Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Wuchang: Fallen Feathers

Kuolin lähinnä siihen syöksyyn ilmasta ja siihen grabiin, niistä kun selvisi ei ollut suuremmin haasteita. Tosin en kokenut sen kaverinkaan kuolevan kovin nopeasti :confused: no mut siellähän on vaikka miten paljon tutkittavaa ennen kuin tuota tarvitsee tappaa. Voi olla et itsellä oli asetta parannettu jo sen verran, että se vaan kuoli riittävän nopeasti.
 
On kyllä tällä kertaa todella positiinen "soulslike". Lies of p oli erittäin hyvä. Mutta siinä maailma oli aika lineaarinen. Tässä on kyllä seikkailun tuntua. Khazan oli taas sitten lähinnä taisteluun, ja pomoihin!, keskittyvä melko tylsillä kentillä varustettu soulslike.

Kyllä tämä n. Viiden pomon jälkeen vaikuttaa erittäin hyvältä tekeleeltä.

Varsinkin skill tree ja se ettet ole sidottuna tiettyyn aseeseen koko peliä tekee tästä hieman erinlaisen ja helpommin lähestyttävämmän souls-pelin.
Huhhuijaa, että on vaikea tuo yläkerran bossi! Olen kokeillut jo toistakymmentä kertaa sinun ja @Huttu :n ohjeilla, enkä ole päässyt edes lähelle voittoa. Niin ADHD tuo vihu ja pienessä tilassa tekee ihan helvetisti damaa. Tuo apuri kuolee ihan hiton nopeasti, ja yksin en tuolle pärjää alkuunkaan. Kerrankin kun saa sen grabinsa tehtyä, niin homma on viimeistään siinä. En ymmärrä, miten olette niin helposti tuon päässeet. Tuntuu täysin mahdottomalta tällä erää. Kävin vielä grindaamassa ihan tolkuttomasti, mutta ei tunnu apua siitäkään olevan. Ihan vaikeimpia bosseja, mitä muistan koskaan missään pelissä nähneeni. Tuossa on juuri ne jutut, mitkä ovat minulle tosi hankalia, eli helvetin nopea ja vahva ADHD-vihu pienessä tilassa, ja sitten tekee vielä status effectiä, jonka takia joutuu räpäläämään itemejä, mikä ei minulla tuollaisessa hektisyydessä onnistu kyllä mitenkään.
Oletko nyt käynyt muut paikat läpi ennen tätä pomoa? Yritä vähän kehittää hahmoa vielä ennen taistelua. Tässähän nyt on siitä hyvä peli että itekkin tekee damagea melko hyvin, ettei pomot mitään "sieniä" ole.
 
On kyllä tällä kertaa todella positiinen "soulslike". Lies of p oli erittäin hyvä. Mutta siinä maailma oli aika lineaarinen. Tässä on kyllä seikkailun tuntua. Khazan oli taas sitten lähinnä taisteluun, ja pomoihin!, keskittyvä melko tylsillä kentillä varustettu soulslike.

Kyllä tämä n. Viiden pomon jälkeen vaikuttaa erittäin hyvältä tekeleeltä.

Varsinkin skill tree ja se ettet ole sidottuna tiettyyn aseeseen koko peliä tekee tästä hieman erinlaisen ja helpommin lähestyttävämmän souls-pelin.

Oletko nyt käynyt muut paikat läpi ennen tätä pomoa? Yritä vähän kehittää hahmoa vielä ennen taistelua. Tässähän nyt on siitä hyvä peli että itekkin tekee damagea melko hyvin, ettei pomot mitään "sieniä" ole.
Menikin sitten heti valittamisen jälkeisellä yrityksellä. Avain oli se, että onnistuin kaksi kertaa tuossa vahvassa iskussa pomon selkään, jolloin se staggeroitui siis kahteen eri otteeseen, mikä riitti sitten hyvin tuon päihittämiseen. Aika inhottava bossi, jossa en olisi varmaan millään pärjännyt ilman noita kahta staggerointia,
 
Viimeksi muokattu:
Menikin sitten heti valittamisen jälkeisellä yrityksellä. Avain oli se, että onnistuin kaksi kertaa tuossa vahvassa iskussa pomon selkään, jolloin se staggeroitui siis kahteen eri otteeseen, mikä riitti sitten hyvin tuon päihittämiseen. Aika inhottavaa bossi, jossa en olisi varmaan millään pärjännyt ilman noita kahta staggerointia,
Joo toi staggeri on hiton hyvä, sillä sen tosiaan itekki pieksin. Ja onnittelut! Pieni pärrääminen auttaa aina :) Kovemmis bosseis pitää uhkailla uninstallilla ja joskus täytyy seki tehä että kaatuu uusinta-asennuksen jälkee ekalla. Kokemusta on :D
 
Neljä bossia nyt tapettuna ja niistä viimeisin meni odotusten vastaisesti ensimmäisellä yrityksellä. Ei ollut kaunis tappelu, mutta se nyt vaan kuoli ennen mua :D toi alakerta ei ollut ihan suosikki alue, tuskin kenenkään, mutta ei se corruption suojilla niin paha silti ollut.
 
