Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Xbox Series X|S:n tulevat pelit (huhut ja uutiset)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Dragonfly
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
343:n työntekijöiden suunnalta on tullut viime päivinä aika katkeraa kritiikkiä Microsoftia kohtaan mm. huonosta johtamisesta. MS:n irtisanomisissa on studio ollut erityisen huomion kohteena ja porukkaa on ilmeisesti potkittu pihalle tai siirretty toisiin tehtäviin aika reippaalla otteella. MS:n kärsivällisyys on ilmeisesti loppunut, kun kymmeneen vuoteen ei ole tullut toivottua tulosta. Halon suhteen vaikuttaisi siltä, että aiempia suunnitelmia varsinkin yksinpelin suhteen ollaan kuoppaamassa ja joko Halo unohdetaan tai tehdään uudella enginellä jatkoa ja varmaan uusin tekijöin myös. Kyseessä on kuitenkin yksi harvoista pitkäaikaisista IP:eistä, joten tuskin sitä helpolla hylätään, vaikka nyt näyttää huonolta.
 
Kyllä se nyt vain on niin, että Bungien Halot oli ihan eliittiä ja aikaansa edellä. 343:n Halot ei meinaa päästä edes 2007 Halo 3 Benchmarkkiin vieläkään. Pelien olisi kuitenkin ajatus kehittyä, odotan enemmän vuonna 2023. Onhan se hämmentävää kuinka vähän on menty eteenpäin ja joissain asioissa on menty myös taaksepäin. Jotain vikaa on silloin jossain kun 15 vuotta ei riitä. Jotain varmaan tarvii tehdä? Noh, jännä nähdä josko vielä joskus nähdään jotain erityistä Halorintamalla. Ei siinä, ei Infinity huono ole_mutta se ei ole sillä tavalla erityistä kuin esim. H2 aikoinaan joka siinä sivussa myös "määritti nettipelaamisen konsolilla" ja teki silläKIN saralla historiaa.

Kylkeen kuva maanantailta ‎11. ‎marraskuuta vuonna ‎2004 klo ‏‎01.53 matkalla Helsingistä Tampereelle Halo 2 launch partyn jälkeen. Oi niitä kunnon Halojen aikoja!

Edit: Päivämäärä meni väärin, korjattu. Melkein pitäisi linnaan laittaa tommosesta virheestä! En muuten mennyt töihin ko. päivänä vaan olin Zanzibarissa ja muualla UIUI oli se kommeeta....

Rotation of CIMG1125.JPG
 
Viimeksi muokattu:
Developer_Direct sitten tänään klo 22:00 Suomen aikaa.

Isoin toive itsellä on julkaisupäivät Redfallille ja Forza Motorsportille. Peleistähän ollaan nähty jo ihan kivasti pelikuvaa, joten se ei tavallaan kiinnosta niin paljon kuin konkreettiset julkaisupäivät.

Linkkiä streamiin:
 
Developer_Direct sitten tänään klo 22:00 Suomen aikaa.

Isoin toive itsellä on julkaisupäivät Redfallille ja Forza Motorsportille. Peleistähän ollaan nähty jo ihan kivasti pelikuvaa, joten se ei tavallaan kiinnosta niin paljon kuin konkreettiset julkaisupäivät.

Linkkiä streamiin:

Toivottavasti myös jotain kerrotaan Fallout 4:n nykyisen sukupolven versiosta.
 
Toivottavasti myös jotain kerrotaan Fallout 4:n nykyisen sukupolven versiosta.
Tuskinpa. Aika tarkasti määrittivät jo aikaisemmin mistä peleistä tulevassa Directissä puhutaan.

Fans should tune in on Xbox channels (Twitch, YouTube) and Bethesda channels (Twitch, YouTube) at 12pm PT/3pm ET, January 25 to see all the latest on:
  • The Elder Scrolls Online: Studio Director Matt Firor will unveil 2023’s major Chapter update, including the latest regions of Tamriel to become playable in ESO, as well as a major new feature coming in the game’s biggest update this year. The Developer_Direct will be immediately followed by the full, standalone ESO Chapter Reveal Event, hosted by Zenimax Online Studios, which will provide all the in-depth details ESO players will be keen to know.
  • Forza Motorsport: The team at Turn 10 Studios have been hard at work, bringing fans the next generation of Forza Motorsport, built from the ground up to take advantage of Xbox Series X|S. Forza Motorsport is back, and we can’t wait to share more gameplay and exciting new details.
  • Minecraft Legends: Mojang Studios will showcase an insider’s look into the PvP multiplayer experience in Minecraft Legends – the upcoming action-strategy game from the makers of Minecraft. Developed in partnership with Blackbird Interactive and launching this spring, don’t miss exclusive gameplay footage at the Developer_Direct.
  • Redfall: The minds behind Dishonored and Prey, Arkane Austin, will showcase several minutes of gameplay from their upcoming FPS. The Developer_Direct will reveal single and multiplayer gameplay, showing more of how you and your friends will take down bloodthirsty Vampires on the picturesque island of Redfall, Massachusetts. Fans can expect to learn more about combat, customization, bosses, the open world, and more.
Tietysti otan mieluusti vastaan yllätyksiä, mutta kyllä siltä näyttää että esittelyssä on juurikin nämä neljä peliä.
 
