Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Xbox One

Vastaus: Xbox One

Kertokaas ihmiset, että mikä tuossa EA Access -palvelussa on se haudattu koira vai onko sitä? Ihmettelen, että yhden pelin hinnalla vuodessa saa melkoisen määrän pelejä käyttöön. Tämähän esimerkiksi tarkottaisi, että jos on suunnitellut hankkivansa loppuvuonna uuden Dragon Agen, samalla hinnalla saisi Dragon Agen EA Accessin kautta + kaikki muut pelit. Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta? Voivatkohan pelit hävitä Vaultista tyyliin vuoden päästä?

Jos nyt oikein ymmärsin mitä tarkoitat, niin esim. Dragon Agea eikä mitään muutakaan uutta julkaisua ei palvelusta löydy heti, vaan sitten joskus hamassa tulevaisuudessa. EA pistelee näitä vanhempia pelejä saataville tasasin väliajoin. 10% alennuksen Dragon Agesta /kaikesta muusta EA tavarasta kyllä saat Access jäsenenä, ja sen 5 päivää ennen julkaisua kokeilu ajan, joka vaihtelee ilmeisesti peleittäin.
Sopimuksessa ilmeisesti mainitaan, että vanhoja pelejä EA voi poistaa kuukauden varo ajalla, mutta jossain sanoivat, että tämä ei ole tarkoitus kuin jossain erityistapauksissa (pitänee suojata selusta jos joutuvat syystä tai toisesta tähän turvautumaan) Joten tarkotus on että Vault kasvaa vanhetessaan (hintakin sen mukana ?)

Itsekin olen kyllä ihmetellyt koko systeemiä koska kuten vihjasit tuntuu se jopa liian hyvältä ollakseen totta, mutta annetaan nyt EAn todistaa epäilyksemme vääräksi, ja ovathan nuo ainakin tähän menessä lupauksensa pitäneet. Itselläni EA access on yksi ensimmäisistä latauksista, kunhan saan koneen kotia maanantaina.
 
Vastaus: Xbox One

Kiitos, nämä viestit selvensivät jo paljon! Täytyypi seurailla, että miten Vaultin pelivalikoima kasvaa. DA pysykööt varauksessa, jos kerta tulee palveluun viiveellä.
 
Vastaus: Xbox One

Onko kenelläkään täällä kinectitöntä boxia, tai vastaavasti kokeillut pelata ilman, että kinect on kiinni Xbox Onessa?

Muualla päin maailmaa(esim. ruotsi) on ilmennyt sangen ikävä ongelma, joka on todennäköisesti softabugi Xboxin käyttöliittymässä. Kinectittömät boxit aloittaa pitämään kovaa ääntä heti dashboardille päästyään, kinectilliset heti, kun kameran on ottanut irti ja kone dashboard -tilassa.

Ääniongelma ilmenee myös, kun konsolin asetuksista on laitettu päälle "always-on" -valinta.

Täällä tuon ääntelyn korjaamiseen ollaan kysytty ratkaisua, mutta toistaiseksi siihen ei ole tarjottu järkevän oloista vastausta, koska probleema ei näytä olevan raudassa, vaan ihan käyttiksen puolella:
http://forums.xbox.com/xbox_forums/xbox_support/xbox_one_support/f/4269/t/1805665.aspx?pi7962=16

Mietin tässä vain, että kun ystävä on hankkimassa X1, niin haluaisin tietää, onko tämä vika suomen virallisesti julkaistuissa malleissa, vai säästyikö suomi tältä ääniongelmalta. Todennäköisesti ei, mikäli uusin firmware on valmiiksi asennettuna konsolissa.

Noh, kaverini ostanee varmaan boxin tuosta huolimatta, mutta joo. Piti nyt kuitenkin tiedustella tilannetta.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Xbox One

Aloitin Forzan imuroinnin eilen iltasella ja kauan se kesti täälläkin. Pelaamaan toki pääsin jo 30% kohdalla, kenties aikaisemminkin. Laitoin jonoon listan muita pelejä sekä sovelluksia. Oli yöllä nätisti ladannut ja asentanut kaiken muun paitsi vielä julkaisemattoman Fifa 15. Kannattaa hyödyntää noi pelaamattomat hetket latailuihin.

Itsellä on BF4 ladannut nyt 15h ja 71% tullut. Forzaa pääsi pelaan kun oli 10% ladannut.
 
Vastaus: Xbox One

Onko kenelläkään täällä kinectitöntä boxia, tai vastaavasti kokeillut pelata ilman, että kinect on kiinni Xbox Onessa?

