Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Xbox One

Normaali käynnistyksellä tämän jälkeen tulisi vielä vihreällä taustalla Xbox logo useammaksi pitkäksi ajaksi.

Toki normaalikäynnistys onkin varsin pitkä, mutta olenkin puhunut koko ajan pikakäynnistystilasta ja jos TM:n toimittaja ei osaa sellaista laittaa konsolista päälle, ei hänen sitä pitäisi arvostella.

Pointti on siis se, että eiköhän nyt ole itsestään selvyys jokaiselle, että vain leffojen pyörittämiseen tehty laite on sujuvampi siinä hommassa, tai että sen käyttöönotto on nopeampaa, tai että sellainen käynnistyy nopeammin.

Tietenkin näin ja siksi ässä olikin ns. villinä korttina vertailussa mukana.

Eli en edelleen ymmärrä toimittajan totaalista mollausta jos jutussa ei muuta ollut pielessä. Pelkkä ”väärä” hinta ei toimittajasta vielä tee ammattitaidotonta.

No jos toimittajan esiinnostamista pointeista lähes kaikki ovat virheellisiä tai kertovat siitä, ettei hän osaa käyttää laitteen ominaisuuksia, ansaitsee hän mielestäni kritiikkiä. Ja en vieläkään ymmärrä sitä, että laitat hinnan kohdalla sanan väärä lainausmerkkeihin. Ihan kuin se ei olisi aikuisten oikeasti väärin, jos hinta heittää puolella tai se oli typo.
 
No jos se on typo, niin se on ”väärin” siksi, että se on typo, eikä väärä hinta ole tarkoituksella siellä.
Jos se taas on otettu jostain maahantuojan alkuperäisistä hinnastoista ovh:n kohdalta, niin se on silloinkin vain ”väärin”, koska tuo on kaikkien lehtien tapa ilmoitella hintoja. Iät ja ajat on esim tv:ssä ollut monensadan euron heittoja ovh:n ja todellisen myyntihinnan välillä, saati kun kyse on tuotteesta, jota myydään kokoajan tarjouksella. Itse ostin omani 222e, normaalihinnaksi Gigantti ilmoittaa tälläkin hetkellä 349e, jolloin aika varmasti ovh tuolle on alunperin ollut 399e. Ja kun jostain maahantuojan ovh hinnastoista noi aina otetaan, niin vaikuttaisi täysin normaalilta hintojen ilmoittamiselta tälläisessä jutussa.

Ja mitkä taas muutoin on siitä ettei osaa käyttää? Kuten todettu, niin boxi on pikakäynnistykselläkin hitaampi, kuin esim pleikka, joten ihmettelen suuresti jos pelkkä leffalaite olisi hitaampi.

Toinen oli se käyttöönotto. Aivan satavarmasti ekaa kertaa konetta käynnistäessä tulee millä tahansa pelikonsolilla kestämään kauemmin ja joutuu kikkailemaan paljon enemmän eri asetusten asettamisen kanssa. Sekin nyt luulisi olevan aivan päivänselvää jo ilman lehden lukemistakin.
 
Niin siis Xbox on monipuolisempi kuin pleikka tai perus UHD-soittimet. Tottakai Netflixiä ja muita toimintoja voi käyttää muillakin laitteilla, mutta kaikki se onnistuu Xboxilla. Omassa Sonyn telkkussa älyominaisuudet ovat tosi tahmeat verrattuna Xboxiin, joten todellakin katselen Netflixit boksin kautta.

Xbox on myös nopeampi käynnistymään kuin pleikka, tai telkkari.
 
No käynnistymisestä ei ainakaan tarvitse väitellä:
 
Jätkät hei pliis! Ei tehdä tästä taas kerran Xbox One vs. PS4 -väittelyä.

Kiitos.
 
Jätkät hei pliis! Ei tehdä tästä taas kerran Xbox One vs. PS4 -väittelyä.

Kiitos.
Ei niin, kun Xbox One vs uhd soitin, josta kokoajan ollu kysekin. Tai no ei oikeastaan edes siitä, vaan siitä pitääkö tekniikanmaailman toimittaja haukkua täydellisesti osaamattomuudesta vai ei.
Ja ei pidä. Xbox on hyvä vekotin monitoimilaitteena, mutta yksittäisellä osa-alueella pelkkä soitin vie _luonnollisesti_ voiton. Sitä tässä vain jäin ihmettelemään, että kun nuo kaikki olisi ollut jokaisen tiedossa ilman ainuttakaan artikkeliakin ihan maalaisjärjellä ajateltuna näkemättä edes laitteita, niin miten porukka otti tuon toimittajan hampaisiinsa.
 
Boksien youtube-sovellukset kun kykenisivät pyörittämään myös 4k/UHD-kuvaa. Nykyinen max.1080p ei kyllä oikein lämmitä. Luulisi että päivittävät nämä jossain vaiheessa nykypäivään.
 
Hmm..mites tuo lepotila nykyisin käyttäytyy...olen jättänyt pelin sinne nukkumaan ja seuraavana päivänä kun herättelen niin monesti peliin mentäessä se alkaa ladata peliä taas alusta vaikka mitään päivitystä tms. peliin ei ole tullut?
 
