Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

The Last Of Us Part II

  • Viestiketjun aloittaja Poistettu jäsen 5945
  • Aloituspäivämäärä
Ihan mielenkiinnosta kyssäri, viitaten tuohon Fabren viestiin. Tiedostatko pelin olevan laadukas vaikka et siitä itse pitäisikään ?

Peli ei ole laadukas minulle, tämän olen jo tehnyt selväksi. Se, että Naughty Dog kulutti siihen satoja miljoonia ja tuhosi satojen ihmisten terveyden surkean johtamisen ansiosta ei tee siitä parempaa peliä. Visuaalisesti se toki puristaa paljon irti vanhasta koneesta, mutta ei mitenkään miten esim. Ghost of Tsushima ei onnistuisi myös. Sen pelilooppi on itseään toistava, eikä ole uudistunut yhtään ensimmäisestä pelistä. Tarina on paikoitellen lapsellinen ja ontuu jopa parhaimmissa hetkissä alleviivaamisen vuoksi. Ne asiat missä TLOU2 onnistuu on erinomainen näyttelijätyö, hyvä loppu ja erinomainen mocap työskentely. Niistä pitääkin peliä kehua. Mutta ajatus siitä, että vain koska muut pitävät jostain niin se pitäisi yleismaallisesti hyväksyä laaduksi on naurettava. Tämän vuoksi annoinkin jo esimerkin siitä, miten nuo kriteerit vain muuttuvat. Verrattinhan aikanaan myös GTA nelosta Goodfellasiin. Nyt jo voi julkisesti nauraa sille, miten absurdi vertaus sekin oli.
 
Peli ei ole laadukas MINULLE oli hyvä startti kommenteille. Kiitos vastauksesta.
 
Missään vaiheessa en ole puhunut minkään olevan universaali totuus. Tätä juuri tarkoitan tuolla, että jos pitää jostakin siitä pitää osata puhua ilman että kokee henkilökohtaisesti loukkaantuvansa. Pelaajille iskee jokin ihmeellinen sokeus kun he pitävät jostain, mikä vaatii että kaikkien täytyy olla samaa mieltä heidän kanssaan. Sitten vedetään mukaan palkintoja ja arvosanoja (toki vain jos ne ovat samaa mieltä) ja ihmetellään miten joku *kehtaa* sanoa toisin. Mutta kukaan täällä ei ole vääntänyt tästä ultimaattista objektiivista totuutta tätä hetkeä aiemmin.
 
No siitä kyllä täytyy olla samaa mieltä, että pelaajille kyllä muodostuu tämä jonkinlainen ns "vamma" jos joku on tai ei ole samaa mieltä asioista, jos on niin se koetaan jotenkin henkilökohtaisesti ikäänkuin nyt "heidän" peliä loukataa mistä HE pitävät/jumaloivat yli kaiken.
 
Tämmöstähän se on vähä joka asiassa, ei vain pelaajien keskuudessa. Samalla myös jos jostain ei tykätä ni se monesti esitetään mahdollisimman ehdottomasti. ”Tämä elokuva oli aivan umpisurkeaa paskaa! Luokatonta näyttelyä ja tarinassa ei ollut mitään järkeä.” Tuosta voi jokainen miettiä miksi tuollainen kirvoittaa sitten vasta kommentteja niiltä, jotka ovat vastaavasti tuosta tykänneet.
 
Olisipa maailma niin yksinkertainen ja helppo paikka, että eri asioiden hyvyys ja laatu määriteltäisiin puhtaasti populismin kautta. Britney Spears olisi maailman parhaita laulajia ja kärpäsillä olisi tieto siitä mikä syötävä on herkullisinta maailmassa.
Eihän tässä tuosta ole kyse…. Lukaise uudelleen kommentti ja ajatuksen kanssa, siis kyse oli vain siitä, että jotain tuossa pelissä on tehty oikein. Kaikki saa silti itse tykätä tai olla tykkäämättä , mutta on tyhmää väittää, että se on umpi surkea ja kaikki toimii huonosti….
 