Joo se alakerta on iha hirvee. Oon sen bossis nyt jumis. Shu Sanctumin sivualueen bossi kaatu kans äske. Muut paikat nyt tutkittu ja taputeltu et ois pakko voittaa toi nykyne bossi seuraavaks.
 
Joo se alakerta on iha hirvee. Oon sen bossis nyt jumis. Shu Sanctumin sivualueen bossi kaatu kans äske. Muut paikat nyt tutkittu ja taputeltu et ois pakko voittaa toi nykyne bossi seuraavaks.
Taidan olla itse samassa tilanteessa suunnilleen. Eilen kaatui tuo joku kammottavan näköinen jättiläisnainen, joka oli joku sekasikiö ihmisestä ja linnusta. Oli kyllä irvokas ilmestys! Vaikutti ensin supervaikealta, kun oli tosi nopea ja aggressiivinen, mutta meni sitten lopulta sentään neljännellä yrityksellä. Oikea-aikaiset väistöt ja sitten oikeaan aikaan oma aggressiivisuus ovat tuntuneet toimivan lopulta kaikkiin kolmeen päihittämääni bossiin. Siellä alakerrassa olen seikkailut myös itse aika pitkään, ja uskoisin siellä olevani myös aika lähellä bossia.

Mukavasti pelissä on auennut kaikenlaisia oikoteitä eri puolilla peliä. Tuosta elementistä pidän yleensä peleissä. Samoin siitä, että pelimaailmassa voit valita eri suunnista mihin päin menet sillä hetkellä. Tulee sellainen seikkailufiilis, joka mm. ensimmäisessä Dark Soulsissa oli juuri noiden elementtien ansiosta. Itse pidän myös siitä, että peli on aika massiivisen kokoinen ja toistaiseksi kuitenkin vaihtelua on riittänyt. Vielä ollaan ensimmäisessä pääalueessa, ja noita pitäisi kuitenkin kaiken kaikkiaan olla pelissä viisi.

Jos peli jatkaa näin laadukkaasti loppuun asti, niin tämähän alkaa kolkutella oman GotY:ni arvonimeä! Joka tapauksessa todella mukava yllätys ollut toistaiseksi. Ja mitään parrypakkkoa ei edellenkään ole ollut (en ole edelleenkään parrya edes yrittänyt koko pelin aikana), enkä kyllä usko olevankaan. Long Swordilla mennään edelleen - todella tykästynyt siihen, varsinkin kun sain paremman version, eli Whip Dancen (vai mikä sen nimi olikaan?). Tuon olen kehittänyt +3 tasolle toistaiseksi, niin kyllä on tehoa! Ja mukavana bonuksena lyö myös ulottuvammin kuin aikaisempi Long Swordini. Aseidenkin puolesta varsin mielenkiintoinen ja mielekäs peli. Ja todellakin suosittelen edelleen hyvin vahvasti kaikille soulsborne-pelien faneille!
 
Viimeksi muokattu:
Taidan olla itse samassa tilanteessa suunnilleen. Eilen kaatui tuo joku kammottavan näköinen jättiläismäinen, joka oli joku sekasikiö ihmisestä ja linnusta. Oli kyllä irvokas ilmestys! Vaikutti ensin supervaikealta, kun oli tosi nopea ja aggressiivinen, mutta meni sitten lopulta sentään neljännellä yrityksellä. Oikea-aikaiset väistöt ja sitten oikeaan aikaan oma aggressiivisuus ovat tuntuneet toimivan lopulta kaikkiin kolmeen päihittämääni bossiin. Siellä alakerrassa olen seikkailut myös itse aika pitkään, ja uskoisin siellä olevani myös aika lähellä bossia.

Mukavasti pelissä on auennut kaikenlaisia oikotietä eri puolilla peliä. Tuosta elementistä pidän yleensä peleissä. Samoin siitä, että pelimaailmassa voit valita eri suunnista mihin päin menet sillä hetkellä. Tulee sellainen seikkailufiilis, joka mm. ensimmäisessä Dark Soulsissa oli juuri noiden elementtien ansiosta. Itse pidän myös siitä, että peli on aika massiivisen kokoinen ja toistaiseksi kuitenkin vaihtelua on riittänyt. Vielä ollaan ensimmäisessä pääalueessa, ja noita pitäisi kuitenkin kaiken kaikkiaan olla pelissä viisi.

