Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Death Stranding

Stranding meni läpi nyt Director's Cut muodossa ja pääsääntöisesti edelleen mukava kokemus kyseessä.

  • Uudet lisälaitteet ovat kivoja, mutta oikeastaan hyödyllisiä vasta kun peli on läpi.
  • Rallit sun muut ihan turhia, eikä ainakaan itselle sopineet pelin tyyliin.
  • Loppu on edelleen armottoman pitkä ja tyypillistä Kojimaa. Olisi voitu leikata välianimaatioita tunnilla helposti.
 
Jotenkin oudosti tuo päivitys kiinnostaisi vaikka peruspeli olikin vain ihan ok. Kuitenkin se kilparata ja ampumis haasteet kiinnostaa kuten myös kaikki kosmeettiset cyberpunk lisät. Siellä uudella alueella kuulemma on vain vaivaiset kolme tehtävää jotka kesti yhteensä n.tunnin.
Hieman sama että kiinnostaa lisät mutta enemmänkin vain uusi tekeminen kuin kosmeettiset "turhakkeet". Lisäksi varmaan myös se kun haluaa aina kokea peleistään "kaiken". Jokin "pakkomielle" sanoo siis että kyllä ja järki sanoo että ei.

Tuossa voi kuitenkin jatkaa vanhasta tallennuksesta joten kaikki uudet lelutkin olisi heti saatavilla.
Loistavaa homma että saa jatkettua pelin lopusta (jos siellä siis tallennus on) ja heti pääsisi uuden sisällön pariin, mikä ei tosiaan Sonyn peleissä aina ole tallennusten siirron kanssa oletus.

  • Uudet lisälaitteet ovat kivoja, mutta oikeastaan hyödyllisiä vasta kun peli on läpi.
  • Rallit sun muut ihan turhia, eikä ainakaan itselle sopineet pelin tyyliin.
  • Loppu on edelleen armottoman pitkä ja tyypillistä Kojimaa. Olisi voitu leikata välianimaatioita tunnilla helposti.
Tämän perusteella ei kyllä kauheasti huvita lisistä maksaa kun ei se PS5-päivityskään minulle mitään merkitse.

Tässä ehkä omalla kohdalla se että haluaisi sen pelin "kokonaisena" pakettina fyysisenä mutta nuo lisät eivät oikein oikeuta maksamaan sitä mitä tuo tällä hetkellä kustantaa.

Täysin uudelle pelaajalle tietenkin oikein kova paketti.
 
Itselle jäi peli aikoinaan kesken, ehkä tuli pelattua 20-30h. Ostin nyt tuon päivityksen 10eurolla, joten kai se voisi jossain vaiheessa puskea loppuun. Toki tässä taitaa olla aika roimasti pelattavaa vielä

Peli jätti tosiaan aika ristiriitaiset fiilikset, ehkä on vähän turhan hidas alku ainakin tässä ja ei se itse gameplay ole mikään vaihteleva. Mutta juoni ja tunnelma tässä pelissä kyllä kiinnostaa. Ja on se pakettien kuskaaminen myös ihan hauskaa pienissä erissä.
 
DS oli itselle huikea kokemus ja nautinnollista pelattavaa, mutta todennäköisesti palaan pelin pariin vasta vuosien päästä. En omista enää alkuperäistä peliä, joten tallennuksen siirto ei ole omalla kohdalla mahdollista.

DualSensen ominaisuudet kuulostavat hyviltä. Sitten, kun tekee mieli pelata peli uudestaan läpi niin voi harkita Directors Cutia halvalla tai "PS+:sta".

Toisaalta peli oli myös hyvin ainutlaatuinen kokemus, joten tuskin samaa pystyy kokemaan enää uudestaan. Toki osan tehtävistä ja seikkailuista pystyy tekemään eri tavalla mitä ensimmäisellä kerralla ja siten voi mahdollisesti kokea uusiakin asioita.
 
