Henkilökohtaiset avautumiset (jotka eivät kuulu ketjuihin joissa ne on esitetty)

[Haerski]

Luonnollisuus on tuosta kyllä kaukana.

Miten määrittelet luonnollisuuden? Jos luonnollinen seksi on esim. vain suvun jatkamistarkoituksessa harrastettua, niin sittenhän esim. itsetyydytys on myös luonnotonta ja siten paheksuttavaa. Jos itsetyydytys on ok, niin mitä väliä sillä sitten on miten kukakin halunsa tyydyttää, niin pitkään kun mahdollinen kumppani on asiaan suostuvainen.

Sekään, että homoseksuaalisuus poikkeaa normaalista ei oikein pelitä perusteena, koska luonnossa on lukemattomia asioita, jotka poikkeaa normaalista ja ne ovat silti täysin luonnollisia. Kukaan meistä ei ole "normaali", koska me kaikki olemme pienemmillä ja isommilla tavoilla erilaisia ja juuri tämä on elämän jatkumisen perusta. Eli niin luonnollista kuin olla voi.

Ja kyllä. Lumen ja talven vastustajiakin on. Jopa naisten. Ei tarvii kovin kauas mennä kun netissä on ''muutama'' nahkatakki beibin/bilesannan vastustaja. Nää puunhalaajat sun muut elokapina apinat vasta pistää vihaksi.

Mitä tarkoitat vastustaessasi homoja? Pitäisikö homous kieltää lailla? Jos pitäisi, niin kieltäisitkö vain homoseksin ja homosuhteet vai koskeeko vastustuksesi myös homoseksuaalisia tuntemuksia? Eli koskeeko vastustuksesi pelkkää toimintaa vai koko ilmiötä itsessään?

Jos kyse on vain siitä, ettet pidä homoista, niin miten tämä käytännössä näkyy elämässäsi? Miten homot eroaa arjessa heteroista sillä tavalla, että heitä pitää vastustaa? Jos esim. läheinen tai ystävä paljastuu homoksi, niin meneekö välit heti poikki? Jos nämä oli hyviä tyyppejä aikaisemmin, niin miten homouden paljastuminen muuttaa sitä asiantilaa?

Huolettaako homojen mahdolliset ei toivotut romanttiset tunteet sinua kohtaan? Tuskin kuitenkaan pidät jokaista vastakkaisen sukupuolen edustajaakaan kiinnostavana romanttisessa mielessä, joten eikö "riskit" ole ihan samat myös kanssakäymisessä heidän kanssaan?

Ihmettelen vain, miten joku voi loukkaantua toisen ihmisen yksityisestä sukupuolielämästä, jossa loukkaantujan ei tarvitse olla millään tavalla osallisena. Tuskin sinä kauheasti vatvot heterokaveriesi seksielämää, joten miksi sinun pitäisi vaivata päätäsi sillä mitä homot omissa makuuhuoneissaan tekee?

Ja jos joku spesifinen seksikohtaus tv-sarjassa ei ole varsinaisesti omaan makuun, niin en ymmärrä miksi siitä pitäisi loukkaantua? Eikö sen voi vain antaa neutraalisti pyöriä siinä missä minkä tahansa muunkin kohtauksen? Tuskin se homous katsomisesta tarttuu ja jos tarttuukin niin mitä sitten? Olisipahan lisää valinnanvaraa

P.S. En ole liikkeellä pilkkaamistarkoituksessa, vaan ihan oikeasti kiinnostaisi käydä rakentava keskustelu asiasta

 

[rap]

Ottakaas kuulkaas popparit mikrosta. No ei vaan. Mulle on ihan pienestä pitäen opetettu, että homous on väärin ja sairasta. En kuulu mihinkään uskonnolliseen ryhmään. Introverttinä kavereita ei oo ja suvusta onneks kukaan ei ole valtavirrasta poikkeava.

Mulla on osittain usko ihmisiin mennyt, esim. työpaikoilla aikoinaan ollut esimiehenä sen luokan kusipäitä etten ole koskaan nähnyt. Parin vuoden korona ajan kanssa ollut käytännössä neljän seinän sisällä kun mitään elämää ei ole. Olen myös parin vuoden aikana huomannut että muut ihmiset ärsyttää. Pienetkin asiat raivostuttaa. 13 vuotta työttömänä, ei kavereita, ihmiskontaktit lähinnä veli ja vanhemmat, jatkuvien särkyjen kanssa eläminen niin kyllä tässä on syvissä vesissä uitu ajatuksissa. En pystyisi siihen mutta lopullista ratkaisuakin joskus pahimpina aikoina miettinyt. Se ilme kun eräs sosiaalihenkilö kerran kysyi kavereistani. Vastasin ettei niitä ole. Sitä ilmettä en unohda koskaan.

