Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Yleinen politiikkaketju

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja -WaLuigi-
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Eihän tässä mitään pahaa tapahtunut. Tarinan päähenkilö ei kadu osallistumistaan. Valtioneuvoston turvallisuus on yksi tärkeimmistä asioista Suomessa. Jo vuosituhannen vaihteessa, kun olin siellä työtehtävissä, piti kaikille tehdä turvallisuusselvitys, vaikka silloin oli muuten turvallisuusasiat aivan hunningolla nykyiseen verrattuna. Nyt on jopa Espoon poliisiasemalla turvatarkastus, kun menee asioimaan passiasioissa. Kansalaisaktiivisuus on hyvä asia. Samoin on helvetin hyvä asia, että pidetään epämääräinen porukka poissa Suomelle elintärkeistä toiminnoista. Joskus kaksi hyvää asiaa menee ristiin ja silloin tehdään arvovalinta. Markus teki omansa ja Suomen hallinto omansa. Tarinalla oli siis onnellinen päätös.
 
Voivoi :( tuota just yrittänyt tässä teroittaa..
On sanonta että tarkoitus pyhittää keinot. En kyllä nyt anteeksi vaan pysty yhtymään tuohon. Alkaa olemaan enemmänkin että keinot on huomiohuoraamista ja kukaan edes enää muista miksi edes huorataan.

Jos mä olisin järjestyspoliisi ni varmaan saisin kenkää aika nopiaan ko riepottelisin noi hyypiöt vittuun tuolta aikalailla vauhdikkaasti. Ohjekirjasta jääny mieleen mitään. Maalaisjärjellä perkele. Ja noita tarttis putkaan heittää, kunhan riepottelee ni isällisellä otteella johonkin lähimpään ojaan ni eiköhän SeppoRiitta siitä ota opikseen. Ainakin useimmat heistä. Loput jos jotain rimpuilee vielä ni putkaan mutta veikkaan että on se pieni osa porukoista. Loput menee itkemään medialle ja äidille kuinka tuli kaltoinkohtelua. Pieni viulunsoitto heille
 
Viimeksi muokattu:

Vaikka näistä olisi mitä mieltä tahansa niin väkivaltafantasiat voi pitää omana tietonaan.
 
Jos mä olisin järjestyspoliisi ni varmaan saisin kenkää aika nopiaan ko riepottelisin noi hyypiöt vittuun tuolta aikalailla vauhdikkaasti. Ohjekirjasta jääny mieleen mitään. Maalaisjärjellä perkele. Ja noita tarttis putkaan heittää, kunhan riepottelee ni isällisellä otteella johonkin lähimpään ojaan ni eiköhän SeppoRiitta siitä ota opikseen. Ainakin useimmat heistä. Loput jos jotain rimpuilee vielä ni putkaan mutta veikkaan että on se pieni osa porukoista. Loput menee itkemään medialle ja äidille kuinka tuli kaltoinkohtelua. Pieni viulunsoitto heille
Laitan tämän uudestaan kun oli taas näköjään vauhti päällä eilen:

Jos olisin järjestyspoliisi niin hellästi kantaisin heidät pois ajotieltä häiritsemästä liikennettä ja sanoisin että "Nyt on parempi pysyä siinä tai muuten joudut putkaan. Valitettavasti on vain jaettuja sellejä tarjolla, meillä on siellä vapaata piripuiston Peran (vakioasiakas, hiukan arvaamaton) sellissä joka on jo odottelemassa seuraa. Hän on ollut siellä vasta pari tuntia niin sillä on vielä virtaa jäljellä. Että nyt voit itse valita haluatko kotiin kaakaolle vai Peran kanssa viettämään yötä putkaan".

Ja kuinka taikaiskusta helsingin putkakapasiteettiongelmaa ei tule. varmaan jotain tommosta ollutkin kun ole lukenut mistään että tämä elokapinaliike olisi onnistunut ns. ylikuormittamaan helsingin virkavallan kapasiteetit. Mä kyllä ottaisin kaakaon kymmenen kertaa kymmenestä. Ja niin tekee noi ns. hard boiled hardcore ilo/elokapina rebelitkin
 
Viimeksi muokattu:
Olisipa ihmiset yhtä raivoissaan ja huolissaan tästä jälkeläisilleen perintönä jätettävästä elinkelvottomasta planeetasta kuin parin tunnin liikenneruuhkasta.

Ja parasta on kun uhkaillaan niitä nuoria ketkä haluavat elinkelpoisen planeetan.

Meiltä puuttuu kokonaan suhteellisuudentaju ja tietty perspektiivi tällä planeetalla. Raivotaan aivan mitättömistä asioista mutta sellaiset suuren mittakaavan tuhot eivät herätä mitään tunteita. Jotenkin helvetin surullista.
 
