Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Xbox Game Pass - pelien vuokrausta kuukausimaksulla

Ensin varmistat, ettei Game passia varmasti ole enää jäljellä. Sitten syötät live gold koodeja. Halutessasi nappaat joka koodin jälkeen ylimääräisen kuukauden laittamalla automaattisen uusimisen päälle, kun boksi sitä ehdottaa ja sitten pois ja syötät uuden koodin. Kun olet saanut haluamasi määrän live goldia, otat Game pass Ultimaten ja samalla goldit muuttuvat ultimateksi. Periaatteessa tämä on yksinkertaista, mutta aika moni sen kuitenkin onnistuu mokaamaan esim. laittamalla livet silloin kun game pass on käytössä.
 
Onks jengi uskaltanu tilata gamepassia tuolta livekortti.fi. Äkkiselti googlettelu kerto että voi olla arpapeliä saako toimivan koodin. Tai onko ultimaten hankintaan jotain muita säästöniksejä.
Olen käyttänyt tuota ostaessani mm. Xboxin USA-lahjakortteja, useita kertoja. Kerran oli häikkää toimituksen kanssa, mutta siellä niin loistava asiakaspalvelu, että senkin sai minuutissa fiksattua. Itse siis voin suositella varauksetta.
 
Höpsis, Ghost Recon on ihan kiva.
No, toki jos ei olisi jo 5 vuotta sitten tullut hommattua. Aika heikko kuukausi kyllä omaan makuuni sinänsä. No, toki tuo Two Point Campus tulee varmasti ainakin kokeiltua, ja varmaan jotain säädettyä ainakin hetken tuon Cooking Simulatorin kanssa. PC-nimikkeillä ei itselleni ole mitään virkaa, koska en PC:llä pelaa lainkaan. Jos pelaisin, niin varmasti tuo Expeditions Rome kyllä kiinnostaisi myöskin.
 
Viimeksi muokattu:
Aika heikko kuukausi kyllä omaan makuuni sinänsä.

Tässä on vain elokuun ensimmäinen osa, joten koko kuukausi ei vielä ole tässä. Elokuun lopulla tiedetään tulevaksi ainakin Midnight Fight Express, Immortality ja Tinykin, joista itse ainakin odotan kohtuudella Midnight Fight Expressiä. Tässä kuukauden ensimmäisessä aallossa ei kyllä ole myöskään itseäni kiinnostavaa sisältöä.
 
Joo, aika laimeita lisäyksiä omaan makuun. Ghost Recon vuosia vanha peli, jonka jatko-osaakin saanut kai jo kympillä pitkän aikaa, joten jos sen on onnistunut missaamaan kiinnostuksesta huolimatta niin hieman ihmettelen. Tietysti se, että jotkut teokset ei kiinnosta ennen kuin ne on "ilmaisia" ja pääsee testaamaan mutta kyllä omalla kohdalla alle 20 euroa on sellainen että voi Ubin "copypastea" ostaa kun tietää aika hyvin mitä sieltä saa.

Näitä huonompia kuukausia voi omasta puolesta tulla useampiakin koska GP:n sisältö on silti vielä pitkälti "backlogissa". Ei vain ehdi pelaamaan kaikkea kun on PS5, Series X, Switch, 3DS ja sitten jokaisen (paitsi Nintendon) kuukausittaiset kaupanpäällispelit. Tulee enemmän tunne että voisi jonkin luukun laittaa hetkeksi kiinni että saisi pelattua vähän vähemmäksi tarjontaa. Esimerkiksi Plague Tale on varmaan kolmen eri palvelun kautta tarjolla mutta ei vain ole ehtinyt ja jatko-osaa jo MS:n UI:ssa mainostetaan :D

Ei siis sillä ettäkö oikeasti toivoisin huonoa tarjontaa mutta se vain, että ei henk. koht. haittaa jos välillä tulee itseä kiinnostamatonta teosta tarjolle.
 
Turbo Golf Racinghan on loisto peli, varsinki jos pitää Rocket leaguessa, eli se vähä mario kart meets rocket League :), cohhcarnage ja dropped framesin porukka on myös tykänneet siitä kovasti. tossa esim pätkää kun ne pelaavat sitä, tänäänkin näköjään pelasivat sitä.

 
Viimeksi muokattu:
Game Pass family plan on nyt testissä Kolumbiassa ja Irlannissa.

En edes tiennyt että tuollaista suunnittelevat. Mahdollisesti toisi vielä lisää säästöä nykyiseen 1:1 muutokseenkin, jos 1kk ultimatea kääntyy 18 päiväksi ultimatea 5 henkilölle. 3 vuotta, eli 36kk muuttuisi sitten 648 päiväksi mikä on jotain 21 kuukauden luokkaa.
 
Two Point Campusta testattu ensimmäisen 3 tähden verran. Lyhyesti voisi sanoa että tämä on Two Point Hospital eri teemalla, mutta on tässä joitain pikkujuttuja mitkä vähän eroaa.

Kuten se että nyt ei ole vain asiakkaita jotka käy hoidettavan ja lähtee pois. Vaan jokainen opiskelija on yksilö ja tarkoitus on opiskella sen 3 vuotta ja sen jälkeen valmistua. Oppilaat jotka selvivät eteenpäin pääsevät 2 vuodelle ja sitten 3 vuodelle kunnes juhlivat valmistumis stipendin kanssa.

Oppilailla on toiveita mitä voit toteuttaa rakentamalla jotain tiettyjä asioita huoneisiin tai nostamalla huoneen tasoa tarpeeksi korkealle.

Oppilaat voivat tässä 3 vuoden aikana ystävystyä ja aloittaa suhteita myös jos löytyy oikea kohtalontoveri.

Pääpirteissään siis sama peli mutta kampus ympäristönä tuntuu jotenkin paljon rennomalta ja ei ole niin hektinen aikataulu kokoajan.

Teknisesti peli näyttää todella hienolta Series X ja framerate on sulava kunhan kameraa ei zoomaa ihan maksimiin. Sellaisella pelattavalla zoomilla se on kuitenkin täysin sulava.

Hetki meni kun pääsi sisään peliin vaikka kaikki onkin samaa niin uuden UI:n opettelu vei aikaa.

Edellisen ystäville ja jotka haluavat lisää sitä samaa tämä on ihan 5/5. Jos et pitänyt edellisestä niin tämä ei siihen tuo muutosta.
 
Ylös Bottom