Tässä vaiheessa moni tilanteestani tietämätön ajattelisi että ryhdistäydy ja hanki elämä. Se vaan kun se ei onnistu. Normaalisti tässä 33v iässä on jo perustettu perhe, ja eletään elämää. Kun täytin 33v tajusin, että ei hitto. En ole saanut tässä elämässä mitään aikaiseksi jos ei automaalarin koulutusta lasketa.

Ammattikoulu oli elämäni parasta aikaa. Olin ihastunut upeaan tyttöön. Siitäkin tuli pakit, tunne oli sitten yksipuoleinen. Amiksessa oli vielä elämää, kavereiden kanssa oloa ja menoa joka suuntaan. Kun amis loppui niin ehdin olla puoli vuotta raskaassa tehdas työssä kun terveys petti ja siinä meni kaikki. Oikeasti kaikki pohja elämältä. No nykyään taistelen päivä kerrallaan.

Olipahan terapeuttinen hetki kirjoittaa vaikka tämä tuskin ketään kiinnostaa. Kantani tähän nimeltämainitsemattomaan asiaan ei muutu mutta pahoittelut niille jotka veti herneen nenään.

 

[kriswel]

Ottakaas kuulkaas popparit mikrosta. No ei vaan. Mulle on ihan pienestä pitäen opetettu, että homous on väärin ja sairasta. En kuulu mihinkään uskonnolliseen ryhmään. Introverttinä kavereita ei oo ja suvusta onneks kukaan ei ole valtavirrasta poikkeava.

Mulla on osittain usko ihmisiin mennyt, esim. työpaikoilla aikoinaan ollut esimiehenä sen luokan kusipäitä etten ole koskaan nähnyt. Parin vuoden korona ajan kanssa ollut käytännössä neljän seinän sisällä kun mitään elämää ei ole. Olen myös parin vuoden aikana huomannut että muut ihmiset ärsyttää. Pienetkin asiat raivostuttaa. 13 vuotta työttömänä, ei kavereita, ihmiskontaktit lähinnä veli ja vanhemmat, jatkuvien särkyjen kanssa eläminen niin kyllä tässä on syvissä vesissä uitu ajatuksissa. En pystyisi siihen mutta lopullista ratkaisuakin joskus pahimpina aikoina miettinyt. Se ilme kun eräs sosiaalihenkilö kerran kysyi kavereistani. Vastasin ettei niitä ole. Sitä ilmettä en unohda koskaan.

Tässä vaiheessa moni tilanteestani tietämätön ajattelisi että ryhdistäydy ja hanki elämä. Se vaan kun se ei onnistu. Normaalisti tässä 33v iässä on jo perustettu perhe, ja eletään elämää. Kun täytin 33v tajusin, että ei hitto. En ole saanut tässä elämässä mitään aikaiseksi jos ei automaalarin koulutusta lasketa.

Ammattikoulu oli elämäni parasta aikaa. Olin ihastunut upeaan tyttöön. Siitäkin tuli pakit, tunne oli sitten yksipuoleinen. Amiksessa oli vielä elämää, kavereiden kanssa oloa ja menoa joka suuntaan. Kun amis loppui niin ehdin olla puoli vuotta raskaassa tehdas työssä kun terveys petti ja siinä meni kaikki. Oikeasti kaikki pohja elämältä. No nykyään taistelen päivä kerrallaan.

Olipahan terapeuttinen hetki kirjoittaa vaikka tämä tuskin ketään kiinnostaa. Kantani tähän nimeltämainitsemattomaan asiaan ei muutu mutta pahoittelut niille jotka veti herneen nenään.

Nyt on miehen puhetta. Oikeasti.

 

[TT-2k]

Olipahan terapeuttinen hetki kirjoittaa vaikka tämä tuskin ketään kiinnostaa.

Kiitos, tuo oli minusta hyvä avautuminen ja auttoi osaltaan selventämään sitä, millainen kirjoittaja nimimerkin takana on. Koska ihmisiä omine kohtaloinemme ja murheinemme jokainen tässä kuitenkin ollaan.

 

[BaDari]

Ottakaas kuulkaas popparit mikrosta. No ei vaan. Mulle on ihan pienestä pitäen opetettu, että homous on väärin ja sairasta. En kuulu mihinkään uskonnolliseen ryhmään. Introverttinä kavereita ei oo ja suvusta onneks kukaan ei ole valtavirrasta poikkeava.

