Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Motorstorm: Apocalypse

Vastaus: Motorstorm: Apocalypse

Rookie vedetty nyt läpi ja ihan kivasti upposi. Aiemmat osat pelanneena haaste oli melko olematon. Ilman totaalista kämmäilyä voitot irtosivat ensiyrittämällä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on enemmän, kuin aiemmissa osissa yhteensä. Pelatessaan saakin olla oikeasti hereillä, että hahmottaa, mihin rata seuraavaksi menee ja mitkä ovat esteitä. Vaikka pääosin rata on merkattu riittävän hyvin ja reitit ovat hahmotettavissa, niin törmäilyjä ja rotkoon putoamisia tuli roppakaupalla, mikä aiheutti välillä lievää turhautumista. Osa menee ratojen uutuuden piikkiin, mutta mielestäni pelissä pärjääminen ei saisi liikaa perustua ratojen ulkoa oppimiselle.

Ohjaustuntuma on tuotu lähestulkoon suoraan Pacific Riftistä, mikä jakaa varmasti mielipiteitä. Itse olisin toivonut hieman aiempaa realistisempaa ja jämäkämpää ohjaustuntumaa, mutta ei tätä edelleenkään voi edes kuvitella pelaavansa ratilla. Padillakin tuntuma on aavistuksen liian kuminen ja erilaisten alustojen erot ovat liian pieniä. Toki kyseessä on arcade-rymistelyä puhtaimmillaan, mutta silti olisin toivonut pykälän realistisempaa tuntumaa sekä selkeämpiä eroja asvaltilla, hiekalla jne.
 
Vastaus: Motorstorm: Apocalypse

Sitä ominaisuutta ei ole vielä mukana (tietääkseni?). Tulee vasta myöhemmin toivottavasti ilmaisena päivityksenä. Sen pitäisi olla aika monipuolinen joten luulen, että tuollainen pelimuoto onnistuu.
Nettipeli on tosiaan nyt käytössä vain erittäin riisuttuna versiona ja kaikki ominaisuudet laitetaan käyttöön, kunhan peli uskalletaan julkaista laajemmin maailmalla (pelin julkaisut ainakin Japanissa, Pohjois-Amerikassa ja Briteissä on siis siirretty jonnekin myöhemmäksi).

Joitakin ominaisuuksia on kyllä luvattu aktivoitavaksi sitäkin ennen, mikäli nettipelin suosio näyttää antavan siihen aihetta.
 
Vastaus: Motorstorm: Apocalypse

Rookie vedetty nyt läpi ja ihan kivasti upposi. Aiemmat osat pelanneena haaste oli melko olematon. Ilman totaalista kämmäilyä voitot irtosivat ensiyrittämällä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on enemmän, kuin aiemmissa osissa yhteensä. Pelatessaan saakin olla oikeasti hereillä, että hahmottaa, mihin rata seuraavaksi menee ja mitkä ovat esteitä. Vaikka pääosin rata on merkattu riittävän hyvin ja reitit ovat hahmotettavissa, niin törmäilyjä ja rotkoon putoamisia tuli roppakaupalla, mikä aiheutti välillä lievää turhautumista. Osa menee ratojen uutuuden piikkiin, mutta mielestäni pelissä pärjääminen ei saisi liikaa perustua ratojen ulkoa oppimiselle.

Rookie taso tosiaan oli kyllä todella helppo, mutta ehkä siinä haettu enempi sitä että vähän tottuu ratoihin ja uudenlaisiin esteisiin. Itsestä kyllä tuntuu että tässä pelissä juuri pärjää paremmin sillä ajamisella kuin ratojen ulkoa muistamisella juuri sen takia kun tilanteet muuttuvat niin nopeasti niin joutuu reagoimaan eikä voi valita aina sitä reittiä minkä haluaisi. Ylipäätään reittivaihtoehdot tuntuvat nyt enemmän tasapainoisilta, ei hirveästi ole mitään suoranaisia oikoteitä jotka olisivat todella paljon nopeampia kuin muut. Toki tietyillä kulkuneuvoilla joku pieni osa radasta menee nopeammin kuin toisilla, mutta tässäkin tuntuu että kun pelin vauhtia on lisätty niin sitä ei meinaa huomata sen alustan vaikutusta niin helposti ennenkuin oikeasti testaa time attackissa niitä kohtia. Tavallaan siis ruudulla tuntuu että menee joka paikassa melkein samaa vauhtia mutta itse kierrosajassa kyllä napsuu jos menet mutareittiä jollain sille sopimattomalla ajoneuvolla. Toivottavasti selitin ymmärrettävästi mitä tarkotin heh :D