Jos peli jatkaa näin laadukkaasti loppuun asti, niin tämähän alkaa kolkutella oman GotY:ni arvonimeä! Joka tapauksessa todella mukava yllätys ollut toistaiseksi. Ja mitään parrypakkkoa ei edellenkään ole ollut (en ole edelleenkään parrya edes yrittänyt koko pelin aikana), enkä kyllä usko olevankaan. Long Swordilla mennään edelleen - todella tykästynyt siihen, varsinkin kun sain paremman version, eli Whip Dancen (vai mikä sen nimi olikaan?). Tuon olen kehittänyt +3 tasolle toistaiseksi, niin kyllä on tehoa! Ja mukavana bonuksena lyö myös ulottuvammin kuin aikaisempi Long Swordini. Aseidenkin puolesta varsin mielenkiintoinen ja mielekäs peli. Ja todellakin suosittelen edelleen hyvin vahvasti kaikille soulsborne-pelien faneille!
Jep, piiskatanssilla itekki. Eilen illal meni sen kellaritunnelikaivoksen pomo nurin, kävin vähän grindaamassa eukkoon kestävyyttä ja damagea. Siinäki bossis on kiva mekaniikka jolla sen saa muutamaan kertaa stunnattua ja muutenkin ok pomo.

Hyvä peli ollu tähän asti.
 
Itse olen mennyt toistaiseksi pelkällä axella, poislukien ihan alku. Mukavasti staggeroi käytännössä kaikki rivivuhut heti ensimmäisellä iskulla niin eivät ne käytännössä pääse ikinä edes lyömään mua. Yleensäkin pelaan genren pelejä aina isoilla aseilla tai taikurina. Täytyy jossain kohtaa silti kokeilla muitakin aseita, kun se tässä on tehty niin helpoksi.

Miinuksena kirveessä on se et niitä sulkia tulee vasta neljännestä lyönnistä (tosin 3 kerralla silloin) ja suurin osa vihuista kuolee 2-3 lyönnillä.
 
Joo toi staggeri on hiton hyvä, sillä sen tosiaan itekki pieksin. Ja onnittelut! Pieni pärrääminen auttaa aina :) Kovemmis bosseis pitää uhkailla uninstallilla ja joskus täytyy seki tehä että kaatuu uusinta-asennuksen jälkee ekalla. Kokemusta on :D
Mitenkäs toi staggeri nyt oikeen toimikaan? Välillä sillä R2 lataus iskulla sen saanut (?) vai olenko
 
No nyt oli kyllä vaikea bossi. Oliskohan ollut kuudes. Pari edellistä kaatui ensimmäisellä yrityksellä ja nyt meni varmaan 20+ yritystä. Kirveellä ensin sitkeesti yritin suurimman osan noista kerroista ja sit vaihdoin yhden käden miekkaan ja taikomiseen ettei tarttisi väkisin pysyä melee rangella. Sillä Echo of jotain (ilmasta heittää punaisen salaman) se sit lopulta kuoli parilla yrityksellä, tosin aikaisemmista kirveen kanssa yrityksistä osasi jo väistellä suurimman osan liikkeistä suht helposti.

Tekisi mieli palata kirveeseen, mutta ehkä tällä nyt pelailen hetken aikaa ja katson miltä tuntuu.

Ostin muuten riipuksen mikä palauttaa helaa, kun tappaa vihollisia ja se on kyllä aika op näiden alueiden tutkimiseen. Ei ole meinaan mikään marginaalinen määrä minkä se palauttaa, ainakaan verrattuna vastaaviin mitä muissa peleissä on.
 
Tuli bossi vastaan missä.kait pitäis parrya et menis, lyö.nimittäin loputtomasti. Luulen et sama mistä Subi tossa ylempänä. Jätän täks illaks tauol, jospa huome kaatuis. Nyt ei tullu mitää tunnin yrittämisen jälkee :(
 
Etäisyyttä kun piti niin sai hiukan hengähdettyä välillä. Ja tosiaan taikoja käyttämällä se ei ollut yhtään niin vaikea enää. Jos haluaa parrya kokeilla niin osa sen lyönneistä oli aika helposti luettavissa ettei välttämättä mikään mahdoton homma, vaikka ei mikään parrymestari olisikaan. Riippuen toki miten ankara se aikaikkuna siinä on.
 
On hienosti auennut taas maailma moneen suuntaan tuon edellä mainitun bossin jälkeen. Tästä on tulossa mulle ihan suosikki peli tässä genressä (jos unohtaa Fromin pelit).

Palasin taikabuildista takaisin kirveeseen, kun sillä on vaan niin sujuvaa ja helppoa tappaa kaikki mitä vastaan tulee :D se puoli skill treestä alkaa tosin näyttään aika hyvältä et jossain kohtaa vois kokeilla heittää vaikka sen astral miekan toiseen slottiin ja investoida vähän myös taikuuteen niin sais ranged vaihtoehtoja enemmän.
 