Mulla on osittain usko ihmisiin mennyt, esim. työpaikoilla aikoinaan ollut esimiehenä sen luokan kusipäitä etten ole koskaan nähnyt. Parin vuoden korona ajan kanssa ollut käytännössä neljän seinän sisällä kun mitään elämää ei ole. Olen myös parin vuoden aikana huomannut että muut ihmiset ärsyttää. Pienetkin asiat raivostuttaa. 13 vuotta työttömänä, ei kavereita, ihmiskontaktit lähinnä veli ja vanhemmat, jatkuvien särkyjen kanssa eläminen niin kyllä tässä on syvissä vesissä uitu ajatuksissa. En pystyisi siihen mutta lopullista ratkaisuakin joskus pahimpina aikoina miettinyt. Se ilme kun eräs sosiaalihenkilö kerran kysyi kavereistani. Vastasin ettei niitä ole. Sitä ilmettä en unohda koskaan.

Tässä vaiheessa moni tilanteestani tietämätön ajattelisi että ryhdistäydy ja hanki elämä. Se vaan kun se ei onnistu. Normaalisti tässä 33v iässä on jo perustettu perhe, ja eletään elämää. Kun täytin 33v tajusin, että ei hitto. En ole saanut tässä elämässä mitään aikaiseksi jos ei automaalarin koulutusta lasketa.

Ammattikoulu oli elämäni parasta aikaa. Olin ihastunut upeaan tyttöön. Siitäkin tuli pakit, tunne oli sitten yksipuoleinen. Amiksessa oli vielä elämää, kavereiden kanssa oloa ja menoa joka suuntaan. Kun amis loppui niin ehdin olla puoli vuotta raskaassa tehdas työssä kun terveys petti ja siinä meni kaikki. Oikeasti kaikki pohja elämältä. No nykyään taistelen päivä kerrallaan.

Olipahan terapeuttinen hetki kirjoittaa vaikka tämä tuskin ketään kiinnostaa. Kantani tähän nimeltämainitsemattomaan asiaan ei muutu mutta pahoittelut niille jotka veti herneen nenään.

En sano tähän mitään muuta kuin että ymmärrän. Olen pahoillani että annoin mennä tunteisiin sillä tavalla kuin meni.

 

[Haerski]

Ottakaas kuulkaas popparit mikrosta. No ei vaan. Mulle on ihan pienestä pitäen opetettu, että homous on väärin ja sairasta. En kuulu mihinkään uskonnolliseen ryhmään. Introverttinä kavereita ei oo ja suvusta onneks kukaan ei ole valtavirrasta poikkeava.

Mulla on osittain usko ihmisiin mennyt, esim. työpaikoilla aikoinaan ollut esimiehenä sen luokan kusipäitä etten ole koskaan nähnyt. Parin vuoden korona ajan kanssa ollut käytännössä neljän seinän sisällä kun mitään elämää ei ole. Olen myös parin vuoden aikana huomannut että muut ihmiset ärsyttää. Pienetkin asiat raivostuttaa. 13 vuotta työttömänä, ei kavereita, ihmiskontaktit lähinnä veli ja vanhemmat, jatkuvien särkyjen kanssa eläminen niin kyllä tässä on syvissä vesissä uitu ajatuksissa. En pystyisi siihen mutta lopullista ratkaisuakin joskus pahimpina aikoina miettinyt. Se ilme kun eräs sosiaalihenkilö kerran kysyi kavereistani. Vastasin ettei niitä ole. Sitä ilmettä en unohda koskaan.

Tässä vaiheessa moni tilanteestani tietämätön ajattelisi että ryhdistäydy ja hanki elämä. Se vaan kun se ei onnistu. Normaalisti tässä 33v iässä on jo perustettu perhe, ja eletään elämää. Kun täytin 33v tajusin, että ei hitto. En ole saanut tässä elämässä mitään aikaiseksi jos ei automaalarin koulutusta lasketa.

Ammattikoulu oli elämäni parasta aikaa. Olin ihastunut upeaan tyttöön. Siitäkin tuli pakit, tunne oli sitten yksipuoleinen. Amiksessa oli vielä elämää, kavereiden kanssa oloa ja menoa joka suuntaan. Kun amis loppui niin ehdin olla puoli vuotta raskaassa tehdas työssä kun terveys petti ja siinä meni kaikki. Oikeasti kaikki pohja elämältä. No nykyään taistelen päivä kerrallaan.

Olipahan terapeuttinen hetki kirjoittaa vaikka tämä tuskin ketään kiinnostaa. Kantani tähän nimeltämainitsemattomaan asiaan ei muutu mutta pahoittelut niille jotka veti herneen nenään.

Kiitos avautumisesta. Hyvin tämä kertoo ainakin siitä, ettei asiattomaankaan kommenttiin kannata välttämättä vastata asiattomuudella, koska ikinä ei voi tietää millaisessa tilanteessa ihminen siellä langan toisessa päässä on.

