No varmasti tässä on myös sukupolvikokemuksesta enemmän tai vähemmän kyse. Jossain kohtaa näitä ei enää "tarvitse" kenenkään tietää tai katsoa ja nuoremmat sukupolvet väittää muiden leffojen olevan niitä vastaavia. Varmaan joku Hunger Games tai Harry Potterit voi sellaista olla hitusen nuoremmille ihmisille ja sitä nuoremmista ei mitään hajua.
Ainahan se taitaa kuitenkin olla niin että ne oman nuoruuden ja lapsuuden teokset on niitä klassikoita ja uudemmat on nykyhömppää. Samalla lailla noista minun mainitsemistani on varmasti aiemmat sukupolvet ajatelleet, ehkä. Ja minä en taas välttämättä tule pitämään omien lapsieni klassikoita yhtä lailla arvossa kuin noita itselle klassikoiksi muodostuneita. Samoin en voi väittää että 80- ja 90-lukua vanhempia leffoja olisin hirveästi katsellut, jotain länkkäreitä ja megaklassikoita lukuun ottamatta, joten olen itsekin todiste siitä että riippuu paljolti myös iästä jne.
Jos taas olet samaa ikäluokkaa, niin sitten sinussa on vain jotain vikaa. Pahoittelen.
PS. Ja siis ei noista tarvitse tykätä, ehkä enemmänkin tietää, jos jotain. Ja jos pelaa peliä aiheesta, niin ihmettelisin jos ei ole katsonut lähdemateriaalia. Esim. Alien Isolation olisi pelottava teos ilman mitään Alien-tietoakin mutta kun koko estetiikka pelissä on niin täydellisesti elokuvista otettu että se on ihan omalla levelillä kun ne elokuvat on nähnyt. Tietysti itse saa lisäfiilistä kun lapsena on alienit olleet pelottavimpien asioiden joukossa koskaan. Samoin joku Freddie Kruger: eihän se iskisi pahemmin nyt katsottuna mutta kun lapsena/nuorena katsoi, niin pelistäkin saisi ihan eri kokemuksen.
Eli sukupolvikokemus tai jotain. Vähän kai sama kuin jos on pelannut Final Fantasy 7:n aikoinaan eikä vain uusintaversiota. Vähän harmittaa että itse jätin väliin kun ei napannut roolipelit silloin vaikka muut hehkutti. Oli se remake ihan pelattava mutta kaikki nostalgia ja muut puuttui niin varmasti sain merkittävästi vähemmän kuin nostalgian varaan nojanneet.
Leffasta tuli itselle mieleen Poor Things, vaikkakaan seksi ei tässä näytellyt kovinkaan suurta osaa. Jotain samanlaista vinksahtaneisuutta molemmissa kuitenkin havaittavissa. Mark Ruffalo myös toki molemmissa isossa roolissa, joten ehkä silläkin on jotain tekemistä asian kanssa. Monista elokuvista olen sanonut, että se ei oikein ole osannut päättää haluaako se olla vakavasti otettava, vaiko komedia. Lopputuloksena kumpikaan ei ihan pääse maaliin omissa kirjoissa. Tässä ei sitä ongelmaa mielestäni ollut, vaan leffa osasi käsitellä vakavia ja kohtuu syvällisiäkin aiheita hienosti huumorin kautta. Ehkä jotain tekemistä myös toki sen kanssa että käsiteltävät aiheet olivat vielä ainakin enemmän tai vähemmän utopiaa/dystopiaa, katsonta kannasta riippuen, että ei tule mitenkää liian "iholle" sinällään kohtuu vakava aihe, joten huumorilla leikittelyyn on enemmän tilaa. Pattinsson vetää mielestäni erittäin onnistuneesti, sanotaanko vaikka että, moniulotteisen roolin, ja vakuuttaa (jälleen) että osaa myös oikeasti näytellä. Twilight on muisto vain. Batmanista oikeastaan entuudestaan ollut miehen suoritus vain itselle tuttu. Nyt pitäisi ottaa kyllä myös Lighthouse työn alle. Mutta summa summarum elokuva oli todella viihdyttävä, pari tuntia meni hujauksessa, ei tuntunut yhtään pitkälle. Tykkäsin kovasti.
