Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Xbox 360

Vastaus: Xbox 360

Yksi mahdollinen mutta vähälle huomiolle jäänyt osatekijä XO-ongelmissa on yksinkertaisesti muuntajan kasvanut wattimäärä. Xympyrä vaatii reilusti enemmän tehoa kuin aiemmat konsolit (yli 200 W). Monissa olohuoneissa samaan pistorasiaan saattaa olla liitetty runsaasti muitakin sähkölaitteita (kuten näyttö, äänentoistojärjestelmä ja kymmenen vuoden konsolikokoelma). Erityisesti vähän vanhemmilla johdotuksilla saattaa olla ongelmana, että kun XO polkaistaan käyntiin, pistorasiasta ei herukaan enää riittävästi watteja ja konsoli ei suostu käynnistymään, tyytyy vain vilkuttelemaan virheilmoitusta valokehän punaväreillä.

Tämä saattaa tuntua nykytekniikan (suhteellisen) varmaan toimivuuteen tottuneesta oudolta, mutta on ihan mahdollinen skenaario nykypäivänäkin. Yksi keino, jota piiputtavaan boksiin voi yrittää soveltaa ennen epätoivoon vaipumista on siis jatkojohtovyyhdin purkaminen turhista rasitteista tai vaihtoehtoisesti boksin virran ottaminen kauempana sijaitsevasta pistorasiasta.
 
Vastaus: Xbox 360

Xbox 360 kuluttaa maksimissaan 254 wattia, joka on suunnilleen saman verran kuin tehokas PC mutta vain 54 wattia enemmän kuin ensimmäinen Xbox, jossa virtalähde oli konsolin sisällä. Nuo wattimäärät ovat siis maksimipiikkejä, yleensä virtaa kuluu vähemmän. Ehkä kannattaa kuitenkin laittaa Xbox ja Xbox 360 eri pistokkeisiin ja tietysti, jos on isokokoinen televisio, se kuluttaa usein virtaa valtavasti.
 
Vastaus: Xbox 360

Xbugs sanoi:
Yksi mahdollinen mutta vähälle huomiolle jäänyt osatekijä XO-ongelmissa on yksinkertaisesti muuntajan kasvanut wattimäärä. Xympyrä vaatii reilusti enemmän tehoa kuin aiemmat konsolit (yli 200 W). Monissa olohuoneissa samaan pistorasiaan saattaa olla liitetty runsaasti muitakin sähkölaitteita (kuten näyttö, äänentoistojärjestelmä ja kymmenen vuoden konsolikokoelma). Erityisesti vähän vanhemmilla johdotuksilla saattaa olla ongelmana, että kun XO polkaistaan käyntiin, pistorasiasta ei herukaan enää riittävästi watteja ja konsoli ei suostu käynnistymään, tyytyy vain vilkuttelemaan virheilmoitusta valokehän punaväreillä.

Tämä saattaa tuntua nykytekniikan (suhteellisen) varmaan toimivuuteen tottuneesta oudolta, mutta on ihan mahdollinen skenaario nykypäivänäkin. Yksi keino, jota piiputtavaan boksiin voi yrittää soveltaa ennen epätoivoon vaipumista on siis jatkojohtovyyhdin purkaminen turhista rasitteista tai vaihtoehtoisesti boksin virran ottaminen kauempana sijaitsevasta pistorasiasta.
Eikös tuo ongelma näkyisi sulakkeiden paukkumisena, eikä ongelmina, joita on nyt raportoitu?
 
Vastaus: Xbox 360

Xbugs sanoi:
Yksi keino, jota piiputtavaan boksiin voi yrittää soveltaa ennen epätoivoon vaipumista on siis jatkojohtovyyhdin purkaminen turhista rasitteista tai vaihtoehtoisesti boksin virran ottaminen kauempana sijaitsevasta pistorasiasta.
KYSYMYS: Mitä yhteistä on jääkaappi-pakastimella ja uudella Xboxilla?

VASTAUS: Kummatkin ovat valkoisia, pitävät kovaa hurinaa ja vaativat oman pistorasian.
 