Oma huono tilanne ei tietysti oikeuta syrjimään mitään ihmisryhmiä, mutta ymmärrän, että näistä lähtökohdista asian työstäminen ei välttämättä ole ykkösenä to-do-listillä. Tai ylipäätään koko to-do-list voi olla hukassa. Toivotaan kuitenkin, että joku päivä olet elämässäsi sellaisessa tilanteessa, että pystyt katsomaan elämää ja muita ihmisiä positiivisemmasta näkövinkkelistä.

 

[rap]

Olen pahoillani että annoin mennä tunteisiin sillä tavalla kuin meni.

Samat sanat. Kiitokset ymmärryksestä. Elämä ei ole todellakaan mennyt niin kuin sen joskus suunnittelin. Olisiko kellään vinkkejä miten voisi helpottaa tätä vihan tunnetta ja ärsyyntymistä? Ei ole ketään kelle näistä voisin puhua. Alkanut itseäkin pelottamaan nämä synkät ajatukset.

 

[spydeZ6]

Samat sanat. Kiitokset ymmärryksestä. Elämä ei ole todellakaan mennyt niin kuin sen joskus suunnittelin. Olisiko kellään vinkkejä miten voisi helpottaa tätä vihan tunnetta ja ärsyyntymistä? Ei ole ketään kelle näistä voisin puhua. Alkanut itseäkin pelottamaan nämä synkät ajatukset.

Oletko käynyt koskaan terapiassa juttelemassa näistä tunteista tai onko lääkäri suositellut moista?

 

[rap]

Oletko käynyt koskaan terapiassa juttelemassa näistä tunteista tai onko lääkäri suositellut moista?

Varsinaisessa terapiassa en ole käynyt mutta loputtomien työkunto/kunto selvitysten yhteydessä jonkin verran käyty elämää läpi. Kaikki sosiaalihenkilöt ym nostaa lopulta kädet pystyyn ja sanoo ettei mitään oo tehtävissä. Sitten mut unohdetaan puoleksi vuodeksi-vuodeksi ja taas alkaa sama oravanpyörä uudella henkilöllä joka ei tiedä tilanteestani mitään. Olen niin korviani myöten täynnä näitä kelan ja työkkärin selvityksiä ettei ne voisi enää vähempää kiinnostaa. Kuvitelkaa tilanne jossa teitä piinataan virastojen ja viranomaisten taholta 13 vuotta. Se syö miestä.

Taas tulee tämä viha esille mutta minulla on sairaalan osaston ylilääkärin lausunto, että olen pysyvästi työkyvytön. Selvä näyttö ja oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen. Silti tulee vakuutusyhtiöstä vastaus, että olisin heti valmis vaikka raksalle töihin. Aivan käsittämätöntä.

 

[shamaniac]

Samat sanat. Kiitokset ymmärryksestä. Elämä ei ole todellakaan mennyt niin kuin sen joskus suunnittelin. Olisiko kellään vinkkejä miten voisi helpottaa tätä vihan tunnetta ja ärsyyntymistä? Ei ole ketään kelle näistä voisin puhua. Alkanut itseäkin pelottamaan nämä synkät ajatukset.

Leikin nyt amatööripsykiatria tai vaihtoehtoisesti vain mutuilen mutta oletko tullut ajatelleeksi että nuo vihan tunteet, joita sinulla on homoja, "puunhalaajia" ja muita vastaavia lokeroitavia ryhmiä kohtaan, on keino purkaa patoutunutta vihaa/turhautumista/tms? Eli näkisin (ja voin olla ihan väärässä) että koska elämässäsi tuntuisi olevan paljon syytä olla vihainen niin se kohdistuu tavallaan "helppoihin" kohteisiin.

Moni syrjäytynyt on tuossa tilanteessa että tavallaan vihaa on paljon ja se kohdistuu moniin paikkoihin. Kaikkeen on vähän kyllästynyt ja kaikki ärsyttää.

Mitään suoranaista keinoa en osaa siihen antaa koska kaikki lähtee lopulta itsestä. Melko kliseistä mutta niin se on. Ikävän moni jää sinne kotiin koska ei pysty muuhun.

En siis sano että "oma syy" vaan että ikävä totuus on se että itse täytyy ainakin hakea jonkinlaista apua tilanteeseen tai helpotusta ongelmiinsa. Usein kun löytyy myös se juurisyy, niin ne kerrokset alkavat purkautua.

Enkä nyt edelleenkään väitä tässä tietäväni mitään vaan tämä on omien kokemusten ja näkemysten kautta tullutta tekstiä.

Kenenkään en toivoisi joutuvan tilanteeseen, jossa olet ja jossa ongelmat tuntuvat kasaantuvan entisten päälle.

PS. Psykiatrille kannattaa yrittää ja samalla muistaa se, että "hullu" ei ole vaikka käykin mieltä vaivaavista asioista kertomasta. Koko "hullun" leima pitäisi unohtaa (varsinkin jos sen saa jo pelkästään psykiatrilla käynnistä) kun lopulta aika lailla kaikilla on jonkin tasoisia mielenongelmia. Sitä paitsi eihän se ole hullu, joka hakee apua.

