Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Xbox 360:n hajoamisprosentti

Status
Uusia vastauksia ei voi lisätä.
Vastaus: Xbox 360:n hajoamisprosentti

jep 11.6. lähti ensimmäinen kone ja viime keskiviikkona toinen.
eli kaksi hajonnutta.
 
Vastaus: Xbox 360:n hajoamisprosentti

Saavun iloisena ilmoittamaan, että oma loota hajosi lopullisesti tänään. Homma alkoi pienillä jäätymisillä torstaina, ja tänään aamulla boxi tarjosi ensimmäisen kerran kerran yhtä punaista valoa.

Äsken laitoin forzan tulille, ja tuloksena tuttu jäätyminen pienen pelailun jälkeen. Päätin irroittaa kovalevyn, ja koittaa ilman sitä. Tuloksena kolme punaista valoa, ja boxi ei enää lähde edes päälle vaikka kovalevyn kiinnittäisi takaisin.

Minut voi siis pyyhkiä "toimivat" listalta ja lisätä "1 kpl hajonnut" kohtaan. Ostin boxin 27.10.2006, ja laitteen valmistuspäivämäärä oli 20.6.2006.

Öhööhhööh.
 
Vastaus: Xbox 360:n hajoamisprosentti

Oblivionin julkaisun aikaan ostettu boksini toimii yhä moitteetta, vaikka kone aikamoista meteliä pitääkin. Hajonneita siis pyöreä nolla. En ole listalla.
 
Vastaus: Xbox 360:n hajoamisprosentti

On aika tämänkin Gamerscore horon liittyä alati kasvavaan joukkoon. Eli meni tuossa sit DVD-asema rikki (tai ainakin luulen niin).

Ensimmäinen varoitus oli The Godfatheria pelatessa ilmoitus Disc Read Errorista. Koneen hypätessä takaisin dashboardiin päätin pelata hetken aikaa PGR3:a, joka toimi täysin ongelmitta. PGR3:n ollessa kuitenkin huonoin PGR-jatkumossa, ei noiden platina mitalien kerääminen jaksa napata ja tulin joksikin aikaa nördäämään koneelle. Noin 1,5 h tästä päätän jatkaa keskeytynyttä Godfather sessiota, joka päättyy hyvin nopeasti varsin ikävään ääneen koneen DVD-asemasta. Hetken aikaa testailtuani (koitin jopa PGR3 levyä koneessa) pääsin tilanteeseen jossa kone ei enää tahdo sulkea(!) DVD-aseman luukkua, edes koneen sulkeuduttua, vaan se pitää laittaa työntämällä kiinni. Pelilevyille ei kuitenkaan käynyt mitenkään (onneksi).

Ei kyllä huonompaan saumaan olisi voinut tulla, Forza 2 postissa ja juuri uusittu hubihubin kuukausijäsenyys. Toivotaan nyt että hubihubi taipuu laittamaan jäsenyyden "jäihin" siksi ajaksi kun boksi on interraililla.

Lyhyesti tiivistettynä: CountM yksi rikkinäinen Xbox 360 konsoli.
 
Vastaus: Xbox 360:n hajoamisprosentti

EzMa
Ostettu käytettynä viime vuodenvaihteessa, boxilla ikää 3/4 vuotta.
Pelittää täysillä (tosin vähän kovaääninen kovalevy mut muuten).
 
Vastaus: Xbox 360:n hajoamisprosentti

GT: Kovaduuni
Ei viellä listalla

Toukokuun lopulla ostettu boxi uutena ja kunnossa on toistaiseksi.
 
Vastaus: Xbox 360:n hajoamisprosentti

GT: I Wiineri I (ennen oli Von Wiensburgh]
2 kpl
Jostain syystä ei listalla vaikka muistaakseni tänne viimeksi kirjoitin. Ei voi muista.

Kuitenkin: julkaisuerän Core-versio. Pamahti ekan kerran puolen vuoden pelaamisen jälkeen.
Toinen kerta koitti tänään.