Muualla päin maailmaa(esim. ruotsi) on ilmennyt sangen ikävä ongelma, joka on todennäköisesti softabugi Xboxin käyttöliittymässä. Kinectittömät boxit aloittaa pitämään kovaa ääntä heti dashboardille päästyään, kinectilliset heti, kun kameran on ottanut irti ja kone dashboard -tilassa.

Täällä tuohon ongelmaan ollaan kysytty ratkaisua, mutta toistaiseksi siihen ei ole tarjottu järkevän oloista korjausta, koska probleema ei ilmeisesti ole raudassa, vaan ihan käyttiksen puolella:
http://forums.xbox.com/xbox_forums/xbox_support/xbox_one_support/f/4269/t/1805665.aspx?pi7962=16

Mietin tässä vain, että kun ystävä on hankkimassa X1, niin haluaisin tietää, onko tämä vika suomen virallisesti julkaistuissa malleissa, vai säästyikö suomi tältä ääniongelmalta. Todennäköisesti ei, mikäli uusin firmware on valmiiksi asennettuna konsolissa.

Noh, kaverini ostanee varmaan boxin tuosta huolimatta, mutta joo. Piti nyt kuitenkin tiedustella tilannetta.

Itelläni on ainakin todella hiljainen. Että ei ainakaan kaikissa suomi malleissa tätä ole :) Ja ei ole siis kinectiä mulla.
 
Vastaus: Xbox One

Itelläni on ainakin todella hiljainen. Että ei ainakaan kaikissa suomi malleissa tätä ole :) Ja ei ole siis kinectiä mulla.

Kiitos vastauksesta. Suomi on ollut suhteellisen onnekas ja pysynyt sangen puhtaana vioittuneista konsoleista tämän generaation osalta, joten jospa nytkin olisi onni matkassa. :)
 
Vastaus: Xbox One

Onko kenelläkään täällä kinectitöntä boxia, tai vastaavasti kokeillut pelata ilman, että kinect on kiinni Xbox Onessa?

Muualla päin maailmaa(esim. ruotsi) on ilmennyt sangen ikävä ongelma, joka on todennäköisesti softabugi Xboxin käyttöliittymässä. Kinectittömät boxit aloittaa pitämään kovaa ääntä heti dashboardille päästyään, kinectilliset heti, kun kameran on ottanut irti ja kone dashboard -tilassa.

Ääniongelma ilmenee myös, kun konsolin asetuksista on laitettu päälle "always-on" -valinta.

Täällä tuon ääntelyn korjaamiseen ollaan kysytty ratkaisua, mutta toistaiseksi siihen ei ole tarjottu järkevän oloista vastausta, koska probleema ei näytä olevan raudassa, vaan ihan käyttiksen puolella:
http://forums.xbox.com/xbox_forums/xbox_support/xbox_one_support/f/4269/t/1805665.aspx?pi7962=16

Mietin tässä vain, että kun ystävä on hankkimassa X1, niin haluaisin tietää, onko tämä vika suomen virallisesti julkaistuissa malleissa, vai säästyikö suomi tältä ääniongelmalta. Todennäköisesti ei, mikäli uusin firmware on valmiiksi asennettuna konsolissa.

Noh, kaverini ostanee varmaan boxin tuosta huolimatta, mutta joo. Piti nyt kuitenkin tiedustella tilannetta.

Itselleni eilen saapunut day one, eli kinectillinen konsoli pitää tuota "sirkutusta" ja mm. MuroBBS:n puolella samaa ongelmaa on havaittu.

Otin videoklipin kun konsoli oli stand-by tilassa ja ilmeisesti lataili Killer Instinct:iä, jonka smartglassin kautta pistin latautumaan, kinect ollut kiinni ihan konsolin kytkemisestä asti:
https://www.dropbox.com/s/ye2xs3r0obpa2es/20140906_142259_Android.mp4?dl=0

Kovalevyn haku-/kirjoitusääneltähän tuo kuulostaa ja lakkaa ainakin käynnistäessä pelin.

Microsoftin tukifoorumilla on pitkä keskustelu aiheesta ja ottavat ilmeisesti huoltoon noita tuon äänen takia, mutta Destiny nurkan takana eikä refurbattu konsoli kiinnosta, joten odotellaan josko tuo tuosta rauhottuisi.
http://forums.xbox.com/xbox_forums/xbox_support/xbox_one_support/f/4269/t/1805665.aspx

Konsolini valmistettu vko 32 2014, jos jotain kiinnostaa moinen nippelitieto.
 
