No ehkä ois pitänyt erikseen vielä korostaa noita "vain" boxille olevia pelejä. Deadloop ja ghostwire on ihan hyviä pelejä mutta molemmat julkaistu ekana ps5 lle ja molemmista löytyykin performance mode.
Molemmat oli sidottu tosiaan ajallisiksi PS-yksinoikeuksi ennen kauppoja ja Microsoft näitä sopimuksia kunnioitti. Rahat noista kuitenkin siis kilahti Microsoftin kirstuun jo ja sinänsä nämä tulivat uuden omistajan kautta, kuten nyt nämä kaksi Xboxin konsolialustan yksinoikeutta Hi-Fi Rush ja Redfall.
Jokainen näistä peleistä oli jo kuitenkin kehityksessä, kun Microsoft osti ZeniMaxin, myös tämä Redfall, joten vasta se ns. seuraava aalto Arkanelta ja Tangolta on sitten puhtaammin MS:n vaikutuksen alaisena kehitetty - ja sitä kautta ne kiitokset/risutkin sitten kokonaisvaltaisemmin voi siihen suuntaan osoittaa.
hifirush arvostelujen mukaan myös ns. Xbox exluista onnistui hyvin mutta ei niin omaan makuun ole ja ei voida puhua mistään AAA pelistä.
Nämä ovat tietenkin makuasioita, itselleni Hi-Fi Rush on tähän mennessä GOTY ja erinomainen irtiotto Tangolta yleisesti siitä, mistä heidät on tunnettu. Shadowdrop oli myös hieno tapa julkaista peli. Riskit korkealla onnistuminen teki hyvää Tangolle.
Tango ja Arkane eivät kumpikaan ole omaan silmääni tehneet mitään massojen tunnistamia, varsinaisia AAA-pelejä, vaan ovat toki sinänsä ihan laadukkaita studioita nimenomaan siellä valtavirran reunamilla.
Se on kuitenkin totta, että Redfall on mahdollisesti isoin satsaus Arkane Austinilta koskaan ja ehkä lähimpänä AAA-luokkaa heidän osaltaan.
Tarkoitin sitä että kun microsoft ostellut kovalla rahalla näitä studioita tekemään pelejä yksinoukeudella niin toivon hartaudella että tämä redfall jäisi vaan hutilaukaukseksi ja starfield putsaisi pöydän.
Toistaiseksi Redfall on tosiaan nimenomaan poikkeus, Arkanen ensimmäinen ohilaukaus. Uskoisin ettei Arkane Austin enää lähde jatkossa haastamaan näin vahvasti oman alueensa ulkopuolella olevaa tuotantoa, vaan palaa juurilleen ja sitä kautta tullee palaamaan onnistumisien äärelle.
Starfield ei kuitenkaan ole mitenkään sidoksissa Redfalliin, se on Bethesdan käsialaa ja sinänsä yhtenä alan isoimmista AAA-projekteista jotain ihan eri kokoluokkaa. Tässä projektissa tiimi on aika puhtaasti kuitenkin sen oman osaamisensa ytimessä, ainakin sen osalta mitä projektista jo tässä vaiheessa tiedetään ja konseptiin/pelifilosofiaan liittyy hyvin paljon vähemmän epävarmuutta. Lootershooter-Open World ei ole se mistä Arkane Austin tunnetaan, mutta massiiviset WRPG:t on nimenomaan Bethesdan osaamisen kovaa ydintä.
Starfield on näitä maksimissaan kerran sukupolvessa tapahtuvia julkaisuja ja odotukset sitä kohtaan on joka tapauksessa ihan omissa sfääreissä - ja olisi ollut ilman Microsoft 1st Party statustakin. Redfallin onnistuminen ei olisi näitä odotuksia vähentänyt, mutta sen epäonnistuminen niitä kyllä kieltämättä nostaa. Microsoft tarvitsee Starfieldin tuomaan myötätuulia loppuvuoteen enemmän kuin koskaan.