Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Takerrun taas pikku yksityiskohtaan, mutta onhan Minecraft ihan selkeästi isompi IP kuin Call of Duty.

Kaikkien aikojen eniten myyty peli on kuitenkin Minecraft, joten miten selkeästi CoD nyt on isompi IP on tosiaan vähän tilastointitavasta kiinni. Joka tapauksessa samalla strategialla Microsoft Gamingin sanoo lähestyvänsä Call of Dutya ja tuohon on helppo uskoa.

Esimerkiksi Skyrim: SE myi Pleikkarilla (3.36M) selvästi enemmän kuin Xboxilla (1.83M), eikä Spencerillä tee edes tiukkaa vetää seuraavaa osaa Xbox-yksinoikeudeksi. Parempi myynti Pleikkarilla ei siis ole minkään pelisarjan jatkon tae. Olihan näitä samanlaisia puheita jo Bethesda-kaupan aikoihin, ettei äijästä ottanut oikein selkoa.

Olisiko jotain lainausta Spenceriltä tähän liittyen? Call of Dutyn ja Minecraftin kohdalla näitä lainauksia on useampiakin tarjota, joten kuvittelisin samaa olevan myös Zenimax-kauppojen kanssa.

Tässähän siis toimitusjohtaja puhuu myös osakkeenomistajille ja näitä puheita ei nyt ihan vaan sylki suuhun tuo.
 
Kaikkien aikojen eniten myyty peli on kuitenkin Minecraft, joten miten selkeästi CoD nyt on isompi IP on tosiaan vähän tilastointitavasta kiinni. Joka tapauksessa samalla strategialla Microsoft Gamingin sanoo lähestyvänsä Call of Dutya ja tuohon on helppo uskoa.
Minun on hyvin vaikea vastata tähän, kun väitin ihan päinvastaista, että Minecraft on selkeästi isompi IP kuin Call of Duty. Toki jos lasketaan kaikki pelisarjan osat yhteen Call of Dutysta tulee iso tekijä, mutta aktiivisten käyttäjien määrä on se, mitä nykyään tavoitellaan. Minecraft on noussut uudestaan viime vuosina pienen notkahduksen jälkeen ja se on tosiaan yksi kuumimmista pelialan IP:eistä edelleen, vaikka pelille ei hirveästi luoda uutta ostettavaa sisältöä esim. lisäosien muodossa. Kaikenlaista krääsää näyttäisi olevan kuitenkin Minecraftissa nykyään myynnissä ja ilmeisesti menee myös hyvin kaupaksi.
 
Olisiko jotain lainausta Spenceriltä tähän liittyen? Call of Dutyn ja Minecraftin kohdalla näitä lainauksia on useampiakin tarjota, joten kuvittelisin samaa olevan myös Zenimax-kauppojen kanssa.

Tälläkin foorumilla käytiin keskustelua jo aiemmin näistä Phil Spencerin sekavista ulostuloista Bethesda-kauppojen aikana/ennen/jälkeen, joten ehkä tässä ei tarvitse juurta jaksaen käydä asioita läpi. Tuoreempi esimerkki höpöpuheista on alkuvuodesta annettu kommentti "Meillä oli hyvä puhelu Sonyn johdon kanssa" heti Activision-Blizzard-kauppojen julkistuksen jälkeen. Sonyn kantahan on ollut alusta alkaen aivan selvästi rikinkatkuinen, että en tiedä kenen kanssa tämä "hyvä puhelu" on käyty. Image is everything.

Mitä tulee tuohon Zenimax-aiheiseen ulosantiin, niin Phil pyörtää omat sanansa saman vastauksen aikana 2020:
"ei viedä pelejä pois pelaajayhteisöltä..." -> "...kunhan olet meidän palveluiden piirissä."

“I don’t want to be flip about that,” he added. “This deal was not done to take games away from another player base like that. Nowhere in the documentation that we put together was: ‘How do we keep other players from playing these games?’ We want more people to be able to play games, not fewer people to be able to go play games. But I’ll also say in the model—I’m just answering directly the question that you had—when I think about where people are going to be playing and the number of devices that we had, and we have xCloud and PC and Game Pass and our console base, I don’t have to go ship those games on any other platform other than the platforms that we support in order to kind of make the deal work for us. Whatever that means.”

Ennen kuin tulee kommenttia lainauksesta uupuvista sivunumeroista, lainausmerkeistä, maalitolpista tai tähtien asennosta, niin totean vain jälleen olevamme saman kolikon eri puolilla.
 
