Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Dirt Rally 2.0

Ei tämä kovin hyvin ole myynyt, tekivät sen virheen että julkaisivat keskeneräisenä se näkyy aina myynneissä..

Jep, Early Accesin alla olisi ollut selkeempää julkaista. Season 2 lopuillaan ja online puoli vielä betana.

Jos haluavat massat ostaa, niin wrc lisenssin vaatii. Ei pekka perus pelaaja enää korvaansa lotkauta pelkälle Dirt-nimikkeelle.
 
Peli on perkeleen hyvä, mutta pirstailinen, mun mielestä se on jonkun asteinen sääli
Ei pääse täys pontiaali irti.

Jep, näinhän se on. Ajettavuus on nautintoo ja suurin osa ralleista mahtavia, mutta potenttiaalia löytyy vielä paljon parempaan.

Ajoin eilen ekan kerran kunnolla Argentiinaa ja totesin, että se toinen pitkä pätkä ei röykytä yhtään pahasti ja siitä tehtyjä EK:ta on ihan kiva ajaa. Hetken jo ihmettelin, miksi Argentiina on monen inhokki ralli, mutta asia selvis, kun tuli siitä toisesta pitkästä pätkästä tehdyt EKoot. Karseeta röykkyytystä ja ne pätkät pilaa rallin, ainakin ohjaamosta ajettuna. Selvästi eri kenttäsuunnittelioiden tekemiä ja toisessa laitettu kuoppaisuus ihan liian kovalle, kun toisessa on ihan sopivasti. Hassua, ettei ole testivaiheessa tajunneet tuota.
 
Tuota tienmuotoahan pääsee clubeissa muutelemaan välillä none - max.
En tiedä olisko Argentiinassa röykytystä jos laittaisi kaikille pätkille none, pitää joskus kokeilla. edit: Kokeilin, ei auta asiaan.
Teknisestihän se on haastavaa menoa ja suurin syy oman ajonautinnon pilaantumiseen on juurikin tuo röykytys, eikä siihen helpota se camera shake säätö (kuskin penkillä, camera shake max).
Toiset kuitenkin tykkää Argentiinasta eli ei ole kaikkien inhokki.

Pelistä, niin Codemastersilla tuntuu olevan liian monta rautaa tulessa eivätkä ehdi keskittyä kunnolla yhteen kun pitää jo siirtyä seuraavaan projektiin ja vain pari kaveria jää paikkailemaan bugeja, joilla ei välttämättä ole siihen riittävää taitoa.
Siis sen mitä tuolla CM:n foorumilla on asian ymmärtänyt, etenkin sen edellisen community managerin kirjoituksista.
En tiedä pelintekemisestä mitään, niin olisiko tähän jotain vaihtoehtoista toimintatapaa. Codemasters ei kuitenkaan ole se pienin pelifirma, mutta harvemmin bisnestä tappiolla tehdään, ainakaan kovin pitkään.
 
Viimeksi muokattu:
Tuota tienmuotoahan pääsee clubeissa muutelemaan välillä none - max.
En tiedä olisko Argentiinassa röykytystä jos laittaisi kaikille pätkille none, pitää joskus kokeilla.
Teknisestihän se on haastavaa menoa ja suurin syy oman ajonautinnon pilaantumiseen on juurikin tuo röykytys, eikä siihen helpota se camera shake säätö.
Toiset kuitenkin tykkää Argentiinasta eli ei ole kaikkien inhokki.

Pelistä, niin Codemastersilla tuntuu olevan liian monta rautaa tulessa eivätkä ehdi keskittyä kunnolla yhteen kun pitää jo siirtyä seuraavaan projektiin ja vain pari kaveria jää paikkailemaan bugeja, joilla ei välttämättä ole siihen riittävää taitoa.
Siis sen mitä tuolla CM:n foorumilla on asian ymmärtänyt, etenkin sen edellisen community managerin kirjoituksista.
En tiedä pelintekemisestä mitään, niin olisiko tähän jotain vaihtoehtoista toimintatapaa. Codemasters ei kuitenkaan ole se pienin pelifirma, mutta harvemmin bisnestä tappiolla tehdään, ainakaan kovin pitkään.

Aa, pitääpä käydä testaa itse noita vielä time trialissa. Siellä kai aina samat säädöt pätkissä, jos ottaa saman sään. Muuten tykkäsin Argentiinasta, sopivaa vaihtelua muille ralleille ja hyvä paikka treenata käsijarrua :D

Tottakai sinne pitänyt laittaa yhdelle sillalle äkkikuolema paikka. Itsellä melkein joka rallissa, kohta mikä pääsee nuoteista huolimatta yllättämään täysin. Olis tosi hyvä, jos voisi tehdä nuotteihin omia muutoksia. Tosin eiköhän nuo pahimmat kohdat ala muistamaan muutaman kunnon mälläyksen jälkeen.
 
Testinä ajoin Argentiinassa, time trialissa, molemmat pitkät pätkät peräkkäin yhteen suuntaan ja on niissä selkeä ero. Toisessa ei haittaa ajoa röykkyytys ja toisessa ei meinaa paikoitellen saada tiestä selvää kun kuva heiluu paljon. Toki kisassa tien kunto voi tehdä extra pahan heilumisesta.
 
Haaveilin sileistä sorapätkistä Argentiinassa, mutta ei vaikutusta tuolla degradation asetuksella sen suhteen, pomput on ja pysyy, tien kuluneisuus tulee sitten sen päälle. Tuskin ne siellä El Condorissa ihan tasaisia on irl.
Esim Ruotsissa jos laittaa tuohon surface deg "none" asetuksen, niin hyvä että tie erottuu lumesta kun siinä ei ole yksikään vielä ajanut eli toimit silloin aura-autona, kun taas max asetuksella on jonon hännillä ja tie on lähinnä mustaa kun lumet hankautuneet pois.
Joissain sorapätkillä sadekelillä max asetuksella on kuin kyntöpellossa ajaisi.
Näillä saa mukavaa vaihtelua erikoiskokeille.
 
Ilmeisesti sama kaikille kuskeille onlinessa, eikä vaikuta monentena menee ajaa pätkää?
 
Kyllä joo, se oliskin hienoa kun tuon vaikutuksen saisi ympättyä onlineen, mutta ei kyllä tapahdu tässä pelissä.
Yksinpelinä custom championshipissä tuo ilmeisesti menee lähtöjärjestyksen mukaan.
 
Pitikös huomenna tulla taas jotain lisäsisältöä? Mitähän se mahtoi olla, jos sitä on tulossa? :D
 
Lancia Delta S4 Rallycross, MG Metro 6R4 Rallycross ja Special livery

Joo niinpä näkyy!

Oletteko muuten saaneet noita autoja toimimaan? Itse kävin ne kuittaamassa Storesta ihan normaalisti ja mailiinkin tuli kuitti tuosta, mutta autoja ei näy pelin sisällä yhtään missään. Ei näy omassa garagessa, ei ostettavissa autoissa. Store kyllä näyttää, että "purchased", mutta jotenkin se lunastuspaikka on muuttunut, kun nyt sen download-nappulan viereen ilmestyy sellainen "valkoisen kassin kuva", kun aikaisemmin se nappula vaan meni harmaaksi, kun oli lunastanut paketin...

Vai taasko siellä on CM:n väki mokannut jotain, kuten kävi Saksan kanssa?
 
Siellä on jotain kämmätty, eivät löydy ainakaan PS4:lla My Team puolelta. Custom ja Time Trial moodeissa on käytössä, niin kuin pitää.
 
Viimeksi muokattu:
Joo niin näköjään. CM:n foorumillakin keskustelua aiheesta ja jonkun verran pettyneitä kommentteja. Tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta tämän pelin kanssa, kun DLC:n kanssa on ongelmia. CM:n edustaja oli myös vastannut, että jotain päivitystä tehdään ja ilmeisesti viimeistään huomenna pitäisi olla myös uran puolella nuo autot näkyvillä. No, odotellaan...
 
Tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta tämän pelin kanssa, kun DLC:n kanssa on ongelmia.
Ei taida olla kertaakaan etteikö jollain alustalla olisi ollut ongelmia, yleensä konsoleilla, vaan taisi kerran olla Steamissakin jotain viivettä.
Joka kerta ei ilmeisesti ole pelintekijöistä homma kiinni.
---------
Yhtä poikkeusta lukuunottamatta itelle tullut nuo kyllä ongelmitta, kuin myös nämä uudet RX-autot. Löytyvät sekä Freeplaysta että My Team puolelta.
 
Viimeksi muokattu:
Onko tästä mitään muuta lobbypohjaista liigaa olemassa?

Nimittäin meillä on Straight Line Racing Leaguessa PS4 Dirt 2.0 ralli liiga, jota ajetaan keskiviikkoisin klo 21.00 suomen aikaa.

Nyt on toinen kausi menossa ja neljäs ralli odottaa tänä iltana. Tosiaan liiga on lobbypohjainen, jonka ansioista se erittäin jännittävää ja hauskaa onkin!
Tällä hetkellä aktiivisia kuskeja on n. 6-8 ja tasokin on kärjessä todella hyvä, mikä tarkoittaa, ettei niihin virheisiin ole varaa jos haluaa voittaa.
Jos on yli 8 kuskia, niin sillon ajetaan vähintään kahdessa lobbyssa; niihin kuskit pistetaulukon mukaisesti jaettuna, jotta saa kilpailla aina sitä lähintä uhkaajaa vastaan.

Tää kausi ajetaan A-ryhmäläisillä, joka rallissa 10 EK:ta, HC Damage päällä, eikä ajoapuja sallita. Paitsi kamerakulma on vapaa.

Jos kiinnostaa liittyä, niin parhaiten tavoittaa PS Messagella tunnukselle SLR_Mysticman22.
 
.

En oo tätä lobbyna ajanut, vain noita yleisiä klubi-kisoja. Voisin tulla tutustuu tänään SLR:n meininkiin. Kaiken lisäksi keskiviikko ilta sopii yleensä hyvin rallitteluille.
 
Ylös Bottom