Vastaus: Xbox One

Otin videoklipin kun konsoli oli stand-by tilassa ja ilmeisesti lataili Killer Instinct:iä, jonka smartglassin kautta pistin latautumaan, kinect ollut kiinni ihan konsolin kytkemisestä asti:
https://www.dropbox.com/s/ye2xs3r0obpa2es/20140906_142259_Android.mp4?dl=0

Kovalevyn haku-/kirjoitusääneltähän tuo kuulostaa ja lakkaa ainakin käynnistäessä pelin.

Hmm... Ei tuo kovin kauhealta kuulosta, mutta voi kyllä pitemmän päälle alkaa ärsyttämään, varsinkin jos huoneessa ei ole mitään muuta mukavampaa hurinaa peittämässä tuota raksutusta.
 
Luuri nyt ei tietenkään tallenna tuota ääntä ihan niin kuin korva sen kuulee, dashboardilla jos idlailee, niin ääni kyllä kuuluu sohvalle asti.

Eilen myöskin päästi olikohan päivitystä tai jotain peliä ladatessa todella pahan kuuloisen "kirkaisun", joka tosin meni nopeasti ohi ja ei ole vielä ainakaan moista uudelleen ilmoille päästänyt.

Epäilen tosiaan, että Microsoft on uudemmissa boxeissa vaihtanut kovojen toimittajaa tai mallia, jos kerta vanhemmat boxit eivät moista ääntä pidä.
 
Vastaus: Xbox One

Ääntä kuuluu täälläkin, mutta selvästi pienempää mitä alussa. Josko sitten forzan asennus olis vaikuttanu? Peliä pelatessa ei kuulu mitään, mutta kun koneen sammuttaa kuuluu pientä naksutusta. Koneen saa varmaan takuuseen jos ei ääntely lopu?
 
Vastaus: Xbox One

Miten tällä voi tallentaa pelikuvaa ?

Siellä on erikseen sovellus pelikuvan tallentamiseen. Nappaan sen päälle ja pyydän tallentamaan edelliset viisi minuuttia talteen. On muuten hävyttömän lyhyt aika. Pitäisi olla vähintään yhden erän mittainen codia pelatessa. Kinectillähän tuo onnistuisi suoraan puhekomennolla: Xbox, record that!
 
Noniin nyt pelittää kiitosta vaan. On kyllä tosi lyhyt tuo aika näköjään. Toivottavasti tulis sama kun pleikkarilla.

Edit: Saako tuota käyttäessä peliä näkyyn kokonäytöllä ? Sitten miten pelin ja tuon sivupalkin välillä pystyy liikkuun, muuten kuin menemällä home napilla päänäyttöön ja sit siellä valitsee sen sivunäytön.
 
Vastaus: Xbox One

Itseäni ääntä enemmän huolestuttaa Xbox Onen päästämä haju. Mitä lie myrkkyjä tulee hengitettyä...
 
Vastaus: Xbox One

Noniin nyt pelittää kiitosta vaan. On kyllä tosi lyhyt tuo aika näköjään. Toivottavasti tulis sama kun pleikkarilla.

Edit: Saako tuota käyttäessä peliä näkyyn kokonäytöllä ? Sitten miten pelin ja tuon sivupalkin välillä pystyy liikkuun, muuten kuin menemällä home napilla päänäyttöön ja sit siellä valitsee sen sivunäytön.

Nappaa valikkoon pääsee kaksoisnapautuksella Xbox napista. Jos sinulla on jo sovellus napattuna, niin tällöin valinta vaihtuu pääsovelluksen ja napatun sovelluksen välillä. Yleensä kun valinta on napatussa sovelluksessa ja painat B:tä niin nappaus poistuu mutta sovellus pyörii kuitenkin taustalla (esim. Twitch).
 
Vastaus: Xbox One

Onkohan näin tosiaan? Ittestä jotenkin tuntuu ettei Live Gold tilaus ole (enää?) sidottu mihinkään lokaatioon. Ja vaikka olisikin, vaihtaa vain lokaation koodin lunastuksen ajaksi. Mutuilua, saatan olla väärässäkin. Kertokoon jos jollain on tietoa asiasta.

Ah, sekoitin "arvokortteihin". Live pitäisi toimia kyllä millä alueella vain.
 
Rupee ärsyttään tän todella nautettavan hidas lataus marketista. Verkkotesti antaa 20mb/s, mutta pelit latautuun sen 1,5mb/s

Edit: Siis ihan maksimi on tuo 1,5mb. Suurimmaksi osaksi tulee sen 150-500kt/s
 
Ylös Bottom