Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Phil Spencer on vakuuttunut PlayStationin Dualsense-ohjaimesta ja miettinyt, että se voisi innostaa Microsoftia lisäämään ominaisuuksia omaan ohjaimeensa joskus. Tämä nyt ei ole kuitenkaan Microsoftin yklkösprioriteetti, että he lisäisivät ominaisuuksia Xbox-ohjaimeen.

Phil Spencer myös kertoi, että Xboxilta ei todennäköisesti ole lähitulevaisuudessa tulossa VR-laitetta.

Nyt on mulla mennyt ohi, mikä Gears DLC, vai viittaatko siihen viime joulukuun Hivebustersiin?

Forza Horizon 4 oli niin tajuttoman suosittu, että tottakai FH5 on sitten iso peli ja kaiken näkemämme jälkeen ihan aiheesta.
Halo taas on Xboxin isoin IP, joten vuotena jolloin uusi pääsarjan Halo tulee, on vaikea pistää paremmaksi. Varmasti tämän vuoden isoin peli millään alustalla.

Minusta narratiivisi on hieman omituinen ja samalla tyylillä voitaisiin sanoa, että "se on vaan fakta, että Pleikkarin loppuvuoden isoin peli on Xboxin peli (Deathloop)". Periaatteessa fakta, mutta samalla hieman vähättelevä sävy, sillä on molemmilla alustoilla muutakin tarjontaa.

Olen kanssasi täysin samaa mieltä, että uusia IP:itä tarvitaan boksille. Niitä on onneksi tulossa, eikä kaikkea ole vielä julkistettukaan.

Xboxin valikoimassa on paljon vaihtelua eri genrejen osalta, johon olen tyytyväinen. Mutta tarvittaisiin sellainen AAA kolmannen persoonan tarinavetoinen peli. Enemmänkin action-adventure, kuin kauhupeli. Siinä lajityypissä Xboxilla on aukko.
Sama genre, johon Sony on paljon panostanut ja siinä onnistunut.
Plague Tale: Requiem on varmaankin jotain tämmöistä, mutta mielestäni lisääkin tarvitaan.

Psychonauts 2 tarvisi mielestäni enemmän huomiota ja onkin omalla odotuslistallani tälle vuodelle melko korkealla.
Joo, Hivebustersia tarkoitin. Tuli tuo kaverin luona tuijoteltua läpi uuden vuoden jälkeen niin lähinnä oletin tuon ilmestyneen alkuvuodesta, mutta näemmä kuukauden verran meni metsään.

Ja nyt taisi mennä hieman viestini pointti ohi jos kuvittelit, että kritisoin kun Microsoft myös vanhoja pelisarjoja jatkaa. Totta kai vanhoille menestyville IP:eille saa ja pitääkin tehdä jatkoa jos ideoita riittää. Mutta mielestäni joku kauhu-spinoff Gearsista menee vanhan universumin kierrättämiseksi, kun varmasti paljon muitakin mielenkiintoisia ideoita uudelle kauhupelille olisi. Xboxilla on kaikki resurssit tehdä uusi ja menestyvä kauhupeli ilman, että sen tarvitsee ratsastaa Gearsin nimellä.

Uusia IP:eitä olisi toivottavaa tosiaan saada markkinoille ja niitä ei hirveästi tullut edellisen genin aikana boxille, ainakaan pleikkarin Horizonin, Spidermanin ja GoTin kaltaisia uusia IP:eitä jotka heti haastoivat kaikilla mittareilla mitattuna ne vanhat tutut Unchartedit, TLOU:t ja God of Warit. Mielestäni mikään uusi IP ei ole vielä kunnolla haastanut Xboxin kolmea suurinta franchisea jonka takia Xbox paljolti nähdään edelleen konsolina jota ostetaan noiden kolmen pelisarjan takia vaikka näin ei olisikaan tilanne monella. Vuoden päästä tilanne voi olla jo toisin.
 
Ja nyt taisi mennä hieman viestini pointti ohi jos kuvittelit, että kritisoin kun Microsoft myös vanhoja pelisarjoja jatkaa. Totta kai vanhoille menestyville IP:eille saa ja pitääkin tehdä jatkoa jos ideoita riittää. Mutta mielestäni joku kauhu-spinoff Gearsista menee vanhan universumin kierrättämiseksi, kun varmasti paljon muitakin mielenkiintoisia ideoita uudelle kauhupelille olisi. Xboxilla on kaikki resurssit tehdä uusi ja menestyvä kauhupeli ilman, että sen tarvitsee ratsastaa Gearsin nimellä.
Taisi mennä ohi sitten, myönnän.
Tästä ollaan sama mieltä, mielummin ottaisin uuden IP:n. Toki jo valmiina olevan IP:n laajentaminen voi olla helpompaa kuin kokonaan uuden luominen.

Eiköhän tosiaan vuoden parin päästä ole aikalailla eri tilanne. Vaikka henkilökohtaisesti en näe tässä mitään valittamisen aihettakaan, sillä tässä kuussa alkaa loppuvuodeksi sellainen tykitys, että pelattava ei lopu kesken.

Multiplattareitakin tulossa syyskuussa Lost Judgment, lokakuussa Back4Blood (Game Pass) ja Battlefield 2042. Pakkohankintoja aika pitkälti.
Parastahan tässä on, että loppuvuoteen ei tarvitse kuin 2 peliä ostaa (jos Bäfä ei tule GP) ainakin 8 pelin joukosta, kun muut saan Game Passin kanssa n. yhden pelin hinnalla.
 
Hyvä että saatiin vähän keskustelua väittelyiden sijaan, tosiaan sen takia linkki passasi hyvin tähän ketjuun kun Sony ja Nintendo ovat vastaavia pelejä tarjoilleet pitkät ajat niin hyvä että Microsoft myös ottaa samaa mallia. Pakko tohon @SeveriS laittamaan linkkiin kommentoida kun Phil Spencer on vakuuttunut Dualsensestä että hekin saattavat tehdä vastaavanlaisen ohjaimen niin se olisi kyllä mahtavaa.
 
On vain kaikille hyväksi, että Microsoft osoittaa myös mielenkiintoa DualSensen ominaisuuksiin. Näin saadaan jatkossa paras mahdollinen tuki näille ominaisuuksille peleihin, kun kyseiset ominaisuudet yleistyvät entisestään.

Ikävämpi juttu taas se ettei VR hirveästi tunnu Microsoftia kiinnostavan, kun eivät tuo sitä konsolilleen. Enemmän pitäisi saada tuolle panostusta muiltakin kuin Sonylta ja Facebookilta. Puhutaan kumminkin tulevaisuudessa varsin potentiaalisesta ja mielenkiintoisesta tavasta pelata videopelejä.
 
Ehkä suurin syy minkä takia Microsoft ei halua Xboxille VR-laitetta on se, että sitä laitetta ei tuskin voisi käyttää muuta kuin Xboxilla eikä PC:lla tai Xcloudissa. Tällä hetkellä minun näkökulman mukaan Microsoft haluaa samat ominaisuudet koko ekosysteemille. Joskus huhuiltiin, että Xboxille tulisi Oculus -tuki, mutta nyt ei ole kuultu mistään suunnasta minkäänlaisia huhuja.
 
Xboxin valikoimassa on paljon vaihtelua eri genrejen osalta, johon olen tyytyväinen. Mutta tarvittaisiin sellainen AAA kolmannen persoonan tarinavetoinen peli. Enemmänkin action-adventure, kuin kauhupeli. Siinä lajityypissä Xboxilla on aukko.
Ja tämä on se syy, miksen vielä tähän mennessä ole kokenut Xboxin ostoa tarpeelliseksi. Minä kun enimmäkseen pelaan näitä kolmannen persoonaan (ei kauhu ja ei yltiöväkivaltaisia) action-adventureja ja (J)RPG:itä ja en ole vielä tähän mennessä kokenut, että Xbox tarjoaisi näissä mulle oikeastaan mitään sellaista, jota en saisi myös muualla. Sen sijaan Sonyn ja Nintendon konsoleilla näitä pelejä löytyy vaikka kuinka. Toki myös muun genren pelejä tulee silloin tällöin pelailtua, mutta harvemmin minkään muun genren peli vetää niin paljon puoleensä, että pitää lähteä konsoli ostamaan.

Olisi kyllä kiva, jos Xbos lähtisi myös tässäkin genressä kisaamaan kilpailijoiden kanssa. Nytkin on ihan liikaa pelejä odottamassa pelailua, mutta ei mua haittaisi lainkaan, jos markkinoille tulisi yksi iso kilpailija lisää tuomaan uusia mua kiinnostavia pelejä pelattavaksi.
 
Useita PlayStation pelejä olisi tulossa PC:lle mutta valitettavasti Bloodborne ei ole yksi niistä:

Nyt ihan ilman mitään konsolisotaa kysyn, että miten Game Passin Windows versio on täysi susi? Kysyn tätä siksi, että olen nyt uuden tietokoneen myötä käyttänyt sitä viimeiset neljä kuukautta, enkä keksi miksi se olisi täysi susi. Eihän se Steamin tasoinen kauppapaikka ole, mutta näen kuitenkin listauksen peleistä, klikkaamalla peliä näen tarkemmat tiedot ja voin asentaa pelin. Sen jälkeen peli löytyy asennettuna vasemmasta sivupalkista, josta sen voi käynnistää. En keksi mikä tuossa on erityisen huonoa tai toimimatonta. Eihän se tosiaan mitenkään erikoisen hyvä ole, mutta ajaa asiansa.

Ei huolta konsolisodista, minua ei sellaiset liikuta. Kaikki koneet vaan käyttöön ja avot! :D

Mutta PC-puolella tuo Games Pass ei vaan toimi kunnolla. Jos vaikka yrittää siirtää tallennettuja pelejä kovalevyltä toisella niin se on yksi helvetin savotta, kun kaikissa muissa launchereissa homma toimii vaivatta. Games Pass myös tykkää päivitellä itseään ilmoittamatta, ja moni päivityksistä rikkoo valmiita asennuksia. Tai auta armias, jos vaikka haluat tehdä jotain muutoksia esim. ohjaimiin, niin koko sotku saa slaagin. Se ajaa asiansa toki siinä mielessä, että se käynnistää pelit, mutta kaikki muu jättää toivomisen varaa.

Esimerkiksi Sea of Thieves toimi niin huonosti niin pitkään, että päädyin vaan ostamaan koko pelin Steamin kautta. Siellä ei mikään ongelma vaivannut. Games Passilla yksi raivostuttavimpia bugeja tässä oli se, että peli ei tiennyt mitä ruutukokoa käyttää. Vaikka asetuksista määritti, että ekslusiivinen full screen pitäisi olla lukittuna, niin hiiren liikuttaminen liian alas nosti alapalkin desktopilta näkyviin! Missään muussa launcherissa en ole näitä vikoja nähnyt, ja tämän pitäisi olla Microsoftin lippulaiva.
 
Kiitos selvennyksistä. :)

Eipä ole vielä omalle kohdalle sattunut mitään tällaista. Toki en ole pelejä siirrellyt kovalevyltä toiselle. Game Passin automaattiset päivitykset eivät ainakaan ole vielä rikkoneet pelien asennuksia.

Käyttämäni ohjaimet (hiiri + näppis, Xbox Series X gamepad, Xbox Elite V2 gamepad) ovat niin ikään toimineet niin sanotusti suoraan paketista. Voisin tietysti kuvitella että isompia ongelmia saattaa tulla jos vaikka DualShockilla tai DualSensellä haluaa pelata. :)

Ei se tosiaan mikään huippu gamelauncher ole, mutta "täysi susi" kuulosti terminä niin ehdottomalta, kun itse samaan aikaan olen käyttänyt ohjelmaa ilman isompia ongelmia.
 
Ilmeisesti ongelmia on muillakin ollut Game Passin kanssa PC:llä. Itse olen käyttänyt tätä vain muutaman pelin kanssa niin en ole itsekään vielä isompia ongelmia kohdannut, mutta ilmeisesti pinnan alla kytee.
 
Mulle teki ton ettei peliä saanu poistettua millään viime syksynä. Sama mistä napsutti, niin peli vei levyltä tilaa ja ei suostunu poistumaan. Nyt kun vinukka tuli asenettua uusiks tossa kun rauta vaihtu, niin nyt toimii kuten pitääkin.
 
Melkoiselta purkkaviritelmältä vaikuttaa tuo PC Game Pass, kun viimeisimpiä viestejä ja linkityksiä lukee. Toisaalta niinhän tuo Windows 10 on myös samaa jatkuvaa korjauspäivitystä vaativa viritelmä. Loppuvuodesta päästään sitten lueskelemaan uutisia Windows 11:n julkaisusta ja mitä se tuo sitten käyttäjille mukanaan.

Sanoiko joku muuten joskus lähimenneisyydessä, ettei PC-pelaaminen enää nykypäivänä vaadi säätämistä, vaan senkun asentaa pelin, käynnistää ja pelaa?

Todella ikävää luettavaa tuollaiset ongelmat, varsinkin maksullisessa palvelussa! Vuosikymmeniä vanhalta softafirmalta odottaisi kyllä huomattavasti parempaa...
 
Viimeksi muokattu:

Eiköhän se win 11 ole ens alkuu aika kekäle, olihan win 10 aika raakile tullessaan.

Useimat pelit kyllä toimii tuolla asenna, käynnistä ja pelaa onnessasi systeemillä. Ääniä joutuu yleensä säätämään, kun ne on turhan kovalla vakiona kaikissa.

Mutta sitten saattaa joutua vähän säätelemään, jos ne vakio asetukset ei riitäkään omaan makuun. Esim itte saan yleensä vähän näperellä nvidian DSR kanssa, kun ruutu on vaan 1440p ja rauta pystyy parempaa työntämään ulos. DSR siis rendaa pelin isommalla resolla ja sitten skaalaa takaisin ruudun natiivi resolle, näyttää vähän paremmalta kun suoraan natiivi kuva.
 
Melkoiselta purkkaviritelmältä vaikuttaa tuo PC Game Pass, kun viimeisimpiä viestejä ja linkityksiä lukee. Toisaalta niinhän tuo Windows 10 on myös samaa jatkuvaa korjauspäivitystä vaativa viritelmä. Loppuvuodesta päästään sitten lueskelemaan uutisia Windows 11:n julkaisusta ja mitä se tuo sitten käyttäjille mukanaan.

Sanoiko joku muuten joskus lähimenneisyydessä, ettei PC-pelaaminen enää nykypäivänä vaadi säätämistä, vaan senkun asentaa pelin, käynnistää ja pelaa?

Todella ikävää luettavaa tuollaiset ongelmat, varsinkin maksullisessa palvelussa! Vuosikymmeniä vanhalta softafirmalta odottaisi kyllä huomattavasti parempaa...
Enemmän ongelmia minulla on ollut Steamin kanssa tähän PC puolelle paluuni jälkeen. Mutta niin Steamilla kuin Xbox appilla on se yhteinen tekijä, että ovat PC:llä. Sano kuka vaan mitä tahansa, niin PC:n puolella on aina enemmän säätöä konsoleihin nähden.

Se kuinka usein ja kuinka paljon joutuu säätämään onkin sitten se tähdellisempi kysymys. Onneksi ainakin itse olen säästynyt pahimmilta säädöiltä ja ongelmat ovat olleet vähäisiä.

Vastapainona saakin sitten ihan kohtuullisen kokoisen valikoiman pelejä, joita ei konsolilla pelata. Ja Game Pass for PC:n valikoiman, joista kaikki eivät ole saatavilla konsolilla.

Edelleen mieluummin pelaan pelini konsolilla, mutta PC kulkee siinä rinnalla. Varsinkin autosimujen kanssa ei ole muuta vaihtoehtoa.
 
PC vaatii jonkinverran enemmän "säätöä" mutta nykyään se on jo saavuttanut varsin vaivattoman ja helppokäyttöisen tason. Päänvaivaa toki saa aikaan edelleen jos pelaa jotain oikein vanhoja pelejä ja modailee pelejä mutta muuten ei. Ongelman sattuessa vika yleensä löytyy ihan omista laitteista. Ja tuosta Game Passista on kyllä sanottava, että onhan se vaatimaton tekele pc puolella. Softapuoli on mitä on ja pelivalikoima heikkoa kympin kuukausihintaa vasten. Jos on yhtään aktiivisempi pelaaja niin tarjonnan pelikelpoiset on kahlattu aikoja sitten ostetuilla peleillä.
 
Ja tämä on se syy, miksen vielä tähän mennessä ole kokenut Xboxin ostoa tarpeelliseksi. Minä kun enimmäkseen pelaan näitä kolmannen persoonaan (ei kauhu ja ei yltiöväkivaltaisia) action-adventureja ja (J)RPG:itä ja en ole vielä tähän mennessä kokenut, että Xbox tarjoaisi näissä mulle oikeastaan mitään sellaista, jota en saisi myös muualla. Sen sijaan Sonyn ja Nintendon konsoleilla näitä pelejä löytyy vaikka kuinka. Toki myös muun genren pelejä tulee silloin tällöin pelailtua, mutta harvemmin minkään muun genren peli vetää niin paljon puoleensä, että pitää lähteä konsoli ostamaan.

Olisi kyllä kiva, jos Xbos lähtisi myös tässäkin genressä kisaamaan kilpailijoiden kanssa. Nytkin on ihan liikaa pelejä odottamassa pelailua, mutta ei mua haittaisi lainkaan, jos markkinoille tulisi yksi iso kilpailija lisää tuomaan uusia mua kiinnostavia pelejä pelattavaksi.
Ihan validi pointti, ymmärrän mitä hyvin mitä tarkoitat. Itse kaipaisin myös tuon tyyppisiä pelejä boksin tarjontaan. Varmasti Xboxillakin tiedostetaan tuo aukko ja siihen toivottavasti tulee korjausta pian. 3rd person -pelien ystäville Sonyn exclut ovat varmasti mieluisia, koska melkeinpä kaikkihan ne viime vuosilta taitavat olla kolmannesta persoonasta.

Itselläni sydäntä lähellä on olleet Western RPG:t ja ammuskelut, joihin taas sitten Xboxin first partyllä on todella hyvä kattaus tällä hetkellä studioita. Näihin lajityyppeihin ei samanlailla muilta konsolialustoilta taida löytyä tarjontaa, varsinkin kun Bethesdan pelit osoittautuvat jatkossa excluiksi Xboxin ekosysteemille.

Game Passin myötä olen huomannut saman, mitä täällä on aiemminkin todettu, että tulee kokeiltua aika paljon myös uusien lajityyppien pelejä. Se on ollut mukava ilmiö huomata ja pelimakukin on hieman monipuolistunut sitä kautta.
 
Tuo laite voi olla todella next gen ”käsikonsoli” sillä voi Steam pelien lisäksi pelata ihan minkä vaan launcherin pelejä koska se toimii kuin PC, mitä vaan mitä voit tehdä PCllä voit tehdä Steam Deckillä. Jos ei halua pelata käsikonsolina sen voi liittää näyttöön ja hiiren sekä näppiksen siihen.
 
Ylös Bottom