Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PS5-ongelmat

No kyl mä ainakin haluun/oletan mun konsolien kestävän sen koko konsolisukupolvi elinkaaren ja mieluusti saa jatkaa toimimista vielä sen jälkeen, ainakin ps3, ps4 pro ovat ihan toimivia laitteita vieläkin ja ps4 (normi) jonka jo möin. Yli 3 vuotta oletettu elinikä ei oo sitten mitään. Tekniikassa nyt tietenkin voi käyttäjästä riippumatta tapahtua mitä tahansa vikoja, niin yllättäviä kun se että jo paketista vedetty on maanantai kappale. Mut noin niiku muuten jos vehe toimii nii saa toimia niin ettei sen konsolisukupolven aikana osteta kun se yksi kpl.
 
Muistaakseni elektroniikassa voi olettaa ainakin kahden vuoden olevan virhevastuun piirissä. Jos siis muistan oikein. Ja tämä siis Suomessa.
 
En kyllä selkeästi mitään haistanut.

Kävin nyt aamusta Prisman asiakaspalvelussa. Aluksi sanottiin että valmistajan 1v takuu umpeutunut. Kuitenkin helposti myyjä lähti tarkemmin selvittämään asiaa ja pian täytettiinkin huoltolomake. Jos ei löydy pleikkarista vikaa niin mulle tulee 50e lasku :D saas nähdä kestääkö huollossa 2 vai 4 viikkoa. Onneksi Prisma tuli järkiinsä :)
No johan muuttui taas homma hankalaksi.

Prismasta soitettiin ja he kertoivat olleensa yhteydessä Sonyyn. Sony oli kertonut että takuu 2 vuotta on umpeutunut ja voivat tässä tilanteessa tarjota tehdaskorjattua konsolia minulle hintaan 215 euroa. Myyjä oli avannut pleikkarin kuoret ja sanonut että oli paljon pölyä että varmaan siksi hajonnut :D paitsi että sitä on imuroitu säännöllisesti ja juuri ennen huoltoon viemistäkin imurilla siistin.

Vähän on nyt pää pyörällä. Aluksi sanottiin että asia ok, he lähettävät koneen sonylle ja jos ei löydy vikaa niin joudun maksamaan 50 euroa. Nyt ei ole lähetetty konsolia minnekkään ja on itse availtu ja ihmetelty asiaa Prisman takahuoneessa.

Välitin myyjälle vielä kuluttajaneuvonnasta saamani vastineen kokonaisuudessaan. Tässä ote siitä:

"Kun tässä tapauksessa olet voinut käyttää laitetta lähes kolme vuotta ilman ongelmia, voisi kyseeseen tulla jonkinlainen hinnanalennus, ellei virhettä oikaista esimerkiksi korjaamalla. Vakiintuneesti on katsottu, että jos tavara on virheen ilmetessä ollut käytössä esimerkiksi muutamia vuosia ja virhe korjataan vaihtamalla uusia osia, joudut yleensä maksamaan osan kuluista, koska tavaran kunnon katsotaan paranevan verrattuna tilanteeseen, jossa osia ei ole uusittu. Jos korjauksesta ei tule tasonparannusta, tulisi myyjän vastata kokonaan korjauskuluista."

Tässä tapauksessahan ei tule tasoparannusta joten myyjän tulisi selväsanaisesti korvata konsoli.. vai mitä on raati mieltä?

Myyjä/vastaava Prismassa sanoi että asia etenee nyt niin että lähettävät sen kuluttajaneuvonnan vastineen Sonylle ja odottavat heidän vastausta :D
 
Nyt menee kyllä niin monimutkaiseksi että tarvii vähintään 6 vuoden asianajaja/tohtoritutkinnon että kuka nyt korvaa/hyvittää/maksaa ja mitä ja paljonko. Eihän se nyt kai? Pitäis olla prisman myyjän tehtävä olla avata sitä pleikkaria siel takahuonees ja tehää arviointia? Ellei nyt sit sony siel puhelimen päässä sanonut että avatkaa se kansi ja kattokaa onko pölyy ja kertokaa sit asiakkaalle et "oli tosi paljon pölyä" nii että sit hän sortuu ja maksaakin 215euroa sen 50 euroa sijasta jos konsolissa ei ole mitään vikana, joo mä vähän foliohattuilen mut ei nyt ihan mennyt miten alunperin luvattiin/kerrottiin. :D
 
Eli jatkossa kannattaa ottaa kuvat sisuksista ja samaan kuvaan joku päivän mainoslehti/hesari/whatever jotta voi todistaa koneen olleen puhdas.
Toki tuossa vaiheessa kannattaa olla kaikki mahdollinen myös valmiina todistamaan, että niiden kuorien poistaminen ei poista takuuta eikä niiden avaaminen myöskään poista virhevastuuta. :D
 
Oli miten oli, se 215 euroa nyt ole paha maksaa tehdaskorjatusta vempulasta. Parempi se kun luovuttaa ja hakea uus kaupasta, ellei oo sit ylimäärästä massia ja näin sais uuden vempaimen+ uusi takuu jne.
 
