Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Henkilökohtaiset avautumiset (jotka eivät kuulu ketjuihin joissa ne on esitetty)

Okei, no mitä pahaa tällä "ajatuksenluvulla" voidaan saada aikaiseksi? Tuntuu että tämä keskustelu menee koko ajan takaisin tähän että joudun kysymään niitä konkreettisia esimerkkejä.

Miten joku voi hyötyä siitä tiedosta mitä joku ajattelee tai tulee tekemään?

Eikä tuo "ennustaminen" varsinaisesti ole mitenkään vaikeaa muutenkaan kun ihmiset elää rutiineista. Voisin helposti veikata oikein monenkin tutun aikataulut ja menot mutta en kyllä millään vieläkään keksi että mitä pahaa saisin niillä aikaiseksi. Tai no totta kai voisin vaikka käydä heittämässä kivellä päähän mutta sen tason juttu onnistuu kyllä helpomminkin kuin keräämällä ensin hirveä kasa tietoa.

Yhä siis en saa sellaista vastausta, joka millään lailla saisi minua näkemään näiden asioiden uhan. En vieläkään hoksaa että mitä vahinkoa tuolla saisi aikaiseksi mitä ei saisi jo muullakin tapaa, esim. osoitteen tai arkirutiinit nyt saa selvitettyä helposti melkein kenestä tahansa jos haluaa.

Enkä jaksa alkaa itse aiheeseen perehtymään vaan olettaisin että kun kirjoitellaan näistä uhkakuvista niin kirjoittaja olisi itse sitten myös asiaan perehtynyt eikä tekisi klassista nettivinkkausta eli "etsi tieto itse asiaan jota yritän todistaa".

Jos jossain videolla tai muussa on jokin oikea esimerkki asiasta niin eikö sitä muka pysty tiivistämään tekstimuotoon tänne?

PS. Lisäksi väittäisin yhä että se tieto mitä meistä nykyisin kerätään ei taitaisi hyödyntää ketään kuin markkinamielessä: tiedetään mistä on kiinnostunut ja mihin käyttää rahaa, joten tarjotaan oikeita tuotteita. Tämä lienee se ainoa "ennustus" mitä voivat oikeasti kunnolla tehdä tietojen perusteella. En näe tässäkään mitään erityistä uhkaa.

Ja sanonpa vielä että en itsekään edelleenkään mielelläni jakelisin tietojani mihinkään mutta menisi kaikki niin vaikeaksi muuten. Jaan toki niin vähän kuin vain voin.
 
Okei, no mitä pahaa tällä "ajatuksenluvulla" voidaan saada aikaiseksi? Tuntuu että tämä keskustelu menee koko ajan takaisin tähän että joudun kysymään niitä konkreettisia esimerkkejä.
Profiloinnin avulla voidaan kohdentaa eri ihmisille räätälöityä disinformaatiota, propagandaa, vihan lietsontaa ja salaliittoteorioita yms. USA:n konressihyökkäys oli aika hyvä esimerkki. Ei ehkä ainoa syy mutta luulisin että hommat eivät olisi menneet ihan tuohon pisteeseen ellei algoritmit olisi syöttäneet tiettyä sisältöä tietyille ihmisille.
Miten joku voi hyötyä siitä tiedosta mitä joku ajattelee tai tulee tekemään?
Diktaatuureissa tällä tiedolla on erittäin paljon hyötyä.
Eikä tuo "ennustaminen" varsinaisesti ole mitenkään vaikeaa muutenkaan kun ihmiset elää rutiineista. Voisin helposti veikata oikein monenkin tutun aikataulut ja menot mutta en kyllä millään vieläkään keksi että mitä pahaa saisin niillä aikaiseksi. Tai no totta kai voisin vaikka käydä heittämässä kivellä päähän mutta sen tason juttu onnistuu kyllä helpomminkin kuin keräämällä ensin hirveä kasa tietoa.
Sillä tiedolla voidaan vaikuttaa ihmiseen niin että hän ei edes itse huomaa sitä. Sillä voidaan vahvistaa ihmisten pelkoja, asenteita jne. Harhojakin. Ehkä tällainen vaikuttaminen ei konkretisoituisi sinun kohdallasi mutta jollakin se voi konkretisoitua niinkin paljon että lähtee kadulle ampumaan ihmisiä. Eli se "ennustaminen" on lähinnä ihmisen mielenliikkeiden ennustamista ja niiden ruokkimista. Näin yhtenä esimerkkinä.
Tietysti ihmiset ovat hyviä löytämään omatoimisestikin netistä tietoa jolla sekoittaa päänsä mutta tähän kun lisätään tahot jotka pyrkivät tarkoituksella siihen niin vaarat nousevat moninkertaiseksi.
Yhä siis en saa sellaista vastausta, joka millään lailla saisi minua näkemään näiden asioiden uhan. En vieläkään hoksaa että mitä vahinkoa tuolla saisi aikaiseksi mitä ei saisi jo muullakin tapaa, esim. osoitteen tai arkirutiinit nyt saa selvitettyä helposti melkein kenestä tahansa jos haluaa.