PS5 valehteli että 138h tuli aikanaan pelailtua tätä, osittain platinan takia venähti. Pakko oli ostaa kympin lisäri ja käydä kurkkaamassa ja niinhän siinä kävi. Ihan koukussa tähän maailmaan/pelattavuuteen. Todennäkösesti oon mielenvikanen mut on vaan hemmetin kova peli. 4-5h mätin menemään enkä oo vielä edes uusiin asioihin koskenu :D

Firing range tuli tarpeeseen ni oppi taas eri aseet ja niiden toiminnan.
 
PS5 valehteli että 138h tuli aikanaan pelailtua tätä, osittain platinan takia venähti. Pakko oli ostaa kympin lisäri ja käydä kurkkaamassa ja niinhän siinä kävi. Ihan koukussa tähän maailmaan/pelattavuuteen. Todennäkösesti oon mielenvikanen mut on vaan hemmetin kova peli. 4-5h mätin menemään enkä oo vielä edes uusiin asioihin koskenu :D

Firing range tuli tarpeeseen ni oppi taas eri aseet ja niiden toiminnan.

Ei tästä ihan sitä samaa kokemusta saa kuin ensimmäisellä kerralla, itsellä 3 läpiveto menossa (PS4,PC,PS5), mutta onhan tämä maailma niin kiehtova ja gameplay niin täydellistä että edelleen fiilis on täysin omaa luokkaansa kulkea pelin maailmassa. Itse en ole mitään uusia juttuja ole edes avannut vielä kun päässyt edes chapter 3 asti mutta jo pelkkä Dualsense parantaa peliä huimasti. Toisaalta kun on niin monta kertaa pelannut ja tietää mitä edessä tulee niin osaa varautua paremmin.


Mites muuten onko kellään hajua miten ne Cyberpunk tavarat avataan, tuleeko vastaan joku tehtävä mikä aloittaa ketjun kuten Half-Life tavaroilla vai miten se menee ?
 
Aloitin pelin ensimmäistä kertaa tänään. Säästelin alelaarista 19,99e hintaan löytynyttä peliä PS5-päivityksen toivossa ja se kannatti. Alun perusteella päivitystä kannatti odottaa jo visuaalisen annin vuoksi, se kun tuntuu olevan yksi merkittävimmistä osa-alueista tämän pelin kohdalla. Maailma vaikuttaa mielenkiintoiselta, hahmot eivät. Hieman epäilyttää myös pelattavuus ja sen kanssa jaksaminen pidemmän päälle ja tietenkin Kojiman perisynti eli hirmuisen pitkällinen kerronta. Tunnelmaltaan ja kokonaisuudeltaan tämä kuitenkin vaikuttaa olevan niin erilainen peli kuin aiemmin pelaamani, että kyllä tätä mielenkiinnosta pelaa. Katsotaan mitä peli tarjoaa pelituntien kertyessä.
 
Oli siinä DC:ssa hetkeks tekemistä että sai kaiken haalittua platinaa myöten. Saatan tosissaan harkita uudelleenpeluuta nyt kun suht hyvin tuntee mestat.
 
Pleikalle 60e, Steamissa 60e. Epicissä 24e ja jokainen sai 10e alekoodin, eli 14e. Ei paljo tarvinnu mistä tän vihdoin ostaa.

4k, grafiikat tapissa, 120fps lukittuna. Onhan tää ihan mielettömän näköinen, musiikit huikeat, näyttelijät huikeat.

Tarina…idea….hämmentävä. Olen lähes jatkuvasti sanaton tän pelin äärellä. Välivideoita ainakin tuossa alussa on liikaa. Vaikka ne on hyvin tehty ja niillä on tarkoituksensa, mutta 15min yhtä videota kun katsoo niin se on silti liikaa.

Olen vasta episode kakkosessa, mutta tarjonnut nyt jo hämmentäviä kokemuksia. Tykkään.
 
Viimeksi muokattu:
Jos pelin alkutaipaleesta jo tykkää niin todennäkösesti tulee olemaan huikee reissu! Olettasin et alussa tippuu moni pelaaja jo pois. Itse vedin aikoinaan läpi ja nyt vielä directors cutin keräten kaiken tuplaplatinaan, hemmetin kova peli, tulispa tälle jatkoa!
 