No tuo mitä itse kirjoitit oli juuri populismiin vetoamista. Eli koska peli on saanut monilta ammattiarvostelijoilta hyviä arvosanoja, niin mielestäsi meidänkin, jotka emme pidä kyseistä peliä hyvänä pelinä, pitäisi ”tunnustaa” pelin suuruus ja laatu. Tuo on täyttä populismiin vetoamista.

Sen voin toki myöntää, että TLoU2 on graafisesti yksi hienoimpia pelejä mitä olen koskaan pelannut, ja toki senkin myönnän, että pelattavuuskin on varsin hyvällä tasolla, vaikka en siltä osin peliä silti erinomaisena pidä. Mutta pelin tarina on erittäin tökerösti ja lapsellisin keinoin alleviivattua agendaa, johon kuuluu heteromiehen ja patriarkaalisuuden kaiken pahan aluksi leimaaminen, ja vastaavasti kärjistetään sitä kuinka sympaattisia ja hyviä vääryyden kärsijöitä vähemmistöt ovat olleet. Tässä ei sinänsä olisi vikaa ellei tasapaino puuttuisi käytännössä täysin. Miehet ovat pelissä järjestään pahuuden ilmentymiä, tai jos jotkut harvat miehet ovat jopa ”hyvien” tarkoitusperien kanssa liikkeellä ovat he sitten aivottomia tolloja, joille käy loppujen lopuksi huonosti, eikä heidän tarinallaan ole lopulta mitään merkitystä.

Naiset tai vähemmistöjen edustajat ovat kaiken keskiössä liian korostuneesti. Tämä tasapainon puute on vain liian kova ja kun tiedossa on ultrafeministin, eli Anita Sarkeesianin, voimakas kädenjälki pelin hahmojen ja tarinan suunnittelussa, niin ei tarvitse sinänsä tätä kohtuutonta ja tarkoituksellista epätasapainoa ihmetellä.

Minä en tällaisin keinoin ja agendoin rakennettua tarinaa pysty millään näkemään hyvänä, vaikka siinä toki hyvääkin kerrontaa paikoin löytyy. Mutta tökeröt ja lapselliset alleviivaamiset ja päivänselvä agenda aiheuttavat niin kovaa myötähäpeää ja ärsyyntymistä, ettei pelin tarinasta pysty mitenkään kokonaisuutena nauttimaan. Tästä syystä en pysty peliä pitämään myöskään kokonaisuudessaan huippulaadukkaana mestariteoksena. Sääli, koska upeita aihioita siihen olisi toki minunkin mielestäni ollut.
 
Viimeksi muokattu:
Hassua, että jotkut näkivät pelissä päivänselvän agendan, mutta itse en kyllä mitään pakotettu agendaa havainnut :D.
Sama täällä. Voi sitä itseasiassa nähdä missä vaan jos vain haluaa. Pääasia kuitenkin että peli herättää keskustelua. Se on hyvän pelin merkki. Jos pelistä ei puhuttaisi tarkoittaisi se sitä että se ei kiinnosta ketään
 
Hassua, että jotkut näkivät pelissä päivänselvän agendan, mutta itse en kyllä mitään pakotettu agendaa havainnut :D.
Minusta taas on varsin hassua, että jotkut eivät agendaa havaitse. No, jokainen tavallaan. Eikä se toki minulta pois ole, että monet täälläkin pelistä kovasti pitävät ja se on heille suorastaan mestariteos. Toivottavasti sekään ei ole keneltäkään pois, että minä en, eivätkä kaikki muutkaan täällä, pysty kokemaan peliä ja varsinkaan sen tarinaa samalla tavalla.
 
No tuo mitä itse kirjoitit oli juuri populismiin vetoamista. Eli koska peli on saanut monilta ammattiarvostelijoilta hyviä arvosanoja, niin mielestäsi meidänkin, jotka emme pidä kyseistä peliä hyvänä pelinä, pitäisi ”tunnustaa” pelin suuruus ja laatu. Tuo on täyttä populismiin vetoamista.