Ohjaustuntuma on tuotu lähestulkoon suoraan Pacific Riftistä, mikä jakaa varmasti mielipiteitä. Itse olisin toivonut hieman aiempaa realistisempaa ja jämäkämpää ohjaustuntumaa, mutta ei tätä edelleenkään voi edes kuvitella pelaavansa ratilla. Padillakin tuntuma on aavistuksen liian kuminen ja erilaisten alustojen erot ovat liian pieniä. Toki kyseessä on arcade-rymistelyä puhtaimmillaan, mutta silti olisin toivonut pykälän realistisempaa tuntumaa sekä selkeämpiä eroja asvaltilla, hiekalla jne.

Joillakin ajoneuvoluokilla tuo tuntuma on kyllä kuminen mutta suurimmalla osalla mielestäni saatu jo paljon paremmaksi. Moottoripyörien ohjaus on omasta mielestä melko syvältä. Itse ihastuin eniten supermini luokan ensimmäisenä avautuvaan miniin, mikä lie wurzjtn olikaan. Ja myös tässä on otettava huomioon se että kehittäjät on joutuneet tekemään paljon kompromisseja saadakseen noista kaikista edes jonkinlaisen tasapuolisen paketin aikaan, ja juuri tuota ohjaustuntumaa on kuulemma jouduttu tweakkaamaan eri luokkien osalta paljonkin tässä uudessa, varmasti juuri sen takia jotkut ajoneuvot tuntuvat hankalimmilta kun niissä sitten taas on muita hyötyjä jne. Superbike kulkee kuin salama mutta ohjaukseen joutuu kyllä totuttelemaan ja se on kaoottista kun taas joku mudpluggeri on niin iisi ohjata mutta vauhtia ei ole sitten niin paljoa yms.

Pitääkin tänään koittaa jossain välissä ratilla ihan piruuttaan. Säätää käsijarrun toiseen vaihdeläpyskään ratin takana ja toiseen boostin. Tai näin ajattelin et olis kätevintä. Itsellä ratissa myös tuollainen herkkyyden säätö namiska kolmen eri vaiheen väliltä niin sillähän voisi jopa saada sitä parempaa tuntumaa tuohon hektiseen kääntymiseen verrattuna padiin. Saa nähdä. Jos ei muuta niin varmasti se kivaa silti on!
 
Vastaus: Motorstorm: Apocalypse

Nettipeli on tosiaan nyt käytössä vain erittäin riisuttuna versiona ja kaikki ominaisuudet laitetaan käyttöön, kunhan peli uskalletaan julkaista laajemmin maailmalla (pelin julkaisut ainakin Japanissa, Pohjois-Amerikassa ja Briteissä on siis siirretty jonnekin myöhemmäksi).

Joitakin ominaisuuksia on kyllä luvattu aktivoitavaksi sitäkin ennen, mikäli nettipelin suosio näyttää antavan siihen aihetta.

suosiota ainakin näyttäisi riittävän jo nyt, eilen oli paljonkin porukkaa pelaamassa, sitä ennen melkein näky samoja naamoja vaikka kuinka hyppäsi porukasta toiseen, ja jopa joka kerralla pääsi 16pelaajan peliin verrattuna aiempaan kun saattoi monesti olla vain kolme-neljä peluria kisaamassa. Toivotaan että ominaisuuksia tulee, ei malta odottaa! =)
 
Vastaus: Motorstorm: Apocalypse

muuten, eikös tuolla moninpelissä pitänyt olla joku systeemi joka heittää samantasoiset pelaajat keskenään kisaamaan.. ei oo iha siltä tuntunut että olis käytössä vielä. lvl20 ja levl1 tyypit samoissa kisoissa.. reilua on =) hyvä kun joillakin käytössä jo kiihdytysperkit jne niin alkukahinoissa jää kyllä pahasti jälkeen nuo jotka aloittelee vasta.
 
