Sen mitä olen nyt pelannut, niin aikalailla sama tehtävärakenne ja erilaisen tekemisen määrä tässä on kuin vaikka Fallout 4:ssä. Lisänä tietysti aluksen managerointi ja päivitys. Ei Bethesda tässä mitenkään keksinyt omaa hyväksi todettua roolipeliensä rakennetta uudelleen, vaan teki ison maailman, jossa on lukuisia tarinapolkuja. On pääjuoni, useat eri liittoutumat (factionit), yksittäiset sivutehtävät ja random tekeminen kuten varastelu, tavaran myyminen, ihmissuhteet ja niin edelleen.
En tiedä onko Bethesdan pelit ikinä olleet mitenkään erityisesti pääjuoneen painottuvia. Pääjuoni lähinnä antaa alkusysäyksen miksi lähteä tutkimaan isoa maailmaa ja sen jälkeen pelaaja on vapaa etenemään tehtävissä juuri haluamallaan tavalla. Muistan kuinka Fallout 3:ssa ohitin joitain tehtäviä kun vahingossa menin paikkaan, jonne olisi "pitänyt" pääjuonen perusteella mennä vasta myöhemmin. Vapautta siis on.
Sen minkä huomasin, niin United Colonies liittoutuman tehtävät vaikeutuvat aika selvästi loppua(?) kohden ja huomaan olevani liian alhaiselle levelillä vihollisiin nähden. Joten menin jatkamaan pääjuonta ja siellä olinkin sitten aikamoinen tappokone, kun pääjuoni on vielä niin alussa. Olin siis tähän mennessä tehnyt lähinnä tuota United Colonies tarinaa. Tästä päätellen Starfieldissä ei tunnu olevan ihan samanlaista vihollisten skaalausta kuin jossain aikaisemmissa Bethesdan peleissä. Edetkää siis varoen rakkaat Tähdistöntutkija toverit.