Näin minäkin sen ymmärtäisin ja kaikki sen päälle on hyväntekeväisyyttä asiakkaalle...

Taikasana on virhevastuu.

"Virhevastuun kesto määräytyy tapauskohtaisesti tavaran oletettavissa olevan kestoiän perusteella. Virhevastuulle ei ole laissa aikarajaa.
Tavaran normaalia kestoikää arvioitaessa on huomioitava se, että tavaran pitää vastata kestävyydeltään sitä, mitä kuluttaja yleensä voi perustellusti olettaa samanlaisen tavaran kestävän. Esimerkiksi useimpien suurten elektroniikkalaitteiden ja kodinkoneiden voi odottaa pysyvän toimintakelpoisina useita vuosia"

Jos vaikka ostat uuden telkkarin jolla on vain vuoden takuu ja se vaikka hajoaa 1.5v jälkeen ihan normaalissa käytössä niin kyllä se virhevastuun piikkiin menee.
Ihan kuten ps5:n pitää kestää normi käytössä enemmän kuin kaks vuotta. Varsinkin jos se on myös puhdistettu säännöllisesti ja vaikka ei olisikaan niin kone kyllä ilmoittaa jos se meinaa kuumentua liikaa ja sammuttaa itsensä ennen kuin vahinkoa tulee.
 
Kyllä PS5 oletettu kestoikä on helposti yli 3 vuotta, mutta paljonhan nämä vaihtelee riippuen siitä että mistä ostettu ja kuka sattuu olemaan asiakaspalvelussa sillä hetkellä. Kannattaa tehdä reklamaatio jos ei muu auta, tuo menee yleensä firmassa suoraan semmoiselle henkilölle joka tietää nämä asiat.

Tähän on pakko palata että ymmärsin viestin väärin, pelle selittiki hyvin sen asianajaja/tohtorikielellä että oletettu kestoikiä yli 3v eli sen alle jne hajonneet menee sen taikasana "virhevastuun" piikkiin. Mä taas ensin sössötin siihen ihan omia toiveajatteluja että "kyllä mää haluun et ne kestää 60vuotta tjsp". Nii joo tässä tapauksessa sitten tulee fiilis että yritetää ny jotenkin välttää siitä vihevastuusta ja sössöttää päälle pölyteoriaa vaikka kyseinen kaveri sen imuroi jne, ja näin saada asiakas maksaa enemmän tehdaskorjatusta kun se että se pistettäis virhevastuun piikkiin ja hyvittää uusi tehdaskorjattu.

Mut miten nämä sit käytännössä menee ja miten sit todistaa että miksi hajos ja miten jne, tässä tapauksessa nyt äkkiseltään tuli mieleen että "asiakas oli laiska eikä imuroinut konsolia joten oma vika". En tiie... :D
 
Tässä on aiheeseen liittyen kuluttajaneuvonnasta saamastani viestistä ote koskien tuotteen oletettua kestoikää:

"Tavaran normaalia kestoikää arvioitaessa on huomioitava se, että tavaran pitää vastata kestävyydeltään sitä, mitä kuluttaja yleensä voi perustellusti olettaa samanlaisen tavaran kestävän. Arviointi perustuu yleiseen mittapuuhun ja siinä voidaan huomioida myös hinta, sillä tavaroiden laatuerot heijastuvat usein hintatasossa. Kuluttajariitalautakunta on vakiintuneessa ratkaisukäytännössään katsonut, että useimpien suurien elektroniikkalaitteiden ja kodinkoneiden kestoikä on useita vuosia. Esimerkiksi tietokoneiden ja niihin rinnastettavien laitteiden kestoiäksi on arvioitu noin neljä vuotta. Tämä tarkoittaa sitä, että kuluttajalla on oikeus odottaa laitteen kestävän kestoikänsä ajan toimintakelpoisena ilman kalliita korjauskustannuksia. Kestoikäolettama voi kuitenkin vaihdella tapauskohtaisesti.

Tässä tapauksessa, kun pelikonsoli on kestänyt käytössä vajaat kolme vuotta, voitaisiin edellä sanotun valossa katsoa, että se on rikkoutunut ennenaikaisesti."

ja Prisman myyjän kommentti tähän oli "ps5 ei ole rinnastettavissa tietokoneeseen"

Joku voi ajatella ettei 215e ole paha hinta ja ihme vääntöä. Kuluttajansuoja on kuitenkin olemassa ja säännöt pitäisi olla kaikille samat. Mielestäni homma meni Prisman puolelta naurettavaksi. Puhelimessa ollut myyjä oli selkeästi asenteellinen ja koko juttu poikkesi täysin alunperin sovitusta joka oli "lähetämme laitteen sonylle korjattavaksi ja jos laitteessa ei ole vikaa sinulle tulee 50e lasku turhasta työstä.. muuten saat uuden tilalle".
 
Ei se ole ihme vääntöä, mutta ei missään sanota, että sen tulee kestää useita vuosia. Yhden vuoden takuu ja virhevastuu on ollut yksi lisää, joten siitä se kaksi vuotta. Ainahan kannattaa liikkeestä kysellä, kuten teit, mutta Sonyn vastaus on ihan ymmärrettävä .
 
No se mun "ei oo paha 215e" heitto oli lähinnä sitä että jos ei päästä yli eikä ympäri enkä itte tiennyt noista paitsi nyt ku selitettii tarkemmin noista virhevastuu härdelleist. Tottakai se pitäisi olla kaikille sama ja vieläpä se että jos ensin sanotaan että tehään näin ja sen jälkeen sössötellään pölystä ym. Tiedä sitten kuka tässä on nyt puhunut kenenki kanssa ja onko prisman työntekijät kaffehuonees avannut kannet ja alkanut siinä omiinpäin sössöttää vai onko sony sössöttänyt ja kuka oikeessa tai väärässä jne.

Ainahan on näit porsaanreikiä molemminpuolin, just että "konsoli ei ole rinnastettavissa tietokoneeseen" ym.
 
Ei se ole ihme vääntöä, mutta ei missään sanota, että sen tulee kestää useita vuosia. Yhden vuoden takuu ja virhevastuu on ollut yksi lisää, joten siitä se kaksi vuotta. Ainahan kannattaa liikkeestä kysellä, kuten teit, mutta Sonyn vastaus on ihan ymmärrettävä .
Jos näitä lakeja ei olisi niin valmistajat tekisivät tarkoituksellisesti elektroniikkaa joka leviää mahdollisimman nopeasti. Se lisäisi myyntiä.. komponentteihin ja kestävyyteen ei panostettaisi. Olisi surullista jos ostat esim 2000e television ja 2 vuoden jälkeen se hajoaa ja ostat uuden. Ennen vanhaan tuotteet tehtiin kestämään. Pleikkari casessa myös sellainen pointti että eikös konsolisukupolvi kestä yleensä vähintään 7 vuotta. Alle 3 vuotta jos kestäisi kaikki plekut niin tuohon 7 vuoteen pitäisi ostaa kolme konsolia.
 
Oletko kuullut että joku olisi saanut 3 vuotta vanhasta paremman hyvityksen?
 
No johan muuttui taas homma hankalaksi.

Prismasta soitettiin ja he kertoivat olleensa yhteydessä Sonyyn. Sony oli kertonut että takuu 2 vuotta on umpeutunut ja voivat tässä tilanteessa tarjota tehdaskorjattua konsolia minulle hintaan 215 euroa. Myyjä oli avannut pleikkarin kuoret ja sanonut että oli paljon pölyä että varmaan siksi hajonnut :D paitsi että sitä on imuroitu säännöllisesti ja juuri ennen huoltoon viemistäkin imurilla siistin.

Vähän on nyt pää pyörällä. Aluksi sanottiin että asia ok, he lähettävät koneen sonylle ja jos ei löydy vikaa niin joudun maksamaan 50 euroa. Nyt ei ole lähetetty konsolia minnekkään ja on itse availtu ja ihmetelty asiaa Prisman takahuoneessa.

Välitin myyjälle vielä kuluttajaneuvonnasta saamani vastineen kokonaisuudessaan. Tässä ote siitä:

"Kun tässä tapauksessa olet voinut käyttää laitetta lähes kolme vuotta ilman ongelmia, voisi kyseeseen tulla jonkinlainen hinnanalennus, ellei virhettä oikaista esimerkiksi korjaamalla. Vakiintuneesti on katsottu, että jos tavara on virheen ilmetessä ollut käytössä esimerkiksi muutamia vuosia ja virhe korjataan vaihtamalla uusia osia, joudut yleensä maksamaan osan kuluista, koska tavaran kunnon katsotaan paranevan verrattuna tilanteeseen, jossa osia ei ole uusittu. Jos korjauksesta ei tule tasonparannusta, tulisi myyjän vastata kokonaan korjauskuluista."

Tässä tapauksessahan ei tule tasoparannusta joten myyjän tulisi selväsanaisesti korvata konsoli.. vai mitä on raati mieltä?

Myyjä/vastaava Prismassa sanoi että asia etenee nyt niin että lähettävät sen kuluttajaneuvonnan vastineen Sonylle ja odottavat heidän vastausta :D
Lukeeko PS5:n käyttöohjeessa, että sisus olisi imuroitava säännöllisesti? Tuskin.

Voisiko yksi vaihtoehto olla laittaa kotivakuutuksen piikkiin?
 
Päivittelen tänne miten tilanne etenee. Eiköhän se olisi pelaajille eduksi jos pleikkarin saa virhevastuuseen kuten kuluttajavirasto on linjannut.

Vois kolista myös tuonne aika sopivasti ja myöhemmin saman tilanteen edessä olevat löytävät infoa helpommin aiheesta.

Ylös Bottom