Yleinen arvosanakeskustelu - Metacritic+muut

[Hulikopteri]

1/5 on niin huono, ettei sitä oikeastaan halua suositella kellekään edes kuriositeettina.
2/5 sisältää niin paljon vikoja, että ne kulkevat käsi kädessä jokaisen onnistumisen kanssa ja vaikeuttaa suosittelua muille kuin vannoutuneille faneille.
3/5 on hyvää keskitasoa, jonka kanssa viihtyy paremmin jos on jo kyseisen lajityypin tai sarjan fani.
4/5 on niin hyvä, että vain ihan pienet asiat haittaavat.
5/5 edustaa kokonaisuutta, jossa viatkin kalpenevat onnistumisten rinnalla.

Tuollainen asteikko itselläkin on myös mielessä.

Hyvinkin Silent Hill f voi olla joillekin 5//5 ja vaikka sitten joku RDR2 voi olla joillekin 3/5. Jos vaikka ei tykkää pelattavuudesta tai länkkäriteemasta.

 

[Darks]

Tuollainen asteikko itselläkin on myös mielessä.

Hyvinkin Silent Hill f voi olla joillekin 5//5 ja vaikka sitten joku RDR2 voi olla joillekin 3/5. Jos vaikka ei tykkää pelattavuudesta tai länkkäriteemasta.

Etkös pari viestiä sitten juuri sanonut, että 4/5 ei tarkoita todella hyvää.

Itse en ihan noin mustavalkoisesti tuota ajattelisi. Esimerkiksi vaikka Zelda Tears of the kingdom, itse en pidemmän päälle tuota jaksanut pelailla, mutta miellän pelin 5/5 peliksi vaikka se ei itselleni napannut. Huomasin kyllä laadun ja sen kuinka vaikuttava peli on joka osa-alueella. Eli omasta mielestä voisin antaa pelille 5/5 vaikka en sitä itse tykkäisi pelata, peli ei vain ole minua varten. Myös tiedostan että on paljon pelejä joista tykkään ihan älyttömästi, mutta en silti voisi arvosanaksi antaa kuin 3/5, koska ymmärrän pelin heikkoudet, mutta sattuu vain tiettyjen asioiden takia iskemään itseeni taikka heikkoudet ovat semmoisia joiden kanssa pystyn itse elämään, mutta tiedän että iso osa ei pystyisi.

 

[VanDamScum]

Ulko-ovi sulkeutuu perässäni. Suuntaan jonnekin, ihan sama minne, kunhan pois kotoa.


Takaraivossani jyskyttävät isän ja äidin ajatukset elämälleni. Eivätkä ne ole suosituksia, vaan pakko.


Minun tulee pitää suuni kiinni ja tehdä edellisten sukupolvien tapaan. Mennä valmiiksi valitun miehen kanssa naimisiin ilman, että tunnen häntä. Samalla hylkään tulevaisuuteni.


Ohjaan koulupuvussa kulkevaa japanilaistyttöä. Kävelen vuorenrinteen kodista kohti alhaalla aukeavaa pikkukylää.


Jotain outoa on tapahtunut. Utuisilla kaduilla ei ole ristinsieluakaan, ilmassa on pahuutta.


Tutkin kortteleita, mutta hiljaisuus laskeutuu kaikkialle. Yhtäkkiä edessäni on vääntyneen mallinuken näköinen hahmo. Otus käy säälimättä päälleni ja rämmin silmät suurina karkuun.


Ja tähän stoppi. Enää ei voi paljastaa mitään.


Nuori mieli – ei, kokonainen murjottujen naisten sukupolvi – aukeaa, kun ruudun valtaa peli, joka ei pelkää mitään eikä ketään.


Käynnissä on Silent Hill f, maineikkaan japanilaisen kauhusarjan uutuusosa, joka vie tapahtumat ensikertaa Japaniin ja 1960-luvulle.


Etukäteen arveltiin, mitä f-kirjain merkitsee. Ehkäpä sarjan tavaramerkkejä sumua (fog) tai kauhua (fear)? No, niitäkin, mutta oikeasti se tarkoittaa feminismiä.


Silent Hill f puhuu aikakauden ummehtuneesta käsityksestä ”tosimiehistä” ja alleviivaa, miten arvoton asia tytöksi syntyminen oli perheissä ja yhteiskunnassa.


Naisia kohdellaan kuin eläimiä, julistaa peli eräässä kohdassaan.


