Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5

Kumman PlayStation 5 -version aiot hankkia?

  • Perinteisen, tarvitsen sen levyn

    Äänet: 300 74,6%
  • Digital Edition, pelit ykkösinä ja nollina

    Äänet: 102 25,4%

  • Äänestäjiä yhteensä
    402
Noniin. Nyt on saatu kaikki palaset paikoilleen ja kaikki pelittää kuten kuuluukin. Aluksi oli hieman haasteita saada vr kalusto pelittämään, mutta nyt on kaikki kuten kuuluukin. Vr laitteisto asennettu ja ulkoinen kovalevy käytössä PS4 ja VR peleille.

Ainoa napina tällä hetkellä on, että nyt ei ole yhtään vapaata usb paikkaa vapaana joten kuulokeita ei voi samaan aikaa käyttää vr kaluston kanssa, mutta tämä ei ole ongelma sillä käytän vr pelaamiseen jokatapauksessa nappikuulokkeita. Ehdin ottamaan jo hyvät testit Astro botin kanssa ja voi pojat! Ohjaimen värinät ja muut herkut ovat kyllä juuri sitä seuraavaa isoa askelta jota odotinkin. Peli toki näyttää ja kuulostaa aivan mahtavalta, mutta ohjain on jotain mistä ei enää voi takaisin palata. Tunnelma nousi aivan uuteen kerrokseen kun oikeasti tuntee pikku robotin askeleet käsissä. Aivan huikeeta ja voin vain kuvitella mitä tämä tekee tulevaisuudessa kauhupelien kanssa kun pelaat kuulokkeet päässä ja pelottavan narinan ja musiikin ei enää vain kuule mutta myös tuntee.

Toivottavasti tätä vain maltetaan kunnolla hyödyntää. Kuulokkeet ovat hyvän tuntuiset päässä ja kuulostavat hyvältä ja kaukosäädin on noh kaukosäädin, mutta oikein hyvä sellainen. Tänään illalla korkkaan Valhallan ja sen jälkeen listalla on Miles Morales. Kiire tulee jotta nämä saa hoidettua pois alta ennen kuin Cyberpunk tulee :D Mahtavaa aikaa olla gamer!

Saitko muuten jaettua hdmi:n psvr/tv kesken? Itselläni on hdmi-jakaja, josta napista painamalla valitaan kumpaa laitetta käytän. Kätevämpää kuin piuhan kanssa vekslaaminen.
 
Saitko muuten jaettua hdmi:n psvr/tv kesken? Itselläni on hdmi-jakaja, josta napista painamalla valitaan kumpaa laitetta käytän. Kätevämpää kuin piuhan kanssa vekslaaminen.
No tuo kuulostaa hyvältä idealta. Mulla menee siis vr boxista hdmi töllöön sekä toinen vr boxista ps5:n. Ongelma vain on, että hdr kärsii kun hdmi kulkee vr boxin läpi sekä 120 herziä ei saa käyttöön tällä tavalla. Mutta ainakaan en joudu vaihtelemaan piuhoja. Tässä juuri pohdiskelen pitäisikö vain ottaa tuo yksi piuha aina irti kun ei käytä vr laitetta..
 
Liitetiedostot

  • 20201121_223147.jpg
    20201121_223147.jpg
    750,4 KB · Lukukerrat: 21

Jakajan kanssa kannattaa olla tarkkana, että tukee riittävän hyvää singnaalia. Mulla tälläinenen pieni ja halpa, toiminut hyvin. Tuo tosin tukee vain 60Hz asti. Kytketty, pleikkarista, ensin jakajaan ja siitä toinen tv:hen ja toinen psvr:ään.

Oma PSVR on mk1 ja äänekäs, joten päädyin ohittamaan sen tarvittaessa, lisäksi ei tarvitse pitää siinä turhaan virtoja päällä.

Jakajan kanssa kannattaa olla tarkkana, että tukee riittävän hyvää singnaalia. Mulla tälläinenen pieni ja halpa, toiminut hyvin. Kytketty, pleikkarista, ensin jakajaan ja siitä toinen tv:hen ja toinen psvr:ään.

Oma PSVR on mk1 ja äänekäs, joten päädyin ohittamaan sen tarvittaessa, lisäksi ei tarvitse pitää siinä turhaan virtoja päällä.

Tämä voisi olla ratkaisu jos tällä saisi kuvan kuntoon. Onko sulla tämä siis käytössä PS5:n kanssa? Tuotetiedoissa lukee että tukee vain 60herzin toimintoa.
 
Nyt tässä AC: Valhallaa pelatessani kuulen itsekin tuollaistaa sirinää, joka ei kuulosta tuulettimen ääneltä. Olikos se niin että tästä coil whinestä ei ole varsinaisesti muuta haittaa kuin tuo ääni? Käsittääkseni esim. PC puolella kaikki valmistajat eivät edes vaihda tämän vian takia takuuseen tuotteitansa.