Minun on hyvin vaikea vastata tähän, kun väitin ihan päinvastaista, että Minecraft on selkeästi isompi IP kuin Call of Duty.

Ja minä opettelen lukemaan :D

Molemmat tosiaan ovat tavaramerkkien jättiläisiä, joten kumpi on suurempi on tosiaan vähän veteen piirretty viiva ja riippuu miten sitä mitataan.

Ennen kuin tulee kommenttia lainauksesta uupuvista sivunumeroista, lainausmerkeistä, maalitolpista tai tähtien asennosta, niin totean vain jälleen olevamme saman kolikon eri puolilla.

Kolikon kääntöpuolella on Call of Dutyn osalta omasta mielestäni kaksi erilaista strategiaa, joista toisessa lähestymistavassa Microsoft Gaming tekee ns. Minecraftit ja jatkaa sarjaa multiplatformina (siis myös Sonyn konsolilla) ja jatkaa "uusille" alustoille laajentumista (mm. xCloud ja Switch). Tätä lähestymistapaa Phil Spencer kommunikoi laajasti eteenpäin ja on tehnyt näin alusta saakka, joten melkoista osakkeenomistajien harjaanjohtamista olisi tehdä jotain muuta (mahdollisesti ihan siis laitonta, toimitusjohtaja ei voi ihan mitä tahansa rupatella). Tähän strategiaan ei vaadita mitään verellä kirjoitettua sopimusta markkinajohtaja Sonyn kanssa, eikä "ikuinen sopimus" tietenkään ole edes lailliselta kannalta järkevä paperi, kun tuhannet "jos ja kun" -lausekkeet täyttäisivät sopparin sivuja.

Sitten olisi ns. Starfield-malli, jossa Call of Duty olisi siirtymässä pois Sonylta. Ja tämä olisi siis täysin vastoin sitä, mitä Spencer on sanonut. Ja Zenimax-kauppojen yhteydessä Spencer ei selvästi koskaan indikoinut, että esimerkiksi Starfield saapuu PS-alustalle, joten siksi kysyin onko tälle FUD:lle jotain konkreettista näyttöä esimerkiksi suorien lainauksien muodossa. Minecraftin osalta kommunikaatio olisi hyvinkin samansuuntaista kuin nyt CoD:n kanssa.

***

Itse olisin tyytyväinen, jos konsolimarkkinat olisivat 33,33% jaolla tasan Nintendon, Microsoftin ja Sonyn välillä. Tasainen markkinatilanne on paras tapa pitää kuluttajan asema positiivisena, ei kukaan pääse sanelemaan hintoja ja kaikkien pitää näyttää parasta osaamistaan meidän kuluttajien rahojen haalimiseksi.
 
Viimeksi muokattu:
Eipä näihin toimareihin kannata liiemmin luottaa, varsinkaan kun on kyse kilpailijan paijaamisesta ja julkisuuskuvan kiillottamisesta. On aivan turha kuvitella, että kukaan näistä miljonääreistä on aidosti yhdenkään pelaajan kaveri. Haastattelussa Phil kertoo, että COD tulee Pleikkarille "niin pitkään kuin pelaajat haluavat pelata sarjaa Pleikkarilla". Toki ainakaan tässä pätkässä ei kerrota julkaisuaikatauluista mitään. Pelin julkaisu Game Passissa luonnollisesti ohjaa pelaajia haluamaan pois Pleikkarilta ja Game Passin äärelle, koska hinta vaikuttaa edullisemmalta. Riippuu tietysti pelaajasta, mieltymyksistä ja suhtautumisesta vuokraaminen vs. omistaminen-asetelmassa, että miten sitten konkreettisesti tuo lause toimii. Ja kukapa tietää, että millaisia sopimusehtoja Microsoft alkaa vaatia Sonylta seuraavien COD-pelin julkaisemiseksi Pleikkarilla. Käsittääkseni tuohon ei ole mitään estettä, että tehdään vaikka asteittain pelin julkaisusta niin kestämätön, ettei kilpailijalle jää muuta mahdollisuutta kuin vetäytyä kisasta. Tämäkin ihan tunnetusti Microsoftin strategiaa ainakin historiassa.