Väitän, että Silent Hill-sarja oli kulttuurillisesti merkittävä viimeksi vuosituhannen taitteessa. Silloin tulivat osat 1–4, jotka osoittivat poikkeuksellista näkemystä psykologisessa kauhussa.


Elokuva Silent Hill (2006) epäonnistui tunnelman viemisessä valkokankaalle, ja myöhemmät pelit paljastuivat tavalla tai toisella mitäänsanomattomiksi.


Poikkeus oli ilmainen lyhytpeli P.T. (2014), jolla Hideo Kojima markkinoi tulevaa Silent Hills-peliään. Mutta Silent Hills peruttiin, kun Kojima ja sarjaa tuottava pelitalo Konami riitaantuivat ja lähtivät eri teille.

Samalla sarja pistettiin uneen.

Vuosikymmenen hiljaisuus katkesi viime vuonna, kun Silent Hill 2:n uusintaversio oli parempi kuin kukaan odotti. Tosin sekin korosti entisiä ansioita.


Tässä on todellinen comeback, ja se on uskomaton.

Voisin täyttää tekstin, miten pidin johdattelevasta kenttäsuunnittelusta ja juuri sopivan kankeista kamppailusta. Tai miten uppouduin ilmaisuvoimaiseen kuvasuunnitteluun ja nautin musiikista, jossa soittimet raastavat kuin kynnet liitutaululla.


Mutta kaikki kalpenee käsikirjoitukselle. Ja iso pelituotanto huomioiden ilahduttaa sanoa: kerrankin.


On ainutlaatuista pelata peliä, jossa suurin motivaatio edetä tulee puhtaasti tarinasta.


Janosin uusia juonenkäänteitä, enkä voinut uskoa, miten ilkeäksi, rohkeaksi ja avarakatseiseksi kerronta heittäytyy.


Käsikirjoituksesta vastaa taiteilijanimellä Ryukishi07 kulkeva henkilö, joka on luonut lähinnä Japanissa tunnettuja visuaalisia novelleja.


Hän on oivaltanut, mitä kiehtova pelikerronta vaatii.


Pohjalla on naisten oikeusliike, joka myllersi 1960-luvun Japania. Asetelmasta kasvaa hallusinoiva, hypnoottinen kokonaisuus.


Olin Silent Hill f:n, heittämällä sarjansa parhaan osan, parissa vuoroittain kauhistunut, hämmentynyt, iloinen ja tyyni.

Feminismin mestariteoksen kokeminen tuntui etuoikeutetulta, enkä unohda sitä koskaan.

Kiitos kun laitoit tekstin Darks. Jos joku nyt Silent Hillin tulee pelaamaan jatkossa, niin kiinnostaisi todella kuulla resonoiko Hesarin arvostelun sisällön kanssa. Minulla nimittäin ei yhtään. En kokenut ”feminismin mestariteosta” ja yritin kyllä vaimon kanssa pelatessa pähkäillä pelin aikana aktiivisesti mistä siinä oli oikein kyse. Myös hänet jätti todella kylmäksi.

Vaikka aika alkuvaiheessa peliä huomasin nopeasti, ettei pelaaminen ole lainkaan hauskaa, toivoin juonellisesti pelin kuitenkin olevan SH2 tapaan kiinnostavasti rakennettu, että se kannattaa kahlata läpi.

Kun nyt kuitenkin yleisessä arvosanaketjussa ollaan, niin minulle jokin Metacritic on aina ollut melko hyvä mittari siihen, pidänkö pelistä itse. Tietenkin myös omat mieltymykset vaikuttavat, mutta osaan silti erottaa sen että vaikkapa Ghost of Thsushima on varmasti yleisesti ottaen hyvä peli mutta minä en vain siitä välittänyt. Monesti peleissä vahva japani/kiina-teema tökkii, minkä takia varmaankin myös Sekiro ja Nioh ovat jääneet kesken. Silent Hillin tapauksessa jäin miettimään oliko tällä vaikutusta, mutta enpä tiedä siitä.

Harvoin pelin pelaamisen jälkeen on näin turhautunut olo ollut, että ”tämä peli perkele varasti minun aikaani”

 

[Hulikopteri]

Etkös pari viestiä sitten juuri sanonut, että 4/5 ei tarkoita todella hyvää.

"4/5 on niin hyvä, että vain ihan pienet asiat haittaavat" on minulle hyvä peli. Todella hyvä on minulle sellainen missä ei edes ne pienet asiat haittaa.