Niin, jos asiat olisi mallillaan ja voisi oikeasti vaikuttaa tai edes näkyä muulla tavoin, niin tuskin kenelläkään olisi halua tai tarvetta mennä vaikka istumaan keskelle tietä. Se että taas lähtisi politiikan kautta "vaikuttamaan" on täysi vitsi niissä asioissa, mitä vaikka elokapina ajaa.

Lisäksi se jo täällä varmasti useasti todettu asia että mielenosoituksen on tarkoituskin vähän ärsyttää. Huvittavimpia on aina kommentit että mielenosoitukset pitäisi tehdä jossain missä kukaan ei häiriinny niistä. Samat tyypit saattaa ihmetellä kuinka nykynuoret on niin vässyköitä kun ei ole punk-henkeä tai muuta kapinointia. Nykynuorilla on jopa oikeita syitä kapinoida kuin nykypatujen syyt, jotka oli varmaan suurella osalla vain sitä että piti olla cool ja rellestää rellestämisen vuoksi.

Jos tiellä istujia ei mistään muusta arvostaisi niin siitä ainakin jokaisen pitäisi, että sentään tekevät jotain tärkeiksi kokemiensa asioiden eteen. Suurin osa meistä ei varmasti tee yhtään mitään, vaan elelee vain "tolkun" ihmisenä, yrittäen selviytyä ja mahdollisuuksien mukaan olla ajattelematta sitä, miten maailma ympärillä palaa.
 
Uskallan väittää että valtaosa massasta ei enää tiedä minkä takia siellä kadulla istutaan tällä kertaa. Kaikki mediahuomio menee tuohon itse tekemiseen. Itse en ainakaan tiedä. Kaikki tätä ketjua seuraavat varmaan tietää? Ilman pientä googlettelua? Varmasti liittyy vihreisiin arvoihin tavalla tai toisella, mutta eksaktisti mitä nyt tällä kertaa? Menikö keinot ohi asian? Tarttiko googlea? Oliko eteläamerikan sademetsä vai lapin vaivaiskoivut?

Niinko monasti sanonut, en mitenkään ole eri mieltä kannasta (vihreät arvot yleisesti) vaan esillepanosta.
Kyllä näkyvyyttä asialleen pitää pystyä tekemään muutoin kun vaikka sotkemalla eduskuntatalo tai sabotoida isojen kaupunkien keskustojen liikenne.
Ja parasta on kun uhkaillaan niitä nuoria ketkä haluavat elinkelpoisen planeetan.
Pahoittelen sanavalintojani, mutta samaan aikaan, jos kaikki oikeuttaa omat tekemisensä ilman lakia tai sääntöjä niin meillä olisi melkoinen hässäkkä täällä ns. hyvinvointivaltiossa.

Sääntösuomi - hyvässä ja pahassa. Paree vaan kiltisti noudattaa niitä niin on edes joku järjestys.
Toinen vaihtoehto on tietysti anarkia, ei sääntöjä eikä lakeja tarvitse noudattaa. Ideologioitahan löytyy kyllä muitakin kun esim. hyvää tarkoittavat vihreät arvot.
Jos päästetään vaikka uusnatsit kikkailemaan kaduille ilman sääntöjä niin hyvä tullee? Ja vaikka ufologit ja kaikenmaailman itsemurhauskontofriikit? Tossa on toki riskinä että joku kilipääkultti tms ottaa valtaa jo viranomaistenkin yli kun vauhtiin pääsee riittävästi. Mexicon huumesodat nyt vaikka kärjistettynä esimerkkinä.

Yritän sanoa. Sääntöjen puitteissa - antaa palaa. Ei se ole keneltäkään poies, päinvastoin, kuulijan vastuulla mitä haluaa kuulla ja mistä tykätä.
'Ei sääntöjen' puitteissa ihmiset voidaan pakottaa siihen omaan juttuun keinoilla millä ikinään koska 'ei sääntöjä ja tartte laistakaan välittää'. Enkä nyt todellakaan puhu elokapinasta vaan yleisestä välinpitämättömyydestä järjestystä vastaan. Kyllä suomestakin löytyy sen verran pimeetä porukkaa että saisi luotua melkoisia 'organisaatioita' jos kukaan ei välittäisi kattoa perään - kuten vaikka viranomaiset.

Joskus ysärillä MC CannonBall tuli tutuksi - oli silloin vielä kohtalaisen kokoinen viritys. Meitä on vaan niin moneen junaan ni siksi yritän vängätä että jos yksi 'jengi' saa tehdä tuota niin sitten kohta kaikki 'jengit' on tekemässä tuota ja viranomaisilta loppuu resut. -> Ei viranomaisia -> Anarkia.
 