Ei se vaarallista ole, siitä syystä juuri harva PC valmistaja pistää Coil Whineä edes takuun piikkiin. Lähinnä vaan ärsyttävää, mutta se voi ajankuluessa myös hävitä.
 
Ei se vaarallista ole, siitä syystä juuri harva PC valmistaja pistää Coil Whineä edes takuun piikkiin. Lähinnä vaan ärsyttävää, mutta se voi ajankuluessa myös hävitä.
Joo, omassa pleikkarissa tuo sirinä on melko hiljaista. Eikä se edes välttämättä ole coil whineä, kunhan pohdin :D
 
Auta tyhmää. Miten tuolla saa ratkaistua ongelman? PS4:ssa oli HDMI kuvalle ja optinen äänelle. Nyt kuva ja ääni molemmat täytyy saada yhden piuhan kautta, joten mitä adapterilla tekee?

Ihan meni jotenki ohi tutkan että oli meikän viestiin suoraan vastattu. Tuo linkkaamani adapteri siis jakaa sen HDMI:n siten että siitä saa sille optiselle sen lähdön. Näin ollen ei tarvitse(?) saada kuvaa ja ääntä yhden piuhan kautta.
 
Voi elämän käsi, että joskus on tyhmä olo. Minä olen tässä ihmetellyt miksi saan töllöstä irti vain 60herziä enkä 120 mutta sitten se tuli mieleen. Ainiin se tietty HDMI 2.1 puuttuu :D Noh läpsy naamaan ja taas ollaan hereillä. Onko oleellista eroa vedänkö hdmi piuhan suoraan PS5: ta töllöön vai vr boxin kautta? Saan toki hieman eri ilmoitukset video output informationiin mutta en juuri näe eroa. Eli 120herziä ei saa jos hdmi menee vr boxin kautta mutta onko tässä muuta käytännön eroa?
 
Liitetiedostot

  • 20201121_233501.jpg
    20201121_233501.jpg
    752 KB · Lukukerrat: 36
  • 20201121_223147.jpg
    20201121_223147.jpg
    750,4 KB · Lukukerrat: 36
Onko oleellista eroa vedänkö hdmi piuhan suoraan PS5: ta töllöön vai vr boxin kautta? Saan toki hieman eri ilmoitukset video output informationiin mutta en juuri näe eroa. Eli 120herziä ei saa jos hdmi menee vr boxin kautta mutta onko tässä muuta käytännön eroa?
Onko sulla HDMI 2.1 -televisio? Jos ei, voit vetää PSVR:n lootan läpi. Jos on ja haluat 120 hertsistäkin nauttia, silloin PSVR täytyy ohittaa kokonaan.
 
Onko sulla HDMI 2.1 -televisio? Jos ei, voit vetää PSVR:n lootan läpi. Jos on ja haluat 120 hertsistäkin nauttia, silloin PSVR täytyy ohittaa kokonaan.
Noniin eli asia on kuten sain itseni vihdoin ymmärtämään. Eli ei ole 2.1 töllöä joten vr setupilla mennään. Ei siinä kyllä tätä kuvaa kelpaa näinkin katsella oikein hyvin :) Vasta reilun parin vuoden vanha töllö niin en mitenkään saa itselleni vielä perusteltua miksi se pitäisi vaihtaa. Tai siis vaimolle :D Noh parin vuoden päästä sitten..
 
Ihan meni jotenki ohi tutkan että oli meikän viestiin suoraan vastattu. Tuo linkkaamani adapteri siis jakaa sen HDMI:n siten että siitä saa sille optiselle sen lähdön. Näin ollen ei tarvitse(?) saada kuvaa ja ääntä yhden piuhan kautta.
Joo en vaivautunut katsomaan tarpeeksi tarkkaan viimeksi, jotta olisin huomannut sen olevan splitteri.
 
Tulipa vastaan taas yksi pöljä rajoite PS5:n käyttöliittymässä: omassa profiilissa näkyvien pelien maksimi on 300. Ihmettelin ensin, miksei listassa näy kaikkia pelejäni, ja kun tutkin tarkemmin, huomasin rajan olevan jämäkästi tuo 300. Heti kun pelasin peliä, jota ei listalla ollut, ilmestyi tämä uusi nimike listan kärkeen, ja aiemmin viimeisenä ollut peli putosi pois. Ja profiilin yleisnäkymässä ollut Games: 300 -lukema ei ollut edelleenkään muuttunut miksikään.

Jos siis tuo raja on tullut täyteen ja haluaa jonkin vanhemman PS4-pelin pelitunnit saada selville, täytyy se käynnistää, jonka jälkeen se ilmestyy tuoreimmaksi Recently played -listalle paljastaen myös PSN:ään kerääntyneen pelituntisaldon.

Update! PS4:n kautta profiilissani näkyy 603 peliä, ja vanhimmat niistä ovat noita PS4:n julkaisupäivän nimikkeitä, joita tuli aikanaan kokeiltua. Eli PS5:llä rajaaminen 300 peliin on taas jotain kummallista torspoilua.
 
