Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Xbox Series X|S:n tulevat pelit (huhut ja uutiset)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Dragonfly
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Näyttää ihan hienolta, mutta vähän itse kaipailen sitä jotakin, mikä teki vaikkapa ensimmäisestä Perfect Darkista Perfect Darkin. Nimiä tiputellaan joo, mutta en ihan hirveästi vielä mitään erityisen pelisarjaan viittaavaa nähnyt. Kerran puhelimen ruudulta katsottuna. Pitänee kattoa uudellee show'n loppumisen jälkeen. Ensimmäinen PD on kuitenkin varmaan eniten ikinä koskaan pelaamani peli.

Perfect Dark Zero oli Xbox 360 niitä ekoja mitä konsolille ostin, sitä oli todella kova paukuttaa livessä eri pelimoodeissa ja yksinpelikin oli siihen aikaan todella hyvä.
 
Perfect Dark Zero oli Xbox 360 niitä ekoja mitä konsolille ostin, sitä oli todella kova paukuttaa livessä eri pelimoodeissa ja yksinpelikin oli siihen aikaan todella hyvä.
Siis hakkasin tuota aivan tajuttomasti Livessä! Jopa sen aikainen tyttöystäväni innostui pelistä ja hänen kanssaan yhdessä mentiin aina Liveen pelaamaan. Oli kyllä koukuttava ja ehdottomasti yksi parhaimmista moninpeleistä mitä pelannut. :D
 
Aivan loistava show on hieno olla xboxin omistaja tällä hetkellä. Olihan upea traileri myöskin Diablo 4 Vessel of Hatred.


Oli pitkästä aikaa sellainen show mistä innostuin itsekin oikein urakalla. Harmittaa vaan kun suurin osa itseä kiinnostavista peleistä ilmestyy vasta 2025 ja eletään sellaisia aikoja ettei tiedä onko 2025 enää edes koko maapalloa. :D
 
Cod sai julkaisupvm 25.10 hienoa. Hyvältä näyttää Indiana Jones ja tämä uusi Life is Strange peli. Samoin Snake Eater. Ainoa pettymys oli kun Snake Eater eikä Indiana saanu edelleenkään päivämäärää. Snake Eaterissa ei edes vuotta sanota. Kyllä syyskuu-marraskuu akselilla julkaistaan uusia pelejä että sais kokoajan istua pelaamassa. Menee kyllä game pass pc tilaukseen syys-lokakuulle. Tulis nyt ainakin 2025 alusta ne kaikki vanhat codit palveluun...
 
Tuo Metal Gear kyllä kiinnostaa kovasti. Alkuperäistä en ole koskaan pelannut, joten senkään takia pelistä ei ole mitään muuta hajua kuin se että se on kovasti tykätty.

Muut pelit ei oikein kummoista odotusta saanut aikaiseksi ainakaan vielä.
 
One word, Gears!!! No oli indykin ok ja joku muu.. hardis puoli se mitä jo kai mainostelleet.. ei sitä kannettavaa sitten ole tulossa?
 
Erinomainen Xbox Games Showcase jälleen kerran, siellä nähtiin paljon kiinnostavia julkaisuja, monipuolisesti eri genreistä ja vielä jälleen kerran, painotettiin sitä, että seuraava konsolisukupolvikin on jo työn alla (ei sillä että tämäkään lopettaisi huhuja MS:n rautapuolen kuoppaamisesta). Hardwaren osalta muuten ei nähty mitään yllättävää uutta mallia, joten huhuttu kannettava ei vielä ainakaan paljastunut.

Edelleen eniten odotan Fablelta ja tämäkin esitys vaan vahvistaa sitä fiilistä, että Playground on ymmärtänyt, mikä Fablesta tekee Fablen. Odotetuin peli itselleni ihan ylipäätään, joten toivottavasti palaset loksahtavat kohdilleen kehityksen loppusuoralla ja 2025 päästään laatuseikkailun pariin.

Tulevaisuuden muista peleistä omaan silmääni mielenkiintoisin on ehkä South of Midnight. Compulsion Gamesin projekti vaikuttaa sympaattiselta ja luovat ratkaisut tyylissä vakuuttavat. Ei vaikuta ihan perushöttöä olevan. Luonnollisesti myös Doom ja Gears kiinnostaa, mutta nämä tutut järkäleet eivät kuitenkaan omaan makuuni ole ne Microsoftin katalogin kiinnostavimmat nimikkeet.

