Vastaus: Tom Clancy’s The Division [Hype]
Alku vedetty ja oma base on saatu, eli siinä kohtaa mistä beta alkoi. Ne alun leikkiaseet ei oikein imaissut mukaansa pelin pariin, mutta kunnon aseet saatuaani huomasi olevan yhtä koukussa peliin kuin betassa. Manhattinin tutkiminen on vain niin kivaa touhua ja roolipelielementit tuo siihen päälle oman lisämausteensa.
Hahmoeditointi oli aika suppea, mutta jostain syystä osasin odottaa sitä. Tein samanlaisen tumman pojan mitä betassa ja ainakin se erottui safe zonella niistä muiden pelaajien samanlaisista valkoihoisista hahmoista. Mass Effect trilogiakin tuli vedettyä tummalla Shepardilla, enkä sitä pystyisi muuksi edes kuvitella.
No jokatapauksessa hyvältä vaikuttaa, kun tarina ja asetelma kiehtoo itseäni. Eikä pelaamisessa oikein mitään vikaa tunnu olevan ja uutta tavaraa tulee kokoajan.
Pikaisella vilkaisulla crafting näytti mielenkiintoiselta, mutta pitää perehtyä siihen vähän paremmin.