Varsinaisessa terapiassa en ole käynyt mutta loputtomien työkunto/kunto selvitysten yhteydessä jonkin verran käyty elämää läpi. Kaikki sosiaalihenkilöt ym nostaa lopulta kädet pystyyn ja sanoo ettei mitään oo tehtävissä. Sitten mut unohdetaan puoleksi vuodeksi-vuodeksi ja taas alkaa sama oravanpyörä uudella henkilöllä joka ei tiedä tilanteestani mitään. Olen niin korviani myöten täynnä näitä kelan ja työkkärin selvityksiä ettei ne voisi enää vähempää kiinnostaa. Kuvitelkaa tilanne jossa teitä piinataan virastojen ja viranomaisten taholta 13 vuotta. Se syö miestä.

En kyllä ymmärrä miten pielessä voi jokin ketju olla jos ei osata ohjata oikeaan paikkaan jos on kertonut tilanteestaan. Tosin kauheasti ei minullakaan ole luottoa siihen että työkkäristä tai sosiaalitoimistosta osattaisiin yrittää ihmisiä muualle ohjata kuin töihin tai johonkin, missä saadaan pois työttömyystilastoista.

Taas tulee tämä viha esille mutta minulla on sairaalan osaston ylilääkärin lausunto, että olen pysyvästi työkyvytön. Selvä näyttö ja oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen. Silti tulee vakuutusyhtiöstä vastaus, että olisin heti valmis vaikka raksalle töihin. Aivan käsittämätöntä.

Tällaista ei kyllä pysty ymmärtämään. Ei pitäisi olla mitään sanottavaa mutta silti vakuutusyhtiöt tekee tuollaista. Käsittämätöntä.

 

[jryi]

Netissä ei kannata lähteä terapoimaan ketään, jätetään se ammattilaisille.

Ja terapia on oikeasti suositeltavaa kaikille, vaikka sitä ei tuntisi tarvitsevansa. Jokainen ansaitsee tehdä elämästään vähän vähemmän vaikean.

 

[Haerski]

Varsinaisessa terapiassa en ole käynyt mutta loputtomien työkunto/kunto selvitysten yhteydessä jonkin verran käyty elämää läpi. Kaikki sosiaalihenkilöt ym nostaa lopulta kädet pystyyn ja sanoo ettei mitään oo tehtävissä. Sitten mut unohdetaan puoleksi vuodeksi-vuodeksi ja taas alkaa sama oravanpyörä uudella henkilöllä joka ei tiedä tilanteestani mitään. Olen niin korviani myöten täynnä näitä kelan ja työkkärin selvityksiä ettei ne voisi enää vähempää kiinnostaa. Kuvitelkaa tilanne jossa teitä piinataan virastojen ja viranomaisten taholta 13 vuotta. Se syö miestä.

Taas tulee tämä viha esille mutta minulla on sairaalan osaston ylilääkärin lausunto, että olen pysyvästi työkyvytön. Selvä näyttö ja oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen. Silti tulee vakuutusyhtiöstä vastaus, että olisin heti valmis vaikka raksalle töihin. Aivan käsittämätöntä.

Vinkiksi voisin antaa, että Kelalta on mahdollista hakea korvausta kuntouttavaan psykoterapiaan. Myöntämisperusteita en tiedä tarkkaan, jos on jo todettu työkyvyttömäksi, mutta ei hakemalla mitään häviäkään. Läheinen henkilö on tätä palvelua käyttänyt ja on toiminut Kelan taholta aikalailla hands-off meiningillä, eli terapeutin saa valita itse, käynnit sovitaan suoraan terapeutin kanssa ja luonnollisesti Kela ei puutu millään tavalla siihen mitä terapiassa käsitellään. Kela vain maksaa merkittävän osan kustannuksista. Täysin ilmainen palvelu tämä ei siis ole, mutta todennäköisesti paras keino päästä laadukkaan avun piiriin. Hakemus uusitaan kerran vuodessa, mutta ainakin kyseiselle ihmiselle tämä on ollut lähinnä muodollisuus, jos terapeutti suosittaa terapian jatkamista. Terapian kesto max kolme vuotta.

 

[kriswel]

Samat sanat. Kiitokset ymmärryksestä. Elämä ei ole todellakaan mennyt niin kuin sen joskus suunnittelin. Olisiko kellään vinkkejä miten voisi helpottaa tätä vihan tunnetta ja ärsyyntymistä? Ei ole ketään kelle näistä voisin puhua. Alkanut itseäkin pelottamaan nämä synkät ajatukset.