Viimeksi muokattu:
Uskallan väittää että valtaosa massasta ei enää tiedä minkä takia siellä kadulla istutaan tällä kertaa. Kaikki mediahuomio menee tuohon itse tekemiseen. Itse en ainakaan tiedä. Kaikki tätä ketjua seuraavat varmaan tietää? Ilman pientä googlettelua? Varmasti liittyy vihreisiin arvoihin tavalla tai toisella, mutta eksaktisti mitä nyt tällä kertaa? Menikö keinot ohi asian? Tarttiko googlea? Oliko eteläamerikan sademetsä vai lapin vaivaiskoivut?

Niinko monasti sanonut, en mitenkään ole eri mieltä kannasta vaan esillepanosta.
Kyllä näkyvyyttä asialleen pitää pystyä tekemään muutoin kun vaikka sotkemalla eduskuntatalo tai sabotoida isojen kaupunkien keskustojen liikenne.

Pahoittelen sanavalintojani, mutta samaan aikaan, jos kaikki oikeuttaa omat tekemisensä ilman lakia tai sääntöjä niin meillä olisi melkoinen hässäkkä täällä ns. hyvinvointivaltiossa.

Sääntösuomi - hyvässä ja pahassa. Paree vaan kiltisti noudattaa niitä niin on edes joku järjestys.
Toinen vaihtoehto on tietysti anarkia, ei sääntöjä eikä lakeja tarvitse noudattaa. Ideologioitahan löytyy kyllä muitakin kun esim. hyvää tarkoittavat vihreät arvot.
Jos päästetään vaikka uusnatsit kikkailemaan kaduille ilman sääntöjä niin hyvä tullee? Ja vaikka ufologit ja kaikenmaailman itsemurhauskontofriikit? Tossa on toki riskinä että joku kilipääkultti tms ottaa valtaa jo viranomaistenkin yli kun vauhtiin pääsee riittävästi. Mexicon huumesodat nyt vaikka kärjistettynä esimerkkinä.

Yritän sanoa. Sääntöjen puitteissa - antaa palaa. Ei se ole keneltäkään poies, päinvastoin, kuulijan vastuulla mitä haluaa kuulla ja mistä tykätä.
Nyt olen nähnyt kaiken. Kannattaa ehkä hiukan sivistää itseään mm. mitä uusnatsit haluavat vs. Elokapina. En olisi ikinä uskonut jonkun rinnastavan vihaa levittävän ja väkivaltaa harjoittavan sakin Elokapinaan, nuorisoon, jotka osoittavat mieltään sen puolesta että meillä kaikilla olisi vielä tulevaisuudessakin koti.

PS. Rosa Parks. Lue hänestä.
 
sulta meni mun pointti tyylikkäästi ohi. en puhunut päämäärästä. Vaan esillepanosta.
 
Edelleen hyväksyn kannan ja mielipiteen mitä heillä on, mutta en sitä miten tuovat sitä esille. Ihan vaan tarttei tuosta lähteä vääntämään.
Itse itseäni lainaten - en halua vängätä kannasta vaan esillepanosta. Toin muuten ufologit ja kiihkouskovaisetkin tuohon esimerkkeinä, edelleen, ei mua noitten puuhat kiinnosta. Nostit tikunnokkaan uusnatsit muttet noita?

Ja hyvä ettet nostanut koska ei noilla ole mitään väliä. en puhu tai kritisoi mitä kukakin haluaa vaan kuinka asioita halutaan tuoda julki. siitä tässä on kyse.
 
Itse itseäni lainaten - en halua vängätä kannasta vaan esillepanosta.
Niin, ja edelleen, lue vaikkapa Rosa Parksista. Sitten sivistä itseäsi mitä kaikkea muuta on saavutettu kansalaistottelemattomuudella ja mielenosoituksilla. On monia asioita joita sinä pidät nykyään itsestäänselvyytenä, mutta ne eivät aina ole olleet sellaisia. Eivät ilman ihmisiä jotka ovat nousseet ja pitäneet meteliä.
 
Muistan että aiemminkin referoit tuohon Rosaan kun joskus aiemmin väännettiin samasta asiasta :)
Jos joskus törmään niin saatan lukeakin. Mutta isossa kuvassa, tällä hetkellä, kannatan järjestystä anarkian sijaan.
 