Vastaus: Motorstorm: Apocalypse

Eilen ajettiin kavereiden kanssa nelinpelillä kaikki radat lävitse mitä löytyi johon sitten meni n.4 tuntia. Lataus ajat olivat turhan pitkiä mutta muuten peli toimi mielestäni moitteettomasti, toivottavasti tulevaisuudessa tulee päivitys joka lyhtentäisi latausaikoja.
Pirun hauskaa oli kun kukaan ei osanut ratoja etukäteen tai tiennyt miten kartta muuttuisi, mikä sai kyllä naurun purskahduksia aikaiseksi kun rakennus kaatui päälle tai maa lähtikin alta ja kun vielä mentiin "Seuraa johtajaa"-tyylillä päin seiniin ja mereen.
Vielä kun saisivat patchattua tuohon nettipelin puolelle mahdollisuuden pelata neljän pelaajan jaetulla kuvaruudulla olisi kyseessä aivan mahtava autokaahailu peli ellei jopa paras.

Autoista sen verran että oli vaikeata löytää näistä hajoitetuista luokista jokaisen auton erikoisuutta tai paremmuutta muihin nähden.
Mini kyllä kulki aika hillitöntä vauhtia ja turbo jäähtyi erittäin nopeasti ilmassa.
Super car taas pyöri samoilla linjoilla mutta saattoi luistella huonolla maalla enemmän.
Muskeli auto taas tuntui huonolta joka osa-alueella mutta kaveri totesi että drifti+buusti kombo olisi sen etu mutta itse en testannut asiaa.
Pyörien mestaruudesta taistelevat selvästi chopperi ja subah pike, dirt bikesta en hoksannut muita ominaisuuksia kuin sen että se pomppii pisimmälle.
Monsteri on kyllä aika peto tässä näin, erittäin nopea kiihtyvyys ja turbon saattelemana erittäin vaarallinen muille auto tyypeille.
Mönkijä samanlainen turhake kuin aikaisemmin.

Vielä kyllä pitää testata miten noi radan muutokset vaikuttavat peliin loppujen lopuksi sillä jos ne pystyy helposti opettelemaan milloin tapahtuu mitäkin niin antaako se turhaa etua kulkuneuvon valinnassa.
Toivottavasti nettipuolella olisi mahdollista luoda sellainen pelimuoto jossa kulkuneuvot valitaan ensiksi ja vasta sitten rata.
 
Vastaus: Motorstorm: Apocalypse

Yksinpelissä oon nyt menossa ammattilais-tasolla. Meno on kyllä ollut viihdyttävää ja oon pelistä tykännyt tosi paljon :) Ainut vaan on toi kaatuilu verkkopeleihin liittyessä. Nytkin yritin aikani mut neljännen pleikkarin uudelleen käynnistämisen jälkeen en enää jaksanu :mad: Eilen pääsin vähä onneks pelaamaan verkossakin ja oli hyviä kisoja..
 
Vastaus: Motorstorm: Apocalypse

Onko tuossa nettipelissä vielä tuo aiemista osista liiankin tuttu juttu että voittaaksesi sinun pitää ajaa moottoripyörää..?
Ärsytti pasific riftissä ihan suunnattomasti kun moottoripyöräkuskit olivat useissa radoissa todella ylivoimaisia.
 
Vastaus: Motorstorm: Apocalypse

Joo niin kuin Traddash sanoi niin oli aika loistavat kisat eilen kun ajetiin nelinpelinä kavereitten kanssa kaikki radat putkeen läpi kolmen kierroksen kisoina. Jos löytyy neljä ohjainta niin suosittelen kokeileen. Jotkut odottavat aina hyvää nettipeliä, mutta minä innostun paljon enemmän jos pelissä voi pelata split-screeninä 4 pelaajaa ja on tietokoneita mukana. Vielä kun sen yhdistää nettipeliin niin olisi hienoa, mutta sitä ei ole kuin Warhawk hyödyntänyt. Voisi noita kulkuneuvojen kuviointeja olla mukana enemmän aluksi kuin yksi niin että niitä ei tarvitse avata. Nyt kun pelattiin niin kaikilla oli kokoajan samanlaisia autoja. Toivottavasti tulee ilmaisena päivitysenä lisää.