 

[Darks]

"4/5 on niin hyvä, että vain ihan pienet asiat haittaavat" on minulle hyvä peli. Todella hyvä on minulle sellainen missä ei edes ne pienet asiat haittaa.

Eli meinaat todella hyvällä samaa kuin erinomainen.

 

[Dark3]

Pelistä melko vähän keskustelua tällä sivustolla- miten muut ovat kokeneet Silent Hill F:n pelikokemuksena?

Korkeintaan keskinkertainen 3/5 peli. Taistelu ja juoni hohhoijakkaa. SH2 valovuoden edellä.

 

[Hulikopteri]

Eli meinaat todella hyvällä samaa kuin erinomainen.

Minulle erinomainen kalskahtaa päässä ettei ole mitään vikoja. Todella hyvä on parempi minun mielestäni.

Mutta nää on näitä ja jokainen sanoo miten haluaa.

 

[Koalitio]

Minunkin mielestäni, arvosana ei välttämättä ole juuri yhtään sidoksissa sen kanssa, miten paljon jostain pelistä henkilökohtaisesti pitää.

Sanon esimerkit. Olen pelannut viime aikoina Blue Reflection 1 & 2 japsiroolipelit. Selkeästi aika pienen budjetin pelejä, joissa on hyvin kankeat mekaniikat, huonohkot grafiikat, eikä nyt miltään osin mestariteoksia, mutta pelien fiiliksen ansiosta, tykkäsin tästä sarjasta todella paljon. Jos arvosanaa ajattelen, olisi se tähdissä korkeintaan 3/5, ehkä jopa 2/5. Enempää en antaisi noin kankeille peleille, vaikka itse kovin niistä pidinkin.

Sitten toisena ääripäänä, God of War 2018. Kaikin puolin korkeat tuotantoarvot, ja selkeästi hyvin laadukas peli. Ymmärrän hyvin, että tuo on saanut arvosteluissa neljää tai viittä tähteä. Itse en kuitenkaan pitänyt pelistä ollenkaan. Pelin rakenne, taistelu, ympäristöt ja viholliset olivat itselle todella luotaantyöntäviä, vaikka siis periaatteessa kaikinpuolin laadukkaita olivatkin. Koko pelin läpipeluu oli täyttä tervanjuontia, ja uudestaan en tuota lähtisi pelaamaan, enkä myöskään sen jatko-osaan halua koskea, kun tiedän sen olevan pitkälti samanlainen. Sanon siis, että kyseessä on oikein hyvä peli, mutta omaan makuun ei yhtään iskenyt.

Jos siis jostain syystä minun pitäisi kirjoittaa arvostelut em. peleistä; Iskisin Blue Reflectioneille 2 tähteä, ja toteaisin että olipa erinomaisia kokemuksia. God of Warille taas laittaisin 4 tähteä, ja toteaisin että olipa kyllä ihan hirveää pelata, enkä uudelleen peliin koskisi vaikka maksettaisiin.

 

[Hulikopteri]

Jos itse kirjoitan arvosteluita, niin arvosana on lähelle sitä miten paljon pelistä tykkään.

Otetaan vaikka Witcher 3, jonka arvostelua olen lykännyt, koska en ole peliä pelannut läpi. Mutta toisaalta, miksei keskeneräisistä peleistä saisi kirjoittaa arviota? Yleensä jo muutamassa tunnissa jo ehtii saada käsityksen pelistä kuin pelistä. Ja vaikka loppu olisikin yllättävän hieno, niin en minä ainakaan sen perusteella nostaisi arvosanaa.

Mutta mitä Witcher 3 arvioon tulee: antaisin sille 3/5. Pelin puutteet varsinkin pelattavuudessa syövät peliä minulta paljon. Vaikka tarina ja sivutehtävät kirjoitukseltaan ovatkin usein mielenkiintoisia. Mutta ei ne paljoa auta, jos peliä on tylsä pelata omasta mielestäni. Alempaa arvosanaa en silti anna, koska on pelissä myös paljon hyvää. Toki en suurempaakaa anna, vakka yleisesti peliä pidetään erittäin merkittävänä. Muiden arviot ei siis vaikuta omaa arvosanaan.

 

[shamaniac]

Ulko-ovi sulkeutuu perässäni. Suuntaan jonnekin, ihan sama minne, kunhan pois kotoa.