Tämän vuoden peleistä Avowed ja Indiana Jones näyttävät edelleen hyvältä, joten mitään uutta ei näiden osalta nähty. Julkaisupäivämäärät luulin tulevan molemmille, mutta ilmeisesti vielä ei ollut sen aika. Toivottavasti eivät lipsahda ensi vuodelle.

Dragon Agen traileri oli suuri pettymys ja näin BioWare ilmeisesti jatkaa syöksyään. Aivan karmaiseva esitys ja BioWaren siirtyminen EA:n siipien alle oli kyllä entiselle GOAT:lle todella iso virhe. No, ehkä traileri vaan oli huono ja itse peli on täyttä laatua.
 
Viimeksi muokattu:
Erinomainen Xbox Games Showcase jälleen kerran, siellä nähtiin paljon kiinnostavia julkaisuja, monipuolisesti eri genreistä ja vielä jälleen kerran, painotettiin sitä, että seuraava konsolisukupolvikin on jo työn alla (ei sillä että tämäkään lopettaisi huhuja MS:n rautapuolen kuoppaamisesta). Hardwaren osalta muuten ei nähty mitään yllättävää uutta mallia, joten huhuttu kannettava ei vielä ainakaan paljastunut.

Edelleen eniten odotan Fablelta ja tämäkin esitys vaan vahvistaa sitä fiilistä, että Playground on ymmärtänyt, mikä Fabelsta tekee Fablen. Odotetuin peli itselleni ihan ylipäätään, joten toivottavasti palaset loksahtavat kohdilleen kehityksen loppusuoralla ja 2025 päästään laatuseikkailun pariin.

Tulevaisuuden muista peleistä omaan silmääni mielenkiintoisin on ehkä South of Midnight. Compulsion Gamesin projekti vaikuttaa sympaattiselta ja luovat ratkaisut tyylissä vakuuttavat. Ei vaikuta ihan perushöttöä olevan. Luonnollisesti myös Doom ja Gears kiinnostaa, mutta nämä tutut järkäleet eivät kuitenkaan omaan makuuni ole ne Microsoftin katalogin kiinnostavimmat nimikkeet.

Tämän vuoden peleistä Avowed ja Indiana Jones näyttävät edelleen hyvältä, joten mitään uutta ei näiden osalta nähty. Julkaisupäivämäärät luulin tulevan molemmille, mutta ilmeisesti vielä ei ollut sen aika. Toivottavasti eivät lipsahda ensi vuodelle.

Dragon Agen traileri oli suuri pettymys ja näin BioWare ilmeisesti jatkaa syöksyään. Aivan karmaiseva esitys ja BioWaren siirtyminen EA:n siipien alle oli kyllä entiselle GOAT:lle todella iso virhe. No, ehkä traileri vaan oli huono ja itse peli on täyttä laatua.
Kyllähän tää nyt paras presis on ollu vähään aikaan. En usko et voi kovinkaan moni sanoa ettei löytyny mitään edes etäisesti kiinnostavaa, joutuu jo siinä vaiheessa olemaan johonkin puoleen kallellaan.

Toisessa ketjussa oli linkki tähän, uskon et tässä oli tarkotus keskittyä softaan, paljastetaan uutta rautaa kun on sen aika. Mua vieläkin mietityttää onko kyseessä vaan Windows-pohjanen laite, vai tuleeko se Xboxin käyttiksellä ja ominaisuuksilla (mm. backwards compatibility ja natiivit Xbox-pelit). Paras olis toki molemmat, mut en nää että ne millään uskaltaa julkasta suljettua käyttistä avoimen kanssa kun se ronkittais auki noin viikossa Windowsin (tai no, Linuxin) puolelta.



Omaankin makuun löyty aika paljon tavaraa tosta showsta. Indiana Jones, Doom, Stalker 2, Perfect Dark ja etenkin se Expedition 33. Viimeisestä mulla on heränny jo ehkä epärealistiset odotukset, katoin trailerin pari kertaa uudestaan ja hitto kuinka siisti toi premissi omasta mielestä on, vihdoinkin jotain tuoreempaa näkökulmaa. Ite tiimi vaikuttais pikasella vilkauksella olevan karvan alle 30 henkeä, eli taitaa joutua Indie-kategoriaan tuota vielä sovittelemaan. Toivottavasti ei näy uhrauksina itse pelin laadussa, eihän toi siis huono homma sinällänsä oo, mut vähän heräs epäilys et onkohan pelin laajuus vähän liikaa ton kokoselle studiolle. UE5 visuaalit yms vie kuitenkin omat resurssinsa.