Oli aika huvittavaa tuossa nelinpelissä eilen kun pyörä jäi yhdellä bugaamaan niin että se spawnasi loputtomiin putkea päin.:D Tässä myös kännykällä kuvattu video jos siitä saa mitään selvää.
[video=youtube;73T9xXqHbzY]http://www.youtube.com/watch?v=73T9xXqHbzY[/video]
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Motorstorm: Apocalypse

Onko tuossa nettipelissä vielä tuo aiemista osista liiankin tuttu juttu että voittaaksesi sinun pitää ajaa moottoripyörää..?
Ärsytti pasific riftissä ihan suunnattomasti kun moottoripyöräkuskit olivat useissa radoissa todella ylivoimaisia.

kyllä siellä vaihtelee voittajan kulkuneuvo todella paljon aivan sama mikä rata on kyseessä. Paljon tasapainoisemmalta tuntuu. Taitanut kyllä silti monille jäädä päälle tuo pyörällä ajo edellisistä koska joissain porukoissa tuntuu olevan puolet prätkiä vähintään, tosin ehkäpä ovat jo alkaneet huomata ettei se ole se paras vaihtoehto kun tänään ei enää oo niin paljoa näkyny. Itse en perusta niistä kyllä ollenkaan tässä, vaikka pari rataa on joissa siitä hurjasta kääntyvyydestä olisi hyötyä niin kyllä silti minillä pärjää nekin kohdat yhtä vauhdikkaasti kunhan hallitsee driftauksen/boostauksen mutkissa.
 
Vastaus: Motorstorm: Apocalypse

Joo niin kuin Traddash sanoi niin oli aika loistavat kisat eilen kun ajetiin nelinpelinä kavereitten kanssa kaikki radat putkeen läpi kolmen kierroksen kisoina. Jos löytyy neljä ohjainta niin suosittelen kokeileen. Jotkut odottavat aina hyvää nettipeliä, mutta minä innostun paljon enemmän jos pelissä voi pelata split-screeninä 4 pelaajaa ja on tietokoneita mukana. Vielä kun sen yhdistää nettipeliin niin olisi hienoa, mutta sitä ei ole kuin Warhawk hyödyntänyt. Voisi noita kulkuneuvojen kuviointeja olla mukana enemmän aluksi kuin yksi niin että niitä ei tarvitse avata. Nyt kun pelattiin niin kaikilla oli kokoajan samanlaisia autoja. Toivottavasti tulee ilmaisena päivitysenä lisää.

Olihan siinä alussakin jo auki monta vinyyliä, kai koitit painaa (muistaakseni) neliötä siellä customization valikossa josta vinyylin valitset, filter nappi kuitenkin. Itsellä ainakin oli auki niitä enempi kuin yksi alusta lähtien. Mutta tosiaan, tuo nelinpeli on varsin mainio boonus kyllä, varmasti tulee erinäisissä illanistujaisissa tuota testailtua ja repeiltyä sitä meininkiä olusen kera :D

Oli aika huvittajaa tuossa nelinpelissä eilen kun pyörä jäi bugaamaan niin että se spawnasi loputtomiin putkea päin.:D Tässä myös kännykällä kuvattu video jos siitä saa mitään selvää.

mohoh, ei oo tullu samanlaista vielä itellä vastaan, kyllä oot onnistunu osumaan juuri siihen kriittiseen yhteen pixeliin :)

Yksinpelissä oon nyt menossa ammattilais-tasolla. Meno on kyllä ollut viihdyttävää ja oon pelistä tykännyt tosi paljon :) Ainut vaan on toi kaatuilu verkkopeleihin liittyessä. Nytkin yritin aikani mut neljännen pleikkarin uudelleen käynnistämisen jälkeen en enää jaksanu :mad: Eilen pääsin vähä onneks pelaamaan verkossakin ja oli hyviä kisoja..

Huomasin sellaisen että kun kaatuu ja joudut käynnistää pleikan uusiks, niin pelin kun käynnistää uudestaan niin jos menet vaikka katsomaan "my motorstormia" sitä kohtaa kun näkyy trophyt yms mitä oot kerännyt niin siellä on aluksi ihan alkutasolla ne kaikki, esim 5/55 trophyä ja sitten alkaa peli lataileen todella hitaasti niitä lisää, pari minsaa niin on kaikki sillä tasolla mihin oot päässyt. Kun tämä on hoidettu, niin ulos pelistä normaalisti (ei niin että taas koitat moninpeliin, kaatuu vaan), ja seuraavalla kerralla kun käynnistät pelin niin toimii aivan mainiosti. Itsellä tämä ainakin auttoi, tuli huomattua kun tosiaan koitti sen neljä viis kertaa putkeen vaan niin että käynnisti pleikan ja pelin uusiksi. Kaipa tähän korjausta lähiaikoina on tulossa.
 