Viimeksi muokattu:
Täytyy vähän korjata aikasempaa palautetta haptic feedbackista.

Näköjään DualSensen liipaisin ja tärinä voimakuuksilla on paljonkin vaikutusta niiden latuun. Laitoin mediumilta takaisin strongille (ovat kyllä omaan makuun liian voimakkaat) niin nyt kyllä huomaa Astro's Playroomissa selvästi haptic feedbackin antaman palautteen eri pinnoilla.

Oikeastaan vielä isompi ero löytyi No Man's Skyssa, siinä medium tasolla ohjain on aika perus täristin. Strongilla taas tulee nämä next-gen ominaisuudet kunnolla käyttöön. Esim. Pulse Riflen ampumisessa liipasin tärisi ja sykki sitä mukaa, kun laserpadit lähtivät aseesta. Se oli yksi hienompia kokemuksia mitä saanut ohjainlaitteesta. Kaikki muutkin pelin efektit nousivat aivan eri tasolle. Se huono puoli vaan strong-asetuksessa on, että se voi tulla jo pelaamisen tielle. Efektit on kenties jo liian voimakkaita No Man's Skyssa.

Kyllä se täytyy hattua nostaa myös DualSensen haptic feedbackille..
 
Pro vinkki niille jotka pelkäävät PS:n käynnistyspiippauksen paljastavan mitä asunnossa tehdään: Ennen konsolin käynnistämistä laittakaa aikuisviihdettä jostain äänilähteestä täysille. Se peittää mukavasti piippauksen.
 
Voi elämän käsi, että joskus on tyhmä olo. Minä olen tässä ihmetellyt miksi saan töllöstä irti vain 60herziä enkä 120 mutta sitten se tuli mieleen. Ainiin se tietty HDMI 2.1 puuttuu :D Noh läpsy naamaan ja taas ollaan hereillä. Onko oleellista eroa vedänkö hdmi piuhan suoraan PS5: ta töllöön vai vr boxin kautta? Saan toki hieman eri ilmoitukset video output informationiin mutta en juuri näe eroa. Eli 120herziä ei saa jos hdmi menee vr boxin kautta mutta onko tässä muuta käytännön eroa?

Siis saathan telkkarista myös 120 Hz tarvittaessa myös HDMI 2.0b laitteella mikäli tämä 120 Hz tukee jollain resolla, ei tämä ole mikään HDMI 2.1 yksinoikeus. Ainoastaan 4K 120 Hz vaatii uudemman liitännän.
 
Mun mielestä tuo "äänekäs" käynnistyspiippaus(omasta mielestäni se ei edes ole kovin äänekäs, mutta samaa mieltä siitä, että olisihan se kiva, jos sille olisi olemassa asetus pois kytkemiseksi) on ihan okei. Kuuleepa naapuritkin, että Fabrella on uus Pleikkari!
 
Itselleni vastaten jos joku tästä hyötyy! Eli arcin avulla en saanut hommaa toimimaan ilman lagia. Toisinsanoen ääni tuli kuvan perässä ja kaikki säädöt tuli yritettyä niin telkusta kuin vahvarista. Nyt on HDMI viety vahvariin suoraan pleikasta ja lyöty kiinni hdmi-out portteja lähimpänä olevaan HDMI-in porttiin( Marantzin ohjekirjan suositus). Sitten hdmi-out portista menee piuha telkkuun. Kuvan laatu ei ole kärsinyt ja ääni on synkissä ah vihdoin! Nyt sielu lepää ja vihdoin voi alkaa nauttimaan peleistä.

Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, niin tällä setupilla tulee monesti merkittävästi enemmän input lagia, eli suo siellä vetelä täällä. Ymmärrettävästi audioon erikoistuneet saitit eivät tätä sen kummemmin testaa kun ei ole vahvinta aluettaan.

Omassa setupissa konsolit menevät toistaiseksi suoraan telkkariin, kun vahvari ei tue 4k resoa lainkaan. Jos pitäisi valita, laittaisin kyllä konsolit menemään suoraan vahvariin ensin, jotta saan tuen uudemmille ääniformaateille huolimatta kasvaneesta input lagista.
 
Jep! Ei ole lisääntynyttä input-lagia huomannut ainakaan vielä onneksi vaikka melko herkkä sille olenkin. Tosin ei tule enää Codeja väännettyä samalla pieteetillä, mitä aikoinaan ja töllön vasteaika ei ole huippuluokkaa muutenkaan (40ms, 4k@60 muistaakseni).

Jos alkaa vaivaamaan niin testaan tuon Janneuksen Astron HDMI>HDMI &S/PDIF splitterin ja laitan tänne raporttia.

Toivottavasti PS5prosta löytyisi kaksi HDMI ulosvientiä!
 
Ylös Bottom