Ei ole enää 'puoli-ilmaista', tai edes 'halpaa kuin saippua', kuten ne vuosia foorumia kiertäneet lentävät mainoslauseet kuuluivat. Hinnan korotus luokkaa kaksinkertainen. Eli niinhän siinä sitten lopulta kävi, kuin muutamia vuosia sitten täällä ennakoin, kun Activision-kaupat varmistuivat ja isoon ääneen täällä juhlittiin, että 'käytännössä samaan saippuarahaan saa kohta pelata CoDitkin ja kaikki!'. Saippuasta joutuu nyt maksamaan käytännössä tuplat. Noista minun ennakoinneistani ei silloin tykätty, mutta oikeassahan olin. Oikeassa siitäkin huolimatta, vaikka en mikään taloustieteilijä ekonomi olekaan. Maalaisjärkikin sen sanoo, ettei mikään 'puoli-ilmainen sisäänheittotarjous' voi ikuisuuksiin kestää.
Ihan selvä asiahan sen olisi pitänyt olla käytännössä kaikille, että kun käytetään 60+ miljardia rahaa, niin eivät ne sillä rahalla ostetut tuotteet ja palvelut tuosta vaan 'ilmaiseksi' asiakkaille putkahda. Olen edelleen sitä mieltä, että tuo 13€/kk-hinnoittelu oli sisäänheittoa, mutta kun Microsoft huomasi, ettei sillä hinnalla Game Passin tilaajakunta kasva 'kuin' sinne noin 25 miljoonaan, missä luvuissa se käsittääkseni on ollut jo aika pitkään, niin kyllähän siinä paineita nostaa hintoja tulee. Varsinkin, kun samaan aikaan konsolit eivät katoa asiakkaiden kärryihin kaupoista ja Microsoft alkaa enemmän ja enemmän näyttämään julkaisijalta ja palveluntarjoajalta ja vähenevässä määrin laitevalmistajalta. Palveluista on nyhdettävä ne rahat, mitä on saatavissa. Game Passin vanha hinta ei kasvattanut tilaajamääriä, eikä juuri myynyt konsoleitakaan, joten nyt tilanne on tämä.
Tähän viestiin ei ole syytä suhtautua minään lällättelynä. Kunhan nyt vaan totean ja muistutan, että "Mitäs mä sanoin!". Ja kyllähän tuo hintojen nosto selvästi jossain tuntuu, kun tämänkin ketjun paria viimeistä sivua lukee. Foorumin suurimmatkin 'Microsoftin mainosmiehet' toteamassa, että "Alkaa olla liian hapokasta, ei taida enää tulevaisuudessa pystyä!".
Sinänsähän tuo tuleva 27€/kk ei edes ole mikään karmea hinta, vaan aikalailla linjassa muihinkin kuukausittaisiin sisältöpalveluihin. Toki ala on vähän eri, mutta 30+ euroa kuussa joutuu normitilanteissa maksamaan esimerkiksi erilaisista Viasatin/Viaplayn palveluista, jotka tarjoavat enemmän elokuvia, sarjoja ja urheilua, mitä kukaan ehtii kuukaudessa kuluttamaan. Samahan se on Game Passin puolella myös, ei kukaan koskaan ehdi kaikkea tarjolla olevaa materiaalia edes kokeilemaan.