Vastaus: Motorstorm: Apocalypse

Onko tuossa nettipelissä vielä tuo aiemista osista liiankin tuttu juttu että voittaaksesi sinun pitää ajaa moottoripyörää..?
Ärsytti pasific riftissä ihan suunnattomasti kun moottoripyöräkuskit olivat useissa radoissa todella ylivoimaisia.

En ole aikaisempia Motorstormeja pelannut, mutta kyllä ne pari voittoa jotka on itselle tullut, on tullut muulla kuin pyörällä. Tänäänkin yksi voitto monster truckilla, toinen muskeli autolla ja yksi kakkos sija rekalla.

@Arz

Kyllä minullakin niitä vinyylejä/tarroja oli alusta saakka ihan kiitettävästi avattuna, kyllä niillä pitäisi aika paljon saada aikaan, lisäksi vinyylien suuntaa pystyy kääntämään start-nappulalla.

Niin ja huomasin itse vasta kun olin muutaman ajoneuvon jo kustomoinut että maalivalikossa pystyy maalityyppiä muuttamaan (esim. matta, candy, metalli) neliö-napilla.
 
Vastaus: Motorstorm: Apocalypse

Yksinpelissä tuli seinä vastaan siellä viimeisellä tasolla. Aika siirtyä siis verkon puolelle.

Ensin ei meinaa löytyä peliserveriä. Kun sellainen löytyy, kannattaa siellä viettää loppuilta. Meinaa, pidin välissä taukoa ja sen jälkeen ei enään ollutkaan pääsyä takaisin. Pleikka jumittaa siinä vaiheessa, kun sanoo yhdistävänsä.

Muuten menoa löytyy sellaisella tahdilla, ettei Unreal Tournament juuri eroa flOwista tämän kokemuksen jälkeen. Staattinen ympäristö on old schoolia. Nyt sen kuuluu vaihtaa olomuotoaan lennossa ja varsin uskottavalla esityksellä, ruudunpäivityksen siitä pahemmin notkahtamatta. Erillaiset sääilmiöt, auringon kulmaa myöten pistävät tutun radan esittäytymään taas uusilla kasvoilla.

Tuonne voidaan rakentaa privaservuja. Kahtellaan uusiksi, kun saavat online-puolen avattua kokonaisuudessaan.
 
Vastaus: Motorstorm: Apocalypse

Kiitos Kaa0kselle neuvosta, nyt pääsee varmemmin pelaamaan verkossa :)

Kyllä tämän moninpelin parissa tulee taatusti vietettyä paljon aikaa, kun vielä avaavat noita uusia ominaisuuksia. Sitten tosiaan vois järjestää foorumin sisäisiä kilpailuja ;)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Motorstorm: Apocalypse

Kiitos Kaa0kselle neuvosta, nyt pääsee varmemmin pelaamaan verkossa :)

Kyllä tämän moninpelin parissa tulee taatusti vietettyä paljon aikaa, kun vielä avaavat noita uusia ominaisuuksia. Sitten tosiaan vois järjestää foorumin sisäisiä kilpailuja ;)

eipä mitään, taisitpa muuten olla samassa matsissakin tänään hetkisen aikaa :D Pistää kyllä ärsyttään kun on saanu superministä jo kaiken auki eikä oikee tunnu et mikää muu olis parempi mut pakko sit ajella niillä muillakin et saa chipsejä heh. (olipas muuten kuvaamisen arvoinen tilanne tuossa pelatessa, kaksi big rigiä mun minin kummallakin puolella ja tasan samaan aikaan läiskäsivät iskun mua kohti, jälki oli oikein kaunista!)

Mahtaakohan muuten noita perkkejä tulla lisää jossain vaiheessa, aika kämäsen vähän erilaisia on tarjolla nyt, vain muutama avaamatta enää ja suurin taso minkä tarvii on jtn 30 et saa auki, kuitenkin tasoja on 80 asti niin luulisi että noitakin tulee "oikean" julkaisun yhteydessä viimeistään. Ehkä ei haluta vielä antaa mahdollisuutta kaikkea saada auki tms. Parempi kiihtyvyys - perkki on kyllä ehdoton winner, varsinkin jos suht alkupäästä pääsee kisaan lähtemään :p

Todellakin olis kiva huidella porukkaa vastaan täältä, voihan tuonne nytkin jo tehdä ns. partyjä. Mut voi ainakin lisäillä jos haluttaa, kaa0skrisse nikillä tuolla huitelen.
 
