Dragonfly
KonsoliFIN Alumni
Minulla on vielä tällä hetkellä konsolit mahtuneet ihan näppärästi TV tason hyllyille, mutta kuten sinullakin, niin PS4:sta ei ole siellä uskaltanut pitää. Ääni on melkoinen ihan jo avarassa tilassakin.Omalla kohtaa tuo muoto ja korkeus ei ole ongelma kun konsolit on nytkin ylähyllyllä mutta totta kai mitat voi tulla ongelmaksi sijoituksen osalta. Nykyisille sijoilleen konsolini päätyivät kuitenkin sen vuoksi, että nekään eivät järkevästi mahtuneet samalle tasolle kuin ruutu, joten hankala ainakaan itse nähdä sitä asiaa ongelmana. Samoin tv-kaapin hyllyt alkoivat olla turhan tiukkoja ilmanvaihdon takia, joten en varsinkaan PS4:sta halunnut edes laittaa sinne.
Pitkältihän nuo mitat tulee kuitenkin ongelmaksi vain jos tulee. Riippuu siis ihan siitä, millaiseen paikkaan se konsoli olisi tarkoitus saada mahtumaan ja mahtuuko se siihen kuin tehty vai ei sitten millään ilveellä.
Tuo voisi muuten mahtua omalla pöydällä myös pc:n vierelle. Kaksi tornia, ihan kuten sormusten herrassa.
Mitat eivät sinällään ole ongelma, vaativat vaan uudelleen sijoittelua. Ykköskonsoli tulee kuitenkin olemaan kiinni talouden parhaassa telkkarissa olohuoneessa, joten siihen se on jotenkin saatava mahtumaan.