Enkä jaksa alkaa itse aiheeseen perehtymään vaan olettaisin että kun kirjoitellaan näistä uhkakuvista niin kirjoittaja olisi itse sitten myös asiaan perehtynyt eikä tekisi klassista nettivinkkausta eli "etsi tieto itse asiaan jota yritän todistaa".
Mä kyllä myönnän että mun on nyt vähän vaikea keksiä konkreettisia esimerkkejä. Mulla myös loppuu sanat ja aika selittää tätä asiaa kun se on niin laaja ja monimutkainen. Siksi kehoitin tutustumaan aiheeseen sellaisista lähteistä jotka osaa kertoa asiasta paremmin. Ja sekin oli vain ehdotus. En mä vaadi sua tutustumaan mihinkään koska ei meidän ole pakko jatkaa koko aiheesta. En tiennyt aloittaessani että tämä menee näin pitkälle. :)
Jos jossain videolla tai muussa on jokin oikea esimerkki asiasta niin eikö sitä muka pysty tiivistämään tekstimuotoon tänne?
Ne esimerkit on aika pitkiä ja ymmärrettävän tekstin kirjoittaminen on mulle aika vaikeaa (aivoverenvuoto). Kyse on kuitenkin paljon isommasta asiasta kuin siitä että joku päättelee mun datasta että milloin on paras aika ja paikka ryöstää mut.
Mä yritin myös etsiä yleltä paria dokumenttia mutta olivat poistuneet jo ohjelmistosta. Enkä nyt lähtisi muistikuvien perusteella tekemään niistä
yhteenvetoa.
PS. Lisäksi väittäisin yhä että se tieto mitä meistä nykyisin kerätään ei taitaisi hyödyntää ketään kuin markkinamielessä: tiedetään mistä on kiinnostunut ja mihin käyttää rahaa, joten tarjotaan oikeita tuotteita. Tämä lienee se ainoa "ennustus" mitä voivat oikeasti kunnolla tehdä tietojen perusteella. En näe tässäkään mitään erityistä uhkaa.

Ja sanonpa vielä että en itsekään edelleenkään mielelläni jakelisin tietojani mihinkään mutta menisi kaikki niin vaikeaksi muuten. Jaan toki niin vähän kuin vain voin.
Tähän mä lisään vielä sen verran että mites nuo eri valtioiden vaikuttamisyritykset toisen valtion kansalaisiin? Ei uhkaa?
Mutta joo, mä alan olla aika väsynyt koko aiheeseen joka meni pidemmälle kuin oli tarkoitus.
 
Voi ei. Eiköhän ne siinä sun whatsapissa tai facebookin matkassa ole mennyt jo tuhanteen kertaan tiedot eteenpäin.
Yritätkö pätee??
Ja ihan oikeasti. Mitä sitten jos joku seuraa ja valvoo? Jos joku oikeasti seuraa tantereen toiselta puolelta mitä ostelen ja mitä nettisivuja käytän niin siinähän kattelee. Toivottavasti saavat hyvät naurut kahvipöydässä kun taas se seikkailee sielä kääpiöp×××osivuilla :D.
Ei hyvää päivää..
 
jaa rikkaat hankii kummakin mikkisoftan taktiika on että köyhät pitää laitaa kyykyyn heti :D:cool:
Onhan se selvä etteivät firmat bisneksessä köyhiä ajattele. Köyhät eivät yleensä ole se kannattava kohderyhmä useimmille tuotteille. Tällä en tarkoita sitä, että asetelma on hyvä ja reilu. Itsekin toivoisin, että maailmassa olisi mahdollisimman vähän köyhyydessä eläviä ihmisiä. Silti ymmärrän sen miten maailma ja bisnes toimii. Sellaista maailmaa, jossa firmat ovat solidaarisia ja ajattelevat köyhien ihmisten parasta, kutsutaan Utopiaksi, ja se on puhtaasti mielikuvituksen tulosta.
 
Viimeksi muokattu:
kuka haluaa pelata pelejä hyvin pienelta ruudulta
No kytke se kannettava HDMI piuhalla telkkariin kiinni. Mahdollisuuksia on vaikka kuinka. Oikeastaan ainoa mahdollisuus, joka on suljettu pois on pelata peliä pleikkarilla tai Switchillä. Kaikki muut vaihtoehdot onnistuvat. Kun Starfield julkaistaan, niin saattaapi olla että Microsoft on jo julkaissut Xbox appin suoraan telkkariin, niin ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin klikata Xbox logoa telkkarin sovellusvalikosta.
 
mutta pitää silti maksaa pirulle siitä eikä oo fyysien peli en kannta yhtää digipelejä fyysien on ainoa oikea tapa julkaista peli
 
mikkisofta on kaiken pahan takana

Jep.