Ainut vinkki mulla olisi nimenomaan se että löytää luotettavan ihmisen/ihmisiä jolle voi puhua mistä tahansa. Puhumalla paranee moni asia. Toivon että sellaisia löytyy. Mä olen itse alkoholisti ja narkomaani(kuivilla ollut about 15 vuotta) joten ei tämä omakaan elämä mikään menestystarina ole ollut. Tiedän siis millaista se on kun elämä on suoraan sanottuna: päin vittua. Jos en olisi päässyt puhumaan rehellisesti asioistani, en olisi edes elossa. Raittiudesta puhumattakaan. Tältä pohjalta uskoisin että sullakin on hyvät mahdollisuudet saada mielekäs elämä, onnellisuus tai miksi sitä sitten haluaakin kutsua. En kuitenkaan haluaisi hirveästi alkaa neuvomaan koska se mikä toimii yhdelle ei välttämättä toimi toiselle. Jeesiä kannattaa kuitenkin pyytää. Se ei välttämättä ole helppoa mutta siitähän se kaikki lähtee. Jos/kun saa pahimmat mielen möröt purettua niin siinä voi käydä niinkin että huomaa elämän olevan jo valmiiksi aika mukavaa. Eli ne "onnen avaimet" on olleet koko ajan käden ulottuvilla mutta niitä ei ole aiemmin huomannut.

 

[rap]

Leikin nyt amatööripsykiatria tai vaihtoehtoisesti vain mutuilen mutta oletko tullut ajatelleeksi että nuo vihan tunteet, joita sinulla on homoja, "puunhalaajia" ja muita vastaavia lokeroitavia ryhmiä kohtaan, on keino purkaa patoutunutta vihaa/turhautumista/tms? Eli näkisin (ja voin olla ihan väärässä) että koska elämässäsi tuntuisi olevan paljon syytä olla vihainen niin se kohdistuu tavallaan "helppoihin" kohteisiin.

Moni syrjäytynyt on tuossa tilanteessa että tavallaan vihaa on paljon ja se kohdistuu moniin paikkoihin. Kaikkeen on vähän kyllästynyt ja kaikki ärsyttää.

Olet täysin oikeilla jäljillä ja lähempänä totuutta kuin uskotkaan. Olen todella turhautunut tätä yhteiskuntaa kohtaan ja sitä kuinka se pompottaa ihmistä luukulta ja viranomaiselta toiselle ihan vaan kiusalla. Ihminen jätetään oman onnensa nojaan kun oikea käsi ei enää tiedä mitä vasen tekee. Työkkäristä jokin aika sitten soitettiin ja ilmoitettiin, että poistavat nimeni listoilta kun kaikki mahdollinen on käyty eikä ole mitään mitä tarjota. Olen siis työkyvytön työnhakija virallisesti että saan edes jotain rahaa. Tuossa lauseessa ei ole järjen häivää mutta näin se on.

Aina sanotaan että Suomi on maailman onnellisin maa. Onhan se juu, en mä sitä. Täällä kun putoaa yhteiskunnan rattaista pois niin putoaa syvälle.

 

[Poistettu jäsen 17549]

Kuten täällä on muutama käyttäjä todennut, niin yritän itsekin jättää terapialausunnot ja elämänohjeet antamatta. Mutta yhtä asiaa on kommentoitava ihan yleistasolla:

Tässä vaiheessa moni tilanteestani tietämätön ajattelisi että ryhdistäydy ja hanki elämä. Se vaan kun se ei onnistu. Normaalisti tässä 33v iässä on jo perustettu perhe, ja eletään elämää. Kun täytin 33v tajusin, että ei hitto. En ole saanut tässä elämässä mitään aikaiseksi jos ei automaalarin koulutusta lasketa.

Meillähän menisi kaikilla paremmin, jos voisimme elää elämämme vertailematta itseämme muihin. Toki se on vaikeaa jos ei mahdotontakin "winner takes it all"-mentaliteettia vähän kaikkialla (mainokset, viihde, some jne.) silmiemme eteen suoltavassa yhteiskunnassa. Mikä on sairasta, kun isoin osa meistä ei kuitenkaan ole leffatähtiä, toimitusjohtajia tai supermalleja. Tai elä edes sitä jatkuvaa hymyä ja harmoniaa sisältävää idyllistä perhe-elämää.

Mutta joka tapauksessa se on hyvin haitallinen kierre, missä lopulta päätyy katsomaan todellisuutta aina vähän erikoisen linssin läpi. Ja siis nimenomaan niin, että itseään päätyy vähättelemään enemmän kuin olisi tarpeen ja muiden tilannetta kiillottamaan erilaiseksi kuin se oikeasti on. Väitän, että sitä helposti pyöristää oman verrokkiryhmänsä tulotasoa/perhe-elämää/työllisyyttä/jne. koskevia tilastoja (ts. miten asiat todellisuudessa ovat) helposti ylöspäin. Tai näin minä olen ainakin usein huomannut tekeväni.
Esim. minusta automaalarin koulutus on erittäin jepa suoritus (kuinka monta titteliä sitä ihmisellä pitäisi olla?) ja siinä että terveys on mennyt työtehtävissä ei ole mitään hävettävää - paitsi yhteiskunnallamme. Helvetin harmillista ja turhauttavaa se tietenkin on ja vaikka meikäläisen ympäripyöreät toivotukset eivät tässä tietenkään auta, niin toivotaan että jotain kautta löytyy onnellisuutta omaan elämään.

 

[shamaniac]

Asiasta kukkaruukkuun: Paljon on puhetta jostakin Transu-hommeleista liittyen tähän peliin ja eri tietoa saanut. Onko siis niin että pelissä ON transu ja se vituttaa ihmisiä vai se että pelissä EI ole transua ja se vituttaa ?

En halua lähteä siis enää tätä keskustelua jatkamaan (vai onko tämä jo sitä?) mutta tuo kysymys oli niin huvittava ja kertoo nykymaailmasta paljon. Se että on ongelma asiasta X, ei vielä riitä, vaan pitää tietää että mistä näkökulmasta se on tällä kertaa ongelma

Voi hyvä isä teidän kanssa. Tää trans-"hassuttelu" ja turha kärjistely loppuu nyt tähän. Puhukaa pelistä.

Ymmärrän pointin mutta sitten taas jään miettimään että eikö ne ulkopelilliset asiatkin liity peliin jos se vaikuttaa ostamiseen?

Tosin aika usein olen miettinyt ja ihmetellyt tätä keskustelun pirstaloimista heti kun menee vähänkin "ohi" aiheen vaikka voi hyvin perustella että kyllä se yhä peliin liittyy.

Mutta tämäkin tosiaan on varmaan väärässä aiheessa. On vain aika työlästä etsiä joku sopiva aihe ja vielä toivoa että keskustelu jatkuisi siellä. Usein se isoin ongelma on se, että keskustelun siirryttyä se tarkoittaa käytännössä sitä että keskustelu loppuun siihen pisteeseen. Tai se loppuu siksi koska kukaan ei siirrä sitä mutta joka tapauksessa usein se lopputulos on että se loppuu.

joo siitähän ei tosiaan ole kyse että, klikkaanko itse linkkiä vaan siitä että jos joku muu tuota threadia lukee niin osaa sitten kunnioittaa meitä muita jotka ei tosiaan halua tietää pelistä hirveästi ennakkoon, eli osaa sitten käyttää niitä spoiler tageja. se minua vähä epäillyttää. mutta toivotaan tosiaan että ihmiset osaa sitten käyttää niitä. Pelistähän tosiaan julkaistaan ne arvostelut ulos sillon 6 päivä niin varmasti sillon on informaatiota ihan tarpeeksi niille jotka pelin ostoa vielä miettivät.

Aika erikoinen ongelma kun ottaa huomioon että kyllähän ihmiset ilman linkkejäkin käyttää myös muita sivuja ja voivat silti tänne kirjoitella. Miksi siis keskittyä siihen että ei saisi linkittää kun oikea ongelma selvästi on se, että ei halua spoilereita ylipäänsä ja on niille selvästi erityisherkkä, ainakin tässä aiheessa.

Minulle on riittänyt etten katso pelien trailereita enkä avaa spoilertageja mutta tilanteessasi en yksinkertaisesti lukisi peliä koskevia juttuja mistään. Ihmisiin kun ei voi täysin luottaa ja vahinkoja tapahtuu, joten spoilaantuminen on aina mahdollista. Vielä enemmän jos noin "pienet" asiat kokee spoilereina.

 

[TT-2k]

Ymmärrän pointin mutta sitten taas jään miettimään että eikö ne ulkopelilliset asiatkin liity peliin jos se vaikuttaa ostamiseen?

Minusta isompi ongelma on se, että keskustelu täyttyy ihan jonninjoutavasta kinastelusta - ja tässä tapauksessa homma vielä eskaloitui erään käyttäjän osalta sen sortin provopetteröinniksi, että lopputuloksena oli kuukauden mittainen jäähy.

Ylipäätään se luo foorumille turhan negatiivisen ilmapiirin, kun ketju toisensa jälkeen täyttyy suht. turhasta vänkäämisestä ja piikittelystä. Ja valitettavan usein asialla ovat samat nimimerkit.

 

[Doctor Pepper]

Minua ainakin turhauttaa, jos kiinnostavien aiheiden keskustelut väännetään jatkuvasti pois aiheesta. Erityisesti saman asian jankuttaminen ja vastareaktioiden kalastelu tarkoituksellisesti on ikävää, koska järkevä aiheenmukainen keskustelu jää jalkoihin ja ketjujen lukeminen vaikeutuu. Vähän sama, jos suosikkisarjassa olisi viiden minuutin välein joku mainos tai vaikka virallinen tiedotus siitepölystä.

 

[DestiZ]

laitampas tämän tänne suoraan ettei tosiaan enää jatku tämä keskustelu tuolla Hogwarts legacy puolella.

joo tiesinkin aikalailla ennakkoon minkälaisen vastaanoton tuo kannanottoni tulee todennäköisesti saamaan. eli selvästi paljon näkemyseroja siitä mikä luokitellaan spoileriksi ja mikä ei. ja se on samanlainen keskustelu kun vaikeuden viehätys keskustelu.

se minkä takia halusin nostaa kissan pöydälle. johtuu tosiaan tuosta Last of US Tv-sarjan keskustelusta. siellä on unohtunut monella käyttää spoiler tageja (varsinkin ekan ja toisen jakson välissä/jälkeen) ja aikalailla ollut suoraa spekulaatiota/tietoa tulevista tapahtumista ilman tageja. onneksi tosiaan ylläpito muistutti siellä siitä, että löytyy meitä jotka eivät ole pelejä vielä pelanneet lävitse, itse tosiaan aikalailla lopetin koko ketjun lukemisen lyhyeksi ajaksi, nyt onneks tv-sarjalle löytyy oma topiccikin.

toinen syy on tosiaan se että seurasin Forspokenissa juuri tuollaista samanlaista topiccia ja tiesin aikalailla 80% pelin asioista ennakkoon, koska tuollainen threadi on todella tehokas tapa hankkia informaatiota. threadin tekijä järjestää usein myös livechat eventtejä, missä vastaa lukioiden kysymyksiin livenä, eli todennäköisesti tuon threadin avulla saat tietää pääsetkö niihin Harry Potter elokuvista tuttuihin paikkoihin kuten Chamber of secrets ja muut. niin halusin vain varmistaa että kukaan ei täällä vahingossa ala semmoisia asioita ilmoittelemaan. että säilyy se pelin yllätyksellisyys.

 

[kriswel]

Kuten täällä on muutama käyttäjä todennut, niin yritän itsekin jättää terapialausunnot ja elämänohjeet antamatta. Mutta yhtä asiaa on kommentoitava ihan yleistasolla:

Meillähän menisi kaikilla paremmin, jos voisimme elää elämämme vertailematta itseämme muihin. Toki se on vaikeaa jos ei mahdotontakin "winner takes it all"-mentaliteettia vähän kaikkialla (mainokset, viihde, some jne.) silmiemme eteen suoltavassa yhteiskunnassa. Mikä on sairasta, kun isoin osa meistä ei kuitenkaan ole leffatähtiä, toimitusjohtajia tai supermalleja. Tai elä edes sitä jatkuvaa hymyä ja harmoniaa sisältävää idyllistä perhe-elämää.

Mutta joka tapauksessa se on hyvin haitallinen kierre, missä lopulta päätyy katsomaan todellisuutta aina vähän erikoisen linssin läpi. Ja siis nimenomaan niin, että itseään päätyy vähättelemään enemmän kuin olisi tarpeen ja muiden tilannetta kiillottamaan erilaiseksi kuin se oikeasti on. Väitän, että sitä helposti pyöristää oman verrokkiryhmänsä tulotasoa/perhe-elämää/työllisyyttä/jne. koskevia tilastoja (ts. miten asiat todellisuudessa ovat) helposti ylöspäin. Tai näin minä olen ainakin usein huomannut tekeväni.
Esim. minusta automaalarin koulutus on erittäin jepa suoritus (kuinka monta titteliä sitä ihmisellä pitäisi olla?) ja siinä että terveys on mennyt työtehtävissä ei ole mitään hävettävää. Helvetin harmillista ja turhauttavaa se tietenkin on ja vaikka meikäläisen ympäripyöreät toivotukset eivät tässä tietenkään auta, niin toivotaan että jotain kautta löytyy onnellisuutta omaan elämään.

Juuri näin. Vertailu ja ulkoapäin annetut menestymisen/onnellisuuden mittarit kannattaa jättää omaan arvoonsa. Ne on loppujen lopuksi aika pieniä asioita mitkä tekee elämästä mukavaa. Onnellisuus ei löydy siitä että kaikki on hyvin, vaan siitä että pystyy nauttimaan elämästä vaikka kaikki ei olisikaan hyvin. Sitä yritin tuossa aiemmin hahmottaa. Ja sitä että elämä voi kääntyä hyväksi vaikka se tuntuisikin mahdottomalta.

Hatun nosto Rap:ille avautumisesta. Uhoaminen on kakaroiden hommaa mutta heikkouden näyttäminen vaatii miestä.