Jos pelin alkutaipaleesta jo tykkää niin todennäkösesti tulee olemaan huikee reissu! Olettasin et alussa tippuu moni pelaaja jo pois.
Director's cut aloitettu ja chapter 2 menen mutta käy kuten sanoit, ei nappaa. Liian outo ja alkoi 5 tunnin kohdalla ärsyttää kun koko ajan joutuu tasapainoa korjaamaan. Taidan vain kytätä youtubesta välivideot ja tarinan läpi. Onhan grafiikka todella nättiä eikä tämä sinänsä huono ole muttei mikään hyväkään. En tiedä saako tarinan joskus vedettyä pakkopullana läpi.
 
Varmistiko Reedus juuri Death Strandingin saavan jatkoa? :D
Interviewer: “Okay, so you got the book going on, you’ve got the final season coming out, then the spinoff, and you’re filming Death Stranding, the video game.”

Reedus: “We just started the second one.

…It took me maybe two or three years to finish all the MoCap sessions and everything. It takes a lot of work. And then the game came out, and it just won all these awards, and it was a huge thing, so we just started part two of that.”

 
Vaikka tykkäsin DS niin silti siitä jäi hieman maku, että se olisi voinut olla vielä paljon enemmänkin.

Odotin trailereiden ja Kojiman taustan perusteella hieman pähkähullumpaa scifi-seikkailua jossa action ja kerrostalon kokoiset möröt olisivat hieman isommassa osassa tässä mysteerisessä universumissa jossa MGS:n tyyliin ratkastaisiin ongelmat enemmän action painotteisella tavalla. Sen sijaan enemmän keskityttiin ihmissuhteisiin ja itse se mystinen maailma ja BT:t jäi taasen hieman näiden ihmissuhteiden ja rikkinäisen jenkkilän takaisiin yhdistämisen varjoon.

Olisi hienoa jos jatko-osassa vedettäisin kunnolla överiksi homma ja Norman Reedus tyyliin matkustaisi Kuuhun räiskimään alieneita. :D
 
Varmistiko Reedus juuri Death Strandingin saavan jatkoa? :D


Kojima taisi vastata tuohon möläytykseen Twitterissä :D

 
Ei Death Stranding ollut mielestäni niin hyvä ja pelimekaanikoiltaan nerokas että se edes kaipaisi jatko-osaa. Mitä siinä jako-osassa tehdään, viedään lisää paketteja, ei se kuulosta hyvältä.
 
Ei Death Stranding ollut mielestäni niin hyvä ja pelimekaanikoiltaan nerokas että se edes kaipaisi jatko-osaa. Mitä siinä jako-osassa tehdään, viedään lisää paketteja, ei se kuulosta hyvältä.
Tuohon kun vähän lisää monstereita mielenkiintoisemmilla mekaniikoilla ja enemmän painotusta ammuskeluun niin meillä on MGS 2.0 käsillämme.

Suurin osa taisi pettyä kun pelissä ei juuri ammuskeltukaan toisin kuin trailerit ja Kojiman tausta hieman ennakoivat. Tietenkin paljon voi parantaa myös muilla osa-alueilla, mutta mielestäni ihan mielenkiintoisen universumin hahmoineen Kojima loi josta on sitten hyvä lähteä ammentamaan jatko-osaan. Etenkin nyt kun kehitysaika on luultavasti pitempi kuin se 3-4v josta siinäkin varmaan iso osa meni uuden enginen tutustumiseen kuin myös koko studion kasaamiseen. Nyt voi aloittaa jatko-osan tekoa ns. valmiilta pöydältä minkä pitäisi näkyä sitten isompana ja ennen kaikkea parempana kokonaisuutena.
 
Death Stranding lähti täällä lataukseen jo. Voi olla ettei tänään ehdi vielä aloitella. Katsotaan kauanko jaksaa Posti-Pate simulaattoria ennen kuin aivot sulaa :D Täytyy kuitenkin nyt kuitenkin antaa reilu mahdollisuus.
 
Ylös Bottom