Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Wasteland 3

Eiköhän se ollut sitten siinä tämän pelin osalta. Pääsin tuonne Vicin alueelle mutta bugit ja pelin ei tarjoa oikeen mitään muuta kuin niitä samoja taisteluita alueesta toiseen enään. Pelissä on kivoja pikku tarinoita jotka pitivät otteessaan mutta muuten ei oikeen sytytä enään. Ei ole tarpeeksi vaihtoehtoisia keinoja suorittaa tehtäviä ja kaikki tuntuu samalta kun lopulta aina tapellaan ja se käy puuduttamaan varsinkin kun suurinosa taisteluista on niin samanlaisia. Kyllä siinä oli paljon hyvääkin, loistavia hahmoja ja ympäristöjä ja julmia tapahtumia sekä kiva hahmonkehitys systeemi mutta ei se kantanut ihan lopuun asti, lopulta kamelin niskan katkaisi bugi missä 2 kuollutta tiimiläistä katosi johonkin ja sain no lopulta jollain ihmeellä takaisin mutta en edes tiedä mitä tein. Hahmot vaan hävisi maailmasta, kartassa niiden pisteet näkyi jossain mihin ei ollut edes pääsyä. Tämän jälkeen joka hahmolta hävisi aseet joten bugit hoitivat ensin suurimman työn ja sen jälkeen pelin itseääntoistava luonne sai selkärangan katkaistua ja uninstall.

No ostin Divinity 2 alesta GOG:sta 16€ joten sen kimppuun seuraavaksi.

EDIT: Ainiin unohtu mainita ne latausajat, voi jestas ne söi fiilistä kun jatkuvasti sai odotella että joku uusi pieni alue latautuu. Puistattavaa.
 
No ostin Divinity 2 alesta GOG:sta 16€ joten sen kimppuun seuraavaksi.

Itse olen vielä ihan Wastelandin alussa. Harmi, että se menee tuollaiseksi.

Mutta täytyy onnitella seuraavasta pelivalinnasta! Divinity 2 löytyy omalta All Time Top Games Evö -listalta ihan sieltä mitalisijoilta. Tuohon ne seuraavat 150 tuntia sitten meneekin.
 
Wastelandilla näyttää olevan Falloutien kanssa yhteistä myös bugisuus. Varsinkin viimeisen patchin jälkeen on yleistynyt se, että viholliset saattavat taistelussa olla näkymättömiä (pelkkä ase näkyy ilmassa). Syö vähän immersiota!

Pahempi bugi tuli tänään vastaan, kun vaihdoin tiimin alkuperäisjäsenen (eli toisen niistä aluksi luotavista) hetkellisesti kauppajonneen, jonka oli tarkoitus auttaa tavaroiden myynnissä Ranger HQ:ssa. Kun vaihdoin alkuperäisjäsenen takaisin partyyn, niin hänen statsinsa olivat menneet aivan solmuun. Onneksi tallennus löytyi n. 20 minuutin takaa. Nettikeskustelujen mukaan bugi koskee vain kahta alkuperäisjäsentä, joten heitä ei kannata vaihtaa partysta pois (ellei sitten lopullisesti).

Peli kyllä maistuu, mutta toivottavasti tulee päivityksiä!

Edit. Tuolla näköjään lisätietoa: https://inxile.zendesk.com/hc/en-us...y-Known-Issues-Workarounds-Status-PC-Console-
 
Läpi meni ja hyvä peli oli. Tekisi mieli uudelleen alottaa vähän eri valinnoilla. Isoja bugeja oli ainakin itsellä (Boxilla). Esim taistelussa koko ruutu jähmettyy niin ettei seuraavaa siirtoa voi tehdä. Ruutua voi liikutella mutta taistelu ei mene eteenpäin. Näitä oli useita. Lopussa peli meni kyllä helpoksi taisteluiden osalta mutta toisaalta oishan sitä vaikeusastetta voinut nostaa. Mutta mikäpä sen parempaa kun olla ylivoimainen lopussa. Ihan Fallout 1 ja 2 tuli jotenkin mieleen tosi kovasti tästä. Samaa fiilistä ei Wasteland 2 itselle tarjonnut vaikka hyvä peli sekin.
 
Vasta alkutaipaleella ja ensitahdit alla, mutta heti alkuun joutui ladata kohtuullisen vanhan tallenuksen ja pelata eräs kohta uudestaan läpi, kun tapahtumat lähti ihan käsistä ja lopputulos oli yllättävä, eikä ollenkaan sitä mitä halusin tapahtuvan. Uudella yrityksellä lopputulos aivan eri ja tälläkin kertaa jäin miettimään, että tulikohan tehtyä oikein. Toisaalta oma paikka on vielä hyvinkin hakusessa, joten ehkä tässä pitää vaan mennä fiiliksen mukaan ja katsoa rohkeasti mihin tässä päädytään.

Vähän on vielä kaiken kanssa totuttelua yleisesti, mutta jos pelissä on vaihtoehtoja jatkuvasti tähän malliin ja vaikutuksia on aidosti pelimaailmaan, kuten nyt tuntuu olevan, niin hyvältä kyllä vaikuttaa. Myös ääninäyttelyn taso yllätti, kun jostain syystä kuvittelin tässä olevan enemmän tekstiä kuin ääntä.
 
Wasteland 3:n ensimmäinen tarinalisäri The Battle of Steeldown saapuu 3. kesäkuuta. Siitä traileria:
 
Wasteland 3:n ensimmäinen tarinalisäri The Battle of Steeldown saapuu 3. kesäkuuta. Siitä traileria:

Onko tietoa onko tuo lisuri joku erillinen kokonaisuus, vai mitenkä toimii? Sinällään se kiinnostaa, mutta ei siinä määrin että jaksaisin pelata sen peruspelin uusiksi että pääsen käsiksi näihin uusiin juttuihin.
 
Ylös Bottom