Esimerkiksi Skyrim: SE myi Pleikkarilla (3.36M) selvästi enemmän kuin Xboxilla (1.83M), eikä Spencerillä tee edes tiukkaa vetää seuraavaa osaa Xbox-yksinoikeudeksi. Parempi myynti Pleikkarilla ei siis ole minkään pelisarjan jatkon tae. Olihan näitä samanlaisia puheita jo Bethesda-kaupan aikoihin, ettei äijästä ottanut oikein selkoa. Puheiden perusteella ei haluta sulkea pelaajia pois, paitsi tietenkin jos pelaa Pleikkarilla. Luonnollisesti kaikkien valmistajien laitteiden omistajana on ihan sama tietyssä mielessä, että mille laitteelle peli julkaistaan, koska niitä kaikkia voi pelata. Laajemmin pelialaa tarkastellessa nämä puheet ja varsinkin miljonäärien ympärille kehittyvät fanikulttuurit ovat kyllä sitten jotain aivan muuta, olipa kyse pelifirman miljonääritoimarista tai tyhjäntoimittajasomejulkkiksista.
Samaa mieltä ehdottomasti, kunhan muistaa, että kyllä ne samat kuviot enemmän tai vähemmän pätevät kaikkiin miljonääri-bisnesjohtajiin. Toki siinäkin on eroja kuinka näitä PR-kuvioita hoitaa, tai ylipäätään haluaa hoitaa. Huonosti hoidettu PR voi kuitenkin ärsyttää ainakin jossain määrin asiakkaita, joten ainakin tuossa asiassa Spencer on kuitenkin varsin hyvin kunnostautunut. Toki jos vihaa Microsoftia yli kaiken, niin tuskin asiaa huomaa tai ainakaan voi tunnustaa. Mutta juu, ei se Philkään oikeasti meidän pelaajien kaveri ole kuin korkeintaan euroja ja dollareita vastaan.
 
toivottavasti sony ei suostu tuohon diilii nyt on kyseessä enemän kuin pelkä cod,mikkisofta saisi yliotteen pelimarkinoista ja sitten se pystyisi sanomaan kelle ei tule kyseisiä pelejä
Ajatusleikkinä: Mitä jos Sony ei ota 10 vuoden CoD tarjousta vastaan ja kauppa menee silti läpi, kun eihän se kuitenkaan Sony ole joka ehdot kaupan toteutumiselle sanelee. Silloin Microsoftilla on vielä vähemmän velvoitetta julkaista Call of Dutyä pleikkarilla, saatika muita Activision Blizzardin pelejä. Joka tapauksessa Microsoft sanelee mille laitteille sen omistavat studiot pelejä julkaisevat.
 
"Whether Microsoft succeeds in gaining regulatory approval to buy Activision, which makes games such as Candy Crush and Call of Duty, will send a message about Big Tech’s ability to expand in the face of mounting fears that industry giants wield too much power. If Microsoft, whose public affairs operation has spent the past decade building the company’s nice-guy reputation, can’t get a megadeal through, can anyone?"

Eipä tuossakaan liene muusta kyse kuin kilpailuviranomaisten kosiskelusta.
 
toi kauppa ei tule menemään mitenkään läpi eu alueella tai usa ja britanniassa

vaan jos se menee läpi kaikilla alueilla
 
toi kauppa ei tule menemään mitenkään läpi eu alueella tai usa ja britanniassa

vaan jos se menee läpi kaikilla alueilla
Mutta jos kauppa menee läpi, eikä Sony tarttunut tarjoukseen, niin mikä velvoite Microsoftilla on julkaista Codia pleikkarilla? Se oli se ajatusleikki.

Jos mielestäsi kauppa ei voi mitenkään mennä läpi, niin silloin olemme eri mieltä siitä mikä on mahdollista.
 
Olisiko se hyvä juttu jos "ajatusleikkisi" toteutuisi ja Sony ei enää CoD pelejä saisi kun ei suostunut huonoon diiliin?
"Whether Microsoft succeeds in gaining regulatory approval to buy Activision, which makes games such as Candy Crush and Call of Duty, will send a message about Big Tech’s ability to expand in the face of mounting fears that industry giants wield too much power. If Microsoft, whose public affairs operation has spent the past decade building the company’s nice-guy reputation, can’t get a megadeal through, can anyone?"

Eipä tuossakaan liene muusta kyse kuin kilpailuviranomaisten kosiskelusta.
Sitähän se.
 
Olisiko se hyvä juttu jos "ajatusleikkisi" toteutuisi ja Sony ei enää CoD pelejä saisi kun ei suostunut huonoon diiliin?
Ei.

Ja kuten olen tässäkin ketjussa sanonut, niin uskon että CoD pysyy pleikkarilla. Varmaan pysyy ilman sopimustakin Minecraftin tavoin, mutta ilman sopimusta Microsoftilla on vähemmän velvoitetta siihen.
 
Minä en usko tuohon pysymiseen. Kaupat kun on tehty niin korkeintaan uusin tekeillä oleva versio tulee.
 