Forza Motorsporttia täälä kaivataan. Julkkari päivä ja kyl nyt vähän voisvat näyttää pelikuvaakin. Ihme ettei listalla oo Starfieldiä, kun luulis että sitä nyt tyrkytettäisiin.
Starfieldille on oma show tulossa. Mulla kyllä kanssa odotukset on Forzassa, vaikka edellinen olikin pettymys.
 
Redfallista voisi olla kunnolla pelikuvaa. Ainoa tulevista MS peleistä joka aiheuttanut mielenkiintoa. Toki tuleva FM voi olla myös pelikelpoinen tapaus.
 
Starfieldille on oma show tulossa. Mulla kyllä kanssa odotukset on Forzassa, vaikka edellinen olikin pettymys.
Jaa, sielt on oma tulossa. No se selittää miksi ei oo tälle iltaa listattuna. FM7 oli tavallaan ihan ok, mutta se ei kyllä ihan sinne kärkeen päässyt. Jotain siinä oli mikä vähän hannasi vastaan, en vaan muista mikä.
 
Starfieldille on oma show tulossa. Mulla kyllä kanssa odotukset on Forzassa, vaikka edellinen olikin pettymys.
Se korttihommeli oli siinä kyllä todella typerä. Sellaisia en kaipaa oikein mihinkään peleihin, enkä varsinkaan autopeleihin. Teknisesti peli oli kyllä varsin hieno, mutta kyllä siinä jotain muutakin pitäisi olla kuin hieno ulkoasu ja paljon autoja. Kunnon kampanjaa tai uramoodia jollakin tapaa kaipaisin ainakin. Ja riittävästi erilaisia kilpailumuotoja ja tietysti myös paljon ratoja joka puolelta maailmaa.
 
Se korttihommeli oli siinä kyllä todella typerä. Sellaisia en kaipaa oikein mihinkään peleihin, enkä varsinkaan autopeleihin. Teknisesti peli oli kyllä varsin hieno, mutta kyllä siinä jotain muutakin pitäisi olla kuin hieno ulkoasu ja paljon autoja. Kunnon kampanjaa tai uramoodia jollakin tapaa kaipaisin ainakin. Ja riittävästi erilaisia kilpailumuotoja ja tietysti myös paljon ratoja joka puolelta maailmaa.
Se korttihomma oli kyllä täysin turha, mutta ihan hyvä uramoodi siinä oli. Oli kisoja eri autoluokilla, oli endurance kisoja ja oli ajokokeita. Ei missään nimessä täydellinen, mutta paljon yksinpelattavaa. Moninpelin puolella sen sijaan on enemmän parannettavaa. Tarvitaan paremmin organisoidut dailyt ja weekly kisat. Tarvitaan myös kunnon rating systeemi.

Ratoja oli mielestä myös ihan kivasti, vaikka prosentuaalisesti onkin paljon jenkkien ratoja suhteessa muuhun maailmaan. Toisaalta niitä ei niin usein muissa peleissä näe, joten ihan jees sekin. Autohan pelissä onkin sitten vaikka millä mitalla.
 
Uusi Developer Direct on oikein mukava konseptina ja toteutus toimi hyvin. Lisää näitä ja toivottavasti jatkossakin pysyvät yllätykset yllätyksinä. Vähän kai Tangon uutuus oli päässyt vuotamaan, mutta itselleni tuo tuli ihan puskista ja vielä suoraan julkistuksesta shadowdroppiin, mikäs sen parempaa. Lataukseen menee heti.

Mielenkiintoista kuulla myös peleistä, joista ei ehkä ennen ole kiinnostunut ollut, koska joskus näistäkin saattaa kiinnostua. Näin kävi itselleni ainakin Minecraft Legendsin kohdalla. Varsinkin PvP-puoli herätti kiinnostusta, mikä on sinänsä outoa, ettei tuo normaalisti ole omaan makuuni ollut.
 
Mielenkiintoista kuulla myös peleistä, joista ei ehkä ennen ole kiinnostunut ollut, koska joskus näistäkin saattaa kiinnostua. Näin kävi itselleni ainakin Minecraft Legendsin kohdalla. Varsinkin PvP-puoli herätti kiinnostusta, mikä on sinänsä outoa, ettei tuo normaalisti ole omaan makuuni ollut.
Heh, tuosta kommentoinkin discordin puolella että näköjään Minecraftista voi saada vieläkin mielenkiinnottoman lisäämällä siihen PVP:n.
Onneksi makuja on erilaisia.
 
Uusi Developer Direct on oikein mukava konseptina ja toteutus toimi hyvin.
Xboxilla Developer_Direct.
Nintendolla Direct.
Playstationilla State of Play.

Nämä lyhyet ja ytimekkäät sukellukset peleihin sopivat omaan makuun todella hyvin. Keskitytään peleihin ja mennään suoraan asiaan. Kyllä tähän päälle voi kerran vuodessa ottaa kunnon E3 shown, mutta muuten näitä Developer_Directejä kun ripottelee tasaisin väliajoin pitkin vuotta, niin hyvä tulee.
 
Onneksi makuja on erilaisia.

Nimenomaan ja siis miltä tämä oikeasti maistuu selviää vasta sitten julkaisun jälkeen, joten nyt mennään vasta teorian tasolla. Minecraft Legendsin kohdalla kiinnostus on kuitenkin omalla kohdallani herännyt, vaikka alunperin konsepti ei oikein tuntunut olevan minulle.
 
Ylös Bottom