti sekaisin. Aseuudistuksista kiikarikivääriä pääsi käyttämään ilahduttavan usein ja New Orderin tehottomat käsikranut olivat nyt paljon "munakkaampia" ruutiversioita.
Kaiken kaikkiaan kyseessä ei ollut mikään Wolfenstein-saagalla rahastus tai puolihuolimattomasti tehty lisälevy vaan jollain kieroutuneella Quentin Tarantinon ja Robert Rodriguezin tyylillä päivitetty Return To Castle Wolfenstein, josta saattaa ajan kanssa muodostua uudelle pelaajasukupolvelle samanlainen muisto kuin 2000-luvun alun pelistä minulle.