Vastaus: Motorstorm: Apocalypse

tuli mieleen muuten että joku täällä sanoi että helposti antaa trophyjä tuo peli, alussa tämä on kyllä totta, mutta onnea matkaan sille joka meinaa platinumin tästä hankkia! Haluisin nähdä kuka vetää nuo 25 hardcore festival kenttää hyväksytyillä ajoilla läpi! Ne on aivan hulluja ne ajat mitä vaaditaan, kattelin timeattackista ennätysaikoja yhdelle kierrokselle muutamissa radoissa, ja ykkösenä olevan aika ei riittäisi noihin kisoihin alittamaan vaadittua vaikka vetäisi sen vaaditun 4 tai 5 kierrosta joka kierros siihen aikaan, ja tosiaan kun ei ajokkia saa valita vaan tulee ennalta määrättynä + se 15 tietokonepeluria ohjelmoituna estämään sua saavuttamasta päämäärää. huhhuh. Hattua nostan jos joku vetää noista edes 10 hyväksytyllä ajalla.
 
Mutta eihän niitä hardcore festareita ole pakko ajaa, vai onko? Tuon trophyn jota tarkoitat "se on siinä" (hopea), sen selostuksessa lukee: läpäise 25 erikoistapahtumaa. Time attackitkin kuuluvat erikoistapahtumiin, eikö 25 niitä riitä.
 
siellä on myös vähemmille määrille ku 25 läpäistyä trophyt, eikä ainakaan itsellä oo tullut niitä vaikka timeattackkeja ajanut jo monta, eli päättelin et tarvis just noita hardcorejuttuja siihen, mutta toivottavasti ei tarvis. Mahottomaks menee muuten. Kun siis ei timeattackista saa mitn merkintää siihen että olisit tavallaan läpäissyt sen, eihän sitä voi läpäistä, ei ole mitn tiettyä aikaa joka pitäs päihittää jne. mene ja tiedä. Voisikin tossa illemmalla tsekata tilanteen uusiks.

Toisaalta vaikka käviskin noi timeattackit, niin en kyllä tiedä jaksaako sitten taas etsiä kentistä yksinpelissä kaikki 150 niitä kortteja :eek: , kaipa sitten joskus hamassa tulevaisuudessa kun kaiken muun on jo tehnyt niin voi sitäkin harrastaa. 67% trophyistä nyt saatuna, mutta epäilen että loppuihin menee pieni ikuisuus. Enpä muutenkaan oo mikää trophyhuora x) Kunhan tuli mieleen mainita että hankalaa on.

Toiseen aiheeseen: tämäkin peli löytyy jo netistä ladattavana heh, saapa nähdä missä vaiheessa nuo custom firmwarepellet tulevat ja pilaavat tämän kokemuksen cheateillään, siinä vaiheessa menee hermot jos alkaa aina heittämään moninpelistä huitsin nevadaan hitusen ennen maaliviivaa kun olet voittamassa..
 
Vastaus: Motorstorm: Apocalypse

Itseä harmittaa todella paljon, etten ole vieläkään saanut peliä (tilasin coolshop:sta), koska nyt olisi ilmeisesti ollut hyvää aikaa pelailla yksinpelikampanja läpi, jos ei se moninpelipuoli vielä oikein skulaa kunnolla. Onko tässä muuten samanlainen systeemi kuin esim. Blur:ssa, että kaikki autot voi myös aukaista moninpeliä pelaamalla? vai minkälainen systeemi on käytössä?
 
itse asiassa kaikki autot nimenomaan aukaistaan moninpelissä. Yksinpeli on eräänlainen kampanja jossa joka kisassa on ennalta määrätty menopeli käytössä. Mutta muuten on paljon blurin kaltainen kyllä, on juurikin nuo kolme "modia" valittavana joka kisaan jne.

ylipäätään sen yksinpelin huitaiset kyllä melko nopsaan läpi, jos vähänkään arcadekaahailuja oot pelannut. Enemmän varmaan tarkoitettu ratojen oppimiseen ja antaa hieman tuntumaa että mitä autoja sitä haluaisi moninpelissä koittaa avata.
 
Ylös Bottom