Takaraivossani jyskyttävät isän ja äidin ajatukset elämälleni. Eivätkä ne ole suosituksia, vaan pakko.


Minun tulee pitää suuni kiinni ja tehdä edellisten sukupolvien tapaan. Mennä valmiiksi valitun miehen kanssa naimisiin ilman, että tunnen häntä. Samalla hylkään tulevaisuuteni.


Ohjaan koulupuvussa kulkevaa japanilaistyttöä. Kävelen vuorenrinteen kodista kohti alhaalla aukeavaa pikkukylää.


Jotain outoa on tapahtunut. Utuisilla kaduilla ei ole ristinsieluakaan, ilmassa on pahuutta.


Tutkin kortteleita, mutta hiljaisuus laskeutuu kaikkialle. Yhtäkkiä edessäni on vääntyneen mallinuken näköinen hahmo. Otus käy säälimättä päälleni ja rämmin silmät suurina karkuun.


Ja tähän stoppi. Enää ei voi paljastaa mitään.


Nuori mieli – ei, kokonainen murjottujen naisten sukupolvi – aukeaa, kun ruudun valtaa peli, joka ei pelkää mitään eikä ketään.


Käynnissä on Silent Hill f, maineikkaan japanilaisen kauhusarjan uutuusosa, joka vie tapahtumat ensikertaa Japaniin ja 1960-luvulle.


Etukäteen arveltiin, mitä f-kirjain merkitsee. Ehkäpä sarjan tavaramerkkejä sumua (fog) tai kauhua (fear)? No, niitäkin, mutta oikeasti se tarkoittaa feminismiä.


Silent Hill f puhuu aikakauden ummehtuneesta käsityksestä ”tosimiehistä” ja alleviivaa, miten arvoton asia tytöksi syntyminen oli perheissä ja yhteiskunnassa.


Naisia kohdellaan kuin eläimiä, julistaa peli eräässä kohdassaan.


Väitän, että Silent Hill-sarja oli kulttuurillisesti merkittävä viimeksi vuosituhannen taitteessa. Silloin tulivat osat 1–4, jotka osoittivat poikkeuksellista näkemystä psykologisessa kauhussa.


Elokuva Silent Hill (2006) epäonnistui tunnelman viemisessä valkokankaalle, ja myöhemmät pelit paljastuivat tavalla tai toisella mitäänsanomattomiksi.


Poikkeus oli ilmainen lyhytpeli P.T. (2014), jolla Hideo Kojima markkinoi tulevaa Silent Hills-peliään. Mutta Silent Hills peruttiin, kun Kojima ja sarjaa tuottava pelitalo Konami riitaantuivat ja lähtivät eri teille.

Samalla sarja pistettiin uneen.

Vuosikymmenen hiljaisuus katkesi viime vuonna, kun Silent Hill 2:n uusintaversio oli parempi kuin kukaan odotti. Tosin sekin korosti entisiä ansioita.


Tässä on todellinen comeback, ja se on uskomaton.

Voisin täyttää tekstin, miten pidin johdattelevasta kenttäsuunnittelusta ja juuri sopivan kankeista kamppailusta. Tai miten uppouduin ilmaisuvoimaiseen kuvasuunnitteluun ja nautin musiikista, jossa soittimet raastavat kuin kynnet liitutaululla.


Mutta kaikki kalpenee käsikirjoitukselle. Ja iso pelituotanto huomioiden ilahduttaa sanoa: kerrankin.


On ainutlaatuista pelata peliä, jossa suurin motivaatio edetä tulee puhtaasti tarinasta.


Janosin uusia juonenkäänteitä, enkä voinut uskoa, miten ilkeäksi, rohkeaksi ja avarakatseiseksi kerronta heittäytyy.


Käsikirjoituksesta vastaa taiteilijanimellä Ryukishi07 kulkeva henkilö, joka on luonut lähinnä Japanissa tunnettuja visuaalisia novelleja.


Hän on oivaltanut, mitä kiehtova pelikerronta vaatii.


Pohjalla on naisten oikeusliike, joka myllersi 1960-luvun Japania. Asetelmasta kasvaa hallusinoiva, hypnoottinen kokonaisuus.


Olin Silent Hill f:n, heittämällä sarjansa parhaan osan, parissa vuoroittain kauhistunut, hämmentynyt, iloinen ja tyyni.

Feminismin mestariteoksen kokeminen tuntui etuoikeutetulta, enkä unohda sitä koskaan.

Siis mistä englannista (tai jostain muusta kielestä) tämä on käännetty vai onko tässä käytetty jotain tekoälyä apuna kun on jotenkin niin oudon/tönkön oloista suomea? Koko arvostelun aikana oma huomio kiinnittyy vain outoon kieliasuun itse asian sijasta. Toki sen pointinkin sieltä saa poimittua mutta päällimmäiseksi jäi ihmetys siitä, miksi tekstin kieliasu on ihan outo ja jopa (ainakin itseäni) ärsyttävä. Ikään kuin oltaisiin runoa tai yksittäisiä, lyhyitä lauseita tai "ranskalaisia viivoja" laitettu peräkkäin tms.

Jos itse kirjoitan arvosteluita, niin arvosana on lähelle sitä miten paljon pelistä tykkään.

Juuri näinhän ns. "oikeita" arvosteluita ei pidä tehdä vaan yrittää suhteuttaa sitä muuhunkin kuin omaan tykkäämiseen. Toki mikään arvostelu ei voi olla täysin objektiivinen mutta ainakin itse pyrin astumaan ulos omista raameistani ja muistamaan että kestän paljon karumpia tönkköyksiä ja rujompia grafiikoita kuin luultavasti keskimääräinen pelaaja. Samoin tasohyppelyitä paljon pelaavana en aina muista miten monille voi yksinkertaisetkin hyppelyt olla tuskaa peleissä ja itse koin Doomiin lisätyt hyppelyt todella yksinkertaisiksi, virkistäviksi ja helpoiksi kun moni on niitä kironnut alimpaan helvettiin. Samoin hiippailupelejä harrastavana tuntuu että itselle hiippailut on helppoa kun moni taas inhoaa eikä tunnu osaavan pysyä varjoissa. Pointti kuitenkin se, että pitää muistaa ne omat ominaisuudet ja katsoa peliä vähän laajemmin kuin omien silmien kautta jos haluaa arvostella pelin niin että arvostelusta olisi mahdollisimman paljon hyötyä yleisemminkin.

Mitä "subjektiivisemmin" peli on arvosteltu, sitä enemmän pitää arvostelua suhteuttaa arvostelijaan. Monien arvostelijoiden kohdalla onkin pitänyt "oppia" että tämä tyyppi laittaa aina tietyille peleille tiettyjä arvosanoja, jolloin osaa suhteuttaa ne "oikein". Esimerkiksi joku tuntuu laittavan ropeille aina pisteen tai useamman enemmän mitä itse antaisi. Tai joku lyttää pelejä yleisesti turhan ankarasti vaikka itse taas pitää peliä pisteen tai pari parempana. Nämä ihan oikeita esimerkkejä ilman että kerron keistä arvostelijoista kyse.

Varsinaisia arvosteluita en itse kirjoita mutta näkemyksiä ja fiiliksiä tänne foorumeille sitäkin enemmän. Tiedostan että nostan usein esille paljon kritiikin kohteita, joita saatan tuomita tosi jyrkästikin, mistä ei sitten ehkä hoksaa että saatan silti tykätä pelistä yleisesti ihan hirveästi. Esimerkiksi KCD:n tiirikoinnista ja muutamasta muusta mekaniikasta avauduin ihan huolella vaikka pidän peliä yhtenä hienoimpana pelikokemuksenani. Toki yhä painotan että ensimmäinen KCD on vähän tönkkö peli yhä ja vasta jatko-osa tuntuu toimivan sillä sulavuudella, millä ekankin olisi pitänyt. Omissa viesteissäni ei siis välttämättä välity se, että kuinka paljon pelissä on hyvää kun keskityn niin urakalla parjaamaan jotain yksittäistä tai paria asiaa. Tämän kautta voisikin sanoa että itselleni KCD on vähintään 4/5 mutta koska laajemmin peliä ja sen tönkköyksiä katsoessa se olisi enemmänkin 3/5. Tosin jos katsoo mihin se pyrki ja yritti tehdä, voisi sille sen vuoksi sitä 4/5 arvosanaakin ujuttaa. Jää toki kysymys, että onko hyvä yritys (johonkin uuteen/virkistävään) sen arvoinen että peli saa 4/5? Ehkä ainakin siinä tapauksessa että luottaa lukijan lukevan myös perustelut ja ettei peli ole sinänsä 4/5.