Sen voin toki myöntää, että TLoU2 on graafisesti yksi hienoimpia pelejä mitä olen koskaan pelannut, ja toki senkin myönnän, että pelattavuuskin on varsin hyvällä tasolla, vaikka en siltä osin peliä silti erinomaisena pidä. Mutta pelin tarina on erittäin tökerösti ja lapsellisin keinoin alleviivattua agendaa, johon kuuluu heteromiehen ja patriarkaalisuuden kaiken pahan aluksi leimaaminen, ja vastaavasti kärjistetään sitä kuinka sympaattisia ja hyviä vääryyden kärsijöitä vähemmistöt ovat olleet. Tässä ei sinänsä olisi vikaa ellei tasapaino puuttuisi käytännössä täysin. Miehet ovat pelissä järjestään pahuuden ilmentymiä, tai jos jotkut harvat miehet ovat jopa ”hyvien” tarkoitusperien kanssa liikkeellä ovat he sitten aivottomia tolloja, joille käy loppujen lopuksi huonosti, eikä heidän tarinallaan ole lopulta mitään merkitystä.

Naiset tai vähemmistöjen edustajat ovat kaiken keskiössä liian korostuneesti. Tämä tasapainon puute on vain liian kova ja kun tiedossa on ultrafeministin, eli Anita Sarkeesianin, voimakas kädenjälki pelin hahmojen ja tarinan suunnittelussa, niin ei tarvitse sinänsä tätä kohtuutonta ja tarkoituksellista epätasapainoa ihmetellä.

Minä en tällaisin keinoin ja agendoin rakennettua tarinaa pysty millään näkemään hyvänä, vaikka siinä toki hyvääkin kerrontaa paikoin löytyy. Mutta tökeröt ja lapselliset alleviivaamiset ja päivänselvä agenda aiheuttavat niin kovaa myötähäpeää ja ärsyyntymistä, ettei pelin tarinasta pysty mitenkään kokonaisuutena nauttimaan. Tästä syystä en pysty peliä pitämään myöskään kokonaisuudessaan huippulaadukkaana mestariteoksena. Sääli, koska upeita aihioita siihen olisi toki minunkin mielestäni ollut.
Se on jännä kuinka joku voi nähdä asiat näinkin vahvasti pelaamatta edes peliä. Luojan kiitos kaikki eivät ole näin sitkeästi täällä haukkumassa pelejä joita eivät ole edes missään kohtaa olleet kiinnostuneita pelaamaan.

Sanon sen kumminkin, että jos pelissä olisi naisten ja miesten roolit toisinpäin jossa miehet olisivat pääosassa sinua enemmän miellyttävine ratkaisuineen ja naiset ne joita joudumme suojelemaan/pelastamaan mieshahmoillamme (niin kuin lukuisissa teoksissa), en usko, että kuulisimme sinulta puhetta kuinka tässä pelissä on agendaa ja sukupuoliroolit epätasapainossa.

Tässä pelissä on mielestäni hyviä ja huonoja hahmoja molemmilta sukupuolilta ihan tasapuolisesti esitelty ja pelin ongelmat tarinan suhteen tulee ihan jostain muualta kuin agendan tuputtamisesta.
 
Sanon sen kumminkin, että jos pelissä olisi naisten ja miesten roolit toisinpäin jossa miehet olisivat pääosassa sinua enemmän miellyttävine ratkaisuineen ja naiset ne joita joudumme suojelemaan/pelastamaan mieshahmoillamme (niin kuin lukuisissa teoksissa), en usko, että kuulisimme sinulta puhetta kuinka tässä pelissä on agendaa ja sukupuoliroolit epätasapainossa.
Tämä tässä on oikein malliesimerkki olkiukon kyhäämisestä ja sitten sen kautta toista kirjoittajaa kohtaan hyökkäämisestä. Eli ensin keksitään itse opponentille joku asenne tai reagointitapa tilanteesta, josta opponentti ei ole edes puhunutkaan, ja sitten hyökätään tämän keksityn olkiukon kautta opponenttia kohtaan. Ns. älyllistettyä epärehellisyyttä ja ikävän manipulatiivinen tapa väitellä ylipäätään mistään asiasta.

