Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Season 3 tulee kyllä hommattua, vaikka tosin rahastetaankin ykkösen ralleilla, mutta Suomi on vaan pakko saada.
Season 4:ssa taas ei ole itselle mitään kiinnostavaa, rallicross ei vaan nappaa.
Mulla taas RX on ainut mitä jaksaa ja juuri sen vuoksi, että sitä pystyn ajamaan pädillä hyvinkin rennosti ja vaikeustaso on jopa liian helppo, kun järjestäen voittaa joka heatin jos haluaa. Tulee välillä jättäydyttyä taakse, jotta on enempi haastetta.Eipä itsellekkään ole Rallycross kolahtanut, vaikka onhan siihen aina välillä tullut kunnolla syvennettyä.
Paljon haastavampi ja realistisempi kuin aikasemmissa Dirteissä. Nyt niitä autoja pitää ajaa jo pakosti oikealla tavalla, eikä se tapahdu enään automaattisesti. Myös autoissa ja autoluokissa on selvät erot, sekä vesisade tuo selkeän haasteen ajamiseen. Radoissakin on aika paljon eroja, joten sinäänsä pelattavaa löytyy.
Se on hienoa, että on mallinnettu kunnolla Rallycross, mutta kenties vähän kevyempi ajaminen voisi olla hauskempaa. Rallia jo joutuu vetämään tosissaan niin ei sitä sitten tahdo oikein löytyä halua enää lähteä ajamaan Rallycrossia samalla asenteella + hankala löytää aikaa sen ajamiseen.
Toivottavasti tuo Deluxen hinta, joka siis sisältää kaudet 1 ja 2, vihjaisi siihen suuntaan, että yksittäisen kauden 3 ja 4 hinta pyörisi siellä 10 ja 14 euron välillä. Tuollaista hinnoittelua pitäisin vielä kohtuullisena.
No joo padilla ajaminen on vähän helpompaa, kun sitä on helpotettu. Pitäisi muistaa välillä ajaa silläkin, kun haluaa vähän rennompaa menoa joskus.Mulla taas RX on ainut mitä jaksaa ja juuri sen vuoksi, että sitä pystyn ajamaan pädillä hyvinkin rennosti ja vaikeustaso on jopa liian helppo, kun järjestäen voittaa joka heatin jos haluaa. Tulee välillä jättäydyttyä taakse, jotta on enempi haastetta.
Uran puolella en ole niitä koittanut, mutta siellä free playn mm sarjan puolella ainakin AI on liian helppo. Tai ei..ei ole. Mutta kun oppii tietyt jutut millä pääset kärkeen hyödyntämällä AI ongelmia, niin ei ne sieltä ohi tule, vaan alkaa jäämään useita sekunteja. Jos perässä ajelet ni sit kyllä vaikeaa. Siksi välillä jätän lähdössä menemättä kärkeen.No joo padilla ajaminen on vähän helpompaa, kun sitä on helpotettu. Pitäisi muistaa välillä ajaa silläkin, kun haluaa vähän rennompaa menoa joskus.
Haasteseen tietysti vaikuttaa millä vaikeustasolla ajaa. Kova jamppa, jos 100%/Masterilla käy homma jo tylsäksi!
No joo padilla ajaminen on vähän helpompaa, kun sitä on helpotettu. Pitäisi muistaa välillä ajaa silläkin, kun haluaa vähän rennompaa menoa joskus.
Onko Codemasters muuten ilmoittanut joskus että padilla ajamista olisi helpotettu? Onhan tuo rallipätkienkin ajaminen tässä padilla aika helppoa, muutamakin pätkä tullut vedettyä kohtuu kovaa ilman että on edes kunnolla keskittynyt tiehen, yhtäkkiä huomaa että maalissa ollaan.
Itse olen edelleen sitä mieltä, että peli oli haastavampi padilla julkaisun aikoihin, sai oikeasti keskittyä ja oli hauska mennä äärirajoilla, nyt se tuntuu vaan sellaiselta ajelulta.
Pitäisi varmaan taas hommata joku rattisetti ja kokeilla sillä.
Niin tuli vähän huonosti kirjoitettua toi. Meinasin, että padilla ajamista on helpotettu suhteessa ratilla ajoon. En tiedä onko Codemasters ajan saatossa muuttanut sitä, niin usein ei tule padilla ajettua.Onko Codemasters muuten ilmoittanut joskus että padilla ajamista olisi helpotettu? Onhan tuo rallipätkienkin ajaminen tässä padilla aika helppoa, muutamakin pätkä tullut vedettyä kohtuu kovaa ilman että on edes kunnolla keskittynyt tiehen, yhtäkkiä huomaa että maalissa ollaan.
Itse olen edelleen sitä mieltä, että peli oli haastavampi padilla julkaisun aikoihin, sai oikeasti keskittyä ja oli hauska mennä äärirajoilla, nyt se tuntuu vaan sellaiselta ajelulta.
Pitäisi varmaan taas hommata joku rattisetti ja kokeilla sillä.
Niin tuli vähän huonosti kirjoitettua toi. Meinasin, että padilla ajamista on helpotettu suhteessa ratilla ajoon. En tiedä onko Codemasters ajan saatossa muuttanut sitä, niin usein ei tule padilla ajettua.
Ja tosiaan selvä ero on ratilla ajamiseen. Padin kanssa tarvitsee keskittyä paljon vähemmän auton hallintaan, varmaan se on tehty juuri noin kuin yläpuolella Gunslinger kirjoitti.
Se on mielestäni hyvä ratkaisu Codemastersilta tehdä padilla ajamisesta sulavaa, mutta kenties se olisi jossain hyvä kertoa mitä siellä piilossa tapahtuu.