Tätä minäkin olen miettinyt ja ihmetellyt.

Yleensä jatkuu siitä mihin on jäänyt, mutta toisaalta ei aina. Miksi ei?

Sit taas jos pelaamista tallentaa ja kesken pelaamisen käy pistämässä youtube sovelluksessa uploadin, niin 90% kerroista peli pysyy taustalla auki ongelmitta. Mutta sit yks kaks ilman syytä peli käynnistyykin uusiksi päävalikkoon, enkä ole oikein ymmärtänyt missä tuo raja menee, kun konsoli ei ilmoita auki olevan ohjelman sulkemisesta. Ilmeisesti jossain kohtaa teen jotain mikä sen sulkee, mutta en mitenkään tiedä mitä.
 
Oma xbox one s antaa pelkästään hdr-signaalia kun käytän netflixiä. Tämä tekee siitä käyttökelvottoman, onko muilla samaa ongelmaa? Mukava katsoa "ei hdr" materiaali taustavalo/kontrasti täysillä. Telkkarin oma sovellus ei tätä tee, vaan tunnistaa automaattisesti sdr/hdr tilan. Ja en voi manuaalisesti tiputtaa telkkarista tasoja, koska hetken päästä arvot pomppaa takaisin ylös.
 
Ootko koittanut ottaa boxin asetuksista HDR:n pois käytöstä?
 
Ootko koittanut ottaa boxin asetuksista HDR:n pois käytöstä?

En. Jotta olisi käytettävällä tasolla, pitäisi toimia automaattisesti. Ei jaksaisi aina eri ohjelmalle muuttaa asetuksia. No, pitää jatkaa telkkarin omalla sovelluksella. Pelien ja elokuvien osalta hdr/sdr toimii niinkuin pitääkin.
 
Gigantista tarttui mukaan xbox one s + ac origins tarjous (HOX - 199e) Laitoin alkuperäisen PS4 kiertoon lähinnä kyllästymisen ja hitaan wlanin vuoksi. Kova puntaroiminen oli PS4 slim version ja tämän välillä, mulla kuitenkin digi-matskua PSN storesta vuosien varrella kertynyt. Toivottavasti leirin vaihto ei tuota pettymyksiä. Laitan purkaen paketista kunhan "kopio minä" menee yöunille; sormet lievästi syyhyää.

Jottei ihan offtopic, mistä kannattaa tilata 12kk goldia?
 
Cdkeys.com noin 40e yleensä halvin
 
Aha no tämäpä ihan makee parannus, taitaa käytännössä tarkoittaa sitä parittaa vain Bluetooth headsetin puhelimeen tai tablettiin ja sitten vain pelille langattomalla headsetillä. En ehkä itse erityisesti arvosta tai tarvi, koska pelaan yleensä paikallaan heh. Mutta jotkut käyttäjät ovat allergisia kuulokkeiden johdoille eli hyvä workaround mahdollisuus heille toki.

https://www.v2.fi/uutiset/pelit/277...n-ryhmakeskusteluihin-myos-Android-kayttajat/
 
Tässä on melko kattavaa tekstiä Microsoftista ja Xbox onen nykytilanteesta ja miksi se laahaa niin paljoa PS4:n jäljissä.. Varmaan myös ihmiset lyövät rahojaan sen "yksinoikeuden" puolesta joka perutaan ennen julkaisua.

https://www.engadget.com/amp/2017/12/28/xboxs-lack-of-compelling-games-wont-be-fixed-next-year/

Minusta tekstin paras pointti on Xbox-pelien räiskintäkeskeisyys. Välillä tuntuu, ettei konsolille tule mitään muuta kuin ammuskelua ja ajelua. Jotain muuta kaipaisi.

Toisaalta paljon kehutut yksinoikeudet Pleikkarilla (NieR, Nioh, Uncharted, Persona jne.) ja Switchillä (Mario, Zelda, Splatoon jne.) eivät voisi vähempää kiinnostaa. En olisi niistä yhtäkään ostanut, vaikka Boxille olisivatkin saatavilla.

Oikeastaan Horizon Zero Dawn ja Hellblade ovat olleet viime aikojen julkaisuista ainoat, joiden takia kaduttaa, että myin PS4:n pois.
 
Saako ohjaimen näppäin ääniä hiljaisemmaksi. Ärsyttävää pelata yöllä kun muut nukkuu.
 
Saako ohjaimen näppäin ääniä hiljaisemmaksi. Ärsyttävää pelata yöllä kun muut nukkuu.

Tarkoitatko ihan sitä mekaanista ääntä, joka lähtee, kun painat jotain nappulaa ohjaimesta? Ei kai tuollaiseen ole ollut koskaan mitään pitkällä tähtäimellä järkevää ratkaisua. Kaikki mitä työnnät ohjaimeen vaimentamaan ääntä, kuluu pikku hiljaa pois tai on muuten haitaksi.
 
Ylös Bottom