Neuvona sinulle, että jos haluat olla vähemmän manipulatiivinen, kannattaa pitäytyä toisen itse kertomien kommenttien ja mielipiteiden kommentoinnissa, eikä keksiä itse hänelle sellaisia, jotka sopivat omiin tarkoitusperiisi.

Ja sekin tiedoksesi, että olen kyllä peliä pelannut. En toki loppuun asti, koska ne vaiheet mitä näin olivat jo niin täynnä falskia agendaa, etten ainakaan toistaiseksi ole jaksanut peliä pelata loppuun. Walkthroughn olen kuitenkin katsonut YouTubessa loppuun asti ja senkin perusteella todennut, että tarina ja ne alleviivauskeinot ovat ikävä kyllä todella noloja.
 
Ja sekin tiedoksesi, että olen kyllä peliä pelannut. En toki loppuun asti, koska ne vaiheet mitä näin olivat jo niin täynnä falskia agendaa, etten ainakaan toistaiseksi ole jaksanut peliä pelata loppuun.
Näin.

Sen sijaan, että jatkat eteenpäin pelaamaan muita pelejä joista tykkäät, olet jumittunut jauhamaan tuota samaa negatiivista agenda-sontaasi tähän Part 2-ketjuun jo yli 70+ viestin voimin (montakohan viestiä modet siirtäneet tai poistaneet). Eikö jossain kohtaa ihminen kyllästy ja keksi muuta puhuttavaa kuin toistaa samaa mantraa viestistä toiseen? Etenkin kun huomaat kuinka vähän kannatusta viesteillä aiheesta saat?

Kyllä tässä alkaa tuntumaan siltä, että se on aivan joku muu kuin Naughty Dog joka yrittää tyrkyttää agendaansa muille.
 
Niinhän olenkin pelannut koko ajan niitä pelejä, jotka minua kiinnostavat. Ja itse asiassa varsin vähän tähän ketjuun kommentoinut jo pitkään. Nyt kuitenkin päätin itsekin osallistua keskusteluun, kun mielestäni asiallisesti ja hyvin TLoU2:ta kritisoinut @FleeingNevada joutui aivan kohtuuttoman vihamielisyyden kohteeksi täällä. Teidän joidenkin reaktiot peliä huolella perustellen kritisoivia kirjoittajia kohtaan ovat suorastaan hämmentäviä. Mutta mielelläni kyllä lopetan nyt tähän varsinkin sinun kanssasi väittelyn. Sehän ei joka tapauksessa johda mihinkään järkevään.
 
Ei tätä part 2 ole tullut testattua edes, koska eka osakaan ei jaksanut innostaa pikku testin perusteella. Tekeekö se pelistä huonon? Ei välttämättä, peli voi olla ihan hyvä, vaikka se ei mulle uppoakaan. En hirveesti arvosta änäreitä, fifoja, bäfää tai vaikka codia, tekeekö se niistä huonoja pelejä? Ei, ne on luultavasti ihan hyviä pelejä niille ketkä kyseisten generejen peleistä pitää. Ittelle esim FO76 on ihan hyvää hupia, joten se on mulle hyvä peli, muille se nyt sitten taitaa olla aika heikko esitys. Mutta ei mulla ole kovin kummosta kiinostusta käydä dissaamassa jotain peliä sen ketjussa vain siksi kun mä en siitä pidä. Kerran sen saatan käydä toteamassa ja se siitä, silloin mun 5 penniä on siihen keskusteluun annettu.

Edit: Jotain pelin täytyy kyllä tehdä oikein, koska se herättää näinkin kiihkeetä puolesta ja vastaan keskustelua.
 
Viimeksi muokattu:
No tuo mitä itse kirjoitit oli juuri populismiin vetoamista. Eli koska peli on saanut monilta ammattiarvostelijoilta hyviä arvosanoja, niin mielestäsi meidänkin, jotka emme pidä kyseistä peliä hyvänä pelinä, pitäisi ”tunnustaa” pelin suuruus ja laatu. Tuo on täyttä populismiin vetoamista.