Nyt on oikeasti mielessä, että en laita huoltoon, vaan yritän vaihtaa Pleikkariin. Tuskin onnistuisi, mutta saatan jopa oikeasti kohta koittaa. Pelejä on kuitenkin kiva nippu, ja nyt taisi katketa se kamelin selkä viimeisiä kertoja.

Pitää nyt harkita ja odottaa että pulssi tasaantuu.
 
Vastaus: Xbox 360:n hajoamisprosentti

Tänään meni rikki. Kolme punasta valoa. GT: DynamitePlayer. Olen listassa 0 kpl kohdassa.
 
Vastaus: Xbox 360:n hajoamisprosentti

Painless
0 hajonnutta konsolia
Minua ei löydy listasta
Boksini on ostettu 10.07.2007

Joops...
 
Vastaus: Xbox 360:n hajoamisprosentti

16/02/07 ostettu,

07/07/07 raapaisi ensimmäisen kerran levyä niin ettei sen luku enää onnistunut (project sylpheed :/)

Eli yksi hajonnut.
 
Vastaus: Xbox 360:n hajoamisprosentti

kvant sanoi:
16/02/07 ostettu,

07/07/07 raapaisi ensimmäisen kerran levyä niin ettei sen luku enää onnistunut (project sylpheed :/)

Eli yksi hajonnut.

Siis onko boksi hajonnut vai pelkästään naarmuttanut sen levyn?
 
Vastaus: Xbox 360:n hajoamisprosentti

Konsoli valmistettu 11/06

Otettu käyttöön 14.5.2007 klo 14.00

Toimii moitteettomasti.

Käytän halkaisijaltaan 40 centtistä puhallista, joka on asennettu puhaltamaan konsolin sivurei'istä sisään konsoliin, jolloin se ei kuumene käsin tunnusteltuna niin kuumaksi kuin ilman puhallinta.

Voin antaa ennusteenkin muiden vikailmoitusten perusteella ja koska tiedän, että vuoden 2006 marraskuun konsoleissa on naarmuttava levyasema:

Konsoli hajoaa lokakuussa, kun olen juuri saanut GTA IV:n. Viallinen levyasema naarmuttaa pelin niin pahasti, ettei konsoli kykene enää lukemaan levyä. :eek:
 
Vastaus: Xbox 360:n hajoamisprosentti

Äsken hajos toinen konsoli. Guitar Heroa pelatessa ruutu meni pikselimössöksi ja hetken kuluttua ihanat kolme punaista valoa välkkyivät.
 
Vastaus: Xbox 360:n hajoamisprosentti

Pistäkää listaan "1kpl" minut.

Boxi alkaa erikoisten äänten jälkeen pistää ruutuun ilmoitusta että levy on viallinen tai likainen, no matter mitä sisään pistän. Eilen vihdoin vein sen takaisin Prismaan, kone ostettu marraskuussa. Noo, takuuta kolme vuotta :p

Jospa saisi kokonaan uuden konsolin, tai hyvin korjatun tilalle?

Mitenkäs, kun olette konsoleitanne huoltoon pistäneet, annatteko pelkän konsolin? Vai joitain johtoja? KOVALEVYN?
Itse jätin kauppaan ihan pelkästään konsolin.
 
Vastaus: Xbox 360:n hajoamisprosentti

Itsellä kanssa tuota samaa ongelmaa taitaa olla kanssa.Oblivionia pelatessa tulee ruutuun teksti "this disc is unreadable".Taitaa johtua asemasta tai jtn.Pitänee huomenna soittaa mikkisoftalle.

Kone on valmistettu 24.4.2006 ja ostettu kesäkuun viimeisinä päivinä.

Jakero
Yksi hajonnut(jos tämä siis lasketaan)
Ei löydy listalta
 
Vastaus: Xbox 360:n hajoamisprosentti

Kolme ihanaa punaista valoa syttyi täälläkin, kone ostettu suomen julkaisu päivänä. PRKL!
Kone lähti UPS:in matkaan.
 
Status
Uusia vastauksia ei voi lisätä.
Ylös Bottom