Vastaus: Xbox 360

Xbugs sanoi:
Yksi mahdollinen mutta vähälle huomiolle jäänyt osatekijä XO-ongelmissa on yksinkertaisesti muuntajan kasvanut wattimäärä. Xympyrä vaatii reilusti enemmän tehoa kuin aiemmat konsolit (yli 200 W). Monissa olohuoneissa samaan pistorasiaan saattaa olla liitetty runsaasti muitakin sähkölaitteita (kuten näyttö, äänentoistojärjestelmä ja kymmenen vuoden konsolikokoelma). Erityisesti vähän vanhemmilla johdotuksilla saattaa olla ongelmana, että kun XO polkaistaan käyntiin, pistorasiasta ei herukaan enää riittävästi watteja ja konsoli ei suostu käynnistymään, tyytyy vain vilkuttelemaan virheilmoitusta valokehän punaväreillä.

Tämä saattaa tuntua nykytekniikan (suhteellisen) varmaan toimivuuteen tottuneesta oudolta, mutta on ihan mahdollinen skenaario nykypäivänäkin. Yksi keino, jota piiputtavaan boksiin voi yrittää soveltaa ennen epätoivoon vaipumista on siis jatkojohtovyyhdin purkaminen turhista rasitteista tai vaihtoehtoisesti boksin virran ottaminen kauempana sijaitsevasta pistorasiasta.

Ei sitä tehoa pistorasiassa rajoita mikään muu kuin sulake tai piuhojen kärähtäminen. Jos huoneen pistorasiat ovat 10 ampeerin sulakkeen takana, pitäisi tehoa näistä saada yhteensä 2300 wattia, ennenkuin sulake paukkuu.

Ja sulakkeet on mitoitettu siten, että ne kärähtävät ennen piuhoja.
 
Vastaus: Xbox 360

kontrav sanoi:
Ei sitä tehoa pistorasiassa rajoita mikään muu kuin sulake tai piuhojen kärähtäminen. Jos huoneen pistorasiat ovat 10 ampeerin sulakkeen takana, pitäisi tehoa näistä saada yhteensä 2300 wattia, ennenkuin sulake paukkuu.

Ei tässä ole kyse piuhojen kärähtämisestä eikä oikosulusta, vaan siitä, että käynnistettävä suht raskas laite ei välttämättä saa riittävästi "potkua" käynnistyäkseen kunnolla. Kuten sanottu, tämä saattaa kuulostaa oudolta - mutta itselläni on henkilökohtaista kokemusta PC:stä, jota vaivasivat mystiset käynnistymisongelmat, joiden jäljiltä kone oli kyllä päällä, mutta ei lähtenyt buuttaamaan tai edes pyörittämään kiintolevyjä.

Vikaa ei löytynyt virtalähteestä, kytkennöistä, kiintolevyistä, emolevystä, BIOS-asetuksista tms. vaan loppujen lopuksi ongelmat hävisivät, kun luovuin kytkimellä varustetusta jatkojohdosta, jonka päälle kytkemällä käynnistin kerralla tietokoneen, näytön ja pari muuta oheislaitetta samaan aikaan. Kun yhteen pistorasiaan yhdellä kertaa kohdistuva kuorma väheni, laitteet toimivat taas ongelmitta.
 
Vastaus: Xbox 360

Sekä hyviä että ennen kaikkea huonoja uutisia XO:n alaspäinyhteensopivuudesta:
Xbox 360 Backwards Compatibility testing -- Some good news & bad news

The backwards compatibility patches for Xbox1 games were released on Xbox Live a few hours ago. I’ve tested about 20 games thus far, including most of the “big” titles. Note that these impressions are based on only 5-10 minutes of gameplay per game.

THE GOOD

· The BC list seems to be accurate. So far, every game on the list that I’ve tried works fine. I’ve tried a number of games that are not on the list, and none of those work.

· The patching process is almost imperceptible. If you are logged in to Live, the system automatically downloads the patch when the Xbox1 game is inserted. You see a logo screen for about 3-10 seconds, and then the game launches. Presumably, the patch sizes are very small.

· The extra AA/upscaling is definitely noticeable on most games, and is very nice. Things like on screen text look noticeably sharper, and texture often look less spotty. I’m not sure how noticeable this will be on a CRT or rear-projection TV, but on my LCD display it is significant.

· Load times seem considerably shorter. It would have been easier to get through Fable on a 360.

THE BAD

· The extra image processing produces a somewhat softer image. It seems most noticeable in darker games like Thief, where the sharper image produced by the Xbox 1 seems preferable.