Sen voin toki myöntää, että TLoU2 on graafisesti yksi hienoimpia pelejä mitä olen koskaan pelannut, ja toki senkin myönnän, että pelattavuuskin on varsin hyvällä tasolla, vaikka en siltä osin peliä silti erinomaisena pidä. Mutta pelin tarina on erittäin tökerösti ja lapsellisin keinoin alleviivattua agendaa, johon kuuluu heteromiehen ja patriarkaalisuuden kaiken pahan aluksi leimaaminen, ja vastaavasti kärjistetään sitä kuinka sympaattisia ja hyviä vääryyden kärsijöitä vähemmistöt ovat olleet. Tässä ei sinänsä olisi vikaa ellei tasapaino puuttuisi käytännössä täysin. Miehet ovat pelissä järjestään pahuuden ilmentymiä, tai jos jotkut harvat miehet ovat jopa ”hyvien” tarkoitusperien kanssa liikkeellä ovat he sitten aivottomia tolloja, joille käy loppujen lopuksi huonosti, eikä heidän tarinallaan ole lopulta mitään merkitystä.

Naiset tai vähemmistöjen edustajat ovat kaiken keskiössä liian korostuneesti. Tämä tasapainon puute on vain liian kova ja kun tiedossa on ultrafeministin, eli Anita Sarkeesianin, voimakas kädenjälki pelin hahmojen ja tarinan suunnittelussa, niin ei tarvitse sinänsä tätä kohtuutonta ja tarkoituksellista epätasapainoa ihmetellä.

Minä en tällaisin keinoin ja agendoin rakennettua tarinaa pysty millään näkemään hyvänä, vaikka siinä toki hyvääkin kerrontaa paikoin löytyy. Mutta tökeröt ja lapselliset alleviivaamiset ja päivänselvä agenda aiheuttavat niin kovaa myötähäpeää ja ärsyyntymistä, ettei pelin tarinasta pysty mitenkään kokonaisuutena nauttimaan. Tästä syystä en pysty peliä pitämään myöskään kokonaisuudessaan huippulaadukkaana mestariteoksena. Sääli, koska upeita aihioita siihen olisi toki minunkin mielestäni ollut.

Tästä on mahdoton allekirjoittaa mitään. Nyt katsotaan peliä ihan oman agendan silmin ja voisin veikata, että jos peli olisi muuten ihan sama mutta pääosissa vain miehiä niin mitään mutinaa ei agendoista kuultaisi missään vaiheessa.
 
Naiset tai vähemmistöjen edustajat ovat kaiken keskiössä liian korostuneesti. Tämä tasapainon puute on vain liian kova ja kun tiedossa on ultrafeministin, eli Anita Sarkeesianin, voimakas kädenjälki pelin hahmojen ja tarinan suunnittelussa, niin ei tarvitse sinänsä tätä kohtuutonta ja tarkoituksellista epätasapainoa ihmetellä.
No siinähän se aika hienosti alleviivaantuu jälleen kerran. Naiset ja vähemmistöt on LIIAN korostuneita ja vastaavasti maskuliinejä heteromiehiä ei ole tarpeeksi. Tämä on nyt vissiin sitä agendaa, kun halutaan tehdä oma tarina ja kertoa jotenkin muuten, kun maskuliinisten heteromiesten vetämänä. En vaan tule kyllä ikinä ymmärtämään tätä asennetta tai näkökulmaa. Kuten täällä on sanottu niin jos tilalla olisi heteromiehiä ja naisia niin mitään agendaa ei olisi täällä valiteltu.

Ymmärrän täysin jos joku ei pidä pelistä sen tarinan, synkkyyden ja ahdistavuuden tai vähän ylipitkän keston takia tai jonku muun pelattavuuteen liittyvän asian takia mutta en tule kyllä ikinä ymmärtämään tuota agenda soopaa. Samanlaisia perusteluita tulee tuon tueksi, että jopa flat-earthersit olisi kateellisia.
 
Jospa rauhoitetaan tilanne, ja unohdetaan tuo agendajauhanta. Se on käsitelty ketjussa jo monta kertaa aiemmin.

Update! Viesti ei näemmä mennyt perille, sen verran tässä taas joutunut siirtämään avautumisketjuun.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom