Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Ultimaattisen pelitelkun metsästys

Tv pohtinta ratkaistu. Verkkiksestä tarttui mukaan Samsung QE55Q80A
Qled tv ja yksi Hdmi 2.1 portti löytyy.
Free synkka on myös tässä.
Ovh. Jotain 1200e nyt tarjouksella 799e.
Saapi nähdä kummoinen on. Ehkä pienempikin olisi tuohon pelihuoneeseen riittänyt kun pieni huone . Katsotaan kummoinen on.

Onnea uudelle telkalle! Olipa järkevänhintainen ja siinä on näköjään A-luokan Input lag suorituskyky, joka pelailussa varsin oleellista. Eikä pelkästään 120 tilassa, vaan myös 60 tilassa paukuttaa kuvaa ruutuun kiukulla. Mitä tulee tuohon kokoon, niin tuon olen kuullut aikaisemmin. Yleensä nämä "liian iso" tuntemukset menee ohi päivässä. :)
 
80A on saanut vähän kritiikkiä, koska se ei ole kaikilta osin ihan yhtä hyvä kuin edellisen vuoden malli, joka oli erinomainen. Lähinnä kai Local Dimmingissä on ollut ongelmia, niin että kirkkaissa objekteissa tummalla taustalla on sellaista ympäristön valovirhettä, että myös ympäristö näyttää valoisammalta. En nyt keksi sille hyvää sanaa suomeksi. Varmasti se tuohon 800 euron hintaan nähden on silti erittäin hyvä valinta ja muutenkin tavallista laadukkaampi televisio pelikäytössä.
 
Olen pohtinut OLEDin hankintaa tässä jo tovin mutta nyt aloin pohtimaan pitäisikö kuitenkin katsoa myös muita vaihtoehtoja. Budjettia olisi noin 2000€ ja käyttö olisi leffoja ja PS5. Koko 60"+ isompi. Ja pitäisi olla vielä semmoinen, ettei viiteen vuoteen tarvitse vaihtaa. Mitä jengi suosittelee? Olisiko jokin Samsungin QLed hyvä?
 
Itse ostaisin 2000 euron budjetilla OLED:in tällä hetkellä. Ehkä vuoden päästä nähdään jo kovempia haastajia sille, mutta QLED on lähinnä kompromissi niille, jotka ovat pienemmällä budjetilla tai jos OLED tuntuu jostain syystä kelvottomalta käyttötarkoitukseen.
 
Olen pohtinut OLEDin hankintaa tässä jo tovin mutta nyt aloin pohtimaan pitäisikö kuitenkin katsoa myös muita vaihtoehtoja. Budjettia olisi noin 2000€ ja käyttö olisi leffoja ja PS5. Koko 60"+ isompi. Ja pitäisi olla vielä semmoinen, ettei viiteen vuoteen tarvitse vaihtaa. Mitä jengi suosittelee? Olisiko jokin Samsungin QLed hyvä?
Lopeta pohtiminen ja osta OLED. Et pety. Lupaan.
 
Mä olen ainakin enemmän vakuuttunut Samsungin QN sarjan vehkeistä kun oledista. Mulla kävi pari oledia taas testissä, ei vaan istu omaan silmään erittäin kirkkaassa tilassa mitenkään. Vierekkäin vertaillessa erot on omalla silmällä jo suhteellisen pieniä mustan toiston kanssa (tietenkin dimming antaa joissain kohdissa sitä glowta) Ainoat miinukset samsungille annan dolby hdr:n puutteesta.

Jatkan vielä vuoden vanhalla Samsungilla ja ostan noita ensi vuoden malleja, jos ne on oleellisesti parannettu näistä nykyisistä. Tämä on se oikea suunta mihin se on menossa.
 
Valitsin kesällä Qledin sen vuoksi, että voin käyttää sitä lisänäyttönä tietokoneella ja yleensä ottaen pitää sitä päällä enemmän. Musta ruutu yhdistetyn makuu- ja työhuoneen nurkassa ei oikein innosta sisustuselementtinä. En myöskään halunnut maksaa premiumhintaa ominaisuuksista, joita en pitänyt sen arvoisina.
 
Samsungilla myös yksi miinus siitä, että kaikissa hdmi paikoissa ei ole 2. 1 versiota. Sen takia itse olen harkinnut joko LG:n oledia tai sitten tuota nanocell 91 mallia. Tuossa 91:ssä on 2 kpl 2.1 portteja.
 
Viimeksi muokattu:
onkos tossa Nanocell 91 töllössä 100 hertsin paneeli ja katoin että 2 x 2.1 hdmi sisääntuloa siinä mutta onko vaan periaatteessa yksi että toinen inputeista on hdmi arc inputti
 
onkos tossa Nanocell 91 töllössä 100 hertsin paneeli ja katoin että 2 x 2.1 hdmi sisääntuloa siinä mutta onko vaan periaatteessa yksi että toinen inputeista on hdmi arc inputti
Juu. Kyllä tuossa on 100 hz paneeli. Tuosta en osaa sanoa missä noista hdmi porteista on e-arc.
 
Tämä juuri!. Mä tässä mietin että mistä tulokulmasta lähestyisi että ois enemmän kuin yksi noita 2.1 hdmi sisääntuloja esim PS5 ja Xbox series x:lle. laittaisinko rahaa palaamaan töllöön missä on monta 2.1 hdmi sisääntuloa vai halvempaan töllöön missä on vaan yksi 2.1 hdmi ja otan siihen rinnalle kotiteatterivahvistimen jossa on monta 2.1 hdmi sisääntuloa mutta noihinkin vahvistimiin saa pulittaa extran.
 
Itsellä on denonissa 2.1 liitäntöjä. Tosin vahvari taisi ovh:lla olla samaa hintaluokkaa 65" oledin kanssa.
 
Verkkokaupasta 65-tuumainen LG QNED916 -telkkari nyt 1 099 eurolla. Arvosteluja en tähän hätään löytänyt, mutta speksien ja hintansa puolesta aika kiehtova vaihtoehto. Löytyy kaksi HDMI 2.1 -liitäntää 4K@120 Hz/VRR/Freesync/ALLM-tuella sun muuta modernia kivaa. Ainakin viime vuoden QNED90-versio on saanut Rtingsissä ihan kelpo pisteet joka kategoriassa.

Lähde: Verkkokauppa
 
Hmm.... Tämänhän voisikin hankkia, kun tuo oled edelleenkin itseä vähän mietityttää.
 
Hmm.... Tämänhän voisikin hankkia, kun tuo oled edelleenkin itseä vähän mietityttää.
Gigantti myy samaa telkkaria 1 599 eurolla, mutta siinä on sellainen twisti, että "kaupan päälle" tulee vielä 48 tuuman OLED A1 -telkku. Eli LG:n tämän vuoden kaikista halvimman OLED-malliston edustaja, jossa on vain 60 hertsin paneelikin. Mutta 500 eurolla ei välttämättä pöllömpi makkaritöllö.

Gigantista sama tv hiukan alle 1500€, mutta mukaan saa kaupan päälle 48 tuumaisen oledin. :eek: TT-2k olikin karvan verran nopeampi. :D No nyt tämä tarjous houkuttelisi. Ehkäpä tuon oledin voisi hyväksyä tuonne makkariin.
Tarkemmin tarkasteltuna onko tässä kuitekaan todellisuudessa mitään ihme tarjousta, jos tuon miniled tv:n oikea hinta on 1099 ja oledin 599. 99€ on aika pieni tarjous. Pitäisikö sittenkin odottaa black fridayn tarjouksia. Hmmm.... onpa tämä nyt vaikeaa.
 
Viimeksi muokattu:
Onko muuten mitään hyötyä/haittaa pitää One X normaali Hdmi piuha kiinni tuossa hdmi 2.1 paikassa?
Ei ole konetta mikä vielä tukisi tuota kun on One X ja PS4. En ainakaan huomannut että jotain haittaa olisi.
 
Ylös Bottom