· When outputting 720p (and presumably also 1080i), the 360 adds black bars on the sides on 4:3 games. For people with 16:9 displays who like to stretch the image to fill the screen, this makes it impossible to do so, unless your TV has a horizontal zoom function. Other games like Ninja Gaiden and Forza display in 16:9, which is very nice.

· I’m lousy at judging framerates, but it seemed like several games were taking a framerate hit. Vice City seemed more choppy when driving, and HL2 didn’t seem quite as smooth.

· The 360 seems to struggle with compressed FMV sequences. The cutscenes at the beginning of Forza and Crimson Skies display what looks like interlacing problems (missing or duplicated lines).

· In a very few instances, I spotted some very visible screen tearing that I don’t recall being present in the original games.

· Perhaps most troubling: One game, Freedom Fighters, is unplayable because a scripted event 30 seconds into the game just doesn’t trigger (a Russian guard is supposed to attack you, triggering a flight sequence – on the 360 the guard just stands there passively, even if you attack him). Needless to say this is troubling, because it indicates (1) that core gameplay mechanics are affected, and (2) whatever work was done to QA some of these games may have been seriously deficient – did they even play through all the games on the BC list, or just check to make sure they booted up and ran?

(lähde: http://www.ga-forum.com/showthread.php?t=72168&page=1&pp=50)
 
Vastaus: Xbox 360

Jamoz sanoi:
Samsungin hd telkkoja saa halvalla Pixmaniasta :) kannattaa tsekata, sieltä saa muutenkin halvemmalla tavaraa kuin suomesta.
Jos saa. Itse yritin tilata sieltä videotykin, mutta ainoa mitä sain, oli 1500 euron lasku. Tuotakaan eivät korjanneet ennenkuin tein reklamaation luottokorttiyhtiöön. Koko prosessin ajan Pixmanian asiakaspalvelu kusi, kukaan ei lukenut sähköposteja, yhteydenottopyyntöihin ei vastattu, ja jouduin itse soittelemalla selvittämään asian. Omien kokemusteni perusteella en siis aio tilata Pixmaniasta mitään, enkä suosittele sitä kenellekään muullekaan.
 
Vastaus: Xbox 360

No itse tilasin pixmaniasta Digivid kameran, tuli kolmessa päivässä muistaakseni. Ei ole ollut siis ongelmia. Mut ottaen huomioon miten iso pulju se on, niin varmasti vastaavia juttuja tapahtuu ikävä kyllä...
 
Vastaus: Xbox 360

Sanokaapas miten tuon Live jäsenyyden kanssa kannattaisi tehdä, se maksanee jotain 50-60 / vuosi.. tuolla kaupoissa kuitenkin näin xbox1:n 12kk live+peli paketin joka oli alennuksessa n. 30. Toimiiko tälläinen paketti Live ajan ostamiseksi myös x360:een ?
 
Vastaus: Xbox 360

Jogi sanoi:

Toimii... Ootko nyt aivan varma, että mukana tulee 12kk aikaa, koska yleensä tollasissa peli+aika -bundleissa on tullut vain 3kk tjsp sitä aikaa. Jos tuo ei ole totta, niin halvimman Starterin löytää varmaan ON/OFF:sta, jossa se maksaa 35 euroa.
 
Vastaus: Xbox 360

Tuli tuossa pari viikkoa sitten kokeiltua tuota XBOX 360:stä tuolla järvenpään prismassa pelin nimeä en muista mutta Grafiikat olivat hienot ja niin edespäin, ohjain oli myös hyvä kädessä paljon parempi kuin xbox ykösen ohjain.
 
Vastaus: Xbox 360

Jamoz sanoi:
No itse tilasin pixmaniasta Digivid kameran, tuli kolmessa päivässä muistaakseni. Ei ole ollut siis ongelmia. Mut ottaen huomioon miten iso pulju se on, niin varmasti vastaavia juttuja tapahtuu ikävä kyllä...
Juu, kyllähän isoille puljuille vahinkoja sattuu, mutta kyse onkin siitä, miten vahinkotilanteet hoidetaan. Amazon toimitti kerran väärän Buffy-boxin, mutta mitättömän pienestä tilauksesta huolimatta ongelma korjattiin viivyttelemättä ja asiallisesti.