Jotenkin mulla on semmoinen fiilis, että jos Call of Duty ei tule jatkossa pleikalle, niin voipi olla sen moninpeli aika kuollutta sen jälkeen.

Tyhmäähän se olisi vetää tuo pelisarja pois pleikalta ja en usko, että pleikkaripelaajat sen perässä boksille loikkaisivat.
 
Minä en usko tuohon pysymiseen. Kaupat kun on tehty niin korkeintaan uusin tekeillä oleva versio tulee.
Näkisin että näin ison moninpelin muuttaminen yksinoikeudeksi on iso riski. Siinä jää aika paljon rahaa pöydälle, jos iso osa Playstationin CoD pelaajista ei siirrykään jollekin toiselle alustalle pelaamaan. Tietysti ehkä se on riski, jonka Microsoft on valmis ottamaan. Toinen ongelma on @Pirate fin :in mainitsemat pelaajamäärät, edelleen jos pelaajat eivät siirry eri alustalle, CoDin moninpelistä voi tippua liikaa pelaajia pois.
 
En usko että CoD pleikalta häviäisi, vaikka MS tuon Acti-Blissun kaupan saisikin vietyä maaliin. Oli sopparia CoDista tai ei. Sehän nyt on typerintä mitä MS voi tehdä, jättää siis keräämättä rahat pois jokuselta miljoonalta pleikan pelaajalta. Varmaan jotain tauhkaa olisi ajastettuna peleissä, skineä, aseita jne, mutta sitä nyt on ennenkin nähty peleissä.
 
Viimeksi muokattu:
Kuka edes tietää, että mitä tuo 10 vuoden tarjous pitää sisällään? Vaikea tässä on arvailla suuntaan jos toiseen ennen kuin tuosta kaupasta tulee jonkinlainen päätös. Tässä vaiheessa Microsoftin kannattaa vielä esittää mukavaa ja toisaalta Sonyn ikävää. Itse uskon kaupan lopulta menevän valitettavasti läpi, jonka jälkeen Microsoftilla ei tosiaan ole minkäänlaista velvoitetta julkaista Activision-Blizzardin pelejä millekään muulle kuin vihreälle ekosysteemille. Ellei nyt ole sitten menty kertomaan julkisesti jotain muuta.

Parhaassa utopiatapauksessa COD siirtyy Xboxin yksinoikeudeksi, mätänee omistajiensa käsiin ja pleikkaristit eivät siirrykään Xboxille. Ehkä sitten saadaan joku mielenkiintoisempi pelisarja tilalle. Tätä en tosin pitäisi todennäköisenä.
 
Jotenkin naurattaa kuinka kovasti tuntuu nämä Microsoftin, tai minkään muunkan firman, kaupat iskevän ihmisiin. Aivan kuin olisi jostain henkilökohtaisuuksista kyse. Itselleni on aivan sama tuleeko kaupat vaiko ei; tulen jatkossakin hankkimaan itseäni kiinnostavat pelit, aivan sama mikä alusta kyseessä. Itselleni tärkeintä on se, että on jatkossakin pelejä mitä pelata, oli ne sitten Xboxilla tai PS:llä.
 
Tietyllä tapaa nämä ovatkin henkilökohtaisuuksia. Jos olet panostanut tiettyyn ekosysteemiin jo vuosia ja tottunut pelaamaan tietyt pelit siellä, voi keskeisten pelien poistuminen sieltä hieman harmittaa. Uskoisin esimerkiksi COD:n olevan niin suosittu pelisarja, että sen poistuminen valikoimasta harmittaisi useampaa pelaajaa. Kyseessä on kuitenkin pelisarja, joka on pysynyt multiplattarina käytännössä 20 vuotta. Tietenkin kaikkien laitteiden omistajalle tämä ei ole niin suuri harmitus. Ja kirjoitan nimenomaan poistumisesta, en siis tarkoita esimerkiksi Halon, Marion tai God of Warin alustavalintoja.

Harva kuitenkaan hankkii kaikkia mahdollisia alustoja ja erityisesti harva panostaa useampaan eri ekosysteemiin vuosien ajan. Jos vaikka omalta osaltani pohdin pelkkää PS4-backlogiani, niin en näe jo sen vuoksi syytä siirtää pelaamisen painopistettä Xboxin leiriin. Yksinoikeuksien puolesta siirtyminen ei myöskään ole perusteltu, eikä onneksi tämä kauppa toteutuessaan sitä asiaa kohdallani muuta.
 
Ylös Bottom