Mutta isossa kuvassa, tällä hetkellä, kannatan järjestystä anarkian sijaan.
Isossa kuvassa tässä maailmassa ei ole ollut järjestystä hetkeen. Ja tällä menolla ei myöskään ole elinkelpoista planeettaa kenellekään meistä. Ei minulle, sinulle eikä meidän jälkeläisille. Raivoisit yhtä paljon lastesi tulevaisuden eteen kuin Elokapinasta, voisit kanssa vaikuttaa.

PS.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Rosa_Parks
 
Mielenosoitusta kohtaan itsessään minulla ei ole yhtään mitään vastaan sanomista, se on kansalaisoikeus. Mitään minulla ei tietenkään ole myöskään luonnonsuojelemista vastaan. Identifoidun itsekin varsin ekologiseksi eläjäksi, mitä tulee kulutustottumuksiini ja sen sellaiseen.

Tuo innokkaimpien ilmastoaktivistien harjoittama toiminta, on mielestäni kuitenkin lähinnä ylimielistä ideologisesta fundamentalismista kumpuavaa häiriköintiä sekä järjestyksen ja lain rikkomista, jolla saadaan aikaan ennemmin haittaa kuin mitään hyvää. Jos ilmastovaikuttamisen tehokkuus mitataan sen mukaan, miten kovasti joku osaa aiheuttaa ärsytystä ja pahennusta toiminnallaan, elokapina, just stop oil jne. tekevät varmasti tehokasta työtä. Itse en kuitenkaan ole vielä nähnyt vahvoja viitteitä siitä, että nämä porukat olisivat juuri innostaneet ns. tavallisia ihmisiä tuon tavoitteensa taakse. Enneminkin ajaneet heidät vain kauemmaksi.

Rosa Parks ei käsittääkseni tukkinut tietä, estänyt ensihoitajia pääsemästä potilaan luo tai töhrinyt kansallisaarteita. Hän istui bussissa paikallaan, ja kieltäytyi alistumasta kirjaimellisen sorron alle. Hänen vertaamisensa tähän käynnissä olevaan performanssiin osoittaa mielestäni epäkunnioitusta Parksia ja vastaavia kohtaan.
 
Isossa kuvassa tässä maailmassa ei ole ollut järjestystä hetkeen. Ja tällä menolla ei myöskään ole elinkelpoista planeettaa kenellekään meistä. Ei minulle, sinulle eikä meidän jälkeläisille. Raivoisit yhtä paljon lastesi tulevaisuden eteen kuin Elokapinasta, voisit kanssa vaikuttaa.
Ja ilman edes tätä kohtalaista järjestystä mitä länkkärivaltioissa on tällä hetkellä, asiat olisi sitten paremmin kuin että kaikki saisi hillua miten haluaa kaduilla? Ilman virkavallan väliintuloa?

Jos noi tälläkertaa elokapinalliset olisikin vaikka uusnatseja ja mä täällä vaahtoaisin ihan täsmälleen samalla tavalla niin et olisikaan enää eri mieltä kanssani?
 
Rosa Parks ei käsittääkseni tukkinut tietä, estänyt ensihoitajia pääsemästä potilaan luo tai töhrinyt kansallisaarteita. Hän istui bussissa paikallaan, ja kieltäytyi alistumasta kirjaimellisen sorron alle. Hänen vertaamisensa tähän käynnissä olevaan performanssiin osoittaa mielestäni epäkunnioitusta Parksia ja vastaavia kohtaan.
Esitin Rosa Parksin yhtenä esimerkkinä. Hänhän rikkoi lakia siihen aikaan. Moni myös raivosi.

Pointti on se, että edelleen, raivoisitte yhtä paljon tuhoutuvasta planeetasta, joka on meidän kaikkien koti, kuin niistä nuorista jotka yrittävät toimillaan kerätä päättäjien ja ihmisten huomion siihen asiaan, niin se olisi jo askel parempaan suuntaan. Mitä enemmän ihmiset heräisi, sitä vähemmän enää Elokapinan kaltaisten tarvitsisi tehdä noita tempauksiaan.
 
kun mä en edelleenkään puhu kannasta. vaan esillepanosta.

"Jos noi tälläkertaa elokapinalliset olisikin vaikka uusnatseja ja mä täällä vaahtoaisin ihan täsmälleen samalla tavalla niin et olisikaan enää eri mieltä kanssani?"

Onko väittämäni oikein vai väärin?
 
Jos uusnatsit olisivat tuolla kaduilla, tietenkin paheksuisin. Kuten kuka tahansa normaali ihminen. Edelleen, he ajavat HIUKAN eri asioita. :D

Jos Elokapinallisetkin kannattaisivat valkoista ylivaltaa, levittäisivät vihaa ja väkivaltaa... Usko pois, siinä vaiheessa kukaan normaali ihminen ei kannattaisi heitä.
 
Ylös Bottom