Tåmä pahuuden alku julkaisee pelit day one Xboxille, PC:lle sekä Xcloudille. Tämän lisäksi pelaaja saa päättää, että haluaako pelata pelin Game Passin kautta kuukausimaksua vastaan vai ostaa omaksi. Sony olisi varmasti julkaissut Starfieldin Xboxille sekä muille alustoille jos olisivat ostaneet Bethesdan.

Edit: Nyt lopetan tämän jankutuksen.
 
Melkein tekisi mieleni sanoa, että ei se homma valittamalla miksikään muutu, vaan että jos FF 7 Remakea pelata haluaa, niin ei muuta kuin kättä syvemmälle taskuun ja ostaa sen Pleikkarin, joko nelosen tai vitosen. Tosin joku varmaan loukkaantuisi, niin jätin sanomatta...Eipäs, kun sanoin kuitenkin, kun tuli niin hyvä paikka sanoa ;) :D
Kannattaa huudella melko varovaisesti näistä. Osa foorumisteista pitää yksinoikeuksien hankkimista "mulkkumaisena" toimintana ja merkkinä siitä, että omatuotanto ei ole vahvoissa kantimissa.
Itse luoduissa yksinoikeuksissa ei sinällään ole mitään vikaa. Ne ovat enemmänkin kuin ymmärrettäviä. Multiplattareiden ostaminen itselle yksinoikeuksiksi on mulkkumaista toimintaa ja ainakin Microsoftin kohdalla vihjailee, ettei heidän oma tuotantonsa ole riittävän hyvää, kun pitää tuollaisia kauppoja alkaa tekemään. Tästä aiheesta olen tänne aikaisemminkin kirjoitellut ja todennut, etten pitäisi kyseisenlaisia kauppoja kovin hyvinä Sonynkaan osalta.
Sen verran vahvasti kuului tuulipuvun kahinaa, että en malttanut olla mainitsematta.
 
Kannattaa huudella melko varovaisesti näistä. Osa foorumisteista pitää yksinoikeuksien hankkimista "mulkkumaisena" toimintana ja merkkinä siitä, että omatuotanto ei ole vahvoissa kantimissa.

Sen verran vahvasti kuului tuulipuvun kahinaa, että en malttanut olla mainitsematta.
Kiitos huolenpidosta sinne, puspus :) Laitan kättä taskuun, jos tarvetta joskus tulee. Bethesdan tuotteiden kanssa ei tule tarvetta tulemaan. Tulen kyllä pitämään kiinni periaatteistani, että älä huoli. Sonyn studioiden tuotanto näyttää myös ihan hyvältä tässä vaiheessa :) Jäädään vastaavasti katselemaan, miten käy Microsoftin ja Halon, milloin tulee ulos ja missä kunnossa.

Alempaan sen verran, että kun nythän meillä oli tässä puhe Final Fantasy 7:stä ja sen Remakesta, niin on hyvä muistaa, että pelin alkuperäinen versio 90-luvulla oli PlayStation yksinoikeus teknisistä syistä. Sarjan aikaisemmat versiot nähtiin Nintendon laitteilla, mutta 7 ei olisi ollut siinä muodossaan mahdollinen N64:llä ja sen kasettiasemalla, kun taas Sonyn CD-formaatti mahdollisti pelin siinä muodossa, jossa se aikanaan ulos tuli. Tältä pohjalta on varsin luonnollista ja loogista, että myös Remake on PlayStationin yksinoikeus. Toki ikävä fakta Microsoftin tuotteita käyttäville, mutta kuten joku joskus täälläkin sanoi "Bisnes is bisnes!" ja "Ne piirtää, joilla on liitua!".

Näitä voi toki näsäviisastella ihan molempiin suuntiin, jos välttämättä halutaan. Olin aavistuksen yllättynyt kyllä huomatessani, että ns. "ihon alle" on joku kommentti mennyt...
 
Muuten validi kommentti, mutta FF7 Remaken kanssa on alusta asti puhuttu ajallisesta yksinoikeudesta. On siis ihan luontevaa odottaa kuulevansa tietoa muista versioista toisin kuin alkuperäisen FF7:n kanssa.
 
Ja se PC-huhu voi lopulta ihan hyvin pitääkin paikkaansa, ei sillä. Onhan noita PlayStation-yksinoikeuksia viime aikoina nähty myöhemmin PC:llä jokunen. Toki Horizon: Zero Dawnin kohdalla sai odotella yli 3 vuotta ja Days Gonen kanssa meni reilut 2 vuotta noin esimerkiksi. Jos FF7 Remake noudattaa suunnilleen samaa aikajanaa, niin ainakin vuoden joutunee vielä PC-versiota odottelemaan, jos se nyt ylipäätään tulee.

Se on sitten jokaisen oma asia, että haluaako tuon ajan odotella, vai pelaako mieluummin pelin "heti", kun se on pinnalla ja siitä puhutaan enemmän. Itse tykkään olla pelien kanssa ns. "ajan hermolla" ja pelata ne kohtuullisen nopeasti julkaisun jälkeen, niin voin myös ottaa paremmin osaa keskusteluihin.
 
Ylös Bottom