Oon samaa mieltä, erinomainen Soulslike. Itellä kans haarottunu nyt seikkailu jonneki ties minne eikä mitää käryä mihin pitäis mennä periaattees ensi :D

Aloin dumppaa pisteit dual bladeen.longswordin tullessa nyt täyteen. Oon laittanu paljon pisteit siihe vasempaan polkuun missä juomapullot että oon saanu akupunktiopaikkoja auki. Pitäis joku taltta löytää että sais toisen ison slotin auki.
 
Alotin myös sillä pelolla että meneekö tää ikinä läpi. Jo aika alussa ihan hukassa mihin pitäs mennä ja pitääkö noita bosseja olla noin hitokseen :D
Vasta pelisession lopeteltua kattelin itemeitä ja noniin, ois ehkä helpottanu tiettyjä juttuja vähän katella niitä aikasemmin :D
Kyllä tää jokseenkin paranee mitä pidemmälle etenee vaikka olenkin ihan alkutaipaleella.
 
Jep, piiskatanssilla itekki. Eilen illal meni sen kellaritunnelikaivoksen pomo nurin, kävin vähän grindaamassa eukkoon kestävyyttä ja damagea. Siinäki bossis on kiva mekaniikka jolla sen saa muutamaan kertaa stunnattua ja muutenkin ok pomo.

Hyvä peli ollu tähän asti.
Kovasti erilaiset bossit ovat vaikeita itse kullekin. Itselleni oli tosiaan se yläkerran bossi aivan hiton paha. Kiitos teidän vinkkien ja tietyn sinnikkyyden, niin se sentään lopulta meni. Eilen kun yöllä pääsin viimein peliä jatkamaan (päivä meni pojan kanssa muualla kuin kotona, joten pelaamaan pääsin vasta yömyöhään), niin jatkoin tuolla kellarissa, ja olin tosiaan ihan sen bossin vieressä. En tajunnut ensin, että on niin lähellä, joten kun bossi sitten saman tien ilmaantui, niin olin ihan väärin varustautunut. En ollut muistanut niitä korruption poistajia laittaa käyttöitemeihin. Ja tuo bossihan sitten sai tietty sen korruption mulle päälle. Muutoin pääsin sen melkein ekalla yrityksellä, mutta sitten korruptio vei helat minulta lopulta liian nopeasti. Vihullakin oli toki enää pari senttiä healthia, kun hahmollani lähti henki.

No seuraavaan yritykseen laitoin ne korruption poistajat mukaan, mutta sehän menikin sitten niin sutjakkaasti, että vihu oli tantereessa alta aika yksikön, eikä sitä korruptiota koskaan tullutkaan päälle. Oli jotenkin yllättävän helppo bossi minulle, kun melkein meni ekalla yrityksellä ja sitten helposti toisella. Jännää, että se korruptoitunut pappi tuntui minulle lähes mahdottomalta, mutta tuo alakerran bossi meni sitten melkeinpä vihellellen. Yksi juttu varmaankin on se, että alakerrassa oli tilaa paremmin, joten väistely oli helpompaa. Lisäksi siellä oli sellaisia esteitä, joita pystyi kertaluontoisesti pitämään itsensä ja bossin välissä, jos halusi suht rauhassa vaikkapa helaa täydentää. Minulle ovat aina tosi pahoja pienessä tilassa olevat ADHD-bossit, kuten se yläkerran korruptoitunut pappikin oli. Ja olen tosiaan aina soulslikeissä häikäilemättä käyttänyt hyväksi ympäristöä aina, kun siihen on mahdollisuus. Tuo auttoi Sekirossakin yllättävän usein minua pääsemään eteenpäin. Pienen ja avoimen tilan bossit taas ovat täyttä myrkkyä minulle. Tämä kommentti pärisevän kirosanan kera erityisesti Dark Soulsin Capra Demonille! :mad:

Joka tapauksessa, taas aukesi tutkittavaa, mitä en kuitenkaan jaksanut kovin pitkään katsella, kun oli taas pelaaminen mennyt pikkutunneille. Tänään pitää varmaan jatkaa, kun sitten keskiviikkona jää pelaaminen taas vähemmälle, kun mennään poikani kanssa sukulaisvierailulle. Edelleen erinomainen peli! :)

Huomasin muuten tänään, että olin turhaan antanut bosseille tähän mennessä tasoitusta yhden healthipullon verran. Oli nimittäin jäänyt huomaamatta aarrearkku, jossa oli tarvike, jonka avulla pystyi lisäämään healthipullojen määrää yhdellä. Kolmella puollolla olin siis mennyt, kun neljään olisi ollut jo mahdollisuus alkukenttiä tarkemmin tutkimalla. Tässä pelissä on kyllä todellakin syytä tutkia ympäristöt mahdollisimman tarkasti!
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom