Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Yleinen pelialan uutisketju

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja JTahti
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vaikka Nintendon värinen sydän pumppaa rinnassa voimakkaasti, täytyy ihmetellä yrityksen toimintaa omistautuneita faneja kohtaan kerta toisensa jälkeen. Zelda-aiheinen dokumentti vaadittu poistoon Youtubesta ja (todennäköisesti) Nintendo myös vaatinut vanhojen Nintendo Power-lehtien poistoa archive.org:sta. Onhan siihen heillä tietysti oikeus, mutta tuskin saavat toimenpiteillään mitään hyötyä itselleen?

 
Samaa luin tänään gamefaqsin puolelta pari tuntia sitten.
Joku kirjoitti, että nuo lehdet olisi olleet jonkun muiden ottamia skannauksia joita tuonne on sitten lisätty ilman lupaa joten jos tuo pitää paikkansa niin ehkä nintendo ei olekaan se pahis.

Se kyllä ihmetyttää miksi tuon videon poiston yhteydessä kanavalle lätkäistiin myös copyright strike sillä kyllä se videon poistaminen pitäisi olla jo tarpeeksi.
Noita copyright strikeja kun tulee kolme niin koko kanava lähtee siinä vaiheessa poistoon joten tuo ei ole mikään pikku asia jos videoita tekee ns. työkseen.
 
Äkkiä sitten jokainen jota vanhat ajat kiinnostaa katsomaan Yotubesta Gaming Historian kanavan antia.

Nintendo kun hoksaa että siellä on kasapäin heidän 80 ja 90 luvun promovideoita ja muuta devaus vaiheen materiaalia niin poistoon kyllä lähtee, tavallaan surullista.
 
Saattaa olla että olen väärässä, kun en niin tarkkaan näistä oikeusjutuista tiedä, mutta nythän tämä vasta menee neuvottelupöydälle myönnytyksien osalta. Näin oikeusjuttu voidaan sopia ilman että tarvitsee mennä oikeussalin puolelle vääntämään.

Mutta siis tosiaan korjatkaa jos tämä ei mene näin.

Näin olen itsekin ymmärtänyt. Tämäkään uutinen ei siis vielä välttämättä tarkoita mitään lopputuloksen kannalta.
 
Sitten jotain todella oleellista. Pronnihubi on julkistanut vuoden suosituimmat videopelit, hauissa esiintyneet pelihahmot sekä konsolit, joilla aikuisviihdettä on eniten tapitettu. Pelihahmojen top 10:ssä on Genshin Impactin Slime-limaelementaalipallerovihollinen. En ehkä halua tietää miksi.

 
Ilta-Sanomilta harvinainen, mielenkiintoinen artikkeli. Nyt kun sähkön hinta alkaa olla monen kipurajan yli, on hyvä tarkastella myös pelivärkkien sähkönkulutusta. Laskelmat on tehty hinnalla 36 c/kWh. Noihin lukemiin saa sitten lisätä ne oheistarvikkeet, kuten tv, vahvistin, kaiuttimet ym.

"Esimerkiksi PlayStation 5:n levyasemallinen versio kuluttaa esimerkiksi Sonyn mukaan PS5-peliä peliä pelatessa 199 wattia tunnissa. Kolmen tunnin pelaaminen maksaisi näin ollen 0,21 euroa. Vuodessa kolmen tunnin päivittäinen pelaaminen tekisi 78,50 €.
...
Microsoftin tehokkain konsoli eli Xbox Series X kuluttaa 153 wattia tunnissa. Kolmen tunnin pelisessio maksaa tällöin 0,17 euroa päivässä eli 60,35 euroa koko vuodelta.
...
Switchillä kolmen tunnin pelaaminen maksaa alle sentin päivässä, mikäli konsoli on telakassa kytkettynä wifiin. Päivittäinen pelisessio maksaa mallista riippuen vuodessa noin 2,4–2,8 euroa."


 
Kyllä series x myös kuluttaa sen 200 wattia esim gears 5:n kanssa digital foundryn testien mukaan.

edit: Jos muistan oikein niin niiden testien mukaan myös ps4 pelien pelaaminen ps5:llä kuluttaa vähemmän sähköä mitä varsinaisen ps4:n käyttäminen.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä series x myös kuluttaa sen 200 wattia esim gears 5:n kanssa digital foundryn testien mukaan.
Joo nuo artikkelin kulutusarvot ovat arvioita keskimääräisellä käytöllä ja tyypillisillä sisällöillä. Maksimiarvot ovat sitten asia erikseen.

EDIT: Ilta-Sanomat siis viittaa tähän Efficient Gaming-sivustoon, josta löytyy tyypillisiä vuosikulutusmääriä:
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
"Esimerkiksi PlayStation 5:n levyasemallinen versio kuluttaa esimerkiksi Sonyn mukaan PS5-peliä peliä pelatessa 199 wattia tunnissa. Kolmen tunnin pelaaminen maksaisi näin ollen 0,21 euroa. Vuodessa kolmen tunnin päivittäinen pelaaminen tekisi 78,50 €.
...
Microsoftin tehokkain konsoli eli Xbox Series X kuluttaa 153 wattia tunnissa. Kolmen tunnin pelisessio maksaa tällöin 0,17 euroa päivässä eli 60,35 euroa koko vuodelta.
...
Switchillä kolmen tunnin pelaaminen maksaa alle sentin päivässä, mikäli konsoli on telakassa kytkettynä wifiin. Päivittäinen pelisessio maksaa mallista riippuen vuodessa noin 2,4–2,8 euroa."

Silti vielä sellaisia summia että en ainakaan sieltä (eli rakkaasta harrastuksesta) ala rahan vuoksi säästämään.

Oma pelaaminen maksaa siis maksimissaan tuon 78,50 vuodessa koska en aina pelaa PS5:lla enkä todellakaan aina kolmea tuntia per päivä.

Sitten kun vielä 3DS on hypännyt aktiivikäyttöön (ja vie siis tunteja tehokkaammilta laitteilta) ja Switchillekin löytyisi monta aloittamatonta peliä, niin voi mutuilla että pelaamiseni sähköön menee varmaan helposti alle 50 euroa vuodessa jos sähkö maksaa tuon mitä tuossa vertailussa oli esimerkkinä (36 c/kWh). No toki se televisio siihen täytyisi laskea päälle jos ei ole kyse 3DS:stä.
 
Jos on pelikonsolin lisäksi vielä iso 8k tv ja tehokkaat 7.1 stereot isolla subbarilla, niin kyllä sitten väkisin sähköä jonkun verran kuluu. Ittellä ps5.n lisäksi tosin vaan 55" 4k tv, mutta stereot saattaa haukata jonkun verran sähköö - ainakin vahvistin lämpenee aika kivasti ja pelkkä subbarikin suht iso 525/1100wattinen. Ei kyllä vielä vaikuta ittelläkään pelaamiseen.
 
En tiedä kuuluuko juuri tähän ketjuun, mutta keinoäly on ottanut jälleen yhden edistysaskeleen. Teksturointi onnistuu jo pelkällä kirjallisella kuvauksella Blenderissä:



Sitten kun muistaa mitä kaikkea muuta keinoälyllä voidaan jo tehdä; ääninäyttelyä, tarinoita, koodia, kuvia ja jopa videoita. Itseäni mietityttää, että miten tämä tulee vaikuttamaan mm. pelialaan ja millä aikataululla? Miksi palkata kallista ääninäyttelijää, kuva-artistia tai käsikirjoittajaa, kun nämä voidaan hoitaa koneellisesti? Okei, laatu ei varmasti ole ihan vielä siellä kirkkaimpien mestariteosten tasolla, mutta varmasti ollaan ainakin lähellä jotain tusinatekelettä. Onko tällä lopulta mitään merkitystä pelaajalle? Ammattilaisille ainakin, kun pahimmillaan teknologiaa hyödyntämällä saadaan työttömiä. Mielestäni tässä liikutaan vielä hyvin harmaalla alueella, keinoälyn luoma taide kun on sinällään aivan oma teoksensa, mutta pohjautuu suureen määrään jo olemassa olevia töitä.

Yksi käytännön sovellutus tästä on erään henkilön tekemä lastenkirja, jossa on hyödynnetty mainittuja asioita. Taiteilijat eivät ole kovin innoissaan (Twitterissä) tästä:

 
Kuluvan vuoden heinäkuussa heitin erään uutisen yhteyteen vision, että Microsoft voisi olla ostamassa Netflixiä. Tuolloin luonnollisesti reaktio oli epäusko ja pilkkaaminen, mutta näköjään näitä samoja reaktioita kannattaa myös suunnata Reutersin suuntaan:

 
Kuluvan vuoden heinäkuussa heitin erään uutisen yhteyteen vision, että Microsoft voisi olla ostamassa Netflixiä. Tuolloin luonnollisesti reaktio oli epäusko ja pilkkaaminen, mutta näköjään näitä samoja reaktioita kannattaa myös suunnata Reutersin suuntaan:

En klikannut uutisia mutta ylipäänsä otsikko "MS voi ostaa asian X" ei kuulostaa kummoiselta ennustukselta. Totta kai se voi ostaa. Sillä on helvetisti rahaa ja jos se haluaa ja Netflix on myynnissä, se voi toteutua.

Onko nyt kuitenkin olemassa joku peruste sille että kaupat on toteutumassa? Netflix on myynnissä? MS on katsellut himoitsevasti Netflixin suuntaan? Vai onko tämä vain klikkiotsikointia tai sitä samaa mitä analyytikot heittelee aina välillä ja joskus osuu ja aika usein ei.

Painotettakoon vielä että ei minusta siis mitenkään ihme olisi jos MS ostaisi taas jotain mutta lähinnä pohdin että onko tämä nyt vakavasti otettava uutinen vaiko jonkun "analyytikon" tai vastaavan veikkaus, joka joko osuu tai ei.
 
Ylös Bottom