Vastaus: Xboxisi tarina
Minun XBox "urani" alkoi siten että olin turun gigantissa joulun 2002 tienoilla ostamassa/kattelemassa jotain kodin elektroniikka roinaa. En nyt tarkkaan muista mitä. Mutta sitten huomasin XBoxin sellaisella standilla jossa saa kokeilla miltä se XBoxilla pelaaminen oikeastaan tuntuu. Yleensä en kajoa mokomiin konsolitestaus hommeleihin, mutta tämä jostain syystä veti puoleensa. Peli taisi olla Colin McRae Rally 03 joka siinä pyöri. Siitä pelihetkestä tuli sellainen fiilis että tälläinen on pakko saada. Noh pukin kontista sellainen sitten löytyi. Ostin jopa ennen joulua siihen valmiiksi Unreal Tournamentin sekä Colin McRae Rally 03:sen. Tammikuun tienoilla tuli hankittua Halo.
Sitten alkoi huvi käydä kalliiksi joten olin omistanut XBoxin n. 1,5kk niin päätin ostaa modpiirin ja asentaa sen itse. Noh kun modaus oli tehty päätin tehdä XBox sivuston (Maaliskuussa 2003). Sivusto oli todella alkeellinen (oikein hävettää näin jälkeenpäin). Samalla aloin modaamaan kavereiden XBoxeja ja siitä se sitten lähtikin. Tänä päivänä edelleen ylläpidän tuota XBox modifiointiin/modaukseen keskittynyttä sivustoa (yksi suomen suosituimmista) sekä asentelen modpiirejä boxeihin lähiseudulla.
Sivuston nimeä tai URLia en voi tähän tietenkään laittaa koska tiedän että se olisi sopimatonta. Niinkuin yleensäkki modpiireistä puhuminen tällä foorumilla. Toivottavasti ylläpito ei ota nokkiinsa tästä kertomuksestani.