Vastaus: Xbox One
Miten hyvin Xone suoriutuu blu-ray toistosta? Konsoli on itsellä harkinnassa ja todennäköisesti hankinnan jälkeen joudun siirtämään PS3:n syrjään, joka tällä hetkelle suorittaa leffan pyörittämisen.
Eli millaisia kokemuksia löytyy leffa käytöstä ja mahdollisesti kaukosäätimestä?
XOne suoriutuu Blu-ray:n pyörittämisessä erittäin hyvin - näin henk.koht käytön perusteella. Testattu lähinnä Game of Thrones-sarjalla ja liudalla vanhoja leffa klassikoita.
Tosin XOne:n ja PS4:n välillä tässä ei ole eroa, joten kannattaa miettiä mihin laitetta aikoo käyttää, ja mitä se myös vastineeksi tarjoaa:
Olennaisin osa on edelleen pelit ja niitä on jo sen verran että laitteen oston voi jo melkein järkeistää.
XOne:n voi ostaa Kinectillä tai ilman - Kinect on integroitu kuitenkin suoraan käyttöliittymään joten alkuun oli suositeltavaa ostaa sen kanssa. Ääni komentoja käytän itse alituiseen, mutta kameraa hyvin harvoin.
XOne:lla oli alkuun ongelmia sillä laitteesta puuttui paljon ominaisuuksia joihin käyttäjät olivat tottuneet X360:n ajoilta. Microsoft onneksi ylläpitää selkeää päivitysten ja ominaisuuksien lisäämisen tahtia että laite on jo varsin mainio (kehittäjät tekevät työtä kuulemma edelleen yötä päivää).
Säätimenä peliohjain ei ole koskaan mitä mainioin ja laitteelle on ostettavissa erikseen perinteinen kapula (noin ~20£, en tiedä euro hintaa).
Jos löytyy tabletti (Android, iPad) niin kannattaa ladata XOne SmartGlass-aplikaatio joka toimii myös sopivasti kapulana.
E3 -elektroniikka messut ovat viikon päästä jolloin konsolikehittäjät mainostavat uusia ominaisuuksiaan ja laitteelle julkaistavia pelejä. Suosittelen ehdottomasti seuraamaan E3 tarjontaa sillä sieltä löytää helposti sen pelin/syyn miksi konsoli kannattaa/ei kannata hankkia.