Pixmanian tapa veloittaa maksu luottokortilta heti kun tilaus on tehty on vähintäänkin arveluttava. Ja kun tähän lisätään puljun tapa hiukan "liioitella" varastosaldoa (tuntuu olevan lafkan tapa, että järjestelmän mukaan tavaraa on varastossa, mutta tilauksen jälkeen paljastuukin, että se on päässyt juuri ikävästi loppumaan), kannattaa noiden kalliimpien tilausten kanssa harkita toisenkin kerran, ennenkuin Pixmaniasta lähtee mitään tilailemaan.
 
Vastaus: Xbox 360

Vähän tietoa Eurooppaan tulevien boksien määrästä ja maailmanlaajuisista tavoitteista:

300 000 Xbox 360 -konsolia Eurooppaan

Microsoft toimittaa Xbox 360 -pelikonsolinsa Euroopan lanseeraukseen noin 300 000 laitetta, uutistoimisto Reuters kirjoittaa. Alkujaan analyytikkojen esittämän määrän vahvisti todeksi Euroopan Xbox-vastaava Chris Lewis saksalaisen Euro am Sonntag -talouslehden haastattelussa.

Xbox 360 lanseerattiin Pohjois-Amerikassa 22. päivä kuluvaa kuuta. Kysyntä ylitti tarjonnan välittömästi, ja konsoli myytiin monin paikoin loppuun jo julkaisuyönä. Lewisin mukaan loppuunmyynnit ovat mahdollisia myös Euroopassa, jossa laite tulee saataville perjantaina 2.12. Microsoft on kuitenkin lupautunut toimittamaan täydennyseriä viikoittain.

Microsoft odottaa myyvänsä kolmessa kuukaudessa 2,53 miljoonaa Xbox 360 -konsolia maailmanlaajuisesti. Laitekannan arvioidaan kasvavan 10 miljoonaan ensi vuoden loppuun mennessä.
 
Vastaus: Xbox 360

Pääsin vihdoin testaamaan uutta xboxia ja demoja cod:sta ja kameosta. Näin ensimmäisenä ajatuksena. laitehan on helvetin hieno ja pädi sopi käteen minusta ehkä nintendon wavebirdiä lukuunottamatta parhaalta aikoihin.
Käyttöliittymä näytti ja vaikuttipikaisen testin perusteella hyvin suunniteltulta ja helpolta käyttää. Mutta sitten tärkeimpään eli peleihin.

Täytyy rehellisesti sanoa että olin pettynyt. Varsinkin cod:ssa sahalaitaa riitti ja grafiikka ei vakuuttanut. Peli näytti visuaalisesti ainakin omaa pc:tä huonommalta. "6800gt" ja pädillä ohjaaminen oli varsin kankeaa ja hankalan oloista. mutta ei mitään pc vs xbox väittelyä tästä.

Kameo oli enemmän konsolimanen peli joka vaikutti kiinnostavalta ja mukavan oloiselta. visuaalisesti peli oli cod:ta minun mielestä hienompi ja vaikutti enemmän nextGen peliltä.
Itse en meinaa uutta xboxia tämän testin perusteella hankkia. Toivottavasti kone saa laatujulkaisuja ja näin ollen varmaan monta uutta ostajaa. mutta näillä julkasupeleillä en kyllä lähtisi tuohon hintaan konetta hankkimaan. ehkä pgr on sellainen peli mutta valitettavasti sitä ei testaamaan taida missään päästä. Tuleva vuosi näyttää miten uuden m$ boxin käy. Itse taidan pelata edelleen fps:ssät pc:llä ja tasoloikat ja rpg:t pleikkarilla tai nintendolla. Xbox360 en mielestäni mihinkään tarvi.
 
Vastaus: Xbox 360

Call of Dutys oli siksi sahalaitoja koska se on testiversio, valmiissa myyntiversiossa 4xaa... Jos lukee ulkomaalaisia foorumeita niin tämäkin asia selviää :)
 
Vastaus: Xbox 360

marwel sanoi:
..pädillä ohjaaminen oli varsin kankeaa ja hankalan oloista. mutta ei mitään pc vs xbox väittelyä tästä.

Yhdyn täysin edelliseen ja ei tehdä väittelyä aiheesta :)
 
Ylös Bottom