Varauksin on sit Fable ja Avowed. Jos Fable lainaa enemmän ykkösestä kun niistä muusta kahdesta, niin ollaan oikeilla jäljillä. Oikeen mitään ei kehtaa odottaa, mut kyllähän toi tulee kokeiltua Game Passista jokatapauksessa. Sama homma Avowedille, en jaksa odottaa mitään kun trailerit ei oo innostaneet ja nykypäivän Obsidian on vähän hit and miss-kamaa. Pillars on Eternityt on jees, mut sit taas esimerkiks Outer Worlds oli jotenkin niin torso omasta mielestäni ja epäonnistu turhan monessa asiassa, mikä oli lievästi outoa ottaen huomioon et sama studio puski New Vegasin ulos joka taas onnistu suurimmaksi osaksi.

Dragon Agen osalta heitin jo kirveen kaivoon. Ihan sama, en mä enää jaksa Biowarelta odottaa mitään etäisestikään laadukasta. Ei se firma oo selkeesti enää olemassa siinä muodossa mitä se joskus oli, eikä oo pitkään aikaan ollukkaan. Veilguardin traileri anto sellasia heroshooter viboja ja graafinen suuntakin oli tyyliä viikonlopun piirretyt. Nimen lisäks tolla ei vaikuttanut olevan Dragon Agen kanssa noin muuten mitään tekemistä, enkä usko et temaattisesti tehdään täyskäännöstä enää ton trailerin jälkeen. Oon vähän jo sitä mieltä et jos Biowaren anti on nyt ja tulevaisuudessa samanlaista et vanhat IP:t herätetään henkiin ihan vaan sen takia et niiden ruumiit voidaan häpäistä, niin laittakaa ennemmin pillit pussiin jo. Ei sillä et EA varmaan tän floppijatkumon jälkeen muutenkaan on kauheesti syytämässä sinne rahaa.

Jos pitää noin muuten kritiikkiä showsta heittää niin se on julkasupäivien puute. Tai se et ne on vaan turhan pitkällä. Sellanen blanket statement kuten 2025 ei ihan kauheasti kerro, tai kertoo pääasiassa sen et se on enemmän loppuvuodesta kun alkuvuodesta. Samalla Indyn 2024 julkasupäivä herättää sellasen kysymyksen et miten helvetissä te ette osaa sanoa edes vuodenaikaa jos vuotta on 6kk jäljellä? Sama olis käytännössä vaan suoraan sanoa et menee ens vuodelle, mitä tolle todennäkösesti tulee käymään jos ei kalenteriin oo jo merkitty päivää et millon se on tulossa. Eli Indyä odotan 2025 alkuvuodesta, aikasintaan.

Plussapuolena on se et kerkee unohtamaan noi pelit edes ennenkun ne on käsissä. Mut sit taas herää kysymys et minkä takia niitä täytyy näyttää näin paljoa etupeltoon. Mua vähän ärsyttää toi et nykyään pelejä julkistetaan parhaimmillaan 2v päähän ja sit ollaan hiljaa ihan loppumetreille.

Noh, Stalker ainakin tulee 3kk päästä.
 
Viimeksi muokattu:
Toisessa ketjussa oli linkki tähän, uskon et tässä oli tarkotus keskittyä softaan, paljastetaan uutta rautaa kun on sen aika.

Tämä olisi ihan luonnollista. Varsinkin kun jo pelien osalta Microsoft Gaming "joutuu" kuratoimaan nämä esitykset (siellä on niin paljon pelejä kehityksessä), niin hardwaren myyminen tässä peleihin keskittyvässä showssa olisi kieltämättä vähän liikaa.

Kyllähän tää nyt paras presis on ollu vähään aikaan. En usko et voi kovinkaan moni sanoa ettei löytyny mitään edes etäisesti kiinnostavaa, joutuu jo siinä vaiheessa olemaan johonkin puoleen kallellaan.

Näinhän se on. Todella vahva kattaus, jonka monipuolisuus on yksi suurimmista vahvuuksista.
 
Ylös Bottom